Tämä pikanaamio on väsyneen aamunaaman pelastus

Olen yökukkuja ja aamunukkuja. En saa aamuisin aikaan mitään ja vaikka olisin hereillä, saatan vain möllöttää tunti tolkulla sohvan nurkassa, ennen kuin iltapäivää kohti mentäessä alan vihdoin muuttua toimeliaammaksi. Iltaisin aktiivisuuteni alkaa olla huipussaan ja kutsun itse illaksi kaikkea, mikä tapahtuu kello kahdeksan ja puolen yön välillä tai ehkä vielä vähän sen jälkeenkin.

Maltan mennä nukkumaan tavallisesti kello kahden jälkeen yöllä (usein lähempänä kolmea) ja jos teen seuraavana päivänä kotona töitä, herään klo 11-13 maissa. Ongelmallista on toki se, että teen joka toinen arkipäivä töitä palkkatyöläisenä, mikä tarkoittaa, että minun on mentävä aamulla konttorille. Kaikki konttoripäivänä tapahtuvat siis tavallisesti 4-5 tunnin yöunilla, sillä en vain saa itseäni nukkumaan aiemmin. Aivoilla on aivan liian kiire miettiä kaikkia kivoja ja minua innostavia asioita, joiden parissa haluan puuhailla.

Otan univelkojani kiinni viikonloppuisin ja niinä päivinä, kun teen hommia itselleni. Homma toimii hyvin ja parin vuoden kokemuksella olen tullut siihen tulokseen, että  en edes yritä väkisin muuttaa itseäni, sillä ne parhaat ideat syntyvät aina niinä myöhäisinä tunteina. Yritin viimeksi muutosta, kun yrityksellämme oli parisen kuukautta kestänyt työntekijöiden terveyshaaste, jossa sai pisteitä siitä, että nukkui kahdeksan tunnin yöunia. Kilpailuhenkisenä tyyppinä laitoin pääni tyynyyn ihan vain siksi, että saisin niitä himskatin pisteitä (joista ei ollut yhtään mitään hyötyä) ja kirosin samalla sitä, kuinka tehoton minusta oli tullut ja kuinka vähän sain aikaan. Olen siis yökukkuja ja se sopii minulle.

Lixirskin Vitamin C Paste Quick morning mask kasvonaamio aamulla Ostolakossa

Yökukkuminen tarkoittaa kuitenkin tosiaan sitä, ettei konttoriaamuina peilistä välttämättä katso kovin virkeältä näyttävä ilmestys. Kaipaankin siis aamuihini kaikki mahdolliset keinot, jotka auttavat huijaamaan minusta levänneen näköisen. Ongelmana on toki myös se, etten todellakaan ole valmis noina aamuina panostamaan kauneudenhoitoon yhtään pidempään kuin tarvitsee, sillä nukun mielummin ne minuutit. Siitä huolimatta konttorille ja päivän palavereihin olisi kuitenkin hyvä mennä virkeän näköisenä – varsinkin, kun työskentelen kosmetiikka-alalla.

Kasvot saa tietysti huijatuksi melko virkeän näköisiksi meikillä. Kun meikkipohjaan lisää kunnolla heleyttä ja hehkua, silmiin lisää valoa tuovaa luomiväriä ja reippaasti ripsiväriä, joka auttaa katsojaa löytämään väsyneet silmät helpommin sekä huulille vielä täräyttää kunnolla punaa, ei kukaan arvaa, että teen kaiken työni vähän turhan vähiin jääneillä unilla.

Kasvojen virkistykseen on toki olemassa jos jonkin näköistä apukeinoa, mutta useimpiin niistä minulla ei vain ole konttoriaamuina aikaa. Oli kyse sitten parin minuutin kylmillä lusikoilla hieronnasta tai mistä muusta tahansa, ei minulla todennäköisesti ole mahdollisuutta ottaa sille ylimääräistä aikaa – nukun ne minuutit mielummin. En edes syö kotona aamuisin aamiaista tai juo kahvia, sillä nukun mielummin nekin minuutit. Niitä juttuja ehtii sitten tehdä konttorilla koneen ääressä.

Lixirskin Vitamin C Paste Quick morning mask kasvonaamio aamulla Ostolakossa

Olenkin ollut hieman pattitilanteessa sen suhteen, mitä haluaisin aamulla iholleni tapahtuvan versus mitä oikeasti olisin valmis aamuisin iholleni tekemään.

Sain kuitenkin sattumalta viime vuonna kerran brittiläisestä Cult Beauty -verkkokaupasta tilauksen tehtyäni lahjaksi tuotteen, jonka korkkasin vasta vähän aikaa sitten ja johon ihastuin välittömästi täysin. Se nimittäin ratkaisi kaikki aamunaamani ongelmat ja vieläpä niin, ettei sen käyttö aiheuta viivästyksiä tiukkaan aamuaikatauluuni.

Lixirskin Vitamin C Paste oli minulle entuudestaan täysin tuntematon tuote, mutta joku kertoi minulle sen olevan todella hypetettyä kamaa. Kun otin sen käyttöön, ymmärsin heti ehdottomasti, miksi sitä oltiin kehuttu niin paljon.

Lixirskin Vitamin C Paste Quick morning mask kasvonaamio aamulla Ostolakossa

Lixirskin Vitamin C Paste on nopeakäyttöinen aamunaamio, jonka 10% C-vitamiinia sisältävä koostumus tuo iholle antioksidanttista suojaa ja kirkastaa ihoa. C-vitamiini on yksi ihonhoidon superstaroista, mutta omalla ihollani monet C-vitamiinia sisältävät tuotteet ovat hieman liian tujuja, minkä lisäksi en voi sietää sitä itseruskettajamaista katkua, joka iholla syntyy, kun korkean C-vitamiinipitoisuuden omaavan tuotteen C-vitamiini alkaa hapettua iholla. Saatan joskus kokeeksi laittaa näitä tuotteita illalla iholleni, mutta sen kamalan itseruskettajamaisen löyhkän tervehtiessä minua aamulla muistan, miksi en koskaan käytä niitä.

C-vitamiini on kuitenkin loistava ainesosa, joten käyttäisin sitä ihollani mielelläni. Tämän aamunaamion myötä olenkin ihastunut ainesosaan entistä enemmän, sillä tämän koostumuksessa se tosiaan tekee iholleni ihmeitä ja vieläpä erittäin kätevästi.

Lue myös:  Tämän vuoksi C-vitamiini on ihonhoidon superstara

Lixirskin Vitamin C Paste Quick morning mask kasvonaamio aamulla Ostolakossa

Tätä vain pari minuuttia vaikutusaikaa vaativaa aamunaamiota levitetään puhdistetulle kasvojen iholle herneen kokoinen nokare, jota hierotaan pieni hetki kosteilla sormilla. Tähän ei mene kauaa aikaa, joten se sopii minulle.

Tämän jälkeen naamion annetaan vaikuttaa kasvoilla pari minuuttia, mikä on usein juuri sen verran, että ehdin harjata hampaat, käydä vessassa ja mahdollisesti tehdä jotain muuta pientä ennen kuin huuhdon kasvoni vedellä.

Lixirskin Vitamin C Paste Quick morning mask kasvonaamio aamulla Ostolakossa

Kasvonaamio tuntuu iholle levittäessä hieman öljyiseltä ja ravitsevalta, mutta noiden muutamien minuuttien aikana se öljyisyys ehtii kadota iholta melko hyvin. Naamio huuhtoutuu kasvoiltani vaivatta pois ihan vain pelkällä vedellä ja ihon pinta tuntuu sen jälkeen miellyttävän sileältä, mutta samalla myös kosteutetulta ja ravitulta. Iho myös näyttää selvästi kirkkaammalta ja virkeämmältä.

Kasvonaamio tuo virkeyttä iholle jo yhdellä käyttökerralla, mutta olen itse huomannut myös, kuinka sen toistuva käyttö parantaa vaikutusta entisestään. Kun olin toukokuussa Etelä-Koreassa ja kävelin aurinkoisessa kaupungissa tunti tolkulla päivästä toiseen, onnistuin saamaan kasvoilleni pigmenttimuutoksia auringolta suojautumisesta huolimatta. Tämä c-vitamiininaamio on auttanut häivyttämään niitä sekä kirkastamaan ja tasoittamaan ihoni sävyä.

Lixirskin Vitamin C Paste Quick morning mask kasvonaamio aamulla Ostolakossa

Kasvonaamiossa on minusta todella mukava sisältö. Sen pohjana on kosteutta sitova glyseriini ja vesi, jotka yhdistyvät tuotteen tehoaineeseen eli 10% C-vitamiiniin. Cetearyl Olivate on kasvipohjainen, oliiviöljystä saatava emulgaattori, joka auttaa yhdistämään ainesosia emulsioksi ja pehmentämään ihoa. Sorbitan Olivate on puolestaan oliiviöljyn rasvahappojen ja sorbitolin (sokeri) yhdistelmä, joka myös toimii emulgaattorina. Oryzanol taas on kasviperäinen ainesosa, jolla on tehokkaita antioksidanttisia vaikutuksia.

Tuotteesta löytyy lisäksi mandariiniöljyä, jasmiiniuutetta, laventeliöljyä ja tehokkaana kosteuttajana tunnettua hyaluronihappoa. (Xanthankumi säätelee tuotteen paksuutta ja Benzyl Benzoate, Limonene sekä Linalool ovat tuotteessa olevien luonnonöljyjen luontaisia komponentteja, jotka tulee aina ilmoittaa erikseen ainesosaluettelossa.)

Lixirskin Vitamin C Paste Quick morning mask kasvonaamio aamulla Ostolakossa

Tämä aamunaamio on jo useamman viikon ajan ollut aamujeni luottotuote, sillä se tuntuu tekevän vähän kaikkea mahdollista. Aamunaamio sekä kirkastaa, kosteuttaa että heleyttää ihoa ja tasoittaa ihon pintaa, jotta meikkipohja paitsi näyttää sillä kauniimmalta, mutta myös pääsee levittymään tasaisemmin.

Vaikka naamio hoitaakin ihoa hyvin aluksi hieman öljyiseltä tuntuvalla koostumuksellaan, huuhtoutuu se iholta silti vedellä helposti pois, eli iholle ei jää sen jäljiltä yhtään sellaista tunnetta, että kasvoilla olisi vielä jotakin. Laitankin tämän jälkeen ne normaalit ihonhoitotuotteeni, eli kasvoveden, hoitonesteen, seerumin ja kosteusvoiteen ennen meikkiä.

Jos siis joku muukin kaipaa aamunaamaansa pelastajaa, niin suosittelen ehdottomasti tätä kasvonaamiota!

*Lixirskin Vitamin C Paste Quick Morning Mask -aamunaamio löytyy myynnistä brittiläisestä Cult Beauty -verkkokaupasta täältä.

Lixirskin Vitamin C Paste Quick morning mask kasvonaamio aamulla Ostolakossa

Onko joku muu sattunut kokeilemaan tätä tai muita Lixirskin-tuotteita?

Muita kiinnostavia kirjoituksia:

6 kommenttia

  1. Hei,
    Itselläni on ihan samanlainen vuorokausirytmi kuin sulla. Pakottamalla itseäni pääsen hätätilanteessa toimistolle kello yhdeksäksi, kahdeksalta alkavat palaverit ovat totaalisia killereitä. :O Onneksi meillä on joustavat työajat, ja tunnustan usein suoriutuvan töihin vasta yhdeksitoista… Ja ajatushan alkaa todenteolla juosta vasta joskus iltapäivä-kolmen kieppeillä, jonka jälkeen pystynkin hyvin uppoutumaan hommiin esim. yhdeksään saakka. Tai puoleen yöhön. Tai…

    No joo, mutta tämä naamio kuulostaa kyllä mullekin loistotuotteelta (etenkin kun työelämä kaikesta huolimatta suosii aamuvirkkuja, tai edes sellaisia teeskenteleviä), täytyy varmaan tsekata!

  2. Mukava kuulla, että joku toinenkin on yökukkuja. Tunnistin itseni aivan täydellisesti, kun kuvailit olotilaasi eri vuorokaudenaikoina. Minäkin virkistyn mitä pidemmälle ilta ja yö ehtii. Saan kaikkia ideoita öisin ja päässä raksuttaa tehokkaasti. Vaikka olisin nukkunut todella vähän edellisenä yönä, illalla virkistyn siitä huolimatta. Aamulla päässä ei pyöri mitään, mikään ei kiinnosta, olen usein huonotuulinen, en jaksa keskustella. Se on huvittavaa, kun jotkut sanovat, että pitää vaan mennä aikaisemmin nukkumaan niin on aamulla virkeä. Ei pidä paikkaansa. Tarvitsen heräämisen jälkeen pitkän ajan käynnistyäkseni. Olen joskus yrittänyt mennä kymmeneltä nukkumaan, mutta ei siitä mitään tule. Pyörin vaan pari tuntia sängyssä eikä väsytä tippaakaan. Mutta aamulla unta tulee ja vaivatta. Kiitos myös tuotevinkistä!

  3. Itse olen aamuvirkku. Aamut on minulle päivän parasta aikaa, rakastan niitä. Seurustelin miehen kanssa joka oli yökukkuja ja nousi suunnilleen klo 12 päivällä. No, eihän siitä mitään tullut.

  4. Hei, aiheesta poiketen. Ostin juuri The Ordinaryn 2% salisyylihapposeerumin ja sen kaveriksi saman merkin ruusunmarjaöljyn. Ihoni on rasvainen ja epäpuhdas. Ongelma onkin nyt se että mitä ihmettä laitan tuon salisyylinesteen ja öljyn väliin? Kasvovoiteen vai jonkin kosteuttavan seerumin, vai hoitonesteen? Ihoni ei tunnu kaipaavan hirveästi kosteutta ja se on todella harvoin kuivan näköinen tai oloinen.

  5. Kuulostaa tuotteelta, jota itsekkin joskus voisin tarvita!
    Juuri Sannin varoituksia sitrusöljyjen fototoksisuudesta luettuani jäin miettimään, että kuinka tämä toimii aamulla kun tuote sisältää mandariiniöljyä? Onko kasvoilta pois huuhdeltava tuote eri asia kuin iholle jätettävä? Alkoi mietityttämään niin paljon, että oli pakko kysyä 🙂

  6. Ostin laivalta exrempore’ Diorin One Minute Maski:in. Nimensä mukaisesti vaikutus aika vain minuutin! Kirkastaa kuormalla, joten ihon pinta tulee pehmoiseksi. Ei polttelee, kuten Madara SOS- kuorinta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *