Aloitin blogissani vähän aikaa sitten Inside the Industry -postaussarjan, johon summaan mm. kosmetiikan lainsäädäntöön ja kemiaan liittyviä asioita. Postausten tarkoituksena on paitsi jakaa saamaani tietoa muillekin, mutta samalla myös toimia omina muistiinpanoinani.
Tässä postaussarjan viidenessä osassa summaan sitä, kuinka kosmetiikkatuotteen koostumuksen tasalaatuisena pysyminen varmistetaan ennen kuin tuote päästetään markkinoille.
Suuri osa ihonhoitotuotteista on veden ja öljyn emulgoituja yhdisteitä eli emulsioita. Ne voivat olla paksuja tai ohuita ja hommaa määrittelee paljon se, missä suhteessa öljymäisiä ja vesimäisiä ainesosia toisiinsa nähden on, mutta tärkeintä on tiedostaa voidepohjan koostuvan nimenomaan vesi- ja öljyfaasista.
Jokainen kuitenkin varmasti tietää, mitä vedelle ja öljylle tapahtuu, kun ne yhdistää: ei mitään, nehän eivät sekoitu keskenään.
Jos aineet ravistelee sekaisin, saattaa hetkellisesti saada aikaan jotenkin sekoittuneen tilan, mutta nuo kaksi toisiinsa liukenematonta ainetta erottuvat kuitenkin nopeasti toisistaan.
Tämän vuoksi tarvitaan siis avuksi aine, joka saa kaksi muuten toisiinsa liukenematonta ainetta sulautumaan yhteen. Tätä ainetta kutsutaan emulgaattoriksi.
Vaikka aineet on saatu emulgoitumaan yhteen ja tuotteen massa näyttää sen vuoksi tasaiselta, ei se kuitenkaan välttämättä pysy sellaisena kovinkaan kauaa.
Maitokin näyttää kaupasta ostettuna tasaiselta, mutta kun se on toista viikkoa jääkaapissa aukinaisena, ei se enää olekaan tasaista massaa. Sen koostumus on muuttunut, sillä sen vesi ja rasva eivät enää olekaan emulgoituneina yhteen. Sama ilmiö voi tapahtua kosmetiikankin puolella.
Vaikka tuotteista pyritään tekemään mahdollisimman pitkään koostumukseltaan stabiileina pysyviä, on kuitenkin väistämätöntä, että jossakin vaiheessa vesi ja öljy erottuvat toisistaan.
Tähän voi mennä viikko, kolme kuukautta, puoli vuotta, kolme vuotta tai viisi vuotta, mutta jossakin vaiheessa tuo tapahtuu väistämättä. Ja siinä vaiheessa, kun tuotteen koostumus muuttaa jollain tapaa muotoaan, on tuote tiensä päässä.
Se ei aina automaattisesti tarkoita sitä, että se olisi pilaantunut, mutta tuotteet suunnitellaan niin, että niiden koostumus säilyy tasaisen stabiilina niiden arvioidun elinkaaren ajan valmistuksesta kuluttajan tuotteen loppuunkäyttämisen hetkeen asti, mikä on useinmiten kosmetiikkatuotteiden kohdalla kolmesta viiteen vuotta kestävä aika.
Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että tuotteen koostumuksen täytyy pysyä stabiilina koko sen elinkaaren ajan (joka voi olla tarkoitettu olevan vaikka neljä vuotta). Tämän vuoksi on siis hyvin tärkeää tehdä tuotteelle erilaisia testejä ennen kuin sen voi päästää markkinoille.
Tässä postauksessa summaan siis, millaisia stabiiliustestejä kosmetiikkatuotteelle tehdään ennen sen markkinoille päästämistä, jotta voidaan olla varmoja, että se pysyy hyvänä koko elinkaarensa ajan.
Tuotteita testataan tottakai myös niiden mikrobikasvun näkökulmasta, mutta en mene siihen tässä postauksessa.
Pääsääntöisesti kosmetiikkatuotteelle on kaksi laatuvaatimusta: tuotteen hyvä laatu sillä hetkellä, kun se valmistuu tehtaalla ja tietyn hyvän laadun ylläpysyminen läpi tuotteen elinkaaren.
Ensimmäinen kohta on helppo: kun tuote valmistetaan, on määritelty, että vaikkapa sen erään aktiiviaineen pitoisuuden täytyy pysyä tietyn määrän sisällä, olkoon se vaikka 0,04-0.05 grammaa 50 ml purkkia kohti.
Pitoisuus voi vaihdella esimerkiksi raaka-aineiden erien tai muiden tekijöiden mukaan hieman, mutta kaikille tuotteen ainesosille on asetettu tietyt pitoisuusrajat ja tuotteelle tietyt laatuvaatimukset, jotka se on täytettävä ennen kuin se voi lähteä tehtaalta. Kun nämä täyttyvät, on tuote stabiili tehtaalta lähtiessään.
Kun tuotetta käytetään, voi sen koostumuksessa ajan myötä kuitenkin väkisinkin tulla muutoksia.
Kun voidepurkkia availlaan, pääsee sen voidepohjasta esimerkiksi haihtumaan hieman aktiiviaineita. Voi myös olla, että siitä haihtuu ajanmyötä hieman vettä, jolloin jonkun muun aineen suhde veteen ei enää olekaan sama kuin alunperin.
Voiteen on silti toimittava suunnitellusti elinkaarensa ajan, odotti se sitten kuluttajan käyttöön pääsyä ensin varastossa ja hyllyssä kaksivuotta tai oli se sitten jo ehtinyt olla kuluttajalla käytössä säilyvyyden kannalta luvatuista kahdestatoista kuukaudesta kymmenen.
Valmistajan missiona on siis tehdä tuote, jonka sisältö ja koostumus pysyy tiettyjen, sen itsensä asettamien laatuvaatimusten sisällä koko tuotteen elinkaaren ajan.
Ei kuitenkaan riitä, että valmistaja huomioi pelkän tuotteen. Koska kyse on jälleen kemiasta, täytyy hänen myös ottaa myös huomioon, että tuote saattaa elinkaarensa aikana vaikkapa reagoida sille suunnitellun pakkauksenkin materiaalin kanssa.
Tuote saattaa esimerkiksi liuottaa pakkauksesta itseensä epäsuotuisia aineita tai joku sen ainesosa (vaikkapa säilöntäaine) saattaakin reagoida vaikkapa muovisen pakkauksen kanssa imeytyen osaksi itse pakkaukseen ja erottumalla näin voidepohjasta, jonka säilyvyys ei sitten yhtäkkiä olekaan niin hyvä.
Hirveästi siis huomioonotettavia asioita. Tämän vuoksi kosmetiikkatuotteita testataan tarkasti niiden suunnitelluissa myyntipakkauksissa ennen niiden lanseeraamista.
Tyypillisintä on testata tuotteita niiden pakkauksissa eri lämpötiloissa ja ilmankosteuksissa.
Jos vaikkapa kotimainen merkki tekee omille markkinoilleen tuotteen, testataan sitä esimerkiksi neljän asteen, 25 asteen, 35 asteen ja vaikkapa 45 asteen lämpötilassa. Yleensä neljässä asteessa ja (noin huoneenlämmössä) 25 asteessa tehty testi toteutetaan tuotteen koko elinkaaren ajan, eli se voi olla jatkuva tarkkailun alla oleva testi, 35 asteessa 3-6 kuukauden ajan ja 45 asteessa kuukauden ajan.
Myös ilmankosteuksia vaihdellaan, eli tuotetta voidaan säilyttää samassa lämpötilassa (kohdemaan kannalta) ”normaalissa” ilmankosteudessa tai 80% ilmankosteudessa.
Näille ajoille ja lämpötiloille ei ole olemassa standardeja, vaan firma voi itse päättää, kuinka tuotteensa testaa.
Koska harvalla firmalla on aikaa odottaa viimeisiäkin testituloksia kolmea vuotta, on yleisessä tiedossa, että rektioita voidaan nopeuttaa: kymmenen asteen lämpötilan lisääminen nopeuttaa reaktion kaksi kertaa nopeammaksi.
Näitä testejä tehdessä firmat huomioivat kosmetiikkatuotteen kohdemaan. Jos firma siis ottaa haltuunsa Skandinaavian markkinoiden ohella Thaimaan, jossa on varsin erilainen lämpötila ja ilmankosteus, täytyy tuote testata ensin niissä olosuhteissa.
Olisi todella kannattamatonta lanseerata tuote vieraille markkinoille ja todeta sitten, ettei sen senhetkinen koostumus kestäkään noilla markkinoilla stabiilina kuin puoli vuotta tavallisen neljän vuoden sijaan.
Tuotteille tehdään myös cycling testejä, joissa pakkauksessa olevan tuotteen ympäröiviä olosuhteita vaihdellaan tasaisin väliajoin.
Tällaista vaihtelua voi tapahtua tuotteen elinkaaren aikana kuljetuksen yhteydessä tai ihan vaan käytössä, kun kuluttaja kantaa vaikkapa mukanaan käsilaukussa käsivoidetuubia. Käsivoidetuubi saattaa vaihdella kylmän ja kostean ulkoilman sekä kuivan ja lämpimän sisäilman välillä useaankin otteeseen päivässä, mikä saattaa aiheuttaa muutoksia sen koostumukseen tai saada vaikka alumiinisen tuotepakkauksen käyttäytymään ei-toivotulla tavalla.
Tuotteille tehdään myös jäädytys-/sulatustestausta, jossa tuote viedään esimekiksi huoneenlämmöstä -20 (tai -15 tai miinus mihin vaan riippuen valmistajan omista haluista) asteen lämpöön ja palautetaan taas takaisin toistaen tämä useamman (usein viiden) kerran sykleissä.
Voi nimittäin olla, että tuote tulee kuljetuksensa aikana esimerkiksi lentokoneen rahdissa matkustaessaan kohtaamaan kylmää melkoisesti ja sen täytyy silti olla määränpäässään vielä käyttökelpoinen.
On myös tärkeää, että tuoteelle tehdään mekaanisia testejä, joista tyypillisin on, että sen koostumuksen stabiilina pysymistä tarkkaillaan erilaisen värinän/tärinän vaikutuksen alaisena. Kosmetiikkatuote kun kohtaa väkisinkin elinkaarensa aikana värinää ja tärinää tullessaan kuljetetuksi varastointi- ja myyntipaikkoihinsa, joten tuotteen koostumuksen täytyy pysyä hyvänä siitäkin huolimatta.
Viimeinen tärkeä tarkkailun kohde on tutkia valon vaikutusta tuotteen koostumuksen stabiiliuteen. Tämä voi olla vaikeaa toteuttaa mahdollisimman realistisesti tuotteen oikeaa käyttöä simuloiden, sillä eri puolilla maailmaa on varsin erilainen päivänvalo. Yleensä tuotetta kuitenkin testataan varsinkin myymälän valaistusta simuloivien loisteputkien alla tarkkaillen, vaikuttaako niistä tuleva valo sen stabiiliuteen.
Myös tuotteen väriä ja hajua voidaan tarkkailla, mutta niiden muutokset huomaa jo oikeastaan muidenkin testien aikana. Niitä kun ei varsinaisesti voi aina laitteilla mitata samalla lailla kuin vaikka tuotteen koostumuksen muita ominaisuuksia, vaan ne perustuvat silmän ja nenän tekemiin mielipiteisiin perustuviin arvioihin. (Toki on tietysti olemassa erilaisia järjestelmiä, joilla sävyeroja voidaan sitten virallisesti luokitellakin.)
Testejä tehdään kosmetiikkatuotteille tosiaankin paljon ihan vain, jotta saadaan varmistettua, että tuotteen koostumus pysyy stabiilina koko sen elinkaaren ajan.
Homma on tarkkaa ja aikaavievää puuhaa, joten uusia tuotteita ei noin vaan lanseerata sormia napsauttamalla ja mikäli tuotteen raaka-aineista vaihdetaan yksikin (tai esimerkiksi jonku niistä toimittajaa vaihdetaan), tuotepakkausta uudistetaan millään tapaa tai vaikka valmistukseen käytettyä konetta vaihdetaan, täytyy testit jälleen tehdä uusiksi pienenkin yksityiskohdan voidessa vaikuttaa lopputuloksiin.
Ja aivan kuten tuotepakkauksiakin tarkkaillessa, tehdään stabiiliustesteissäkin koelähetyksiä suunnitelluille markkinoille: jos on suunniteltu, että tuotteet kuljetetaan laivalla trooppisille maille, niin sitten ne kuljetetaan sinne kertaalleen ja arvioidaan matkan jälkeen, mitä niille tapahtui.
Homma voidaan myös simuloida, mutta se on usein kalliimpaa joskin tarkempaa.(Ja koska pakkausta ei ole ilman tuotetta, ei noita tuotepakkauksia testata erikseen, vaan näissä samoissa lähetystesteissä tarkkaillaan tietysti sekä tuotetta että tuotepakkausta.)
Mihin niitä testeistä saatuja tuloksia sitten vertaillaan? Johonkinhan niitä on tietysti verrattava, jotta huomaa, onko tuotteen koostumukseen tullut eroja. Jos tuotteeseen tehdään muutoksia, otetaan verrokkikappaleeksi tuotteen aiempi, jo stabiiliksi todettu versio ja tuotteen tulee kyetä samanlaiseen stabiiliuteen.
Entäpä jos ei ole verrokkia ja firma kehittää aivan uuden tuotteen? Siinä tapauksessa verrokiksi otetaan kilpailijan vastaava tuote, jonka he ovat jo selvästikin todenneet stabiiliksi kun kerran ovat sen lanseeranneet. Entäpä, jos sitäkään ei ole vaan firma on kehittänyt jotain aivan uniikkia? Siinäpä sitä sitten onkin testaamista!
Nyt väkisinkin tekee mieli kommentoida, että nuo testit eivät näy olevan aukottomia eivätkä pakollisia, koska myös ei-niin-stabiileina-pysyviä tuotteita tulee markkinoille jatkuvasti. Tuotevalmistajille ei näy pakkaussunnittelussa merkitsevän pelkkä stabiilius, vaan myös markkinoinnissa hyödynnettävät ulkonäköseikat. lasipurkki on toki ylellisen oloinen, mutta tehoaineet haihtuvat sellaisesta avaamisen jälkeen huomattavasti nopeammin kuin ilmatiiviistä pumppupullosta. Itse en hanki mitään huonosti pakattua.
Terveisiä oppilaitokselle, että tulevien tuotekehittelijöiden kannattaa huomioida pakkausnäkökohdat nykyistä huomattavasti huolellisemmin 🙂
Tottahan jokainen firma testaa tuotteitaan, mutta kriteerit voivat eri firmoilla olla erilaiset eikä jokainen firma esimerkiksi aseta samanlaisia laatuvaatimuksia. Näiden kohdalla kyse ei tosiaan siis ole siitä, että jokainen tuote olisi aukottomasti stabiili vaan postaus tuo esiin seikkoja, joita testataan ja joiden avulla tuotteen koostumuksen käyttäytymistä havainnoidaan. Jokaisen firman oma asia on sitten, mitkä ovat heidän laatuvaatimuksensa tuotteelle.
Mutta kaikki pakkausvalinnat ovat tosiaan monien tekijöiden summia, joten vaikka jonkun tyyppinen pakkaus olisi tuotteen kannalta optimaalisin, voi se taas olla markkinoinnin kannalta vähemmän optimaalinen ja toisin päin. Siksi onkin aina firmasta kiinni, mitkä heidän omat laatuvaatimuksensa ovat. 🙂
Hyviä pointteja komeentissasi!
Kiva, kun olet alkanut kirjoittaa näitä informatiivisempia postauksia. Oletko miettinyt, että lisäisit teksteihin vielä lähdeviitteet, johon auki kirjoitettuna tekstin sekaan tai pienellä postauksen loppuun? Tietysti jos osa jutuista tulee luennoilta jne, niin tuo on vaikeampaa, mutta varmaan osittain törmäät samoihin asioihin kirjoissa ja muualla.
Toinen pieni toivomus, joka ehkä johtuu omasta koneestani, mutta uudessa ulkoasussa kappalejakojen välissä on todella pitkät välit, ehkä vähän pienempikin riittäisi? Selkeys on kyllä hyvästä, ja parempi näin päin, mutta varsinkin tällaisia pitempiä juttuja lukiessa tulee vähän sellainen olo, että tyhjää tilaa voisi olla vähän vähemmän. Olisi helpompi silmäillä koko tekstiä scrollailematta koko ajan alaspäin. Esimerkiksi näissä kommenteissa kappalejakojen väli on paljon silmäiltävämmän kokoinen.
Kiitos kommentista! Olen miettinyt todella paljon noita lähteiden sisällyttämisiä, mutta tällä hetkellä lähes kaikki info tulee minulle luennoilta ja sitten lisäilen luentomateriaaleihini tietoa sieltä täältä lukemistani kirjoista muistamatta aina, mistä info on peräisin. Katsotaan kuitenkin, jos saisin noita käyttämi kirjoja joskus enemmänkin lisättyä lähteisiin niin joku muukin asioista kiinnostunut voisi lukea aiheista lisää.
Pahoittelen tuota riviväliasiaa. Sille löytyy tällä hetkellä oikein hyvä selitys: Hajoitin tietokoneeni viime kuussa ja olen hoitanut blogia siitä lähtien iPadilta, jonka ohjelmat eivät ole yhtä kyvykkäitä blogipostausten pyörittämiseen ja pyörittelen niitä parinkin eri ohjelman avulla. Tämän vuoksi nuo julkaisuhetkellä normaaleilta näyttävät rivivälit hyppivät julkaisuhetkellä milloin minkäkin näköisiksi. Usein korjailen niitä sitten perästäpäin päästessäni koulussa jälleen normaalille tietokoneelle ja välillä korjailu onnistuu iPadillakin selvitettyäni, millä ohjelmalla mikäkin korjaus on parasta toteuttaa. Lupaan asian kuitenkin korjautuvan täysin kuntoon vimeistään ensikuussa kun saan Suomesta vihdoin ostettua uuden tietokoneen oikealla näppäimistöllä -tänne Englantiin kun sitä ei saanut edes myymälään tilattua.
Kiinnostava postaus, ja hei – blogin uusi lookki on kiva! 🙂
Kiitos! Kiva kuulla, että uusi lookki miellyttää ja postaus oli kiinnostava! 🙂
Mielenkiintoisia nämä postaukset!
Ihana kuulla, että nämä kiinnostavat! Minulla on jo valmiiksi sarjaan 20 postausta valmiiksi näpyteltyinä ja odottamassa julkaisua ja lupaan, että tulevatkin ovat mielenkiintoisia! 🙂
Herää kysymys, miten on mahdollista, että jokaisen suomalaisen luottotuote, bepanthentuubi hajoaa aina?! 😀 Miksei sille tehdä parempaa pakkausta, testattu on ja ei pysy kuin kuukauden ehjänä säilytettynä omassa pahvilootassaan vessan kaapissa…
Mielenkiintoinen postaus! 🙂
Oooh, olen aivan innolla vastaamassa tähän kysymykseen, mutta korostan, että tämä ei ole mikään virallinen tieto vaan perustuu omiin oppeihini pohjautuviin omiin spekulaatioihini.
Bepanthen on reseptivapaa lääkevoide, minkä vuoksi se ei ole ihan suoraan verrattavissa kosmetiikkatuotteeseen. Lääkevoiteen kohdalla varsinkin on hyvin tarkkaa miettiä, millaiseen pakkaukseen sen pakkaa, jotta tuote säilyy läpi elinkaarensa suojassa ulkosilta tekijöiltä mahdollisimman hyvin. Muovituubiin sitä ei voisi luultavasti pakata siksi, ettei muovi suojaisi sitä tarpeeksi ja jotkut aktiiviaineet voisivat päästä jopa haihtumaan ja tuote säilyisikin huonommin. Alumiininen tuubi on siitä hyvä vaihtoehto, että se suojaa tuotetta hyvin ulkoisilta tekijöiltä ja siinä missä esimerkiksi muovituubi "haukkaisi" sisäänsä takaisin ilmaa puristamisen jälkeen ei alumiinisen, kasaantaittuvan tuubin kanssa käy näin. Tuubissa jäljellä oleva tavara on siis turvassa. Jos siis tuote tahdotaan pakata kätevään ja kevyesti kulkevaan tuubimuotoon, ei oikeastaan ole muuta pakkausvaihtoehtoa kuin alumiinituubi ja tuo kuvailemasi hajoilu käytön ja puristelun seurauksena on vaan alumiinituubeille ominaista. Toki Bepanthenin voisi varmaan pakata ei-läpinäkyvään lasipurkkiin ja laittaa siihen pumpun, mutta tämä lisäisi pakkauskustannuksia ja kuljetuskustannuksia eikä varmasti olisi enää ollenkaan niin kätevä kantaa käsilaukussa mukana.
Joskus pakkauksen kanssa siis joutuu tekemään kompromisseja, jotta tuote pysyy hyvänä. 🙂