Arvonta: Voita Eleven-joulukalenteri!

*Sis. mainoslinkin

Lokakuusta (tai jopa syyskuun lopusta lähtien) niitä suosituimpia kosmetiikkapostauksia ovat ne, jotka liittyvät jotenkin joulukalentereihin. En yhtään ihmettele tätä, sillä olen itse ihan yhtä perso kosmetiikalla täytetyille joulukalentereille kuin kuka tahansa muukin. Viimeksi eilen löysin itseni kosmetiikkamyymälästä tihrustamasta erään kosmetiikkakalenterin takakannesta, mitä se sisältää ja ylipuhumasta itseäni lähtemään kotiin tyhjin käsin. Toistaiseksi onnistuin pitämään pääni kylmänä.

Jos joku on onnistunut olemaan kylmähermoinen jopa vielä minuakin paremmin eikä ole ostanut vielä itselleen yhtäkään kosmetiikalla täytettyä joulukalenteria niin minulla olisi ilouutisia.

Sain nimittäin teille arvottavaksi yhden Eleven-joulukalenterin!

Eleven joulukalenteri 2018 Arvonta Ostolakossa blogi Virve Vee

Älkää pelätkö, en tule spoilaamaan kalenterin sisältöä. Kaikki siitä kiinnostuneet voivat katsoa sisällön täältä.*

Tämän vuoden Eleven-joulukalenteri on pakattu hyvin neutraaliin laatikkoon ja pakkauksen hiilijalanjälki on 100% hyvitetty. (Laskennassa on huomioitu niin pakkausmateriaali kuin valmiin kalenterin kuljetus kotiin ja päästöjä vastaan istutetaan erillisen järjestön kautta uusia puita Kolumbiaan.)

Joku varmasti sanoo laatikkoa jopa tylsäksi kaikkien upeiden, taatusti huomiota herättävien joulukalenterilaatikoiden rinnalla ja niinhän se sitä kyllä onkin.

Eleven joulukalenteri 2018 Arvonta Ostolakossa blogi Virve Vee

Neutraalin laatikon tarkoituksena oli kuitenkin, ettei joulukalenteri olisi vain laatikko, joka heitetään joulun jälkeen roskiin, vaan että sille olisi helposti käyttöä myös joulun jälkeenkin. Laatikon jujuna on nimittäin, että sen sisällä olevan varsinaiset jouluyllätykset kätkevän osan voi helposti nostaa laatikosta pois, jotta jäljelle jää tyhjä laatikko valmiina moniin eri käyttötarkoituksiin.

Eleven joulukalenteri 2018 Arvonta Ostolakossa blogi Virve Vee

Ihan vain tyhjäksi laatikoksi sitä ei silti kuitenkaan tarvitse jättää, sillä kalenterituotteet sisältänyt osa on sekin tehty aukeamaan melko helposti, jotta sen sisältä voi napata talteen säilytyslaatikkoon sopivat tilanjakajat. Näin laatikossa voi säilyttää hyvässä järjestetyksessä esimerkiksi kosmetiikkaa, asusteita, askartelutarvikkeita, alusvaatteita tai ihan mitä tahansa ikinä keksiikään. Osan tilanjakajista voi myös halutessaan poistaa, jotta lokeroihin saa isompia tuotteita.

Eleven joulukalenteri 2018 Arvonta Ostolakossa blogi Virve Vee

En tosiaan paljasta, mitä tuotteita kalenterista löytyy, mutta sen verran tähän kuitenkin listaan, että kalenterista löytyviä tuotemerkkejä ovat Yves Saint Laurent, Clinique, Skin79, Gucci, Biotherm, Dermalogica, Mario Badescu, Babor, Sensai, Peter Thomas Roth, Beauté Pacifique, FOREO, Davines, Bamford, bareMinerals, Jane Iredale TAI Paco Rabanne + Jean Paul Gaultier, Lancôme, Clarins, Holika Holika, G9SKIN, Elizabeth Arden, Filorga Laboratoires Paris, Alterna ja Essie. Kalenterin 24 luukussa on yhteensä 30 tuotetta, eli muutamissa luukuissa on peräti kaksi tuotetta!

Omia suosikkituotteitani ovat Mario Badescun, G9SKINin, Bamfordin, Davinesin, Filorgan, Elizabeth Ardenin ja Essien tuotteet, mutta aivan erityisen innoissani olen tietysti siitä, että kalenterista löytyy aika huikean kiva tuote Foreolta.

Eleven joulukalenteri 2018 Arvonta Ostolakossa blogi Virve Vee

Jos innostuit kalenterista ja haluat voittaa itsellesi sellaisen, niin täällä olisi nyt tosiaan yksi jaossa.

Voit voittaa kalenterin kertomalla kommenteissa, miksi haluaisit voittaa Elevenin joulukalenterin.

Osallistumisaikaa on tiistaihin 6.11. 2018 klo 23:59 asti ja voittajalle ilmoitetaan voitosta henkilökohtaisesti kommentin yhteydessä annettuun sähköpostiosoitteeseen.

Eleven joulukalenteri 2018 Arvonta Ostolakossa blogi Virve Vee

Jos et tahdo tyytyä luottamaan vain arpaonneen vaan haluat varmistaa, että saat varmasti jouluksi oman Eleven-joulukalenterin, niin niitä on vielä myynnissä. Kosmetiikkakalenteri löytyy myynnistä täältä ja sillä on hintaa 139 euroa* (kalenterin arvo on 290 euroa).

Katso myös: Kaikki tämän vuoden kosmetiikkajoulukalenterit

Eleven joulukalenteri 2018 Arvonta Ostolakossa blogi Virve Vee

Kenelle kelpaisi tällainen kaveriksi joulunodotukseen?


Lue myös:

Kosmetiikkakalenterit 2018

Essence Advent Calendar 2018 -joulukalenteri

1 045 kommenttia artikkeliin ”Arvonta: Voita Eleven-joulukalenteri!”

  1. En ole aikuisiällä omistanut joulukalenteria ja lapsenakin vain kuvakalentereja. Nyt olisi korkea aika nostaa tasoa kunnolla!

  2. Haluaisin voittaa kalenterin, koska minulla ei vielä ole kalenteria ollenkaan tälle vuodelle ja elevenin kalenteri olisi uusi tuttavuus.

  3. Oi, ihana arvonta. Itse olen kuolannut pitkään näiden kosmetiikkakalentereiden perään, mutta en ole raaskinut omaa vielä kertaakaan ostaa. Rakastan kosmetiikka ja olisi mahtavaa saada kokeilla eri merkkien tuotteita. Sormet ristiin, että nyt arpaonni suosisi! 🙂

  4. En ole koskaan pystynyt ostamaan tämän hintaista joulukalenteria enkä pysty kyllä tänäkään vuonna,joten tämä olisi tosiaan niitä ”once in a lifetime” kokemuksia!

  5. Ah, syitä on niin monia! Tässä niistä muutama:
    -rakastan kosmetiikkaa ja sen testailua
    -mulla ei oo varaa hankkia tämmöstä ihanuutta
    -laatikko tulis varmasti käyttöön, koska a)säilytän asioita mieluiten järjestyksellisesti laatikoissa ja lokerikoissa ja b)vihreä on mun lempiväri
    -oon haaveillut juuri tuosta vihjaamastasi tuotteesta pitkään
    -tästä riittää jaettavaksikin: on ihanaa antaa kavereille pikku ylläreitä!

  6. Elevenim joulukalenteri vaikuttaa sellaiselta, että sen sisältämät tuotteet tulisivat oikeasti käyttöön 🙂 Haaveilin Essencen kalenterista kunnes tajusin, että n. 80% sen sisällöstä jäisi minulta käyttämältä ja minusta olisi vähän hassua laittaa rahaa tuotteisiin joita en tarvitse.

  7. Opiskelijana kosmetiikkakalenterit jää muuten ostamatta, tällainen arvonta on siis ihan super!

  8. Hep! Koskaan en ole malttanut hankkia kosmetiikkakalenteria, mutta aina on tehnyt mieli 🙂

  9. Oi että, tää ois kyllä ihan unelma. Minulla ei ole koskaan vielä kosmetiikkakalenteria ollut, mutta kovasti tekisi mieli!

  10. Joulukalenterista säilytyslaatikoksi sopii minun ajattelumaailmaan. Aisi joulukuussa joka päivä pienen päivän piristyksen joka olisi kooltaan juuri hyvä ottaa työmatkalle mukaan ja saada kokeilla uutta mahdollista hankntaa varten ( en yleensä uskalla ostaa ilman kokeilua). Joulukalenteri on monin tavoin aivan huippu ja kukapa ei haluaisi voittaa ja tuntea hetken olevansa voittaja!

  11. Olisi ihana voittaa tämmönen kalenteri sillä se toisi hauskuutta jokaiseen päivään kun saa avata uuden luukun ja hypistellä kosmetiikkaa.

  12. Mukana, kosmetiikkajoulukalenteri puuttuu vielä, joten sellaiselle olisi tarvetta 🙂

  13. En ole vielä koskaan raaskinut ostaa itselleni joulukalenteria, lapset menevät aina edelle, mutta tämä Elevenin kalenteri olisi kyllä mahtava aloitus!

  14. Koska tämä olisi kyllä niiiiin luksusta joulukuuhun kiinnostavia tuotemerkkejä joista moni on sellasia joita en ole kokeillut ollenkaan.

  15. Oih mikä arvonta! Haluaisin voittaa kalenterin, koska siellä on 19 tuotemerkkiä, joilta en ole kokeillut mitään tai edes kuullutkaan. Kalenterissa voi siis olla ties minkälaisia aarteita minulle

  16. Koska mulla ei oo ikinä ollut kosmetiikkakalenteria. Eikös se oo aika hyvä perustelu?

  17. Mulla ei oo koskaan ollu kosmetiikkakalenteria ja tää oli sisällön puolesta ihan älyttömän mielenkiintonen. Opiskelijabudjetilla tuota ei vaan itelle raski hankkia…

  18. Mulla ei oo koskaan ollu kosmetiikkakalenteria ja tää oli sisällön puolesta ihan älyttömän mielenkiintonen. Opiskelijana jonka budjetti on sekaisin muuttohommista, ei tämmöinen ihanuus vaan mahdu ostoslistalle..

  19. Olisin kyllä niin onnellinen, jos tämän saisin! Taloudellinen tilanne ei anna periksi ostaa kalenteria itse, mutta olisipa mahtavaa saada iloisia yllätyksiä joulukuun aamuihin 🙂

  20. Haluaisin voittaa kalenterin, koska tykkään kokeilla uutta kosmetiikkaa, mutta opiskelujen takia rahat on niin tiukalla etten viitsi panostaa omaa rahaa hienoon kalenteriin.

  21. Haluaisin tänä jouluna laadukkaan joulukalenterin. Viime vuonna ostamani kalenteri sisälsi enimmäkseen krääsää ja se jäi harmittamaan kovasti.

  22. Olen ollut lasten kanssa kotona pitkään ja oma ihonhoito ja hemmottelu on jäänyt vähemmälle. Tässä olisi varmasti ihania, minulle uusia tuotteita kokeiluun

  23. Elevenin kosmetiikkakalenterista olen unelmoinut jo pitkään, mutta rahapussi ei ole antanut missään vaiheessa myöten hankkia kyseistä kalenteria. Moni on niin paljon kehunut Elevenin kalenteria, että olisi kiva kokea kalenteri itsekin :).

  24. Olen lukenut kaikki mitä olet kosmetiikkajoulukalentereista kirjoittanut ja ihastuin täysin tuohon Elevenin kalenterin tyylikkääseen ja hillittyyn ulkonäköön! Ihanan käytännöllistä ja ekologista pakkaussuunnittelua 🙂 Harkitsin jo viime vuonna Elevenin kalenterin hankkimista ja harmittelin sen ostamatta jättämistä lukiessani jälkeenpäin mitä kaikkea kiinnostavaa luukuista paljastui. Olisi upeaa päästä tutustumaan Elevenin kalenteriin valikoimiin tuotteisiin, täydellinen joulukuun piristys!

  25. Tämä piristäisi kovasti kotiäidin arkea. Olisi jotain omaa jännättävää lasten joulukalenterien rinnalle

  26. Oi, tämä kalenteri olisi täydellinen joulun odotukseen! Viime vuonna minulla oli Lumene, mutta tänä vuonna kaipaan jotain erilaista ja jännittävää!

  27. Minulla ei ole vielä kosmetiikkakalenteria, viime vuonna oli Lumenen, siihen en ollut kovin tyytyväinen ja siksi haluaisin kokeilla tätä kalenteria onko parempi.

  28. Haluaisin voittaa kalenterin koska budjettini ei ikinä riitä tälläisten ihanien turhuuksien ostamiseen:)

  29. Se toisi yllätyksellisyyttä joulun jo muutenkin maagiseen odotusaikaa. Ja toki mikään ei voita uusien kosmetiikkatuotteiden tuoksua, tuntua ja kokeilua. 🙂

  30. Eikä, kelpaisi! Tää kalenteri on aiempina vuosina olkut aivan huippuhyvä, mitä oon katsonut 🙂 kuitenkin niin kallis, etten ole ikinä raaskinut tätä ostaa.

  31. Olisi kiva voittaa koska nämä kosmetiikkakalenterit kiinnostaa kovasti, mutta en raaski niitä itse ostaa. Niillä kuitenkin jonkin verran hintaa vaikka suhteessa koko arvoon on hyvä.

  32. Tänä vuonna en ole (ainakaan vielä) hankkinut yhtään kosmetiikkakalenteria, vaikka useampikin houkuttelisi. Elevenin kalenterin sisältöä kurkkasin ja olisi kyllä kiva! Ja sisällön lisäksi himoitsen tuota laatikkoa kaipaisin sopivaa boksia, johon jemmata vuoroaan odottavat ihonhoitotuotteet, joita tulee hankittua sieltä täältä inspiroituneena.

  33. Olisikohan 44-vuotiaana aika saada oma joulukalenteri, eka sitten lapsuuden! Saada kokea se aamuinen ilo, jonka tuolloin muistan suklaakalenterin aiheuttaneen. Tosin tässä tullaan meihin ihmisiin; ensin kuvakalenteri, sitten suklaa ja seuraavaksi näin aikuisena kosmetiikka. Elämä koostuu pienistä iloista. Ja niitä osattava arvostaa.

  34. Olen kahden vaiheilla, raskisinko lahjoittaa tämän siskolleni vai pitäisinkö itselläni, jos voittaisin 🙂

  35. Olispa huikeaa voittaa kalenteri! Kosmetiikkakalenteria ei ole ollut koskaan vaikka useana vuonna siitä haaveillut.

  36. Haluaisin voittaa tämän joulukalenterin koska rakastan kokeilla uusia tuotteita, mutta opiskelijana ei raski ostaa kuin vain kaikki välttämättömimmät tuotteet, niin tässä pääsis testaamaan paljon uusia tuotteita lisäksi olisi kiva saada edes jokin joulukalenteri, kun karkkilakon vuoksi en voi edes suklaakalenteria ostaa

  37. En ole vielä yhtään kosmetiikkajoulukalenteria vielä omistanut, mutta tämä on sellainen, joka kiinnostaa todella paljon ja kuulostaa hintansa arvoiselta! Uskon, että kaikki kalenterin tuotteet olisivat hyödyllisiä.

  38. Elevenin joulukalenteri olisi kiva voittaa, sillä kalenteri sisältää uusia tuotemerkkejä, joita en ole koskaan kokeillut. En ole myöskään koskaan omistanut kosmetiikkajoulukalenteria, ainakaan tähän hetkeen mennessä.. 😀

  39. Olen haaveillut tämmösestä kalenterista jo vuosia,jospa nyt se olisi minun 🙂

  40. Haluaisin voittaa Elevinin kosmetiikkajoulukalenterin, koska minulla on tällä hetkellä huutava pula kosmetiikasta ja uskon näiden tuotteiden täyttävän tämän aukon kaapissani.

    Totta kai olen myös ihaillut, mm. blogeissa, näitä eri kalentereja ja tällainen olisi niin ihana piristysruiske talveen!

  41. En ole koskaa aiemmin kosmetiikkajoulukalenteria hankkinut, koska en pysty perustelemaan itselleni tuollaisen rahasumman käyttöä. Arpajaisvoitto olisi siis oiva tapa saada kalenteri 🙂

  42. Ilmoittaudun mukaan arvontaan! Tällainen joulukalenteri olisi kyllä joulukuun luksusta. Olen ihaillut kalentereita nettikaupoista, mutta budjetti ei nyt anna periksi sellaisen tilaamiseen. Elevenin kalenteri on mielestäni todella kaunis ja tuo laatikko on ihan mahtava idea! Ihanaa syystalvea Sinulle!

  43. Oi haluan tämän! Hyvin vahvasti oon haaveillut kosmetiikkajoulukalenterista, mutta toisaalta yrittänyt perustella itselleni, että en tarvitse sitä. Kuukausittain saan kuitenkin yllätyksiä Betteboxista ym. Eihän se kuitenkaan vedä vertoja sille, kuinka ihania juttuja tästä ois tulossa <3 Kyllä sittenkin tarvitsen tätä omaan hemmotteluun 😉

  44. Ah miksikö haluaisin voittaa? No siksi, että tämä on yksinkertaisesti ihana eikä minulla vielä ole joulukalenteria. Koska pyrin omilla valinnoilla minimoimaan tämän telluksen tuhoutumisen, kannatan mieluusti sellaisia yrityksiä jotka pelkän voitontavoittelun sijaan haluavat omalla panoksella kantaa kortensa kekoon. Lisäksi mulla olisi tuolle laatikolle hyvää jatkokäyttöä joulun jälkeen, koska tuonne saisi kätevästi lajiteltua vaikka mitä pientä tilpehööriä. Ja mikä ettei uusiokäyttää ensi jouluna joulukalenterina jollekin perheenjäsenelle tai ystävälle 😉

  45. Kääk mikä arvonta! Haluaisin voittaa tämän koska haluan nähdä onko se parempi kuin viime vuoden Eleven kalenteri 🙂 no en voi myöskään kieltää sitä että haluaisin päästä avaamaan kivoja luukkuja joka joulukuun aamuna 😉

  46. Onpas ihana arvonta!

    Toivoisin voittavani kalenterin, jotta voisin jakaa sen kosmetiikkahörhön siskoni kanssa 🙂 Uskon, että kalenterista löytyisi meille molemmille mieluisia yllätyksiä (en ole käynyt katsomassa sisältöä, kiitos kun et spoilaa).

  47. Ostin ensimmäisen kerran kosmetiikkajoulukalenterin äidilleni kaksi vuotta sitten, ja hän sanoi että se oli hänen elämänsä ensimmäinen joulukalenteri. Tuli ihan hämmentynyt olo, äiti teki meille lapsille itse yllätysjoulukalenterit kun olimme pieniä, mutta ei koskaan itse ollut kalenteria omistanut. Joten olen siitä lähtien päättänyt hankkia äidille kalenterin joka joulu, tämä mahtava boxi menisi siis hänelle 🙂

  48. Moi! Haluaisin joulukalenterin, koska se vaikuttaisi markinnoiden mielenkiintoisimmalta. Etenkin K-beauty tuotteet kiinnostaa! 🙂

  49. Kyllähän yllätykset piristäisivät joulukuun pimeitä päiviä, eikä pieni elvytys kasvoillekaan olisi pahitteeksi – sitä varmaan noiden luukkujen takaa löytyy 🙂

  50. Meikkiboxini kaipaa päivittämistä. Luotan arpaonneen.
    – Seijahannele

  51. Mulla ei ole koskaan ollut kosmetiikkajoulukalenteria, ja tahtoisin sellaisen kovasti! Siksi mun pitäisi voittaa. 😀

  52. Haluaisin voittaa kalenterin, koska ei ole varaa ostaa. Olen opiskelija ja kalenterin hinta on puolet kuukauden tuloistani

  53. En ole ikinä raaskinut hankkia kosmetiikkakalenteria. Tästä olisi hyvä aloittaa.

  54. Joulukuu tulee olemaan kiireinen työrintamalla. Vastapainoksi olisi ihana saada arkea piristämään tämä kalenteri, jonka sisältö vaikuttaa hyvin lupaavalta

  55. Oijoi. Sen lisäksi että tuo lista noista ihanista tuotteista kuulostaa hyvältä, aloin kuolata jo ihan vaan tuota pelkkää laatikkoa. Kokonaisvaltaista käyttöä siis löytyisi. Veikkaanpa että piristäisi paljon näitä kaamosaamuja!

  56. Minulla ei ole ennen ollut kosmetiikkakalenteria ja tämä olisi kiva piristys joulukuulle!

  57. Vuosiin ei ole joulukalenteria ollut, kun partiolaisetkaan ei ole enää oven taakse eksyneet. Olisihan tällainen aivan huippu 🙂

  58. Olen tehnyt vaivalla miehelle itsetehdyt joulukalenterin mutta luulen että minä en saa joulukalenteria tänä vuonnakaan 😀 Tässä olisi hyvä kalenteri!

  59. Tästä kalenterista olisi paitsi hyötyä itselleni, mutta myös kahdelle tyttärelleni! Kosmetiikkafanien unelma!

  60. Hei tottakai on osallistuttava! Öööhm varmaan siksi ettei tosiaan ole ollenkaan kosmekalenteria tänä vuonna 🙂

  61. Minulla ei ole ikinä ollut kosmetiikkajoulukalenteria, joten mikä olisikaan parempi, kuin voittaa heti se kaikista himotuin joulukalenteri! Kaunis laatikko on myös ihana lisä. 🙂

  62. Hei! Minulla ei ole koskaan ollut kosmetiikkakalenteria, niin jospa tänä vuonna;)

  63. Koska mulla ei ole vielä ikinä ollut suklaakalenteria kummoisempaa joulukalenteria, vaikka houkutus on ollut kova… jotenkin tuntuu kuitenkin liian suurelta summalta laitettavaksi asiaan, josta ei välttämättä kaikki tuotteet ole mieluisia. Dilemma! 🙂

  64. Olisi ihana voittaa kalenteri, koska muuten kalenteri jää yksinkertaisesti tänä vuonna väliin rahan vuoksi. Voitto olisi upea piristys loppuvuoteen.:)

  65. Onpas kyllä hieno kalenteri! Itse haluaisin voittaa sen, sillä opiskelijabudjetilla ei pahemmin kosmetiikkakalentereita osteta.

  66. Olen hoitovapaalla joten omasta hemmottelusta on joutunut luopumaan täysin, niin tämän avulla kyllä saisi useammalle päivälle jotain luksusta ja täysin vain itselle.

  67. Osallistun ehdottomasti kilpailuun! Olen haaveillut kosmetiikkajoulukalenterista joka vuosi saamatta kuitenkaan sellaista. Aina innostus on kaatunut kovaan hintaan, ja en ole raaskinut kalenteria hankkia. Kalenterin antama täpinä ja jännitys toisivat superisti energiaa pimeään joulukuuhun! ps. ehdottomasti luukku kerrallaan ja kuikkia ei saa!

  68. Tämä olisi kyllä ihana! Itsekin hurahtanut nyt näihin kalentereihin ja jouduin yhden kalenterin osalta myös katsomaan sisällön etukäteen, jotta pystyin perustelemaan itselleni, etten sitä tarvitse. Mutta tässä Elevenin kalenterissa olisi kyllä huimia tuotemerkkejä, joita haluaisin päästä testaamaan 🙂

  69. Olisi ihana voittaa tämä joulukalenteri, koska minulla ei ole vielä ikinä ollut kosmetiikkakalenteria. Tämän vuoden kiinnostavin kalenteri on mielestäni juuri tämä elevenin!

  70. Olisi hyvä tilaisuus päästä kokeilemaan uusia tuotteita sen takia haluaisin voittaa

  71. Joulu ei ole mitään ilman joulukalenteria ja tällaisena askarteluhöppänänä keksin heti tuolle lokerolaatikolle käyttöä. Tulisi washien ja die cutsien säilytykseen ja todella tarpeeseen .

  72. Iik, mukana ehdottomasti! Tänä vuonna kalenterit ynnä muut hemmottelut jäävät haaveeksi yllättävän putkirikon vuoksi. 30 000 euron remontti ja parin kuukauden evakkoaika tilapäismajoituksessa lattialla nukkuen lasten kanssa koettelee joulumieltä, joten tämä olisi aivan ihana piristys!

  73. Minulle kelpaisi! En ole vielä koskaan ostanut kosmetiikkakalenteria, ja yritän pitää sekä näppini että kukkaron nyörit kurissa tänäkin vuonna. Arvontavoittona tämä olisi tietenkin aivan upea! <3

  74. Oispa makkee saada kunnon joulukalenteri. Pääsis testaamaan tuotteita mitä ei muuten ostas ja jospa sieltä löytys uus suosikki

  75. En ole vielä koskaan hankkinut kosmetiikka joulukalenteria kiva olisi saada sellainen

  76. Tänä vuonna oma budjetti ei veny joulukalenterin ostamiseen, kun koulun suhteen on tullut tehtyä niin paljon hankintoja. Hauskaa sinänsä, mutta työkäyttötuotteet on aina työjuttuja, niin ei tässä oo oikein kerennyt itseään muistamaan ollenkaan! Joulukalenteri kanssa piristäisi varmasti tuota tulevaa joulukuuta, joka on koulun osalta sitten ne viimeiset rykäisyt ja loppukokeet. Jännää!!

  77. Elämäntilanteesta johtuneen rankan ja stressaavan alkuvuoden tuloksena ihoni on selvästi aiempaa väsyneempi ja sameampi, ja olen alkanut kärsiä epäpuhtauksista. Nyt kun asiat ovat taas parhain päin, olen innostunut ja aktvoitunut hoitamaan ihonikin taas kuntoon, ja tämä huikea joulukalenteri olisi aivan ihana piristys pimeään joulukuuhun. Samalla pääsisin kokeilemaan monia sellaisia hoito- ja meikkituotteita, joihin en välttämättä koskaan muuten törmäisi, ja löytäisin ehkä uusia, pysyviä suosikkeja kokeilutuotteiden joukosta.

    Kiitos Virve mahtavasta blogista, tämä on ollut luotto-osoitteeni harkitessani uusien kosmetiikkatuotteiden kokeilua tai etsiessäni hyviä tuote- ja ihonhoitovinkkejä. Teksteistä henkii asiantuntemus ja luotettavuus, mutta samalla ne ovat erittäin viihdyttävää ja miellyttävää luettavaa. 🙂

  78. Ihanaa! aina suklaakalenterin hankkineena, kosmetiikkakalenteri olisi aivan paras korvike linjoja säästäen ja kehoa hellien <3 Eli ehdottomasti mukana

  79. Ois kiva voittaa, kun ei vielä ole ollut varaa itselle ostaa tämmöistä 🙂 tosi kaunis ja simppeli ulkonäkö

  80. Viime vuosina kosmetiikkajoulukalenterien tarjonnan aina vain kasvaessa olen usein haaveillut tällaisen joulunalusajan piristäjän hankkimisesta. Valitettavasti opiskelijabudjetti ei kuitenkaan vielä tähän haaveeseen ole taipunut. Lähipiirin pienokaisten muistaminen on tuntunut lopulta tärkeämmältä.

    Mielelläni kuitenkin joulukuiset aamut aloittaisin luukkuja avaamalla ja uusia tuotteita testaamalla. Arpaonneni on yleensä huono mutta 5-vuotiaana voitin paketin pyykkipoikia. Ehkä nyt yli 20 vuotta myöhemmin onni voisi suosia jälleen.

  81. Oispa huippua voittaa tämä, sillä kuulostaa ihan huikeelta! En oo ikinä ostanu muuta kuin suklaakalentereita niin vaihtelu virkistäis 🙂 Ihanaa joulunodotusta!

  82. Apua, ihana arvonta! Aina haikailen näiden kosmetiikkakalentereiden perään, mutta koska oon opiskelija niin en raaski ostaa niitä.. Joten ois kiva jos arpaonni suosisi 🙂

  83. Olen todella perso kosmetiikkajoulukalentereille, ja viime vuonna ostin elevenin joulukalenterin. Tänä vuonna opiskelijana budjetti ei kuitenkaan ihan veny tähän hankintaan, joten olisi ihanaa voittaa kalenteri

  84. Haluaisin voittaa kalenterin, koska olen ”köyhä” ja liian pihi ostaakseni tämmöisiä hienouksia, vaikka olenkin kosmetiikasta äärimmäisen kiinnostunut 🙂
    Monena vuonna olen haaveillut kosmetiikkakalentereista, mutta aina ne on ostamatta jääneet.
    Joulusta en muuten juuri välitä, mutta jonkunlainen joulukalenteri on kyllä aina oltava (yleensä arpa). Toivottavasti nyt tässä arpaonni suosisi.

  85. Haluaisin voittaa sen takia, koska olen himoinnut tänä vuonna oikeastaan ensimmäisen kerran näitä kosmetiikkakalentereita, mutta olen opiskelija ja talous on aika tiukalla joten se ei veny ylimääräisiin… 🙂

  86. Kalenteri olisi ihana piristys pitkän ja rankan syksyn jälkeen 🙂 Hyvä idea tuo neutraali laatikko, jota voi hyödyntää myös joulun jälkeen!

  87. Viime vuonna jäin ilman kun olin hidas, se on jäänyt ketuttamaan:( unboxauksessa paljastui ihan parhaaksi kalenteriksi!

  88. Oi, tämä tekisi kyllä Joulun! Olen arponut monen kosmetiikkakalenterin välillä, mutten osaa päättää! En halua keräillä hyllyyn mitään turhakkeita, tämä olisi täydellinen! Vain hinta estää tilaamasta tätä heti 😀

  89. Toisihan tuollainen kalenteri pientä piristystä synkkään ja kaamoksentäyteiseen joulunalusaikaan.

  90. Haluaisin voittaa kalenterin, koska olen sen verran pihi, etten noin kallista ostaisi, ja tuotteetkin on sellaisia, mitä en ole tainnut koskaan kokeilla. Olisi hienoa kokeilla joskus vähän kalliimpiakin tuotteita. 🙂

  91. Haluaisin voittaa, koska kalenteri sisältää monia tuotemerkkejä, joita en ole vielä kokeillut ja olen aina tahtonut päästä kokeilemaan 🙂 esim. Holika holika tai Mario Badescu.. oikeastaan kaikki tuotemerkit noista on kivoja

  92. Koska en ole koskaan omistsnut kosmetiikka kalenteria. Lapsille kyllä hankin kalenterit mutta jotenkin en itselle koskasn ole hankkinut vaikka todella olen sen arvoinen❤️

  93. Oo! Päivät menee kotona vauvan kanssa, joten kosmetiikkajoulukalenteri olisi aivan huikea tapa saada edes pieni hetki omaa aikaa ja sitä ”vanhaa minua” jokaiseen joulukuun aamuun. Rakastan fiilistellä kaikenlaisia purtiloita ja meikkejä! Viime aikoina ei vaan ole ollut aikaa antautua sellaiseen.

  94. Mukana arvonnassa – koska tämä on minusta upein kosmetiikkakalenteri, joka on tullut vastaan, niin sisällöltään kuin eettisyydeltään, miellyttää myös silmää 🙂 ilostuttaisi hurjasti meidän pienen perheen joulua!

  95. Todella hyvä kattaus eri tuotemerkkejä ihon-ja kauneudenhoitoon. Kyllä kelpaisi jännityksellä availla itseä hemmotellen ja joulua odotellen ❄️

  96. En kuitenkaan raaski ostaa verraten hinnakkaita kosmetiikkakalentereita, joten tämän voittaminen olisi minulle ainoa mahdollisuus saada sellainen.

  97. Haluaisin voittaa kalenterin, koska minulla ei koskaan ole ollut kosmetiikkajoulukalenteria ja ne näyttävät niin ihanilta!

  98. Haluaisin kovasti päästä testaamaan uusia juttuja. Minulla ei ole ollut ikinä kosmetiikkakalenteria, eikä rahakaan ole oman hankkimiseksi.

  99. Ehdottomasti mukana!!! Tämä arvonta oli ihana yllätys, ja toivon totta tosiaan että kerrankin olisi tuuria, ja saisin kalenterin omaksi! En ole koskaan omistanut kosmetiikkakalenteria, olen kosmetiikkafriikki, ja kaikki uudet sekä vanhat tuttavuudet kelpaavat mainiosti. Kävin tietenkin kurkkaamassa sisältöä, ja voi että, mitä herkkuja sieltä löytyykään! Onnetar! Tämä minulle!!!

  100. Ei pirulainen, nyt on kova!
    Aikoinaan nuorempana oli paha paikka aina jouluisin katsella, kun muut perheenjäsenet aukoivat suklaakalentereitaan into piukeena ja meikäläinen lääkärin määräyksestä jäi ilman, koska olen allerginen. Tossa olis kerrankin kalenteri, jota mäkin saisin käyttää ja parhaassa tapauksessa löytyis uusia lempparitököttejä.

  101. Tämä joulukalenteri olisi ihana kiireisen työsyksyn piristäjä ja johdattaisi ajatukset kohti joulua ja rentoutumista. Mulla on ollut vähintäänkin hektinen syksy ja just tällainen ihana yllätys sopisi tähän hetkeen paremmin kuin hyvin. 🙂 Lisäksi rakastan kosmetiikkaa ja olisi mahtavaa päästä kokeilemaan uusia tuotteita – ja ehkä löytää joku uusi lempparikin!

  102. Kyllä kelpaisi! Itse olen todella huono ostamaan testiin uusia merkkejä tai tuotteita. Mun mielestä nämä joulukalenterit ja beautyboxit ovat älyttömän hyvä tapa löytää uusia tuotteita omaan käyttöön. ♥ Joulukuusta on tulossa työrintamalla ihan jäätävä, joten pienet piristykset aamuisin helpottaisivat ehkä sitä sängystä nousuakin. 😉

  103. Arvonnassa mukana. Viime talvena avasin Lookfantastic adventtikalenterin luukkuja, joten olisi kiva päästä nyt Elevenin kalenteriin tutustumaan 🙂

  104. Siksi, kun tänä vuonna ei ollut vara ostaa tätä! Mitä merkkejä! Mikä ihanuus!

  105. En ole ikinä omistanut kosmetiikkakalenteria, eikä siihen olisi varaakaan. Raskaan vuoden jälkeen olisi ihana saada vähän piristystä syksyyn, kyllä nauttisin:)

  106. ihanan näköinen! rakastan yllätyksiä ja lahjoja joten kalenteri olisi mulle just passeli. 🙂

  107. Oi, tästä minä haaveilin jo viime vuonna, mutta rahatilanne ei anna tänäkään vuonna periksi ostamiselle. Mukana arvonnassa siis!

  108. Itselläni ei budjetti jousta tuohon ihanuuteen, niin olisi mahtavaa voittaa se. Tuntuu sisältävän kivoja tuotteita.

  109. Tänä vuonna päätin vihdoinkin panostaa siihen, että puoliso saa hartaasti toivomansa Star Wars Lego -kalenterin ja omaan kalenteriin ei enää jäänyt budjetissa varaa, mutta tämä olisi upea! Etenkin puhuttelee huikeiden tuotteiden lisäksi se, että tuon itse laatikon voi vielä hyödyntää! Niin siisti idea!

  110. Tilasin juuri The Ordinaryn aiemmassa postauksessa mainitsemasi salisyylihappotuotteen räjähtäneeseen leukaani avuksi, nyt vain odotellaan pakettia kotiin! Tämänkin postauksen paketti kelpaisi loistavasti uusien tuotteiden kokeilua rakastavalle opiskelijalle, kun budjetti ei ihan taivu siihen muutoin 🙂

  111. Haluaisin ehdottomasti voittaa tämän kalenterin! Etsin uusia tuotteita ja merkkejä joista tulisi osa päivittäistä ihonhoitorutiiniani ja tällainen kalenteri tarjoaisi kokeilemiseen mahtavan mahdollisuuden. Kalenteri varmasti pitää sisällään myös sellaisia tuotteita joita ei normaalisti ostaisi, joten pääsisi tutustumaan laajasti eri merkkeihin ja sitä kautta mahdollisesti löytäisi uusia suosikkeja. Pidän myös siltä, että hiilijalanjälki on hyvitetty ja kalenteria voi hyödyntää säilytykseen joulun jälkeen!

  112. Tää ois ihan mahtava juttu kosmetiikkafriikille! Plus tietty pieni valmistujaislahja itselle, valmistuin KTM:ksi maanantaina

  113. Ihanaa olisi odottaa joulua tällaisten huippumerkkien tuotteita kokeilemalla! 🙂

  114. Kuinka monta kosmetiikkakalenteria on liikaa? Vastaus: ei näitä voi olla liian monta. Tahtoo tämänkin!

  115. Itselläni ei ole koskaan ollut kosmetiikkajoulukalenteria et oispa kiva kokeilla!

  116. Viime vuonna ostin ekaa kertaa kalenterin (body shop) ja se oli ihan ok, mutta olis kiva kokeilla jotain muuta tällä kertaa… En ole vielä ostanut mitään kalenteria, joten oishan tää huikee voittaa!!

  117. Yllätykset on aina kivoja. Joulukalenterin avaamisessa on lapsuuden jouluihin liittyvää jännitystä. 🙂

  118. Ihan vaan koska mulla ei ole varaa ostaa itselle joulukalenteria eikä lapsillekaan. Koko joulu tuottaa stressiä koska lahjoihin ei olisi oikeasti varaa mutta pakko jostain repiä, joten joulufiilis on varmasti aika olematon. Tästä sais varmasti sitä fiilistä!

  119. Oih ja voi Olen jo pitkään miettinyt kosmetiikkajoulukalenterin tilaamista, mutta korkeahkon hinnan takia tilaus on aina jäänyt tekemättä. Josko nyt onnetar suosisi

  120. Haluaisin voittaa tämän tuomaan samanlaista iloa ja jännitystä joulukuun pimeisiin aamuihin kuin mitä viimevuotinen kalenteri toi

  121. Haluaisin antaa tämän äidille joulukuun piristykseksi vähän rankemman vuoden jälkeen ☺❤

  122. En ole aiempina vuosina onnistunut hankkimaan minkäänlaista kosmetiikkakalenteria, joten olisi mukava tänä jouluna päästä availemaan ylellistä kalenteria 🙂

  123. Mulla ei oo koskaan ollut kosmetiikkajoulukalenteria, eikä oma budjetti taida tänäkään huolimatta siihen joustaa, joten olisi ihana voittaa kosmetiikkakalenteri ja sitä kautta päästä testailemaan uusia tuotteita. 🙂

  124. Paljon merkkejä, joita en ole itse vielä kokeillut. Olisi ihana päästä kokeilemaan uusia tuotteita!

  125. Ihana olisi saada piristystä jokaiseen joulukuiseen päivään Sisältö vaikuttaa myös laadukkaalta!

  126. Mulla ei oo ikinä ollut mitään kosmetiikkakalenteria, niin olis ihan huippua päästä kokemaan joulunodotus sellaisen omistajana

  127. Olisi ihanaa voittaa tämä kosmetiikkajoulukalenteri, sillä sisältö on ihana. Kävin aikaisemmin spoilaamassa itselle kalenteri sisällön, sillä hinta on tosi kipurajoilla ja valitettavasti uusien silmälasien (kirotut geenit :/ ) hankinta tietää etten hanki tänä vuonna joulukalenteria ollenkaan.

  128. Kalenteri olisi loistava tapa päästä kokeilemaan itselle tuntemattomia tuotteita pienempinä kokoina! Lisäksi luukuista varmasti paljaistuisi juttuja myös pukinkonttiin.

  129. Onnistuin viime vuonna hankkimaan kalenterin ja tykkäsin! Tänä vuonna juuri tehty lerppaluomileikkaukseni vei kaikki rahani, joten kalenteri on hankkimatta. Kovin mielelläni hellisin tätä vielä aika karun näköistä naamaa kalenterin laadukkaalla kosmetiikalla.

  130. Antaisin tämän 15-vuotiaalle tyttärelleni. Haluaisin nähdä hänen ilmeensä.

  131. Olisi todella kiva voittaa tämä joulukalenteri. 🙂 Opiskelijana ei viitsi kovin kallista kalenteria itse ostaa.

  132. Mulla on ollut joulukalenteri viimeksi lapsena. Elevenin kalenteri olisi kosmetiikkafriikin unelma!

  133. Tämmönen olis ihan munlaisen kosmetiikkahullun unelma! Valitettavasti oma budjetti on niin niukka aina loppuvuodesta ettei oo mahdollisuutta ostaa kalenteria joten sormet ristiin että arpaonni suosisi 🙂

  134. Oispa ihana yllätys, jos arpaonni osuisi kohdalle en ole aikaisempina vuosina ostanut kosmetiikkajoulukalenteria, mutta tänä vuonna on kutkutellut enemmän kun koskaan.

  135. Olen ekohenkinen jopa niin pitkälle että käytän ikivanhoja kuvakalentereitakin uudestaan. Avaan luukut tarkasti, suljen ne ja seuraavina vuosina avaan uudestaan.
    Tämä kosmetiikkakalenteri olisi aivan huippujuttu, jäisi kalenerista ihana hyvä laatikko muille tavaroille ja tietysti se kosmetiikka olisi parasta. Se riittäisi minulle tosi pitkäksi aikaa.

  136. Tän mä niin haluisin! Tällä hetkellä ei oo varaa tilata kalenteria, koska tässä tulee isoja rahareikiä, kun baby syntyy eikä äippälomalla kai kovin paljon rahaa saa. Yritän olla siis säästölinjalla. Tää olisi kyllä ihana voittaa, hemmottelua loppuraskauden ajalle ❤️

  137. Antaisin kalenterin lahjaksi, koska asun itse Keski-Euroopassa. Tilasin ensimmäistä kertaa itselleni kosmetiikkakalenterin tänä vuonna ja haluaisin antaa samanlaisen odotuksen ilon myös ystävälle.

  138. En ole sitten lapsuuden omistanut joulukalenteria niin voisi olla kiva itsekin availla luukkuja ja ilakoida lasten kaa aamuisin mitä tuli tänään

  139. Tulisi mukavasti piristämään joulunodotusta! Äskeisen muuttoon sai sopivasti tämän vuoden joulukalenteribudjetin uppoamaan niin olisi ihanaa saada joulutunnelmaa kalenterin muodossa

  140. Kalenterin avulla tulisi tutustuttua moniin uusiin tuotteisiin ja varmasti löydettyä uusia lemppareita 🙂

  141. Tänä vuonna en raaski oikein ostaa mitään edes jouluksi ja tämä olisi kiva piristäjä. Lisäksi tästä löytyy varmasti kaikkea kivaa, mitä jakaa myös siskoille, koska käytetään kaikki erilaisia tuotteita. Eipähän jäisi minulle turhemmat tuotteet kaappiin pölyttymään ja kalenterista saisivat iloa muutkin. Mutta tuo Foreo totta tosiaan houkuttaa!

  142. Olisi elämäni ensimmäinen kosmetiikkakalenteri ja hulppea sellainen. Sen verran hintava ettei ole itse mahdollista ostaa.

  143. Olisi ihana päästä kokeilemaan itselle tuntemattomia tuotteita miettimättä miten tämäkin raha olisi pitänyt laittaa säästötilille 🙂 Ja joulukalenterit nyt vaan on parasta.

  144. Viime vuonna ostin ensimmäisen kosmetiikkakalenterini (Nyxin) ja se oli niin kiva, että täksi jouluksi pitää olla kalenteri myös. Elevenin kalenteri vaikuttaa niin monipuoliselta ja laadukkaalta, että olisihan tämä kiva voittaa.9

  145. Tämä olisi aivan ihana motivaattori nousemaan aamulla harmaaseen työpäivään, kun joka aamulle olisi kosmetiikkaylläri!

  146. Olisi hauskaa päästä riemuitsemaan lapsenomaisesti ja hyvällä omallatunnolla kaikkina joulukuun 24 päivänä luukkuja avatessa 🙂

  147. Säästölinjalla ollaan ison ikkunaremontin jäljiltä, niin ei ole ylimääräistä laittaa kosmetiikkakalenteriin. Olisin siis todella innoissani ja kiitollinen tästä voitosta

  148. Ikinä en ole raaskinut kosmetiikkajoululalenteria ostaa, joten ois mahtavaa jos sellaisen nyt voittaisi!

  149. Tämä kalenteri olisi ihan unelma voittaa! Viime vuonna hankin ensimmäistä kertaa kosmetiikkakalenterin ja olisi ihanaa jatkaa samoilla linjoilla 🙂

  150. En ole vielä koskaan omistanut tälläistä kalenteria ja varmasti jokaisen luukun avaaminen olisi ihana aamun aloitus.

  151. Kiinnostaisi kovasti tämä joulukalenteri. Sinun blogien innoittamana multa löytyy jo Lumenen ja Essencen kalenterit, eikä kolmas olisi liikaa

  152. En ole raaskinut näin kallista kalenteria ostaa eikä budjettikaan anna nyt myöten. Kosmetiikkahullulle olisi mitä parhain kalenteri ❤

  153. Olisi elämäni ensimmäinen kosmetiikkajoulukalenteri. Sisältö kuulostaa niin ihqulta, että olisi tosi mukavaa odotella joulua, kuin joskus silloin pienenä 🙂

  154. Siitä asti kun kosmetiikkakalenterit tulivat olen himoinnut kismetiikkakalenteria. Valitettavasti omat rahat ei riitä tällaisen hankkimiseen. Mikä olisi parempankuin herätä joulukuun pimeisiin aamuihin tällaisen kanssa!

  155. Aivan loistava laatikko, täynnä ja tyhjänä.
    Tämä olisi aivan mahtavaa arjen luksusta ja samalla ”koulutusmateriaalia” itselleni. Teen myyjätuurausta myös kosmetiikan puolella ja kaikki koettu tietotaito on parasta ♡
    Rakastan kosmetiikkaa! Rakastan joulua ♡

  156. Viime vuoden elevenin kalenteri oli melkoinen pettymys, jospa tämä kalenteri muuttaisi käsityksen 🙂

  157. Kosmetiikkakalenteri on ollut haavelistalla jo vuosia! Suklaakalenteri ei enää oikein iske, mutta tähän saakka en ole raaskinut ostaa kallista kalenteria itselleni. Voi kun tästä saisin itselleni ihanan kalenterin! 🙂

  158. Tä ois ihana yllätys voittaa on niin pikkulaps, et joulukalenteri pitää ittelleki joka vuos hankkia, mut suklaisen kun kosmetiikka-versiota ei raaski ostaa

  159. Ois kiva voittaa itelle jotain koska oon tehny tehny jotain pientä kivaa kaverille ja siskolle joulun odotukseen. Joten tää kalenteri ois hyvä ylläri itelle kun nyt ei oo mahdollisuutta itselle enää hankkia kalenteria 🙂

  160. Kalenterin avulla pääsisi helposti tutustumaan uusiin ihonhoitosarjoihin ja mahdollisesti löytämään huipputuotteita.

  161. Minulla ei ole koskaan ollut kosmetiikkajoulukalenteria, joten olisi mahtavaa päästä kokemaan sellainen.

  162. Siis kuka nyt ei haluaisi tätä voittaa? en omistanut viimevuotistakaan, joten olisi kiva katsoa mitä tämä sisältää.

  163. Kyllä kelpaisi joulun odotukseen ja piristämään loppusyksyä/alkutalvea 🙂

  164. Olisi ensimmäinen kosmetiikkakalenterini
    Kiinnostavia tuotemerkkejä ja varmasti huikeita tuotteita, toisi mukavaa piristystä kiireisen työntäyteiseen joulukuuhun.

  165. Olen kahtena jouluna nauttinut lookfantasticin joulukalenterista, mutta nyt mieli halajaa jotain uutta. Tiukassa budjettikurissa olin jo päättänyt jättää koko joulukalenterin välistä, mutta tuskaa se tekisi . Elevenkalenteri pääsisi täällä innokkaaseen kosmetiikkakotiin

  166. Sisältö vaikuttaa ihan huipulta. En oo vielä kertaakaan ostanut tällaista joulukalenteria, mutta tänä vuonna olen niitä kovasti himoinnut. Olis siistiä voittaa. 🙂

  167. Oi, onpa laadukkaita tuotteita pullollaan! Olen jo muutamana vuonna haaveillut kosmetiikkakalenterista, mutta en ole raaskinut vielä itselleni ostaa. Olisipa ihanaa hemmottelua joulun odotukseen

  168. Ah, en ikinä osaa päättää mitä hankkia, joten tämmöinen ihana sämpleri palvelisi hermojani ja intohimojani täydellisesti!

  169. Tämä kalenteri kiinnostaa erityisesti koska se sisältää k-kosmetiikkaa, eikä sitä juuri muissa kalnetereissa ole.
    Antaisin kalenterin kylläkin siskolleni, kun hän ei ole vielä omaa kalenteria raaskinut ostaa

  170. Olisipa joulunodotus tämän kalenterin myötä varmasti vähän erilainen.Saisi aikuinenkin hihkua jännitystä kun avaa luukun

  171. Mukavahan se olisi voittaa tuollainen kalenteri, saisi ihanan yllätyksen joka päivälle jouluun asti.

  172. Meillä oli viime vuonna miehen kanssa kalenteri, jossa oli tarkoituksena joka toinen päivä olla toisiltamme ylläreitä ja pieniä ilahduttavia juttuja, no, miehellä ei tällaiseen askarteluun ja jatkuvien ylläreiden miettimiseen riittänyt aika eikä mielikuvitus Jospa tämä kalenteri ei tuottaisi pettymystä tänä jouluna!

  173. Ostin tämän kalenterin viime vuonna ja olisi ihana saada se tänäkin vuonna! ❤

  174. Olisi mahtavaa voittaa kalenteri ja vaihtaa ainaiset suklaajoulukalenterit kosmetiikkaversioon. 🙂

  175. Vaikka olenkin aivan intohimoinen kosmetiikkahörhö, en ole omistanut vielä kertaakaan kosmetiikkajoulukalenteria. Tuotemerkit ovat kiinnostavia ja laatikkokin nokkela jatkokäyttöä ajatellen. Kumpa onni suosisi, olen niin mukana arvonnassa!

  176. Mulla ei oo koskaan aiemmin ollut kosmetiikkajoulukalenteria, joten olis ihan mahtavaa voittaa tämä! 🙂

  177. Kyllä kelpaisi 🙂 Ensimmäinen joulu kun ostin myös itse itselleni kosmetiikkakalenterin, joten mikä sen parempaa kuin taltuttaa kaamosmasennus useamman kalenterin voimalla <3

  178. Voi miten ihanaa olisi voittaa tämä kosmetiikkajoulukalenteri. Vielä tähän asti olen ollut perinteisten kalenterien käyttäjä, mutta todella kovasti kiinnostaisi kosmetiikkakalenteri.

  179. Epävarman työ- ja rahatilanteen takia tämä olisi oikeastaan ainoa mahdollisuus päästä nauttimaan kosmetiikkajoulukalenterista ja laadukkaista tuotteista. Olisi ihanaa voittaa tällainen piristys stressaavaan syksyyn.

  180. Mahtava tilaisuus saada kokeilla eri kosmetiikkatuotteita joista saattaa sitten löytää uusia suosikkeja

  181. Elevenin kosmetiikkakalenteri olisi ihanaa hemmottelua opiskelijan stressaavaan loppuvuoteen. Etenkin iloitsisin päästessäni kalenterin kautta kokeilemaan lisää korealaisia ihonhoitotuotteita ja muita itselleni tuntemattomia merkkejä, sekä tietenkin kaikkea mitä rakastamani Foreo keksii.

  182. Tää ois aivan ihana kalenteri, itsehän ostan tämän mutta antaisin anopille joka on aina arjessa tukena! Kaikkia aina auttamassa ja keräämässä pyyteettömästi! Rakastaa kosmetiikkaa joten olisi IHAN superlahja

  183. Viime vuonna jäi harmittamaan etten tätä kalenteria itselleni hankkinut, joten tänä vuonna olisi ihana odottaa joulua näiden yllätyksien kanssa!

  184. Elevenin kalenteri on ensimmäinen kosmetiikkakalenteri ikinä, joka on mua sisällöllään kiinnostanut. Olisi siis myös ihkaensimmäinen kosmetiikkakalenterini, jos voittaisin 🙂

  185. Kyllähän sekä kosmetiikka- että joulufania tällainen ilahduttaisi kovasti!

  186. Tää vaikuttaa niiiin upeelta kalenterilta, että olisi ihana tämän kanssa laskea päiviä jouluun, koska viime vuonna jäin ilman kalenteria kokonaan. Olisi myös ihana tutustua uusiin tuotteisiin tämän kalenterin kautta

  187. Minulla ei ole koskaan ollut kosmetiikka kalenteria, eikä ole sitä varaa ostaa. Olisi ihanaa päästä kokemaan kalenteri ja testaamaan minulle uusia tuotteita.

  188. Tahtoisin kovasti voittaa kalenterin, koska tänä vuonna rahavarat eivät anna periksi ostaa kalenteria. Viime vuoden kalenterissa oli monia huipputuotteita, jotka jäivät käyttöön täysikokoisina senkin jälkeen kun kalenterin näytteet oli testailtu.

  189. Olisihan se ihanaa kun ei sitä itselleen raaski ostaa. On kyllä hintansa väärtti, kurkkasin sisällön , en malttanut odottaa.

  190. Olisi mahtavaa päästä tutustumaan noin monen kiinnostavan merkin tuotteisiin!

  191. Näyttää ihanalta ja kiinnostavia tuotteita ❤️ kalenterin kautta olis hyvä tilaisuus kokeilla uusia tuotteita ja oppia muutenkin uutta, kun tuotteita googlaa että mihin niitä käytetään (itse oon aika uuno et mitä tuotetta käytetään mihinkin, niin näitä availemalla oppii)

  192. Olisi ihana saada piristystä joulukuussa alkavan remontin keskelle. Todennäköisesti joulufiilis voi olla vähän kadoksissa, mutta tämä voisi piristää laatikoiden ja remontin keskeltä heräämistä <3

  193. Tahtoisin kovasti voittaa tämän kalenterin, koska tänä vuonna rahavarat eivät antaneet periksi ostaa kalenteria. Viime vuoden kalenterista monet tuotteet jäivät käyttöön täysikokoisina sen jälkeen kun kalenterin näytteet oli käytetty loppuun

  194. Huippu arvonta! Olen jo kuolannut pitkään näitä erilaisia kosmetiikkakalentereita, ja itselläni tämä olisi ensimmäinen kosmetiikkakalenteri tämä olisi kyllä kiva voittaa

  195. Ai miksikö haluaisin voittaa? Tarvitseeko sitä selitellä? 😉 Siksi, että tätä kalenteria olen käynyt jo monen monta kertaa kuolaamassa ja yrittänyt laskeskella pennosia, että olisiko tähän varaa. Olen käynyt kurkkaamassa sisällön ja siellä on niiiin monia tuotteita, joita olen pitkään halunnut testata, että tämä olisi unelmien täyttymys.

  196. Minulla ei ole koskaan ollut kosmetiikkakalenteria. Tekisi mieli sen avulla kokeilla uusia tuotteita, jos löytyisi uusia vakituiseen käyttöön sopivaa kosmetiikkaa tai hoitotuotteita. Ja tietysti päivityäisiä yllätyksiä joulukuuhun.

  197. Olisi ihanaa saada elämäni ensimmäinen kosmetiikkajoulukalenteri. Opiskelijana rahat on tiukilla eikä raaski vähiä varoja käyttää kalenteriin, vaikka rakastan kosmetiikkaa yli kaiken.

  198. Vähävaraisempana opiskelija olisi tämän joulukalenterin voittaminen oikea dreams come true – hetki! Itsensä hemmottelu tekisi terää ja tämä olisi oiva keino siihen!

  199. Mieheni on vakaasti sitä mieltä, että en tarvitse enempää kosmetiikkaa, joten en sovun säilyttämiseksi kehtaa kosmetiikkakalenteria itse ostaa Mutta jos sellaisen voittaisi, hän ei voisi puuttua asiaan.

  200. Olisi ihana voittaa tämä kalenteri ja päästä testailemaan uusia tuotteita. Itsellä ei olisi varaa tätä ostaa.

  201. Elevenin joulukalenteri toisi mukavaa pientä jännitystä jouluodotukseen! Sisältöä en ennakkoon kurkkinut, mutta läheisteni kanssa saamme varmasti fiilisteltyä ja käytettyä koko kalenterin sisällön. Isot pisteet uudelleen käytettävästä laatikosta, jolle keksin heti uusiokäyttöä!

  202. Olen marraskuun ostolakossa, joten kalenteri olisi kiva piristys tämän pimeän kuukauden jälkeen kun joudun käyttämään vain kosmetiikkajemmojani tyhjiksi.

  203. Kosmetiikkakalenteri olisi todella tarpeen. Moni tuote loppumaisillaan, niin tästä uusia tuotteita kokeiluun.

  204. Olen jo useampana vuotena haaveillut kosmetiikkakalenterista, mutta vielä en ole hennonut itselleni sellaista ostaa. Olisi mukavaa piristys rankkaan syksyyn. Erityisesti tässä ilahduttaisi laatikon monet käyttömahdollisuudet vielä joulun jälkeenkin.

  205. Kalenteri toisi piristystä vuoden loppuun. Kulunut vuosi on ollut raskas monestakin syystä. Kiitos ihanasta blogista!!

  206. Sain vuosi sitten esikoiseni ja vauvavuosi on ollut antoisa mutta vienyt myös veronsa. Lapsi on jo touhukas kävelevä ja omiaan höpöttelevä taapero, ja äidilläkin on taas aikaa hieman hengähtää & pitää huolta itsestään.
    Mikäpä siihen parhaiten sopisi kuin ihana Elevenin joulukalenteri 🙂

  207. Voi se toisi niin paljon iloa pimeisiin joulukuun aamuihin, enkä taida raskia sitä itse tilata

  208. Lapsen myötä kosmetiikkatestailuun käytettävissä oleva aika ja raha on huvennut lähes olemattomiin, joten tässäpä olisi ihana keino lievittää sitä tuskaa! Tuttujen ja turvallisten perustuotteiden sijaan pääsisi vähäksi aikaa fiilistelemään ja testailemaan uusia juttuja, ja voihan olla että tuosta löytyisi myös uusia luottotuotteita.

  209. Kalenteri toisi iloa joulun odotukseen raskaan syksyn jälkeen. Elevenin kalenteri vaikuttaa monipuolisimmalta mihin olen tähän mennessä törmännyt 🙂

  210. Tämä olisi kyllä ihana yllätys! Täydellinen tapa testata uusia tuotteita ja samalla helpottaa gradun aloitusstressiä, joka pian häämöttää edessä.

  211. Olisi ihana saada kosmetiikkajoulukalenteri, kun sairaslomalaisena ei ole semmoiseen varaa.

  212. Joulukalenteri toisi iloa pimeisiin aamuihin ja tällätteenä kosmetiikka intoilijana olisi aivan mahtavaa tämän joulukalenterin kautta päästä tutustumaan erilaisiin tuotteisiin.

  213. Olisi ihana saada kerrankin kokeiluun vähän arvokkaampi kalenteri! Muuten taidan tyytyä taas suklaaversioon 🙂

  214. Jo viime vuonna minun ja kummityttöni yhteinen juttu oli avata yhdessä (erilaisten) joulukalenteriemme luukut, vertailla tuotteita ja vaihtaa luukuista löytyneitä juttuja keskenämme. Kummitytölle olen jo hankkinut tämän vuoden kalenterin, joten tämä Elevenin kalenteri voisi tällä kertaa olla minun verrokki-kalenterini!

  215. Kalenterissa on paljon tuotteita ja merkkejä joita ei varmastikaan muuten tulisi kokeiltua.

  216. Kalenteri olisi kiva piristys loppuvuoden harmaissa aamuissa! Lokero lokerolta kohti kevättä.

  217. Haluaisin niin voittaa tämän,koska työttömänä ei ole varaa ostella joulukalentereita sekä viime keväänä kosmetologiks valmistuneena olen aina innoissani kokeilemaan uusia tuotteita!

  218. Minulla ei ole vielä aiemmin ollut kosmetiikkakalenteria, olisi ihana ilahduttaa itseä tällä rankan syksyn jälkeen. Luultavasti tyttäreni olisivat myös innoissaan yhdessä kanssani avaamassa tätä ja ihastelemassa.

  219. Viime vuonna joulukuun pimeitä aamuja ilostutti elevenin kalenteri ja sieltä löytyi huipputuotteita. Tänä vuonna budjetti ei antanut tilata kalenteria, mutta olisi ihanaa kotiuttaa tuo upeus.

  220. Oi, olisipa ihana joulunodotuslahja! Uudet tuotteet tulisi tarpeeseen, ja monta merkkiä, mitä en ole vielä kokeillut 🙂

  221. Ostin yhden kosmettiikkakalenterin lahjaksi, mutta itse jäin ilman. Tarvetta siis olisi. Hyvä idea, että saa käyttölaatikon lopuksi.

  222. Haluaisin voittaa tämän, koska luukkuja on ihana avata. Itsellä ei kuitenkaan ole käyttöä kaikille tuotteille niin tuotteista saisi koottua kivoja lahjoja perheenjäsenille ja ystäville, toisi iloa muillekin kuin itselle 🙂

  223. Kalenteri toisi jouluiloa niin itselleni kuin ystävällenikin, jonka kanssa jakaisin yllätykset

  224. Tämä tulisi tyttärelleni synttärilahjaksi 🙂 olisi sitten pikku paketti jokaiselle joulukuun päivälle <3

  225. Olisihan tämä ihana piristys työn, koulun, perheen ja kaiken arjen kiireen keskellä tasapainoilevalle, jolle muiden tarpeet yleensä ovat tärkeämpiä kuin omat.

  226. Jos voitan, en osta itselleni joululahjaa, vaan laitan sen rahan hyväntekeväisyyteen.

  227. Nyt kuuden viikon ikäisen vauvan ja 3,5-vuotiaan tytön äitinä on jääny vähän tuo oma hyvinvointi repsalleen. Kyllä tällä hetkellä tuntuu et pieni hemmottelu olis paikallaan Ja tää kalenteri ois siihen tarkoitukseen ihan huippu, kauheasti kun ei ehdi näiden kahden kaa shoppailee ☺️

  228. Tämä olisi mieluinen yllätys! <3 niin monia merkkejä, joita en ole vielä kokeillut. Kaikki tuotteet tulisi tarpeeseen. 🙂

  229. Olen vasta viime vuonna keksinyt nämä kosmetiikkajoulukalenterit. Silloin ostin kokeiluun yhden ja innostuin kunnolla! Harmi vain että tänä vuonna ei kukkaro anna periksi ostamaan niitä mitä haluaisi.
    En ole kokeillut siis Elevenin joulukalenteria vielä, olisi mielenkiintoista kokeilla.

  230. Tarvitsisin tämän joulukalenterin, koska se olisi terveellinen vaihtoehto suklaakalenterille 😉

  231. Hmm… Odotin todella kovasti viime vuonna Elevenin joulukalenteria, mutta sen verran olin hidas liikkeissäni, että se pääsi loppumaan. Tänä vuonna kukkaroni ei pysty nyörejään löystämään, jotta saisin tämän ihanuuden. Mutta miksi tämän haluisin? Kosmetiikka on suuri intohimoni, etenkin värikosmetiikka. Miten Elevenin kalenteri voittas muut markkinoilla olevat? Se on ihana, sillä se sisältää niin monia eri brändejä. Pääsee kokeilemaan vähän kaikkea, niin itselleni tutuilta bändeiltä kuin uusilta tuttavuuksilta, jotka tunnen vain nimeltä. Joulun jälkeen boksi sopisi mainiosti alkkareiden ja sukkien säilytykseen. Ne ovat nyt vain epämääräisesti kasseissa.

  232. En raaski ostaa toista kosmetiikkakalenteria itselleni, yksi on jo ostettuna mutta elevenin kalenteria tekisi myös mieli. Voisi availla yhdessä siskon kanssa.

  233. Rakastan kosmetiikkajoulukalentereita ja kurkkasin kalenterin sisällön ja siinä on paljon ihania juttuja.Kerkesin vaan jo ostamaan toisen kalenterin ja just nyt ei Eleveniin riitä rahat.Olispa upea yllätys voittaa noin mahtava setti:)

  234. Minulla on kalenterit jo lapsille ja jopa kissoille (!), mutta kuka muistaisi minua, tuntuu törpölle ostaa kalenteri itselleen.

  235. Olen ihastellut näitä kosmetiikkajoulukalentereja muutaman vuoden, mutta vielä en ole raaskinut ostaa. Viime aikoina mua on mietityttänyt paljon ympäristöasiat, joten tämähän olisi myös ekologinen vaihtoehto 🙂 Ja laatikkokin jäisi ehdottomasti käyttöön!

  236. Kalenteri olisi kiva kun ei ole pienituloisena varaa ostaa sitä itse, koska raskauden aikaiset hankinnat vie tällä hetkellä lähes kaikki rahat. Olisi myös mukava saada piristystä tähän lähes invalidisoivan pahoinvoinnin ja kipujen sekaiseen sängyn pohjalla vietettyyn odotusaikaan. Kalenterin sisältö kuulostaa ihanalta!

  237. Tässä joulukalenterissa on ehdottomasti kiinnostavimmat merkit mukana tällä hetkellä verrattuna muihin tarjolla oleviin (ja suomessa helposti saataviin) kalentereihin. Etenkin holika Holika kiinnostaa. Ja vihreä väri on ihana! Viime vuonnakin olin kalenteriin tyytyväinen.

    P.s. Olen lukenut sun blogia siitä asti kun lopettelit opintoja ja sun instastoryt tulee katsottua aina. Mukavaa alkavaa talvea!

  238. Ottaisin kalenterin käyttöön itselle, mutta en malttaisi odottaa, että pääsisin ilahduttamaan omaan käyttöön päätymättömillä tuotteilla myös kavereita. Tuo turkoosi laatikko ja hiilijalanjäljettömuus kiehtoo kovasti ja todellakinntarvitsisin sellaisen askartelulaatikoksi joulun jälkeen.

  239. Olisi itselle hemmottelua ja piristystä talven pimeänä aikana. Joulukuussa aamuisin herääminen olisi silkkaa juhlaa, kun saisi avata joka aamu uuden luukun. 🙂

  240. Olen ihastellut kosmetiikkakalentereita pitkään, mutta lapsiperheessä äidin on pitänyt vielä tyytyä suklaakalentereihin 🙂 Laatikko tulisi ehdottomasti myös käyttöön – tosi mukava ja käytännöllinen idea!

  241. Mulla ei ole ikinä ollut tällaista herkkua ja kateellisena vain katsellut, kun muut availevat näitä ihanuuksia. Siksi olisi ihana voittaa.

  242. Koska en ole koskaan omistanut yhden yhtäkään kosmetiikkakalenteria. Eikö nyt olis jo aika 🙂

  243. Haluan osallistua arvontaan, sillä olen kuullut kaleterista niin paljon hyvää. Minulla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta ostaa tätä.

  244. Oi ihana! Yllätykset on parhaita. Varsinkin kosmetiikka sellaiset! Mielelläni voittaisin, koska tänä vuonna jouduin käyttämään kalenteri rahat autonrenkaisiin.

  245. Innolla kokeilen aina uusia tuotteita, joista sitten osasta tulee vakkarituotteita! Tästä kalenterista saisi oikein innostusboostin kun niin monta tuotetta saa testata! Ihanaa!

  246. Minäminäminä! Mulla ei oo ikinä ollut kosmetiikkajoulukalenteria, koska köyhyys. Oon tällä hetkellä työtön, ja jo jonkun Kinder-kalenterin osto on ikävää, kun se maksaa lähemmäs kympin. Olis loppuvuoden kohokohta saada aukoa ihania juttuja kalenterista joka aamu! <3

  247. Ihana arvonta <3 Haluaisin voittaa kalenterin, koska ostan usein samoja tuotteita ja en uskalla ostaa uusia kokeilematta.

  248. Koska en ole koskaan omistanut kosmetiikkakalenteria, eikä minulla luultavasti tule olemaan mahdollisuutta hankkia sellaista ainakaan täksi jouluksi!

  249. Minulla ei ole koskaan ollut kosmetiikkajoulukalenteria eikä kyllä vuosiin muutakaan joulukalenteria. Tämä olisi ihana!

  250. Ilman minkäänlaista joulukalenteria menty monta vuotta. Miehelle on tänä vuonna suunnitelmissa olut-kalenteri..kyllä tää emäntä vois haluta myös oman kalenterin

  251. Tämä näyttää sisältävän niin monipuolisia tuotteita, että olis ihana päästä testaamaan ja yllättymään!

  252. Lapsi perheen äitinä harvoin raskin satsata kalliilla tuotteella itseäni. Suurin osa merkeistä mitä kalenteri sisältää on ollut vain haaveissa. Tämä olisi ihana voittaa! 🙂

  253. Mieleni tekisi kalenteria, jotta saisin palasen luksusta päiviini vauvavuoden jälkeen ja hoitovapaabudjettia kartuttaessani, eli huoltoaseman yöllisten vessojen ja lattioiden pesemisen piristykseksi.

  254. Olisi mukava päästä joulukalenterin avulla tutustumaan uusiin tuotteisiin! Kaupasta tulee useimmiten ostettua tuttua ja turvallista, eikä uusia tuotteita suosituksista huolimatta yleensä halua ostaa heti täysikokoisena.

  255. Olisi kiva päästä testaamaan tuotteita, joita ei itse osaisi ostaa, ja löytää uusia suosikkituotteita. Ja kyllähän se joulukalenterin luukkujen avaaminen kuuluu joulun odotukseen 🙂

  256. Olisi ihana päästä koittamaan uusia tuotteita. Opiskelijabudjetti harvoin venyy uusiin kosmetiikkahankintoihin.

  257. Ihana arvonta! Tämä joulukalenteri olisi yhteinen minulle (äiti) ja kahdelle lapselle. Voisimme kolmistaan availla ja fiilistellä mitä luukuista tulee ja jokainen saisi jotain kivaa itselleen kalenterista.

  258. Eleven on minulle melko vieras verkkokauppa. Lisäksi viime vuodesta minulle on jäänyt mieleen joulukalenterin saama kritiikki. Olisi mielenkiintoista päästä henkilökohtaisesti tutustumaan Elevenin kalenteriin ja sitä kautta muodostamaan oma mielipide.

  259. Tänä vuonna olen päättänyt vihdoin huolehtia enemmän itsestäni. Kosmetiikkakalenteri toisi iloa ja pientä luksusta joka päivä joulun odotukseen.

  260. En ole ikinä omistanut kosmetiikkakalenteria ja mielellään testailisin uusia tuotteita! Joulunodotus on kivaa aikaa ja tää vielä tekis siitä vielä vähän jännempää! 🙂

  261. Olisi vaan niin ihkua jos olisi tuollainen jännittävä yllätys avattavana joka aamu 🙂

  262. Tänävuonnaen ole ajatellut ostaa koska säästettävämiehe 60 vsynttäreille.

  263. Tämä kalenteri on varmasti melkoinen luksustuote, upean näköinen ulkoa ainakin on! Masennuksen ja kaamoksen keskellä olisikin ihanaa luksusta arjessa saada avata noita luukkuja…

  264. En ole koskaan omistanut kosmetiikkakalenteria. Kalenterista saisi joka päivä kivan mielen ja vinkkejä uusista tuotteista. Tästä saisi tutustua mahdollisesti sellaisiin, joihin ei muuten tulisi mieleenkään.

  265. Tämä kalenteri piristäisi todella rankkaa syksyä, piristäisin sillä myös läheisiäni sillä laittaisin itselleni tarpeettomat tuotteet kiertoon läheisilleni. Opiskelijana en kykene investoimaan itse näihin kalentereihin, saati päivittäisiin ihonhoitotuotteisiin. Nauttisin jokaisesta luukusta ihan todella paljon 🙂

  266. Joka aamuinen joulukalenterin avaus toisi ilon todella pitkän ja tuskaisen syksyn jälkeen vuoden loppuun rutistamiseen ❤️

  267. Olen monta vuotta halunnut kosmetiikkajoulukalenterin, mutta opiskelijabudjetti ei ole vielä taipunut noin isoon yksittäiseen kosmetiikkapanostukseen. Elevenin kalenteri toisi aivan mielettömän piristyksen tähän stressitalveen!

  268. En ole koskaan omistanut kosmetiikkakalenteria. Kalenterista saisi joka päivä kivan mielen ja vinkkejä uusista tuotteista. Tästä saisi tutustua mahdollisesti sellaisiin, joihin ei muuten tulisi mieleenkään.

  269. Yleensä hemmottelen itseäni vaan Kinder-joulukalenterilla, ja tyydyn haaveilemaan kaukaa kosmetiikka-vastaavia. Oma meikkipussikin kaipaisi päivitystä, niin olisihan se ihana saada pieniä ylellisyyksiä minkä kautta tutustua uusiin merkkeihin.

  270. Aivan ihanaa olisi oma joulukalenteri. Huippua avata päivittäin luukku ja saada jokin ihanuus. Kalenteri naisen makuun ❤️

  271. Ilhduttaisin kalenterilla äitiäni, jolla ei ole koskaan ollut kosmetiikkajoulukalenteria. <3

  272. En ole ennen ostanut kosmetiikkakalenteria, vaikka välillä aina mietin. Arvostan suuresti että tässä on hiilijalanjälki hyvitetty!

  273. En ole koskaan tilannut Eleveniltä mitään ja uskon porttiteoriaan ;D olisi kiva tutustua valikoimaan tämän kautta! Ja kosmetiikkahan on aina kivaa. 🙂

  274. Kalenteri olisi ensimmäinen kosmetiikkakalenterini. En ole hankkinut kosmetiikkakalenteria koskaan turhien tuotteiden pelossa. Olisi kuitenkin kiva päästä kokemaan kosmetiikkakalenterien ihme ja ylimääräiset tuotteet voisin lahjoittaa vaikka siskolleni.

  275. Minulla on aina ollut vain normi suklaa kalentereita, ja olen jonkun aikaa halunut jonku toisenlaisen. Tämä olisi juuri sopiva!

  276. Mä tarvin tyttöjuttuja, oon sekä kotona että töissä sukupuolivähemmistössä. Oon nyt yrittänyt lisätä elämääni itseni hemmottelua, tää ois oiva lisä siihen!

  277. Itselläni ei ole vielä kertaakaan ollut kosmetiikka joulukalenteria vaikka olen sellaisesta haaveillut, olisi kiva voittaa ja päästä kokeilemaan uusia tuotteita 🙂

  278. Kalenteri tulisi minulle itselle. Muutan oikeastaan ensimmäistä kertaa aikuisiällä yksin asumaan, erottuani 8vuoden parisuhteesta. Samalla vaihtuu kaupunki, työ ja päivittäiset rutiinit. Muutto on 1.12. ja mikä olisikaan parempi alku uudelle kappaleelle elämässä, kuin hemmottelukalenteri.

  279. Meidän perheessä ei kummemmin joululahjoja enää jaella, joten tuolla kalenterilla saisin monen vuoden joululahjat kerralla ❤️ T. Kosmetiikka junkie

  280. Heippa!
    Itseasiassa olen hankkinut itselleni jo oman Elevenin joulukalenterin tälle joululle, mutta haluaisin antaa tämän toisen kalenterin ystävälleni. Meillä on ollut sellainen tapana, että minulla on ollut jouluna oma kosmetiikkakalenteri (mm. viime vuonna Look Fantastic, kun en kerennyt Eleveniin), ja kun olen avannut luukun, olen lähettänyt hänelle aamulla kuvan, mitä kunakin päivänä on tullut. Ja hän on ollut aina yhtä innoissaan ja onnellinen uudesta luukusta, kuin minäkin, vaikka materia on jäänyt minulle. Se on ystävyyttä se. Hän toivoi, että toimisimme näin tänäkin Jouluna, kun hänellä ei ole perhemenojen vuoksi varaa omaan kalenteriin. Haluaisin yllättää hänet nyt ikiomalla kalenterilla, niin kummallekin jäisi tämä materiaonnellisuus ja hyvä joulumieli

  281. Olen pari vuotta haaveillut ihka omasta joulukalenterissa, mikä olisi oikeasti jännittävää avata joka aamu 🙂 En vaan ole raaskinut ostaa.. Joka joulu toimin tonttuna lasten joulusukkakalenterin täyttäjänä, josko nyt olisi mun vuoro.

  282. Tämä ihanuus olisi ensimmäinen kosmetiikkakalenterini ja olisin joka päivä ihan täpinöissä avaamassa luukkuja. Sen sijaan että ylläpitäosin sokerikoukkua suklaakalenterilla, niin tämän kalenterin avulla olisin entistä hehkeämpi kun joulu koittaa.

  283. Oi, tahdon! Rakastan yllätyksiä ja kosmetiikkaa, joten tämä olisi ihan täydellinen. Ja ehdottomat plussat siitä, että on ajateltu laatikon jatkokäyttöä.

  284. Himoitsen näitä ihania kalentereita! Itselle uusia merkkejä ja tuotteita. Ei vaan ole varaa sijoittaa niin paljon rahaa tälläiseen itsensä hemmotteluun.

  285. Viime jouluksi tilasin kalenterin ja siellä oli vaikka mitä uusia tuttavuuksia mitkä jäi käyttöön. Kalenterissa oli Mario Badescun kuorinta ja Sensain hoitovesi, molemmat ostin kalenterista tulleiden loputtua. Kalenteri toimiikin parhaillaan juuri näin, uusia ja hyviä tuotteita merkeiltä joita ei ole ihan joka marketissa.

  286. Tämä menis kyllä ehdottomasti parhaalle kaverille joululahjaksi kiitoksena kaikesta avusta kuluneena vuonna

  287. Tämä olisi ihana hemmottelua itselle. Saisi kokeilla ihana tuotteita eri merkeiltä ja löytää toivottavasti uusia ihania tuttavuuksia.

  288. Tämä olisi ihana voittaa ja jakaa tuotteita joulun alla vaikka rakkaan äitylin kanssa. On nuo omat kosmetiikkatuotteet päivityksen tarpeessa. Kiva olisi löytää uusia suosikkeja ja lempituotteita.

  289. Kelpaisi! Mulla ei oo viel yhtenäkään vuonna ollu kosmetiikkakalenteria! Mieli on tehny olis ihan parasta jos onni osuis kohdalle!

  290. Koska yksinkertaisesti vain rakastaisin tuota pakettia! Elevenin joulukalenterit ovat yksiä parhaimpia, ja tuo kalenteri tekisi musta maailman onnellisimman. Rakkautta lisää vielä tuo ekologisesti ajateltu valmistus, ihan huikea juttu!

  291. Reilun viikon päästä täytän pyöreitä ja tämä olisi oiva synttärilahja itselleni. Lisäksi tammikuun reissuun tarvitsisin matkakokoisia tuotteita, niin menisi senkin suhteen nappiin!

  292. Mulla ei oo koskaan ollut kosmetiikkakalenteria, mikä on musta ihan validi syy arpoutua voittajaksi 😉

  293. Tämä ois ihana lahja itselles ja saisin vauvan arkeen piristystä ❤️

  294. Tämähän olisi niin kaunis säilytyslaatikkonam ja sisältö on ihana plussa!

  295. Tulisi itelle… Olen unohtanut täysin hemmotella itseäni tässä arkipäivän rumbassa…

  296. Jo ostamani Macin joulukalenteri päätyi tyttärille. Jospa voittaisin tämän niin piilottaisin sen ja avaisin luukkuja salaa .

  297. Oon monta vuottta unelmoinut, että joku kerta saisin kosmetiikkakalenterin itselleni, mutta oma varallisuus ei ole koskaan niihin riittänyt. Tykkään tosi paljon kokeilla erilaisia kosmetiikkatuotteita, niin tässä olisi samalla joululahjakin itselleni!

  298. Puhuin kaverilleni kuinka haluaisin jonkilaisen kosmetiikkakalenterin, mutta etenkin näin opiskelijana budjetin takia mahdotonta hankkia. Tää olis mahtavaa voittaa!

  299. Olen tästä haaveillut jo viime vuonna. Tänä vuonna ihana, monikäyttöinen laatikko ja ennen kaikkea huikea sisältö houkuttaa. Olisi ihana päästä kokeilemaan kaikkea uutta mitä ei välttämättä raaski täysikokoisina ostaa.

  300. Koskaan ollut mitään kosmetiikkakalenteria ja tuskin tulee olemaan tänäkään vuonna rahan puuttesta johtuen, joten tämä olisi aika mukava lahja itselleni.

  301. Olisi jännittävää nähdä mitä kaikkea kalenterista paljastuu. Minulla ei ole aiemmin ollut tuon tyyppistä kalenteria. Viime vuonna minulla oli NYXin huulipunakalenteri ja se oli tosi hauska. Tuo säilytyslaatikkoidea on tosi kiva niin kalenteri jää pysyvämmäksi muistoksi 🙂

  302. Ei ole koskaan kosmetiikkakalenteria ollut ja tälläsesta haaveillut Tällä hetkellä ei ole varaa ostaa, joten kokeillaan arpaonnea!

  303. En osta ikinä itselleni lahjoja, tämä olisi kerrankin omaan hyvinvointiin ja iloksi:) aina vaan lapsille ja läheisille hänkin lahjoja.

    • Olen useampana vuonna ostanut Body Shopin joulukalenterin ja antanut sen sisältöä joululahjaksi läheisille, mutta nyt tuntuu että pitäisi keksiä jotain uutta! Elevenin kalenteri vaikuttaisi mainiolta, uudelta vaihtoehdolta.

  304. Minulla ei ole ikinä ollut kosmetiikkajoulukalenteria ja olisi kivaa palata lapsuuden fiiliksiin joulukuussa aamuisin luukkua avatessa

  305. Haluaisin voittaa kalenterin, sillä opiskelijabudjetti ei sitä mahdollista.

  306. Haluaisin voittaa, koska olen hulluna kosmetiikkaan ja joulukalentereihin! Vielä ei ole yhtään kalenteria, joten voitto olisi ihana. 🙂

  307. Mahtava! Opiskelija ilahtuisi, kun ei pysty moista summaa laittamaan kalenteriin.

  308. Oi! Kosmetiikkakalenterista olen haaveillut, mutta en ole raaskinut ostaa. Ihanaa että hiilijalanjälkeä on ajateltu!

  309. Kosmetiikkakalenterit ovat ihania, mutta opiskelijabudjettiin nähden melkoisen arvokkaita. Juuri Elevenin kalenteri vaikuttaa mahtavan monipuoliselta 🙂

  310. Olen hirveä joulufiilistelijä, mutta en ikinä raaski ostaa itselleni mitään näin luksusta! Siksi!

  311. Ilahtuisin isosti, jos arpaonnea osuisi kohdalleni! Minulla ei ole ollut joulukalenteria moneen vuoteen, mutta tällainen ihana kosmetiikkayllätyksiä sisältävä kalenteri olisi täydellinen! Olisi ihana päästä fiilistelemään erilaisia tuotteita ja löytää jotain kivaa uutta jokaisena kalenteripäivänä. 🙂

  312. Minulla ei ole ollut 10 – vuoteen joulukalenteria. Itselle ostamiset jäänyt kokonaan ja aina lapsille,sukulaisille ja ystäville hankin lahjoja. Tämä olisi ilo voittaa, paras lahja ❤

  313. Olisi mukavaa saada joulukalenteri itselle niin olisi äidilläkin sitten oma kalenteri mitä voisi hymyssä suin avata aamuisin Siinä olisi lapsille mallia että joulumieli ja jännitys se on aikuisellakin

  314. Tämä olisi kiva piristys tammikuulle -joulukuulle minulla on jo kalenteri.

  315. Ajattelin jättää kosmetiikkakalenterin ostamatta tänä vuonna, lähinnä ekologisista syistä. Tämä on menossa jollekin kuitenkin niin ottaisin sen ilolla vastaan.

  316. Mulla ei ole vielä joulukalenteria, eikä mulla ole koskaan ollut kosmetiikkajoulukalenteria, joten olisi hauska päästä aukomaan luukkuja 🙂

  317. Minulla ei ole aikaisemmin ollut kosmetiikkajoulukalenteria, joten se olisi upeaa voittaa sellainen 🙂 rakastan muutenkin joulua ja sitä on kiva odottaa.

  318. En ole ostanut tänä vuonna joulukalenteria itselleni ollenkaan, vaikka sellaisen kovasti haluaisinkin. Olen päättänyt säästää kalenterirahat mieluummin joululahjoihin joilla voin ilahduttaa lastani ja kummilapsiani. Tämä kalenteri voisi sitten olla se minun joululahja 🙂

  319. Kalenterin antaisin tyttärelleni, joka tykkää kalentereista ja joulunodotuksen jännityksestä.

  320. Koitin äsken laittaa kommentin, mutta en ole varma lähtikö se perille 😮 Anteeksi, jos tulee toiseen kertaan!

    Olemme siis siskon kanssa kuolanneet kosmetiikkajoulukalentereita jo useamman vuoden. Haluasin jakaa kalenterin siskoni kanssa taatakseni, että jokainen tuote pääsee varmasti hyvään käyttöön. Tämä joulu on viimeinen joulu, kun asumme siskoni kanssa vielä saman katon alla, joten nyt olisi viimeinen mahdollisuus hankkia kalenteri ennen kuin kummatkin lähtevät omille tahoilleen 🙂

  321. Mulla on joka joulu ollut sellainen 1,50 € maksava rupuinen suklaakalenteri, joten tämä olisi huimaa vaihtelua!

  322. Ihana Haluaisin tuon kalenterin koska pääsisit kokeilemaan sellaisiakin tuotteita joita ei ole tullut aiemmin ostettua.

  323. Olen innokas kosmetiikan tekstailija ja joulukalenterissa on monta itselle uutta merkkiä, joita olisi I H A N A päästä testaamaan. Kenties sieltä löytyy uusia lemppareita

  324. Tämä olis ihan superkiva piristys joulunodotukseen, kun ei ne perus maitosuklaakalenterit oikeen nappaa. Ja uusia kosmetiikkajuttuja on aina kiva testailla! 🙂

  325. Olen innokas kosmetiikan testailija ja olisi IHANA saada joulukalenteri, jossa on monia itselleni uusia merkkejä!

  326. Minulla ei ole koskaan ollut kosmetiikkakalenteria, joten olisi kiva saada sellainen

  327. Antaisin kalenterin puolisolleni, hän olisi ehdottomasti ansainnut tämän! <3

  328. Rakastan kosmetiikkakalentereita. Tyttärelle jo tilattu Lookfantasticin kalenteri, itselle en ole vielä omaa hankkinut.

  329. Kalenterista löytyy monia lempimerkkejä mutta myös merkkejä, joita en ole kokeillut, eli tuotteet olisivat varmasti kivoja yllätyksiä! Innostuin myös itse laatikosta tämän tekstin myötä! Tiedän jo nyt, että se tulisi varmasti käyttöön joulun jälkeen!

  330. Ooh!! Viime vuonna himoitsin, tänä vuonna sama juttu. Olen kosmetiikka addikti!! Mä ”tarvitsen” tän kalenterin!! Jokainen tuote saisi huomiota ja rakkautta minulta!

  331. Haluaisin voittaa, koska en itse pysty hankkimaan noin kallista kalenteria. 🙂

  332. Nyt haluaisin Elevenin joulukalenterin melkein jo vain tuon laatikon takia. 😀 Mahtava idea, että kalenteri on pakattu näin. Tottakai luukkujen sisältökin houkuttaa. Tämä olisi mun ensimmäinen kosmetiikkajoulukalenteri ja sieltä löytyy paljon merkkejä, joita en ole kokeillut.

  333. En jouluna osta itselleni mitään, enkä ole joulukalentereitakaan hankkinut tiukan rahatilanteen takia, niin tämä olisi ihanaa hemmottelua arkeen. 🙂

  334. Pihinä en taida raskia ostaa kalenteria, vaikka himoitsen sitä niiiiiin paljon. Voisin käyttää rahat, joita en käytä kalenteriin, läheisten lahjoihin.

  335. Oman kosmetiikkakalenterin oon jo hankkinut, mutta haluaisin voittaa tän ja ilahduttaa tällä maailman parasta isosiskoani❤️

  336. Haluaisin voittaa Elevenin kalenterin, koska kosmetiikkajoulukalenterit on ihania, mutta oma budjetti ei niihin oikein taivu.

  337. Oi, haluaisin! Monta kiinnostavaa tuotetta, joita olisi ihana päästä testaamaan. Erityispointsit kalenterin ekologisuudesta! <3

  338. Jouluna jakaisin iloa suvun naisille, jokaiselle jotain kivaa yllätystä

  339. Haluaisin voittaa kys. kalenterin, koska rakastan erilaisten kosmetiikkatuotteiden testailua ja olen jo useamman vuoden unelmoinut jonkinlaisesta kosmetiikkajoulukalenterista. Opiskelijabudjetilla kun mennään, niin olen tähän mennessä joutunut tyytymään vain suklaakalenteriin 😀

  340. Haluaisin voittaa joulukalenterin, koska siinä olisi paljon tuotteita, joita en ole koskaan käyttänyt.

  341. Koska itselläni ei ole vuosiin ollut joulukalenteria ja en ole ikinä omistanut kosmetiikkakalenteria. Itse myös innostunut näistä kosmetiikkahyllyillä mutta arjen budjetti ei ikävä kyllä anna myöden. Joulun valmistelujen oheen olisi ihana päivittäinen hemmotteluhetki kun pääsisi testailemaan tuotteita.

  342. Minä jakaisin sisällön tyttäreni kanssa. Hän on 15 ja minusta on kiva opettaa hänelle ihan alusta alkaen hyvä ihonhoito ja kaunistautuminenkin. Joulukalenterin tuotteet olisivat siihen oikein ihana lisä – Tuotteet ovat nimittäin juuri kätevän kokoisia 🙂

  343. Kosmetiikkakalenteri olisi mukava yllätys, ja saisi vähän vaihtelua suklaakalenteriin. tuotteet tulisi varmasti käyttöön!

  344. Haluaisin voittaa kalenterin, koska äitiyslomalla sen ostaminen ei oikein sovi budjettiin.

  345. Mulla ei oo koskaan ollu erikoisempaa kalenteria eikä etenkään kosmetiikkakalenteria, joten olispa kiva availla vähän erilaisempia luukkuja jouluun asti ja päästä testailemaan monia tuotteita 🙂

  346. Itselleni haluaisin ostellut paljon syntymättömälle pojalleni, joka syntyy marraskuussa mutta ei riitä budjetti itselleni ja kiinnostaa kovasti elevenin tuotteet ja varsinkin korealaiset ihonhoitotuotteet 🙂 tämä olisi niin iloinen yllätys itselleni <3

  347. Minä rakastan jouluyllätyksiä!! jo lapsuudessa äitini oli rakentanut minulle ja pikkusiskollemi tulitikkurasioista huovalla koristeltuja numerokalentereita, joissa oli joku pieni esine tai vinkki siitä minne lahja oli piilotettu tai vaikkapa joku pieni askare -hauska sellainen- suoritettavaksi, se oli ihanin joulumuisto joulupöydän sukujuhlien lisäksi<3!
    Eilen Pyhäinpäivänä tuli suku- ja joulumuistoja mieleen kun ehtoo pimeni mutta hautuumaalla valot kirkastuivat, samoin muistot. Sitten näin tämän postauksen tänään ja paras ikinä kalenterin mainos saada arvonnassa silmieni eteeni, niin totta vie osallistun, tämä olisi kaikkien tämän talven joulun upein lahja ikinä! Teille on huippuihana verkkomyymälä ja varmaankin aivan superhyvä joulukalenteri!Ihanaa joulunodotusta vailla, jouluiset terveiset<3!

  348. Ton värin takia! Tossa kalenterin värityksessä on jotain mikä resonoi mun esteettisyyden kanssa.

  349. Olisi ihana voittaa kalenteri ja päästä kokeilemaan itselle vielä vieraita tuotteita itseni hemmottelu jää vähäiselle, joten tämä olisi aivan loistavaa jos onni osuisi kohdalle.

  350. Näin kosmetiikka hulluna olisi kiva kerrankin omistaa ihan kosmetiikkakalenteri ainaisten suklaakalentereiden sijaan 😀 Kosmetiikkakalenteri olisi enemmän mieluinen kuin se suklaakalenteri ja myös aiheuttaisi miehessä pahennusta, kun saa koko kuukauden lisää kosmetiikkatuotteita (koska niitä on kuulemma nytkin jo liikaa!)

  351. Mulla ei ole vielä koskaan ollut kosmetiikkajoulukalenteria! Tää olisi ihan mielenkiintoista kokea 🙂

  352. Haluaisin voittaa Elevenin kalenterin, koska minulla ei ole ollut vuosikausiin minkäänlaisia joulukalentereita. Nyt olisi kiva pitkästä aikaa saada kunnollinen kalenteri, jonka sisällöstä olisi iloa pitkään.

  353. Rakastan pakettien avaamista ja lahjojen antamista. Jakaisin kalenterista itselleni sopimattomat asiat kavereille, jotta useampi ihminen pääsisi nauttimaan uusista ihanuuksista 🙂 Samalla ehkä voisin löytää itselleni jotain uutta ja ihanaa, mitä en muuten tulisi ikinä ajatelleeksi ostaa 🙂 Opintovapaalla tulot putosivat, niin ei tällaista ihanuutta raskisi kuitenkaan ostaa.

  354. Himoitsen kokeilla uusia tuotteita. Lisäksi jos on tuttuja niin matkakoot on kivoja reissuille mukaan.

  355. Mulla ei oo koskaan ollut kosmetiikkakalenteria ja erityisesti tämä kiinnostaa brändien laajuuden takia! Tulisi kokeiltua tuotteita joita en välttämättä tajuaisi ostaa kokeiluun! ❤

  356. En ole koskaan omistanut tavallista kuvajoulukalenteria ihmeellisempää joulukalenteria, vaikka rakastan yllätyksiä. Etenkin kosmetiikkakalenteri kiinnostaisi, mutta opiskelijan budjetilla se jää vain haaveeksi.

  357. Olisi ihana voittaa joulukalenteri, joka toisi iloa muillekin kuin vain itselleni ja tekisi tästä joulukuusta ensimmäisen, jona avaan kosmetiikkakalenterin luukkuja. Olen tehnyt kamalan kovasti töitä koko syksyn ja vakavasti pyrin nyt siihen, että joulukuussa minulla on aikaa myös olla ja ihmetellä. Joulukalenteri olisi mieluinen lisä toivottavasti leppoisiin aamuihin…

  358. Olisi ihana kalenteri piristämään harmaata syksyä. Luukuista osan availisin varmaan tyttäreni kanssa jolloin ilo vielä kaksinkertaistuisi.

  359. Itse olen etsinyt budjettiin sopivaa kalenteria mutta eipä ole tullut vastaan, joten olisi ihana voittaa kalenteri! ✨ Kosmetiikkakalenteri olisi kyllä eniten mieleen.

  360. Tuotemerkit kuulostavat niin huikeilta että varmasti kokeilun arvoista kamaa löytyy luukuista. Olispa ihana voittaa tämä ❤️

  361. Ooh, tuossa olisi niin huikea kattaus tuotemerkkejä, joita olisi mahtava päästä kokeilemaan! Lisäksi olen kipeästi kosmetiikkasäilytyslaatikon tarpeessa. Tosi hyvä idea tuo pakkausmuoto. Ihan varmasti löytyisi uusia suosikkeja tuosta kalenterista, voi kun voittaisi. 🙂

  362. Elevenin kalenteri vaikuttaa kyllä tosi huikeelta Jakaisin sisällön äidin kanssa, mikäli arpaonni suosii 🙂

  363. Eräs neiti haaveili juuri kosmetiikkakalenterista ja äitinsä huokaili niiden kovia hintoja. Että jos tämä osuisi kohdalle niin kalenteri lähtisi postissa kummityttöä ilahduttamaan!

  364. Minulla ei ole koskaan ollut joulukalenteria, koska hinnat tuntuvat aika kalliilta mutta tämä olisi ihana tapa odottaa joulua 🙂

  365. Mulla ei oo koskaan minkäänlaista kosmetiikkakalenteria ollu, niin ois kiva päästä testaamaan! Ja tietty uudet tuotteet on aina jees ja vieläpä 24 kappaletta

  366. Siis miksi en haluaisi? Ostamiseen ei nyt valitettavasti budjetti repeä, mutta ostaisin jos pystyisin!! Onhan tää nyt niin iso ja upea! Ja lisäksi, kun on tällainen utelias, kokeilunhaluinen kosmetiikkanörtti niin ne kaikki kokeilukokoiset tuotteet mahdollisista uusista jutuista kiinnostaa! Kokeilukoot/matka koot kunniaan! Kaikesta pitäisi olla kokeilukoko olemassa mun mielestä 😀

  367. Ei varmaan ikinä tulisi laitettua noin paljon rahaa yhteen joulukalenteriin. Olen kuitenkin kosmetiikan rakastaja ja lahjaksi tuo olisi todella ihana saada

  368. En raaskinut nyt hoitovapaalla ostaa itselleni tälle vuodelle kosmetiikkajoulukalenteria vaikka kolmena viimeisenä vuotena sellainen onkin ollut ja onhan se nyt ihanaa avata luukku joka aamu! ^_^

  369. Miksikö? Koko aikuisikäni aikana en ole joulukalenteria hankkinut… Nyt alkoi tehdä tuollaista kovin mieli.

  370. Kosmetiikka kalenterit on parhaita, tuottavat pimeisiin aamuihin niin paljon iloa! Itselle sopimattomat tuotteet voi vaikka läheiseen lastenkotiin, vanhustentaloon tai omille läheisille joulupaketteihin.

  371. Koska en ole vuosikausiin omistanut minkäänalaista joulukalenteria ja tämä olisi aivan unelma!

  372. Haluaisin voittaa kalenterin koska se vaikuttaa ihanalta ja minulla ei ole rahaa tähän kyseiseen kalenteriin.

  373. Mä en oo koskaan omistanut kosmetiikka joulukalenteria. Tämän voitto ois lottovoitto minulle. Niin upeita tuotteita, joille olisi käyttöä.

  374. Olisipa ihananmahtavantäydellisen huisia voittaa Elevenin kalenteri! Minulla ei ole koskaan ollut kosmetiikkakalenteria. Tänä syksynä olen herännyt siihen, että kyllähän jokainen semmosen tarvii.

  375. Kosmetiikka joulukalenteri olisi ihana piristys tähän syksyyn jossa on ollut liikaa ikäviä muutoksia ja asioita, pientä hemmottelua siis.:) Sekä olisi ihana päästä testailemaan uusia tuotteita ja jakamaan kokemuksia muiden kanssa.

  376. Haluaisin kalenterin yksinkertaisesti siksi, etten raaski ostaa omaa. Joten hep, mukana ollaan.

  377. En oo ennen tilannut kosmetiikkajoulukalenteria ja tänä vuonna asiaan tulee muutos! Tekisi mieli tilata parikin kalenteria.. Eleven voisi hyvinkin olla yksi niistä. Voisitko ilmoittaa jonkun postauksen yhteydessä kun arvonta on suoritettu? 🙂 En käytä sähköpostia päivittäin.

  378. Viime vuoden kalenteri oli ihana ja tällekin vuodelle olis kiva saada piristystä pimeään

  379. Sain viime vuonna lapsiltani synttärilahjaksi Dermosilin joulukalenterin. Jos voittaisin, antaisin tämän kalenterin lahjaksi tyttärelleni. Pojalle ostaisin varmaan suklaalevyn 😉

  380. En ole raaskinut (ainakaan vielä) ostaa itse kalenteria, mutta houkuttelisi niin kovasti.

  381. eipä paljon mukavampaa kalenteria vois olla,ihan pakkohan tähän on osallistua.

  382. Vuosiin ei ole ollut minkäänlaista kalenteria ja olisi mielenkiintoista päästä tutustumaan tällaisen kosmetiikkakalenterin tuotteisiin. Tämä toisi iloa minulle ja varmasti jakaisin tuotteet esim. äitini kanssa.

  383. Haluaisin voittaa joulukalenterin, sillä minulla ei ole aiemmin ollut kosmetiikkakalenteria:)

  384. Mulla ei oo vielä koskaan ollut kosmetiikkakalenteria ja haluaisin päästä kokeilemaan uusia tuotteita

  385. Tämä kalenteri olisi kyllä mahtava piristys Suomen synkkään talveen + jotain uutta sen ainaisen suklaakalenterin tilalle… 🙂

  386. Ihana palkinto. Haluaisin voittaa koska en ole ikinä omistanut kosmetiikkakalenteria. Tänä jouluna teen miehelleni kalenterin johon laitan kaikkea kivaa, kuten suklaata, otsalampun, puukon, riisikakkuja, purkitettua särkeä, heh..en ole vielä kaikkea keksinyt mutta aattoluukkuun laitan hänelle festariliput.

  387. Haluaisin kalenterin, jotta voisin antaa osan tuotteista joululahjaksi rakkaille ystävilleni. Tulee niin hyvä mieli itsellekin, kun saa ilahduttaa toisia ihanilla yllätyksillä, joita kalenteri varmasti sisältää.

  388. Kalenteri olisi mainio, sillä en ole vielä osannut päättää että minkä kalenterin hommaisin tai hommaanko ollenkaan. Voittaminen hoitaisi siis tämän asian puolestani!

  389. Ihan sama kuinka vanha on, täytyy olla AINA joulukuussa joulukalenteri. Nykyään se menee karkkipuolelle, meikkikalenterit tuppaavat olla kalliita ja niistä ei koskaan tiedä sisältävätkö ne mitään mieleistä. Täksi vuodeksi on taas karkkikalenteri joten mukaan mahtuisi meikkikalenterikin. Mitä enemmän avattavaa, sen parempi!

  390. Olisin hemmottelun tarpeessa, kun koko syksy on ollut melko raskassoutuinen.

  391. Haluaisin Elevenin kalenterin, koska siinä on otettu ympäristö huomioon ja ajateltu laatikon käyttöä pidemmällä tähtäimellä! Ihana idea 🙂 tuotteet ovat myös laadukkaita!

  392. No kyllä kelpaisi. En ole vielä ikinä omistanut yhtäkään kosmetiikkajoulukalenteria…

  393. Koska en raski ostaa sitä itselleni. Koskaan minulla ei ole ollut minkäänlaista kosmetiikkajoulukalenteria

  394. opiskelijabudjetilla ei kosmetiikkakalenteria pysty ostamaan, joten olisi mahtavaa voittaa tälläinen:)

  395. Olisi aivan mahtavaa voittaa joulukalenteri, sillä rakastan joulun odotusta. Lisäksi kahden alta kaksivuotiaan lapsen kotiäitinä olisi välillä kiva näyttää ihmiseltä, ja uskon, että tämä joulukalenteri antaisi hiukan siihen apua.

  396. Olisi aivan mahtavaa saada kalenteri testiin! En ole koskaan uskaltanut ostaa kalenteria itselleni, mutta tämä sisältää niin upeita tuotemerkkejä, joita haluan muutenkin testailla, että olisi kyllä aivan must have

  397. Lupasin vuosi sitten ostaa kalenterin itselle joululahjaksi, mutta juuri ostettu asunto ja tarvittavat tilpehöörit muuttoon vei kaikki ylimääräiset rahat joten ois kiva jos arpaonni suosisi:)

  398. Minulla ei ole vielä koskaan ollut kosmetiikkajoulukalenteria ja tämä kuulostaa erittäin hyvältä

  399. Minulla ei ole koskaan ollut kosmetiikkajoulukalenteria, ja kävin jo ihastelemassa tätä verkossa <3 Eri merkit tulevat tässä kalenterissa hyvin edustetuksi!

  400. Tämähän on sellainen aikuisen naisen salainen unelma, ainakin minun. Ihanan kutkuttava odotus aamuisin luukun avaamisesta ja laatutuote luukussa, mikä sen ihanampaa.

  401. Ottaisin kalenterin mielellään tänne itselleni tuomaan joulun tunnelmaa. Arabimaassa joulua ei juhlita samaan tapaan, ja tällä saisi mukavaa joulun korviketta 🙂

  402. Kosmetiikka kuuluu jokaiseen aamuuni ja iltaan eli kalenteri toisi siihen arkeen uutta ja piristävää luxusta! 🙂

  403. Opiskelijabudjetilla ei kosmetiikkakalentereja ostella, ja kosmetiikka junkie kun olen, olisi mahtavaa voittaa tälläinen:)

  404. Haluaisin kalenterin, koska olen vasta alkanut tutustumaan Korea kosmetiikkaan. Tuntuu että on niin paljon ihania erilaisia tuotemerkkejä, mutta ei varaa ostaa kaikkia ihanuuksia! 🙁

  405. En omista meikkejä ja ylipäätään hyvin vähän kosmetiikkaa joten oisko tässä hyvä alku tutustua aiheeseen ja opetella jopa käyttämään 😀

  406. Haluaisin voittaa kyseisen kalenterin, sillä opiskelijana minulla ei ole ylimääräistä rahaa käytettäväksi varsinkaan joulun aikana. Lisäksi kalenterista löytyvistä merkeistä osa on tuttuja ja olisi mukavaa päästä testamaan niitä vähän tuntemattomampiakin.

  407. Ikinä en ole raskinut ostaa kosmetiikkajoulukalenteria, vaikka olen sellaista itelleni kuolannut

  408. Olen puurtanut töissä 9 kuukautta ilman lomaa ja uutena vuotena muutan vihdoin unelmieni asuinpaikkaan. Joulukalenteri tekisi uuden vuoden (ja joulun!) odotuksesta vieläkin makeampaa, ja lisäksi saisin ihania matkakokoisia tuotteita matkaan mukaan.

  409. Upea kalenteri! Tarvitsen rankan syksyn jälkeen vähän hemmottelua ja elevenin joulukalenteri olisi siihen tarkoitukseen loistava – hinta on vain melko suolainen, joten täytyy jättää tämä arpaonnen käsiin..! 🙂

  410. Oih toi ois niin ihana piristys tänne pimeän ja harmaan keskelle jaksais odottaa joululomaa helpommin kun olis joka päivä joku kiva yllätys kalenterissa!

  411. Minulla ei ole koskaan ollut kosmetiikkakalenteria ja jotenkin nuo kalentereiden hinnat ovat sellaisia, etten niitä voi hankkia. Olisi kiva pikku piristys ennen joulua

  412. Oi mikä arvonta! Haluaisin kalenterin, jotta pääsisin testaamaan uusia tuotteita ja löytämään niistä mahdollisesti uusia luottotuotteita. Ennen minulla ei ole ollut kosmetiikkakalenteria, ja vaihtaisinkin mielellään suklaakalenterin tähän!

  413. Vaikuttaa ihanalta ja olisi niin kiva voittaa tuo ja saada uusia juttuja testiin!

  414. Mikäs muukaan piristäisi pimeää joulukuuta paremmin kuin kosmetiikkakalenteri. en ole koskaan sellaista omistanut ja tämä olisi jännittävä tapa tutustua uusiin tuotteisiin.

  415. Olisipa ihana voittaa tämä kalenteri piristämään tätä pimeää vuodenaikaa!

  416. Olen erääntynyt kosmetiikasta liikaa ja varmasti tämä kalenteri piristäisi omaa arkea !

  417. Viime vuonna mulla oli kosmetiikkakalenteri, mutta tänä vuonna ei ole varaa ostaa niin olis kiva voittaa tää ja teiän kalenterissa olis varmasti kaikkia uusia ja minulle tuntemattomia tuotteita, niin pääsis tutustuun niihin.

  418. Minulla ei ikinä ole ollut kosmetiikkakalenteria, joten piristäisi mukavasti alkavaa talvea Myös monet kalenterissa mukana olevat kosmetiikkamerkit kiinnostavat ja joita haluaisin päästä testaamaan. ☺️

  419. Mikäs olisi ihanampi tapa aloittaa äitiyslomalla aamut kun avaamalla uusi luukku ja testailla ihania kosmetiikkatuotteita!

  420. Olisi kyllä aivan ihana voittaa tämä ja päästä testailemaan uusia tuotteits, en ole vastaavaa ennen omistanut.

  421. Oi ihana!! Olisi mahtavaa voittaa tälläinen kosmetiikkakalenteri piristämään joulun odotusta. Kaikki tuotemerkit kuulostavat juuri sellaisilta, mistä tykkäisin! Ja tämä olisi ensimmäinen kosmetiikkajoulukalenterini, minulle uusi mahtava tapa tutustua erilaisiin tuotteisiin.

  422. Viime vuonna omistin lumenen joulukalenterin ja tuntui kuin joulu olisi ollut joulukuun jokaisena päivänä! Tänä vuonnakin sellainen täytyisi saada

  423. Olisi ihanaa saada kalenteri, koska olen tosi huono kokeilemaan uutta kosmetiikkaa enkä raaski sijoittaa mihinkään mistä en ole varma onko se hyvä tuote. Tämän kanssa voisi olla haastavaa avata vain luukku kerrallaan, mutta eilöhän sekin onnistuisi.

  424. Huippu arvonta! Minulla on 3 tyttöä, jokainen pääsisi avaamaan luukun vuoron perään 🙂

  425. Haaveilin hankkivani kosmetiikkakalenterin täksi jouluksi, mutta kodinhoitohuoneen remppa imaisee kaikki irtoavat eurot. Jos ei arpaonni suosi, on tyydyttävä lukemaan blogeista päivityksiä muiden availemista luukuista.

  426. Tämä kyllä kelpaisi! Viime vuonna missasin kalenterin, kun ne myytiin hetkessä loppuun. Tänä vuonna oletin saman toistuvan ja käytin jo kalenteribudjettini toiseen kalenteriin. Jos kahdesta kalenterista tulisi paljon samankaltaisia tuotteita, voisi ylimääräiset lahjoittaa kosmetiikkaintoilijakavereille 😀

  427. Näin kallista kalenteria en raaskisi itselleni ostaa, tänä vuonna ostin eccencen kalenterin kiitos instavinkkisi!

  428. Haluaisin ihan ehdottomasti voittaa tämän kalenterin, koska se olisi toivottu syntymäpäivälahja itselleni tähän opiskelijan arkeen.

  429. Olisi ihanaa kokeilla ensimmäistä kertaa erilaista joulukalenteria perinteisten suklaakalentereiden sijasta.

  430. Olen haaveillut pitkään joulukalenterista, joka sisältää kosmetiikkaa ja tämä olisi unelma!

  431. Olisi ihana päästä tutustumaan elevenin valikoimaan tämän joulukalenterin kautta ja löytää uusia suosikkeja! 🙂

  432. Olen tuore pienen vauvan äiti, joka täytti juuri 30vee. Valvottujen öiden ja uuden vuosikymmenen myötä naama näyttää yhtäkkiä 10 vuotta vanhemmalta kuin puoli vuotta sitten! Myöskään minulla ei ole yhtään aikaa juuri nyt perehtyä uuteen kosmetiikkaan kaupan hyllyiltä, joten tästä voisi kokeilemalla löytyä uusia helmiä! Vartaloni varpaista hiuksiin on aivan rempallaan tällä hetkellä. Tämä olisi uskomaton pelastus!! 😀 <3

  433. Kauneudenhoitokalenterit ovat minulle uusi tuttavuus, tästä olisi varmaan upea aloittaa 🙂 ja muutenkin nähdä, ovatko ne hintansa väärti. Tähän asti minua on huolestuttanut se, ettei kalenterista löydy tarpeeksi minulle sopivia / kiinnostavia tuotteita ja panostettu raha menee ikäänkuin hukkaan. Huh kuinka pihiltä kuulostankaan… Kääk. Okei, jos en voita lupaan silti käydä ostamassa itselleni kauneuskalenterin 🙂

  434. Hui kun hyvä palkinto 😀 Olen meikkifriikki, mutta silti en ole raaskinut koskaan itselleni kosmettiikakalenteria ostaa, mutta mielelläni sellaisen voittaisin 🙂

  435. Olisi ihana päästä hemmottelemaan itseäni kalenterista paljastuvilla tuotteilla vauhdikkaan pikkkulapsiarjen keskellä. Tänä vuonna panostin lasten kalentereihin, joten olisi huippua jos pääsisi itsekin availemaan luukkuja.

  436. Voi kunpa onni suosisi. Boxi täynnä ihanaa kosmetiikkaa, mikä sen parempaa!

  437. Kaksi joulua olen näitä Elevenin kalentereita himoinnut, mutta olen pitänyt pään kylmänä ja jättänyt ostamatta. Maidottomat joulukalenterit ovat suklaidensa puolesta hieman ’mehh’, joten kosmetiikkakalenteri on vieläkin mielessä. ❤️

  438. Tämä olisi täydellinen yllätys kotona olevalle kosmetiikasta kiinnostuneelle teinille ja äidille jäisi laatikko sukkien säilytystä varten.

  439. Hei, ostin jo rakkaalle siskon tytölle yhden kalenterin, mutta eihän se mihinkään riitä ❤️.

  440. Pienituloisena en ole vielä koskaan raskinut ostaa kosmetiikkajoulukalenteria, mutta monta vuotta olen sellaisesta haaveillut. Tuo laatikko näyttää myös näppärältä.

  441. Minulla ei ole koskaan vielä ollut kosmetiikkakalenteria ja sellainen olisi ihanaa saada

  442. Oi vitsi mikä palkinto! Kävin tutkimassa hiukan kalenterin sisältöä heti kun siitä täällä blogissa kerroit ja sisältö oli tosi monipuolisen oloinen. Kalenterilla pääsisin tutustumaan moneen itselle uuteen merkkiin ja oh siellä on Foreonkin tuote, se jos mikä on huikee! Mulla ei oo vielä koskaan ollut mitään kosmetiikkakalenteria, koska opiskelijana ei oo ollut sellaisiin varaa. 🙁

  443. Olisi ihana päästä näkemään mitä kaikkea laatikoista löytyy.

  444. Viime vuoden Look Fantasticin kalenteri jäi vähän pettymykseksi, joten tänä vuonna täytyy arpoa tarkkaan minkä valitsen, sillä suurin osa kalentereista ei ole kovinkaan halpoja. ( vaikka toki maksaa itsensä moninkertaisena takaisin)

  445. Jos voittaisin, pääsisin tutustumaan uusiin tuotteisiin joista voisi löytyä minulle sopivia luotto-tuotteita joita en varmastikaan olisi hoksannut itse ostaa:)

  446. Äideillä tuppaa joulunalusaika menemään siihen kun miettii lapsille ja muulle perheelle lahjoja ja yllätyksiä, niin myös täällä. Tämä olisi ihana muistutus siitä, että myös itse tarvitsee ja ansaitsee yllätyksiä ja hemmottelua -joulukuussa vaikka joka päivä.

  447. Rakastan kosmetiikkaa sekä yllätyksiä ja haaveilin jo viime vuonna Elevenin kalenterista. Tuolloin kuitenkin myöhästyin ja kalenteri oli myyty loppuun ennen kuin ehdin tilata sen itselleni. Olisi mahtavaa voittaa noin huikea kalenteri piristämään joulun odotusta! 🙂

  448. Haluaisin voittaa, sillä en ole kokenut vielä kosmetiikkakalenterin omistamisen ihanuutta ja päivittäistä luukun avaamisen jännittävyyttä 🙂 Kalenterista löytyisi varmasti paljon uusia tuotteita testattavaksi ja varmasti löytyisi uusia lemppareitakin.

  449. Vau! Haluaisin voittaa tämän kalenterin koska se on upea!! Tekisi varmasti jokaisesta aamuheräämisestä helpomman kun tietäisi että pääsee avaamaan uuden luukun 🙂

  450. Iiiik! Pakko osallistua vaikka koskaan en arvonnoissa ole voittanut. Olisi ihan mahtavaa jakaa tyttären (12v.) kanssa joulunodotus tämän kera tytär kun on vielä äitiään enemmän innostunut kosmetiikasta.

  451. Ihan siksi kun ei oo tälle vuodelle joulukalenteria ja himottaa noi muutamat k-beauty tuotteet siellä

  452. Vuosikaudet olen saanut antijouluilla rauhassa, mutta nyt pitäisi jostain sisältäni löytää se pystyynnäivettynyt jouluihminen, jotta jouluperinteiden esittely taaperolle ei olisi niin tuskaista. Hyvä kosmetiikka, parempi mieli, toivottavasti.

  453. Minä haluaisin tämän, sillä minulla ei ole vielä koskaan ollut kosmetiikkajoulukalenteria, vaikka tämmöinen purkkihullu olenkin. Toivottavasti arpaonni suosii.

  454. Nerokas tuo pakkaus! Isot pisteet Elevenille. Haluaisin joulukalenterin sen sisällön ja avaamisen tuoman yllätyksen vuoksi.

  455. Haluaisin voittaa arvonnan, koska minulla ei ole vielä koskaan ollut kosmetiikkajoulukalenteria! Ovat opiskelijalle niin kovin kalliita :/

  456. Eläkkeestä riittää rahaa juuri ja juuri Partiolaisten joulukalenteriin. Tällainen luxus-kalenteri olisi Super Ihana

  457. Syksy on kulunut gradua paahtaessa ja opintotukikuukausien loputtua ei taida olla varaa ostomalla hankkia omaa, joten olisipas vallan mukava jos arpaonnella saisi tämän kotiutettua! 😀

  458. Haluaisin tämän joulukalenterin jotta voisin tutustua uusiin tuotteisiin 🙂

  459. Tällä kalenterilla olisi loistava mahdollisuus tutustua uusiin tuotteisiin. Saisi ihastella uusia tuotteita (kuin Virve) tai aarteita päivän luukusta, jotka tulisi varmasti käyttöön.

  460. Elevenin kalenterin sisältö vaikuttaa kivalta. Ostin jo Look Fantasticin kalenterin joten Elevenin kalenterin antaisin äidilleni joka ansaitsee myös luksusta joulun odotukseen 🙂

  461. Olen jo iso tyttö,mutta yhä valmistaudun innolla luomaan joulutunnelmaa läheisilleni. Tämä kalenteri kyllä kruunaisi joulun odotukseni:)

  462. Joulukalenteri houkuttelisi mutta opiskelijabudjetilla ovat itselleni turhan tyyriitä, ehdottomasti mukana arvonnassa siis! 🙂

  463. Ihana joulukalenteri, on vain tosi kallis etten raski millään ostaa, jos voitan annan sen aikuiselle rakkaalle tyttärelleni tuomaan hyvää joulumieltä. Tyttäreni on muutaman kerran puhunut näistä kosmetiikkakalentereista.

  464. Viimevuonna oli Elevenin kalenteri, ja olin siihen tosi pettynyt. Tänä vuonna ei oo tullu vielä hankittua mitään kalenteria mutta Elevenille haluisin antaa uuden mahdollisuuden 🙂

  465. Olen jo monta päivää aprikoinut, minkä kosmetiikkajoulukalenterin ostaisin. Elevenin joulukalenteri kiinnostaa eniten, erityisesti koska Foreo ja koska olen laatikkofani Mutta hinta hieman kirpaisee, siksi jäänyt vielä kotiuttamatta. Voi kyllä olla, että päädyn kuitenkin ostamaan jos arpaonni ei suosi

  466. Haluaisin voittaa Elevenin joulukalenterin, koska se vaikuttaa ihan super mielenkiintoiselta (joitakin tuttuja merkkejä joita rakastan sekä minulle ihan uusia merkkejä, joihin palan halusta tutustua!) ja koska sitten joulukuun jokainen päivä olis pieni joulu, kun sais joka aamu avata yllätyspaketin!

  467. En ole vielä koskaan raaskinut hankkia itselleni kosmetiikkajoulukalenteria, joten olisi kiva voittaa.

  468. Tästä kalenterista olen haaveillut siitä asti kun se ilmestyi mutta en vain ole raaskinut ostaa kun kaikki ylimääräinen on laitettu säästöön syntyvän vauvan hankintoja varten. Olisi aivan huippua jos kävisi tuuri arvonnassa!

  469. Mä olen ihaillut elevenin kosmetiikkakalenteria netissä pitkään 🙂 ostaisin jos olisi enemmän rahaa <3
    upea kalenteri

  470. Olen lukenut ostolakossa blogia säänmöllisesti ihan alkuajoista lähtien. Ja monet ostopäätökset ovat tulleen sen myötä. Viime ja tänä vuonna olen himoinnut elevenin kalenteria ja kurkkasinkin sisältöä jos se vaikka olisi hillinnyt oston halun. No kävi päinvastoin. Kalneteri sisältää aivan ihania juttua ja siksi sen niin kovasti haluaisin voittaa

  471. Arvonnassa mukana! Kiitos Virve kaikista blogikirjoituksista. Blogisi lukeminen kuuluu päivärutiineihini, aina innoissani odottelen mistähän tänään kirjoitat.
    Kalenterin voittaminen olisi ihanaa yllätys, koska en ole koskaan mitään voittanut!

  472. Oijoi! Toi ei todellaan oo tylsä vaan kaikessa vähäeleisyydessään ihana! 🙂 Siks ku mä haluan! Mul ei oo ikinä ollu kosmetiikkakalenteria ja tää on ihan eka mistä oikeasti innostuin! Hmm, mitenkähän malttaisi avata luukun kerrallaan! 😀

  473. Vielä en ole koskaan omistanut aitoa, oikeaa ja kunnollista kosmetiikkakalenteria. Tää olisi kyllä ihan huippu siksi ja olisi ihan superia voittaa!

  474. Voi että kuinka paljon on jo pari vuotta houkutellut kalenterin osto, mutta opiskelijabudjetti ei ole sitä sallinut! Tämän voittaminen olisi kyllä aivan mahtava yllätys!

  475. Kiireistä jouluarkea ja ruuhkaisia työpäiviä piristämään olisi mahtavaa saada itselleen jotain muutakin kuin suklaakalenterin!

  476. Kiitos blogikiroituksistasi! Osallistun hyvin mielelläni arvontaan! Ja joulukalenterit on parasta joulun odotukseen!

  477. Jos voittaisin, antaisin kalenterin äidilleni, jolla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia kokeilla erisania kummempaa kosmetiikkaa.

  478. Siskolle lahjaksi! Itse sain tänään käsiini oman Eleven kalenterini ja olen siitä niis super innoissani että haluaisin antaa saman ilon siskolleni. Jos kalenterin siis voittaisin niin se menisi eteenpäin 🙂

  479. Ihanaa olisi saada tällainen joulukalenteri ja pääsisi joka päivä jännittämään että mitä luukusta ilmestyy ja niin paljon on uusia merkkejä itselleni niin olisi ihanaa päästä testailemaan

  480. Mukana arvonnassa! Musta toi on just ihana ja väri on täydellinen. En oo ikinä omistanu kosmetiikkakalenteria ja tänä vuonna mun oli tarkoitus ostaa. Pieni tuloisena olin säästänyt hieman, että saisin kerralla jonkun kalliimman, minkä oikeasti haluaisin, mutta sitten tulikin yllättäviä pakollisia menoja.. Nyt jää nähtäväksi raskinko ostaa mitään alle 50e maksavaa, jos edes sellaista löydän 🙂

  481. Tylsä syy, mutta haluaisin voittaa tämän kalenterin ihan vain siksi että en ikinä raaski ostaa itselleni kosmetiikka kalenteria ja tämän vuoksi minulla ei ole sellaista ikinä ollutkaan.
    Sinulla on ihana blogi ja paljon ihanaa kosmetiikka tietoa jaettavana!

  482. Oi olispa huippua! Olis ihanaa jos sais hemmotella itseänsä joulun alla laadukkailla huipputuotteilla, ties vaikka löytäis uusia kosmetiikkalemppareita!

  483. Haluaisin voittaa joulukalenterin itselleni, koska rakastan kosmetiikkaa ja puteloita 🙂 Harrastus tulee vaan aika kalliiksi kun haluaisi kokeilla kaikkea uutta, siksi tämä kalenteri olisi minulle täydellinen. Joka päivä uusi juttu mitä kokeilla. Olen myös suunnitellut tämän kalenterin tilausta mutta hinta kirpaisee.

  484. Oi miten ihanan värinen kalenteri <3 Elevenin kalenteria en ole vielä ehtinyt testaamaan sillä viimevuonna en valitettavasti onnistunut sellaista itselleni saamaan joten olisi ihana tätä availla joulukuussa.

  485. Viime vuonna oli look fantasticin kalenteri, ja se oli aivan super hyvä, löysin niin paljon tuotteita jotka pelastivat mut! Kosmetologiopiskelijana ei ole tänä vuonna vara hankkia mitään kosmetiikkakalenteria, kun kouluhankintoihin on mennyt niin paljon rahaa, mutta voi että mieltä lämmittäisi testailla uusia ihonhoitoon liittyviä tuotteita!

  486. Haluaisin voittaa kosmetiikkakalenterin, sillä en ole koskaan omistanut sellaista. Olen kuitenkin tavattoman utelias ja kiinnostunut tutustumaan! Olen harkinnut kosmetiikkakalenterin hankkimista nyt jo toista vuotta, mutta toistaiseksi on jäänyt vielä ostamatta.

  487. Vaikuttaa ihanalta kalenterilta! Ja kyllä, kosmetiikka- ja jouluhöpsönä ois mahtavaa voittaa se! <3

  488. Olisi ihanaa saada Elevenin kalenteri
    Mulla ei ole vielä koskaan ennen ollut kosmetiikkakalenteria

  489. Ei ole ikinä ollut varaa ostaa ”kalliita meikkejä” ja oon kohta 30v, olisi kiva päästä testaamaan jotain muutakin kun markettimeikkejä 🙂

  490. Ai miksikö? Miksi en haluais! Uutta kosmetiikkaa nuuhkittavaksi ja tunnusteltavaksi ja hypisteltäväksi… Voiko ihminen pyytää enempää? Ties vaikka kalenterin yllätyksistä löytyisi uusia suosikkeja pysyvän käyttöön.

  491. Olisi kiva päästä kokeilemaan tuotteita itselle uusilta merkeiltä. Viime vuotinen Essien kalenteri tuotti valtavasti iloa, mutta en toista vuotta putkeen samaa kalenteria halua.

  492. Voihsiitä on aikaa kun itsellä ollut kalenteri, vuosia ostanut lapsille ja lapsen lapsille, nyt olis mumminkin aika saada piristystä joulunodotukseen

  493. Ilahtuisin kalenterista kovin synkän syksyn keskelle. Tykkään kosmetiikasta!

  494. Minulla ei ole tähän mennessä ollut kosmetiikkajoulukalenteria, ja tämä olisi oiva tilaisuus tutustua Elevenin valikoimaan. Olen monta kertaa selaillut verkkokaupan sivuja, mutta en ole vielä tilaamiseen asti päässyt 🙂

  495. Toivoisin arpaonnen osuvan kohdalleni, uusien kosmetiikkatuotteiden tutkiminen on supermielenkiintoista ja päivittäinen jouluaattoon huipentuva odotus on kutkuttavaa! Lapsena meillä oli siskon kanssa suklaakalenterit ja siskoni kävi usein salaa syömässä myös minun kalenterini suklaat, maltti ei ollut valttia siihen aikaan. 😀

    Tämä on myös ensimmäinen jouluni, jolloin olen löytänyt sisältäni jonkinlaisen Jouluihmisen! Hyvää joulua kaikille ja kiitokset bloggarille hyvästä blogista! 🙂

  496. Viimeiset vuodet kaikki isommat hankinnat on kohdistuneet lapsiin, olisipa ihanaa saada jotain itselle ❤️

  497. Kalenteri olisi kiva voittaa juurikin siksi, koska se sisältää selektiivistä kosmetiikkaa. Sillä lailla saa tutustua kalliimpiikin tuotteisiin, joita ei välttämättä itse ostaisi.

  498. Tämän vuoden tiukka taloustilanne pakottaa jättään ihanat kosmetiikkakalenterit kaupan hyllylle! Niin olis ihana saada itselle luxusta joulun odotukseen!

  499. Olisipa ihanaa voittaa kosmetiikkajoulukalenteri! Minulla on kerran ollut The Body Shopin kalenteri ja se on kyllä ollut ehdottomasti paras joulukalenterini ikinä – nyt olisi mahtavaa saada kalenteri, jossa useampia tuotemerkkejä 🙂

  500. Kosmetiikkaholistille kelpais todellakin tämä kalenteri! Voin liittyä unboksailemaan instassa joulukalenteria luukku luukulta jos voitan 8) <3

  501. Mukana paljon merkkejä joiden tuotteita en ole käyttänyt. Kosmetiikka kalenteria en ole ikinä omistanut niin olisihan se jännää availla.

  502. Oijoi mikä arvonta! Tänä vuonna joulukalenteribudjetti holahtaa kissan hammaslääkäriin joten tulee laiha joulukuu. Onneksi pääsen nauttimaan nyt marraskuussa kun teen muille joulukalentereita, siitäkin saa paljon iloa.
    Mutta hihkuisin kyllä ilosta tällaisesta eleven-kalenterista. Todella hyvä idea tuo että sen voi uudelleenkäyttää joulun jälkeen. Se olisi täydellinen konimarinoiduille koru- ja hiustarvikkeilleni.

    Hyvää joulunodotusta!

  503. Ihana arvonta! Haluaisin voittaa elevenin joulukalenterin, koska se sisältää monia itselleni tuntemattomia tuotemerkkejä. Kalenterin avulla voisi löytää uusia suosikkituotteita. 🙂

  504. Pikkulapsiarjessa aika menee johonkin muuhun kuin uuteen kosmetiikkaan tutustumiseen, joulunalenterista olisi kiva saada pitkästö aikaa uusia tuotteita kokeiltavaksi!

  505. Mukaan ,en usko budjetti sallii tänä vuonna ostaa kalenteria jos tätä kautta tulisi olisi hieno juttu

  506. Kalenterissa on monia sellaisia merkkejä, joita en ole aiemmin kokeillut. Varsinkaan kalliimpaa kosmetiikka en osta ”sikana säkissä” enkä pelkkien suositustenkaan perusteella. Tämän myötä pääsisi kokeilemaan paljon uutta ja kenties löytäisi uusia luottomerkkejä/tuotteita.

  507. Hihkuisin kyllä innosta jos saisin tällaisen ihanuuden käsiini! Kalenterissa aivan huippu tuotemerkkejä. Ja plussaa vielä siitä että laatikon voi uudelleenkäyttää.

    Hyvää joulunodotusta! 🙂

  508. Olen aina halunnut tällaista kalenteria mutta budjetilleni ne ovat liian kalliita. Olisi mahtavaa saada tämä mutta en yleensä voita mitään.

  509. Koska en raaskisi koskaan ostaa yli kympin maksavaa joulukalenteria itse vaikka haluaisinkin 😀

  510. Haluaisin voittaa, koska minulla ei ole koskaan ollut kosmetiikkajoulukalenteria. Jakaisin sisällön äitini ja tyttäreni kanssa. Arvostan myös, että olette hyvittäneet pakkauksen hiilijalanjäljen ja miettineet laatikon uudelleenkäytettävyyttä.

  511. Olen kärsinyt tänä vuonna pahasta atooppisesta ihosta kasvoissani, jonka olen vihdoin saanut kuriin. Olisi mahtavaa päästä kokeilemaan uusia kosmetiikkatuotteita, kun ihoni sen vihdoin kestää!

  512. Kalenteri vaikuttaa todella mielenkiintoiselta, olisi huippua päästä tutustumaan uusiin tuotemerkkeihin sen kautta! Erityistä plussaa hiilijalanjäljen hyvityksestä. Tänä vuonna ei budjetti anna periksi hankkia omaa kalenteria, joten voitto olisi ihan huikea juttu!
    Mukavaa joulunodotusta!

  513. Oih olisi ihana voittaa kyseinen joulukalenteri. Tänä vuonna teemme ystäväni kanssa toisillemme kosmetiikka joulukalenterit. Jännityksellä odotan mitä se sisältää.

  514. Minulle kelpaisi! Rakastan joulua ja joulukalentereita. En raaskinut tätä hinnan vuoksi ostaa vaikka kovasti yritin itselleni vakuuttaa että olisi siihen varaa.

  515. On ollut niin kurja syksy, että kaipaisin jotain kivaa piristystä.. Tämä kalenteri piristäisi varmasti

  516. Joulukalenterissa on varmasti tänäkin vuonna mielenkiintoisia ihonhoitotuotteita, joita mielelläni testaisin! 🙂

  517. Minulla ei ole aiemmin ollut kosmetiikkakalenteria ja olisi huippua päästä sellaista kokeilemaan 🙂

  518. Oon aina aatellut, haluun itselleni kosmejoulukalenterin. Vielä koskaan en ole osannut valita mieluisinta ja on jäänyt ostamatta. Kalenterin voittaminen olisi ihan superia.

  519. Joka päivä uusi luukku ja uusi tuote! Tälläiselle kosmetiikasta kiinnostuneelle se on todellinen joululahja koko kalenteri. Omistan minimaalisen vähän hoitotuotteita, joten käyttöä olisi joka putelille.

  520. Joulukuu alkanee yksin uudessa asunnossa 13 avoliittovuoden jälkeen, kalenteri olisi varmasti ihana ilonaihe sen hämmennyksen ja itsenäisyyden opettelun keskellä.

  521. Oiiiii haluaisin niin tämän kalenterin! Vanhempainvapaalla ei liikoja rahoja ole, joten ilman uskomatonta tuuria tässä arvonnassa jää vain haaveeksi…tekisi niin hyvää hemmotella itseäni välillä raskaassa vauva-arjessa

  522. Minulle kelpaisi! Mietin kyseisen kalenterin ostamista jo viime vuonna, mutta opiskelijan budjetti ei joustanut tarpeeksi

  523. Kelpaisi! Joulunodotus on ihanaa aikaa, mutta itse en koskaan raaskisi ostaa noin kallista kalenteria. Uusia kosmetiikkatuotteita on aina kiva kokeilla 🙂

  524. Opiskelijana minulla ei ole varaa arvokkaisiin ”ylimääräisiin tuotteisiin”. En myöskään saa yhtään joululahjoja koska olemme perheemme kanssa sopineet joululahjattomasta joulusta ja keskitymme aikaan toistemme seurassa. Se on ihan mukavaa, mutta toisinaan kaipaan sitä kun saa yllättyä ja kokee sen euforisen tunteen kun avaa lahjaa 🙂 Tämä kalenteri olisi aivan mahtava koska kasvojeni iho on ollut huonossa kunnossa jo vähän aikaa ja tosiaan, itselläni ei ole varaa satsata hoitotuotteisiin joita haluaisin kokeilla. Clinique, Skin79, Biotherm, Dermalogica, Mario Badescu, Sensai, FOREO, bareMinerals, Clarins, Elizabeth Arden, Filorga Laboratoires Paris ovat kaikki merkkejä joita aina päädyn katselemaan joko nettikaupoissa tai hiplailemaan kateellisena myymälöissä, olisi kiva saada pieni yllätys näiltä merkeiltä itselle. Loppujen lopuksi siis; vaikka en lahjoja olekaan muutamaan vuoteen saanut perheen periaatteemme vuoksi, kyllä ainakin yksi lahja tekee joulusta ikimuistoisemman! Ja mikäs sen parempaa jos niitä voi saada pieninä yllätyksinä kuun jokainen päivä 🙂

  525. Kelpais mullekin! Ai että, vaikuttaa superluksukselta. 30:stä tuotteesta riittäisi maistiaisia sisarilenikin 🙂

  526. En ole koskaa hankkinut minkäänlaista kosmetiikkakalenteria! Tämä olisi mukava yllätys.

  527. Olisipa ihana tutustua laadukkaisiin tuotteisiin ja ilahtua jokaisena joulukuun aamuna.

  528. Koska itselleni ei ole tullut vielä hommattua joulukalenteria, vaikkakin pienelle pojalleni se on jo hankittu aikoja sitten.

  529. Rohkaistuin vihdoin jättämään vakituisen työni ja tavoittelen unelmaani alalla jota todella rakastan. Ainoa miinus on ihonhoito elämäntapani hienoinen kärsiminen tästä johtuen Olisi mahtavaa saada tämä kalenteri. ♥️

  530. Minulla ei ole koskaan ollut suklaakalenteria kummempaa joulukalenteria, ikää on sentään jo 35 v

  531. No siis, minusta toi pakkaus ei ole lainkaan tylsä vaan keksisin sille taatusti käyttöä joulun jälkeen 🙂 mutta toki itse sisältökin kiinnostaa, mielenkiintoisia brändejä näköjään mukana. Haluaisin tämän ihan vain rakkaudesta kosmetiikkaa kohtaan <3

  532. Haluaisin voittaa, koska en ole koskaan raskinut rahattomana ostaa mitään spessujoulukalenteria. Tänä vuonna haaveilen Nyx:n kalenterista, mutta jäänee haaveeksi taas.

  533. Hei! Tahtoisin kalenterin, että voisin intohimoisena kosmetiikkafanina kerrankin kokeilla kaikkia uusia tuotteita! Opiskelijan budjetilla äidin kosmetiikkaostokset ovat rajallisia 🙂

  534. Minä kaipaisin omaa kalenteria vielä ja haluaisin jakaa sisällön puoliksi mieheni tyttären kanssa.

  535. Voi vitsit mikä arvonta!! Ehdottomasti mukana, tää kosmetiikkajoulukalenteri olisi kyllä unelmien täyttymys! Suht. arvokkaiden hintojen vuoksi jäänyt aina hankkimatta, että sen vuoksi ehdottomasti kokeiltava onnea 🙂

  536. Tän kalenterin voittaminen olisi ihan mahtavaa !! Olen sellaisessa työssä (lentoyhtiöllä), että aika paljon tulee eri kosmetiikkaa käytettyä ja uusia merkkejä kokeiltua, koska haluan näyttää freesiltä ja huolitellulta asiakkaiden edessä…Joten olisi ihana päästä testailemaan tuotteita, joita en ole itse aikaisemmin ehkä kokeillut!

  537. Olen ollut koko vuoden kiltti, joulupukkia odotellessa olisi kiva yllättyä joka aamu!

  538. Olisi ihana voittaa kalenteri, sisältö kuulostaa mielenkiintoiselta. Saisi testailla uusia tuotteita

  539. Tottakai haluaisin voittaa tämän, koska en ole koskaan elevenin kalenteria tai muutakaan yli 100e kalenteria omistanut. Olisi siis ihana kerrankin availla tämmöistä ”luksuskalenteria”.

  540. Toivoisin voittavani, sillä pienen lapsen äitinä ja juuri opiskelun aloittaneella ei tänä vuonna ole varaa mihinkään ihanaan kosmetiikkakalenteriin. Ei kirpaisisi joulukuussa ihan niin paljoa joka aamu herätä kuudelta, jos olisi avattavana tämän kalenterin luukkuja! 😀

  541. Tilasin Eleven-verkkokauppa kalenterin viime vuonna, tykkäsin kovasti. Tämäkään ei taatusti jätä kylmäksi! Uusia tuotteita on mielenkiintoista kokeilla.

  542. Olen vilkaissut tämän vuoden kalenterin sisältöä ja se näyttää oikein mainiolta, mammalomalaisena en kuitenkaan nyt pysty sitä itselleni hankkimaan, joten olisi melkoisen iloinen yllätys saada se arvonnan kautta <3

    • Eipä ole kai koskaan omaa joulukalenteria ollutkaan mummeli ikäisellä ihmisellä,mutta olishan tyttärentytärkin ihmeissään kun löytyy tollasia” aarteita”mumpsan kalenterista.
      Terkuin tälläytyvä ”mumpsa”

  543. Oon miettinyt eri kalentereita mutta mitään en oo vielä hommannut… Kurkkasin tämän sisällön jo ja foreon aion kyllä ainakin joka tapauksessa ostaa 😀

  544. Täältä saisi kalenteri hyvän kodin ❤ mikään joulukalenteri ei käy perheenäidin budjettiin, ja olisi ihana saada jotain omaa luksusta tähän lapsiperhearkeen 🙂 lapsillehan toki on joulukalenterit ostettu, mutta itselle ei raaski ikinä mitään 😀

  545. Piristys tulisi tarpeeseen uuden melkoisen stressaavan työn aloitettuani. Aamujen piristys olisi tarpeen!

  546. Tarkoitus oli ostaa ensimmäinen kosmetiikka joulukalenteri tänä vuonna, mutta kaikki isot laskut yms. kulut on nyt sattuneen kaikki loppuvuodelle niin jää se ostamatta. Niin olisihan se mahtavaa jos arpaonni suosisi! Kosmetiikasta erittäin kiinnostuneena uusien tuotteiden kokeilu on aina kivaa.

  547. Olen himoinnut Elevenin kalenteria sen ensimmäisen version julkaisusta lähtien, jolloin harkitsin ostamista liian pitkään ja nyt en tällä hetkellä raski ostaa kalenteria. Pistetään siis arpaonnen varaan kalenteri!

  548. Minulla ei ole koskaan ollut kosmetiikkajoulukalenteria, niin sellainen olisi kiva saada kokeiluun! 🙂

  549. Pienen vauvan äitinä olisi mukava saada piristystä ja hemmottelua vaihteeksi itsellekin vähän uuvuttavaan ja taloudellisesti tiukkaan arkeen 🙂

  550. Oma budjetti ei riitä tämän ihanuuden ostoon. Olisipa ihanaa saada tämä, sillä siitä riittäisi kavereillekin iloa jaettavaksi!

  551. Tekisi hirveästi mieli ostaa joulukalenteri ,mutta nyt ei kerta kaikkiaan ole varaa.

  552. En ole koskaan omistanut kosmetiikkajoulukalenteria, joten nyt olisi hauska kokeilla!

  553. Olen lukenut toisenkin blogikirjoituksen tästä kalenterista ja erityisesti tuo foreo kiinnostaa! Muutenkin mielenkiintoisia merkkejä. Mun työsopimus on päättymässä joten nyt ei pysty ostaa mitään ylimääräistä, joten toivottavasti arpaonni suosii

  554. Mulla ei ole ikinä ollut kosmetiikkakalenteria, vaikuttaa aivan ihanalle! Mahtava tapa tutustua uusiin tuotteisiin ja osan voisi lahjoittaa eteenpäin vaikka joululahjoina.

  555. Himoinnut tätä kalenteria jo viime vuonna. Olis ihan huippua saada ja päästä kokeilemaan erilaisia tuotteita.

  556. Koskaan ei ole vielä ollut kosmetiikkajoulukalenteria, tämä olisi ihan täydellinen! <3

  557. Olen käyttänyt oman joululahjabudjettini jo lokakuussa, kun tilailin erinäisiä sinun kehumiasi korealaisia ihanuuksia Ebaysta. Siihen päälle Lumenen verkkokauppatarjous ja I love me -messut (olisin voinut kahmia paljon enemmän kuin 11 naamiota!), niin olen kosmetiikan suhteen ostolakossa vähintään maaliskuuhun. 😀 Silti huomaan jatkuvasti selailevani verkkokauppoja ja kuolaan kosmetiikkajoulukalenterien perään, koska tavallinen suklaakalenteri nyt on vähän.. tavallinen. Budjetti ei koulukirjojen ostelun ja lapsen hoitomaksujen (ja aiemmin mainittujen välttämättömyyksien) jälkeen enää näihin ratkea, mutta elevenin joulukalenteri olisi tämänhetkisten unelmieni täyttymys. Suurin osa merkeistä on minulle täysin tuntemattomia ja sisältöä etukäteen kurkkineena se kuulostaa m a h t a v a l t a. Olisi huikeaa voittaa tämä ja päästä hemmottelemaan itseään vielä pitkään joulun jälkeenkin. 🙂

  558. Oon haaveillut kosmetiikkajoulukalenterista, mutta tänä vuonna budjetti ei antanut periksi! Voitaisiin 1v tyttären kanssa avata molempien ekat joulukalenterit yhdessä 😀

  559. No juu, tämän todellakin haluaisin voittaa! <3 Himoitsin Elevenin joulukalenteria jo viime vuonna, mutta en opiskelijana raaskinut sitten kuitenkaan sijoittaa.. Tänä vuonna kalenteri sattuukin olemaan vielä lempiväriäni. En ole halunnut spoilaantua vielä, mutta uskon, että kalenteri tulisi olemaan sisällöltäänkin lähellä täydellisyyttä ^^

  560. Kalenteria ei raaskisi itse ostaa mutta tuollainen olisi ihanan luksusta saada!

  561. Minulla ei ole koskaan ollut kosmetiikka joulukalenteria ja olen hieman laiska(ja pihi) ostamaan laadukkaita hoitotuotteita. Näin pääsisi kokeilemaan eri tuotteita ja löytämään niistä pitempäänkin käyttöön jonkin.

  562. Tämä olis kyllä niin täydellinen, että pääsisi testaamaan uusia tuotteita. Suklaakalentereista en ole välittänyt enää vuosiin, mutta tämä olisi kyl ihana!

  563. Olen haaveillut tästä jo kauan mutta on aika arvokas ja olisi minun ensimmäinen kosmetiikkakalenteri

  564. Vastaavaa kalenteria en ole ikinä kokeillut ja nyt hinta on esteenä hankinnalle, tätä olis kiva kokeilla duunikaverin (jaamme työtilan) kanssa vuoropäivin.

  565. Millään järjellähän tämän hankintaa ei voi perustella, mutta oishan se pikkusen ilosta aukasta joka päivä uusi kosmetiikkaluukku! Joten siksi mukana arvonnassa.

  566. En ole vielä hankkinut joulukalenteria ja tämä vaikuttaa ihanalta 🙂 Aina kiva testat uusia juttuja ja tuotteita!

  567. Tämä olisi ensimmäinen kosmetiikkajoulukalenterini ikinä! Kiinnostelee kovasti mitä luukuista joulukuun ratoksi löytyisikään…

  568. Kalenterin voitto olisi täydellistä! En raaskisi käyttää sitä itseeni, vaan antaisin sen erittäin toivottuna yllätyksenä 19-vuotiaalle tyttärelleni… ♥️You

  569. Kalenteri olisi täydellinen synttärilahja itselleni 4.12. Olisi myös ihana hemmotella itseä iltaisin ja kokeilla uusia tuotteita kun vauva nukkuu.

  570. Ihana ois päästä testailemaan tuotteita. Enkä ole aiemmin omistanut kosmetiikka joulukalenteria

  571. Kuulostaa sisältävän niin paljon huippumerkkejä, että olisi mahtava voittaa näin laadukas kalenteri ensimmäiseksi omaksi kosmetiikkakalenteriksi ikinä! 😀

  572. En pitäisi itselläni vaan olisi mahtavaa antaa omalle tyttärelle vähän erilainen joulukalenteri.

  573. En ole ikinä omistanut kosmetiikka joulukalenteria, mutta tämä vaikuttaa aivan ihanalle! Olisi ihana tutustua eri tuotteisiin ja löytää uusia kosmetiikka suosikkeja!

  574. Minulla ei ole koskaan ollut kosmetiikka-kalenteria, ja olis kiva saada sellainen!

  575. Samanlainen minimalisti täälläkin, mutta laatikolle ja sisällölle kyllä löytyisi käyttöä 🙂

  576. Minulla ei ole ikinä ollut kosmetiikkajoulukalenteria vaikka olen jo monena jouluna sellaisesta haaveillut. Kalliitakin ovat. Lisäksi tuon väriselle laatikolle olisi kyllä jatkokäyttöä 🙂

  577. Minulla ei ole koskaan ollut kosmetiikkakalenteria. Olisi hienoa voittaa näin laadukas kalenteri ja päästä testaamaan uusia tuotteita.

  578. elevenin kalenteri olisi kiva yllätys opiskelijan jouluun : ) siitä riittäisi iloa varmasti koko perheen naisille (ja miehelle?), jos kaikki tuotteet eivät sovikaan omalle iholle!

  579. Haluaisin kalenterin koska, olen unelmoinut tosta kalenterista todella kauan

  580. Ihan mieletöntä, että kalenterin suunnittelussa on huomioitu noin isosti kestävä kehitys!! Jo pelkästään tuon syyn takia tämä kalenteri kiinnostaa tosi paljon. Tuotteet vaikuttaa super kiinnostavilta myös!

  581. Kulunut syksy on ollut erittäin rankka ystäväni yllättävän sairastumisen ja siitä seuranneen menehtymisen vuoksi. Olisi ihana saada hieman piristystä ja iloa upeasta joulukalenterista 🙂

  582. Olisi ihan mahtavaa saada kalenteri, koska siinä on sekä tuttuja, hyväksi havaittuja, merkkejä että sellaisia uusia merkkejä, joita olisi kiva kokeilla! Opiskelijan budjetti ei valitsee taivu kalenterin ostamiseen.

  583. Ei ole koskaan tosiaan ollut kosmetiikkakalenteria ja tämä olis aivan huippu ensimmäiseksi

  584. Mulla on ollut sormi näppiksellä jo monesti tän kalenterin suhteen, viime vuonna se oli ja tänä vuonnakin se houkuttaa kovin. Ja laatikko on lempivärinenkin vielä Mä rrakastan joulua ja koitan nyt perustella itselleni miksi kolmas kalenteri olisi mulle tarpeen (tarpeeton…)

  585. Voi että, tuo olisi ihan mieletön voittaa! Pelkästään tuo, että sen valmistuksessa on mietitty moni asia järkevästi, ilahduttaa. Opiskelijana ei ole varaa ostaa itselle kalenteria, ja en ole aiemminkaan tämä tyylistä kalenteria omistanut, jos nyt vaikka olisi aika 🙂

  586. Olen viime aikoina innostunut enemmän ja enemmän kosmetiikkaan panostamisesta ja tässä olisi mahtava tilaisuus päästä tutustumaan opiskelijabudjetilla uusiin tuttavuuksiin!

  587. Olisi ihana piristää Joulun odotusta noin kauniilla ja sisällöltään kiinnostavalla kalenterilla.

  588. Olisi ihanaa kokeilla kerrankin uudenlaista joulukalenteria tuttujen suklaakalenterien sijaan.

  589. Olisihan mummellillakin mitä ihastella kun joulukalenteria ei oo koskaan mun lapsuudessa ollutkaanTyttärentytär ois ehkä ihmeissään että millainen on mumpsan kalenteri,kun ei ookkaan suklaata vaan uusia kosmetiikkatuotteita.

  590. Pidän uusien tuotteiden testaamisesta ja mikäpä olisi mukavampi tapa testailla tuotteita kuin joulukalenteri 🙂

  591. Haluaisin voittaa Elevenin kalenterin, jotta saisin piristystä muuten synkältä tuntuvaan loppuvuoteen. Kosmetiikkajoulukalenterit ovat kiehtoneet jo useamman vuoden ja on minulla niitä ollutkin, mutta joka vuosi aina kaihertaa, ettö ei pitäisi laittaa rahaa ”tällaisiin turhuuksiin” vaan ennemmin vaikka ostaa kalenterin hinnalla muutama oikeasti mieluisa tuote joita ei meinaisi muuten raaskia ostaa. Mutta jotenkin se päivittäinen kalenteriluukku ja uuden testaaminen kiehtoo ja piristää! Olisi mahtavaa voittaa kalenteri, kun jokaisella luukun avaamisella olisi hyvä fiilis siitäkin että sai kalenterin arpaonnella 😀

  592. Siis miksi en haluaisi! Mulla ei ole ikinä ollut kosmetiikkakalenteria, tää olis aika hauska kokea.

  593. Hyvä arvonta, kiitos tästä! Mulle kelpais kalenteri, koska tykkään testailla itselle uusia tuotteita.

  594. Raskas työviikonloppu takana ja muutoinkin alavireinen mieli. Jotain piristystä olisi pakko keksiä loppuvuoteen! Jakaisin sisällön tyttären kanssa, luukkujen avaus vaikkapa vuoropäivin.

  595. Opiskelijabudjetti täälläkin haastaa meikkitestailujen mahdollisuuksia. Osallistun sillä osallistumatta ei ainakaan mitään voita!

  596. Olisi kiva saada tyttären 14v. kanssa yhteinen kalenteri.Tytär on siinä iässä että kosmetiikka on alkanut kiinnostaa ja tämä olisi kiva meille molemmille.

  597. Minulla ei ole milloinkaan ollut kosmetiikkakalenteria, mutta haaveissa sellainen on ollut. Olisi ihana jännäillä mitä kaikkea kalenteri kätkeekään luukkuihinsa.

  598. Joulukalenteri takaa hyvän mielen koko kuukaudeksi! On kiva päästä kokeilemaan uusia tuotteita ja tutustua itselle uusiin merkkeihin

  599. Kommentoin jo, mutta ilmeisesti kommentti ei tullutkaan perille… Eli siis, olisi mahtavaa voittaa tällainen kalenteri joka hintansa puolesta ei oikein sovi omaan budjettiin. Kalenterissa vaikuttaisi olevan paljon mielenkiintoisia tuotemerkkejä joiden tuotteita olisi ihana päästä testaamaan =)

  600. Olen seuraillut muutaman vuoden näitä kosmetiikkakalentereita ja tuntuu siltä että Elevenin joulukalentereissa on ollut parhaat tuotteet.
    Itselläni ei ole kyseistä kalenteria koskaan ollut, mutta jos voittaisin niin antaisin sen äidilleni tai siskolleni.

  601. Tämä olisi ihana. Saisi 24 kertaa yllättyä joulukuussa aamuisin. Ja kerrottujen tuotemerkkien mukaan vielä yllätys olisi luxusmainen.

  602. Haluaisin voittaa kalenterin, koska rakastan joulua ja etenkin uusien tuotteiden testaamista!! 🙂

  603. Hieman tuotesisältöä urkkineena Elevenin sivuilta, sisältö vaikuttaisi olevan silkkaa kultaa Kalenteri olisi jokapäiväinen piristys!

  604. Antaisin kalenterin isosiskolleni joka on pienen lapsen äiti, kenellä harvemmin on siis aikaa itselleen. Tällä kalenterilla hän saisi joulukuussa monena päivänä hetken itselleen!!

  605. Minä kovasti haluaisin voittaa tämän, koska rakastan joulua valtavasti! Tänä vuonna joudun leikkauksen takia jättää jouluherkut kauppaan, ja tässä olisi herkkua koko joulukuulle!!!

  606. Täähän olis aivan täydellinen! Pääsisi testaamaan kaikkia ihania juttuja. Joulunodotusta parhaimmillaan ❤️

  607. Tänä vuonna joulunodotus ja arki ylipäätään on hyvin erilaista kuin aiemmin. Olen äitiysvapaalla pienen vauvan kanssa ja päivät vauvan kanssa kulkevat samaa rataa. Kalenterin luukkujen avaus ja uusien tuotteiden tutkiminen ja testailu toisivat mukavaa vaihtelua joulukuun päiviin 🙂

  608. Tämä syksy on ollut hyvin raskas monesta henkilökohtaisesta syystä ja mikä on parempaa kuin aika jota odottaa vuosittain. Joulu on aina ollut mieleinen, koska siinä kiteytyy kaikki mikä on ihmiselle tärkeintä. Perhe, ystävät ja läheisyys. Aiemmat kalenterit joita olen hankkinut, olen usein jakanut läheisteni kanssa.

  609. Haluaisin voittaa tämän, koska se toimisi joulukuun aamuisten piristyksen lisäksi ihanana valmistujaislahjana valmistuttuani cidesco-kosmetologiksi myös ensi kuussa, joten tämä jos joku olisi myös tutkinnon teemaan sopiva yllärilahja

  610. Hei, pisteet Elevenille ympäristöystävällisemmästä pakkauksesta! En ole koskaan ostanut kosmetiikkajoulukalenteria, sillä harkitsen hyvin tarkkaan mitä kosmetiikkaa ostan ja olen ajatellut, että kalenterissa on kumminkin liikaa sellaista, mikä jää käyttämättä. Elevenin kalenterin sisältö näyttää kuitenkin poikkeuksellisen hyvältä mahdollisuudelta päästä testaamaan tuotteita, joiden hankkimista olen miettinyt. Tuotteita on sen verran paljon, että osan voi jakaa kavereillekin kokeiluun. 🙂

  611. Ajattelin tänä vuonna jättää kalenterit itselle ostamatta, vähän kuin hyvittääkseni omaa jalanjälkeäni tälle planeetalle. Että ehkä miettisin nyt asian siltä kantilta, että vaikka kalenteri olisi ihanaa hemmottelua, mitä jokainen varmasti kaipaa aina välillä, en kuitenkaan varsinaisesti tarvitse sellaista. Tämä kirjoituksesi sai kuitenkin huokailemaan juuri tämän kalenterin perään. Tuotteet kuulostavat mahtavilta ja ympäristöäkin tämän kalenterin tuotannossa on mietitty. Kuulostaa siis hyvinkin täydelliseltä itsensä ilahduttajalta ja hemmottelulta, jota olisi ihana availla ja vielä hyvällä omallatunnolla.

  612. Olisi mainiota saada kokeilla kosmetiikkajoulukalenteria! 🙂 Budjetti ei ole koskaan sellaiseen venynyt, mutta josko nyt tärppäisi!

  613. En ole koskaan omistanut kosmetiikkajoulukalenteria ja olisi hienoa päästä tutustumaan eri tuotemerkkien tuotteisiin.

  614. Sen lisäksi, että rakastan kosmetiikkaa ja että Elevenin joulukalenterin sisältö blogeista kurkittuna vakuutti viime vuonna, haluaisin voittaa tämän joulukalenterin itselleni ennen kaikkea motivaattoriksi päästä sängystä ylös aamuisin :’D Olen maailman surkein aamuherääjä ja etenkin näin pimeään vuodenaikaan herääminen on aivan ylitsepääsemätöntä. Oli tiedossa kuinka kiva päivä tahansa, niin sillä hetkellä kun kello soi, ei voisi vähempää kiinnostaa. Tavalliset joulukalenterit ja suklaakalenteritkin avaan yleensä heti aamulla, mutta ne eivät ikävä kyllä palkitse niin paljoa että sängystä nouseminen helpottuisi. Mutta tämä! Yllätyskosmetiikka on sen verran kutkuttavaa, että lupaan olla torkuttamatta koko joulukuun, jos tämän voitan! ^_^

  615. En ole koskaan kosmetiikkajoulukalenteria omistanut, mutta rakastan kosmetiikkaa ja kaikkea kauneuteen liittyvää <3 rahallisesti ei ole varaa kalentereita ostaa, mutta ikionnellinen tälläisestä ihanuudesta olisin ja joulukuusta tulisi tämän kanssa varmasti koko vuoden kohokohta! 🙂

  616. Minulla ei ole koskaan varaa ostaa tällaista. Kaipaan hemmottelua rankkaan syksyyn.

  617. Joka joulu himoitsen tällaista itselleni, mutta koskaan en ole vielä raaskinut ostaa, kun rahareikiä muutenkin. Tänä vuonna päätin uhrata ja ostin 2 Essencen joulukalenteria, kahdelle teinitytölleni. Arvaa vaan mikä riemu repesi! <3. Mutta äiti edelleen odottaa sitä joulua, kun raaskisi itselleenkin ostaa kosmetiikkakalenterin…

  618. En ole vielä ostanut kalenteria, sillä en vaan ole pystynyt päättämään minkä ihanuuden haluaisin. elevenin kalenterissa on sopivasti loistavia tuttuja sarjoja, Arden, Babor, Clarins ja paljon uusia tuttavuuksia. Eli se olisi mukava lahja tälläiselle kosmetiikka-hullulle

  619. Olisi ihanaa hemmotella itseään, en ole vielä yhtenäkään vuotena ehtinyt ostaa itselleni kosmetiikkajoulukalenteria! 🙂

  620. Haluan ton ihanan laatikon itseasiassa kyllä tuo sisältö kelpaisi kun ei ole silkkoa ollenkaan! En oikein jaksa innostua kalentereista, mutta tämän sisältö näyttää olevan kaikilta osin mielenkiintoinen ja ihastuin tähän että on ajateltu luontoa ja boksin uudelleen käyttöä!

  621. Haluaisin kalenterin yllätykseksi 12 vuotiaalle tytölleni joka on nyt alkanut innostumaan meikkaamisesta ja ihonhoidosta. Olisi aivan ihana yllätys hänelle

  622. Olisi niin ihanaa saada tää Elevenin joulukalenteri. Haluisin myös päästä testaamaan sitä Foreon tuotetta. Oon tällä hetkellä opiskelija ja ei oo rahaa käytettävissä tällaisiin ihanuuksiin. Tää joulukalenteri piristäisi aamuja tosi paljon!
    Ihanaa joulun odotusta!

  623. En ole koskaan raaskinut ostaa itselleni kosmetiikkajoulukalenteria, sillä elelen opiskelijabudjetilla. Haaveilen silti kalenterista ja olisi ihanaa voittaa juuri tämä Elevenin huikea joulukalenteri !

  624. Olis ihanaa saada tämä kalenteri, koska tässä on paljon tuotteita joita en ole varmastikaan kokeillut. Tällaiset kalenterit on parhaita uusien lemppareiden etsimiseen, etenkin jos saa sen vielä arpavoitosta!

  625. Itse en ole vielä kalenteria hankkinut, koska tulevat jotenkin niin kamalan aikaisin myyntiin ja tässä vielä toivutaan Iloveme-messujen aiheuttamasta rahanmenosta. Veronpalautukset tulevat joulukuussa, mutta jos niillä meinaa kalenterin ostaa, jää kyllä nuolemaan näppejään koska ovat varmasti kaikki jo loppuunmyytyjä silloin.. Harmittaa kun vuosi vuodelta nämä kalenterit tulevat aina vain aikaisemmin ja aikaisemmin myyntiin….pitäisi kait jemmata rahaa ostoa varten jo loppukesästä 🙂

  626. Tyttärelle menisi joulukalenteriksi. Arvostaisi ja tykkäisi siitä ihan kamalasti, koska on aivan hulluna kaikenlaiseen kosmetiikkaan. Joulun jälkeen laatikko olisi omiaan koulupapereille ym. tavaroille

  627. Sniff, ois aika kiva hemmotella itseään tälläisellä kun on koko kesän viettänyt sairaalassa. Jäänyt vähän itsestään huolehtiminen vähille tänä vuonna 😀

  628. Mulla ei oo koskaan ollut kosmetiikkakalenteria, mutta oon halunnut semmoista kokeilla. Tää vaikuttaa aivan mahtavalta!

  629. Eikä miten ihana en ole vielä yhtäkään kosmetiikkakalenteria raaskinut ostaa, niin olis tosi kiva jouluylläri tämä! Varsinkin kun sisältö kuulostaa niin mielenkiintoiselta ✨✨

  630. Kamenterissa on useita kiinnostavia merkkejä, joita olis huippu päästä kokeileen.

  631. oi! Haluaisin voittaa kalenterin, koska minulla ei vielä ole koskaan ollut kosmetiikkajoulukalenteria. Suklaa ei enää näin aikuisena hirmuisesti innosta, kun sitä voi syödä halutessaan vaikka joka päivä, mutta kosmetiikka olisi aivan eri asia 🙂

  632. Wow! Tää tulis mulle ja mun tytöille, just hyvä meille kolmelle! Ihania juttuja joulukuun hämäriin aamuihin!

  633. En ole raaskinut opiskelijana ostaa tänä vuonna kosmetiikkakalenteria, joten tämä ehdottomasti pelastaisi jouluni, sillä olen sellainen jouluintoilija että muilla menee hermot kun syyskuussa aloitan jo joululaulujen laulamisen. 😀

  634. Haluaisin antaa tuon ihanan kalenterin lahjaksi tyttärelleni, joka on innostunut kosmetiikasta 🙂

  635. Olen vannoutunut uudesta innostuva kosmetiikkaseikkailija ja joulukalenterifriikki. Toivoisin tuon ihanan laguuninvihreän taikalaatikon yllätysmomentin saapuvan ilahduttamaan, ihastuttamaan ja hullaannuttamaan minua jokaisena joulukuun aamuna. Tehden päivääni pikkutyttömäisen onnellisen joulua odottavan fiiliksen.

  636. Olisi huikeata saada kalenteri koska haluaisin tutustua kaikkiin siinä oleviin tuotteisiin!

  637. Olisi ihana saada tuo kalenteri, koska viime kuukaudet olen joutunut elämään aika pienellä budjetilla, enkä ole voinut ostella mitään kivoja tuotteita pitkään aikaan 🙂

  638. Aivan ehdottomasti mukana arvonnassa ostin pari peräkkäistä vuotta TBS-joulukalenterin jotka pettymyksekseni olivat todella samanlaiset sisällöltään. Nyt olisikin ihana koittaa jotain ihan muuta vaihteeksi!

  639. En ole aiemmin viettänyt joulua ja nyt ns.ensimmäinen joulun vietto edessä ja olen ihan innoissani kaikesta jouluun liittyvästä ”hössötyksestä”, kun saan vihdoin osallistua siihen. Olen himoiten katsellut joulukalenteita ja miettinyt millaisen hankkisi. Olisikin ihana fiilistellä joulun odotusta tämän kalenterin kanssa!

  640. Mulla ei ole ollut pariin vuoteen kosmetiikkajoulukalenteria. Elevenin kalenterissa on varmasti paljon uutta kivaa kokeiltavaa, sujuisi joulun odotus iloisemmissa merkeissä.

  641. Kosmetiikkajoulukalenteria itsellä ei ole koskaan ollut, haaveilin sellaisesta tälle vuodelle mutta budjetti ei anna periksi hankkia. Olisihan se ihana!

  642. En ole availlut joulukalenteria varmaan 30 vuoteen ja skipannut koko joulunvietonkin muutamaan otteeseen ihan vaan kyllästyttyäni sen hehkutukseen jo ennen aikojaan lokakuussa. Jospa siitä lapsuuden taianomaisesta joulunodotuksen tunteesta saisi edes murusen takaisin superkivan kalenterin ylläreitä jännittäessä 🙂 Ja korkealle nostan kyllä hattua kalenterin suunnittelusta ja sen jatkokäytön perusteellisesta ideoinnista, arvostan!

  643. Kalenterin antaisin ilman muuta siskolleni, jolla ei ole ollut tähän mennessä mahdollisuutta hankkia muuta kuin euron suklaakalentereita. 🙂 Viime vuonna kateellisena ihasteli mun eleven-kalenteria, joten uskoisin olevan hyvinkin mieleinen yllätys! 😀

  644. Kalenterissa on paljon merkkejä joihin en ole tutustunut ja mä rakastan minituotteita ja niiden testailua. Plus miehen ei tarttis metsästää mulle kalenteria niinkun viime vuonna.

  645. On ollut hyvin stressaava vuosi perheen, töiden ja muun elämän suhteen, joten kalenteri piristäisi mieltä. Lahjoittaisin osan tuotteista myös eteenpäin koska kaikkea en kuitenkaan itse käyttäisi, vaikka ilolla kalenteria avaisin

  646. Viime vuonna minulla oli The body shopin joulukalenteri joka osoittautui pettymykseksi. Tälle vuodelle kalenteri vielä hankkimatta.

  647. Viime vuonnakin jäi kalenterin osto välistä rahatilanteen vuoksi ja tänä vuonna näyttää käyvän samoin (tiskikone päätti hajota perjantaina).

  648. Asun niin pimeessä nurkassa Salon kupeessa että kalenteri toisi lohtua kaamokseen !
    lisäksi foreo olisi ihana uusi tuttavuus ikääntyvälle iholleni

  649. Haaveilen tämmöisestä joulukalenterista ♡ Työttömänä ei ole mahdollista ostaa.

  650. Oi ihanaa! Tein tänä vuonna sellaisen ikävän päätöksen että taloudellisen tilanteen takia jätän kosmetiikkakalenterin ostamatta mutta ah kun niin ihania kalentereita olis tarjolla taas! On ollut tosi vaikea jättää kalenterit kauppaan ja lähteä tyhjin käsin kotiin (tähän se itkuemoji :D). Joten jos saisi tällaisen lahjaksi niin se olisi paras joululahja tänä vuonna!

  651. En ole koskaan hankkinut kosmetiikkajoulukalenteria, mutta tänä vuonna olen harkinnut moisen ostoa. Kuitenkin hinnat hieman hirvittävät jos tuotteet jäävätkin kaappiin pölyttymään. Tämän vuoksi arvonnassa voittaminen olisi kuin lottovoitto.

  652. Haluaisin kosmetiikkajoulukalenterin, koska viimeiset 27vuotta olen ostanut vain perinteisiä suklaakalentereita! 😀 Tällainen kosmetiikkakalenteri olisi ihana arjen piristys.

  653. Olen pyöritellyt vaikka kuinka montaa kosmetiikkajoulukalenteria käsissäni, mutta en ole osannut päättää minkä niistä haluaisin. Jo tuotemerkkien perusteella tämä kuulostaa siltä, minkä ehdottomasti haluaisin Eli mukana arvonnassa

  654. Kyllähän se piristäisi pimeitä joulukuisia aamuja. Päätin tänä vuonna olla ostamatta, mutta enpä malta olla osallistumatta arvontaan!

  655. Ois mahtavaa voittaa kalenteri, sillä tänä vuonna ei varat riitä oman joulukalenterin ostoon..

  656. Hieno idea, että pakkausta voi käyttää luukkujen avaamisen jälkeenkin 🙂 Haluaisin kalenterin, sillä minulla ei koskaan ole kosmetiikkakalenteria ollut, kun en ole raaskinut sellaista ostaa. Ja tuotemerkit kuulostavat tosi hyviltä!

  657. En ole vielä koskaan raaskinut hankkia kosmetiikkajoulukalenteria itselleni, joten olisi mukava kun saisi sellaiset viimein! 🙂

  658. En ole koskaan ostanut yhtäkään kosmetiikkakalenteria, vaikka kovasti on kutkutellut. Lisäksi mäkin olen erityisen innoissani siitä, että Elevenin kalenterista löytyy Foreolta ylläri!

  659. Voi kun olisi kiva saada elämäni ensimmäinen kosmetiikkajoulukalenteri tätä pimeyttä piristämään! 🙂

  660. Haluaisin kalenterin, koska aina olen näitä himoinnut, mutta en kuitenkaan ole raaskinut ostaa vielä kertaakaan. Eleven in kalenterin sisältö vaikuttaa erityisen kiinnostavalta.

  661. No olisihan tämä huikea juttu voittaa, joulukuu olisi yhtä yllätystä joka päivä

  662. Tää olis aivan mahtava, minulla ei ole tainnut olla joulukalenteria sitten lapsuuden joulujen. Olisipa mahtava päästä testailemaan erilaisia tuotteita, joita ei välttämättä muuten tulisi hankittua. Opiskelijabudjetilla ei vaan pysty tuollaisia valitettavasti hankkimaan. :/

  663. Kalenteri toisi pientä iloa tähän elämään, joka tuntuu nyt aika raskaalta pitkän parisuhteen päättymisen myötä.

  664. Mä haaveilin Elevenin kalenterista jo viime vuonna, mutten raaskinut ostaa sitä silloin enkä tänäkään vuonna. Kuolaan aina kateudesta, kun ihmiset availevat luukkuja 😀 Nyt kyllä pidän peukkuja, että arpaonni osuisi kohdalle 🙂

  665. Kosmetiikan joulukalenteri piristäisi paljon jouluna ja en ole aikaisemmin ostanut kosmetiikan joulukalenteria. Olisi ihanaa tutustua erilaisiin kosmetiikan tuotteisiin ja hemmotella itseä joulun aikaan.

  666. Minulle ei ole kymmeniin vuosiin ollut enää omaa kalenteria. Olisihan tuo huikea.

  667. Katselin kaupassa kosmetiikka kalentereita mutta en kuitenkaan raaskinut ostaa sellaisen itselleni. Ois ihan huikeata saada jokainen aamu avata jouluisen kosmetiikkayllärin

  668. Kosmetiikkakalenteria olisi ihana kokeilla, kun en suklaasta tai muista makeista oikein välitä ja sen vuoksi onkin jäänyt joulukalenterit kauppaan useana vuonna. Eleven kalenterista varmasti löytyisi hyvä ja laadukas selektio kaikenlaista ihoa hellivää. Ne tuotteet mitä en itse käyttäisi antaisin eteenpäin ilahduttamaan ystäviä.

  669. Antaisin sen teini-tyttärelleni, jotta joulukuun pimeinä aamuina olisi kivaa herätä! Tällaisen glitterin ja glamour-täytteisen aamuyllätyksen jälkeen, aamutoimet varmasti sujuisivat vauhdikkaammin!

  670. Voi kuinka ihana arvonta! Kalenterin sisältö parempaa kuin suklaa Onko k-beauty kalenteria olemassa? Se vasta huippu hieno olisikin!

  671. Hip hei, mukana ollaan! Itse lähettäisin kalenterin yllätyslahjaksi pikkusiskolleni, jolla on myös synttärit joulukuussa.

  672. Osallistun mielelläni arvontaan, vaikka minulla on jo tuo kalenteri. Antaisin sen ystävälle yllätyslahjaksi piristämään joulukuuta.

  673. Mulla ei ole ikinä vielä ollut kosmetiikkajoulukalenteria, joten todellakin ansaitsisin tän. Tosi laadukkaita merkkejä pitää kalenteri sisällään.

  674. Arvonnassa mukana!! Vaikka kuinka haluaisin voittaa sen itselleni, niin lahjoittaisin sen luultavasti siskolleni, joka kaipaa hemmottelua joulun alla. Vastasyntyneen äitinä hän on jättänyt vähemmälle itsensä hyvinvoinnin ja sen takia haluaisinkin luoda hänelle sen ilon. :))

  675. Ihana idea kalenterissa, että laatikkoa voi uusiokäyttää.
    Opiskelijabudjetilla kosmetiikkaa tulee yleensä hankittua vain luotto tuotteet, jotka ovat ennenstää tuttuja, jotta tiedän että ne sopivat minulle. Monia varmasti loistavia tuotteita on jäänyt testaamatta tämän takia. Opiskelijabudjetti on myös syy jonka takia oma hemmottelu ja joululahjat jäävät yleensä vähäisemmälle panostaessa läheisten lahjoihin. Tämä olisi upea tilaisuus hemmotella itseä uusilla tuotteilla ja ihanalla kalenterilla!

  676. Voi että, vaikuttaa hyvältä kalenterilta. Hienoa, että olette ottaneet viime vuoden asiakaspalautteet vastaan 🙂 Itse olen jo muutaman vuoden seuraillut vierestä tätä joulukalenteribuumia, mutta en ole koskaan vielä hankkinut omaa. Olen vielä opiskelija, joten ne rahat ovat kuluneet johonkin muuhun kuin kosmetiikkaan 😀 jos ei nyt tärppää niin ehkä sitten ens vuonna on varaa ostaa oma, kun vihdoin valmistun 🙂

  677. Kalenteri olisi ihana saada, että pääsisi tutustumaan ihaniin tuotteisiin, saisi 24 päivänä kokea joulun iloa.
    Olen tänä vuonna tehnyt kalenterit siskon tytöille, parhaalle ystävälle ja omalle miehelle ja itselle on vain suklaa kalenteri. Niin kyllä tälläinen kalenteri toisi jouluisiin aamuihin aivan erilaisen jännityksen ja odotuksen.

  678. Ihana arvonta! Itsellä ei ole ollut aikuisiällä yhtään joulukalenteria,joten olisi mukava saada nyt!

  679. Tämä joulukalenteri olisi mieluinen sillä rakastan testailla uusia kosmetiikkatuotteita, mutta opiskelijabudjetilla ei pysty ostella muuta kuin pakolliset (mitä pyrin sitten vaihtelemaan). 🙂 Plussaa siitä että kalenteri on valmistettu ympäristöä ajatellen!

  680. Aivan mahtavan oloinen paketti! Minusta on upeaa, että olette miettineet paketin ja lähettämisen hiilijalanjälkeä. Toki voidaan pohtia koko konseptin kuormittavuutta, mutta ei mennä siihen vaan nautitaan ilosta. <3 On myös mahtavaa, että laatikko on käyttökelpoinen myös joulun jälkeen. Keksin jo vaikka kuinka monta käyttötarkoitusta sille. Ai miksi haluaisin voittaa kalenterin? No yksinkertaisesti, koska olen kosmetiikkahöperö ja kalenteri on aivan mahtava!

  681. Minulla ei ole koskaan ollut lapsuuden suklaakalentereita kummempaa ja olen suhtautunut kosmetiikkakalentereihin todella skeptisesti. Tällä kalenterilla vaikuttaisi kuitenkin olevan hyvät mahdollisuudet epäluulojen hälventämiseen 😀

  682. En ole koskaan raaskinut ostaa kosmetiikkajoulukalenteria, vaan olen tyytynyt kuolaamaan ystäväni hehkutuksia omista kalentereistaan. Tänä vuonna olisi kiva hihkua ilosta oman kalenterin luukkujen äärellä!

  683. Olisi ihana päästä tutustumaan uusiin merkkeihin ja tuotteisiin. Joulukalenteri sisältää myös vähän kalliimpien merkkien tuotteita, kun itse teen ostokset yleensä Prismasta. Tiedän kyllä, että suurempi hintalappu ei tuo aina lisää laatua, mutta onhan se ihanaa hemmottelua, kun voi käyttää nätimmissä pakkauksissa olevia ja ylellisen tuoksuista tuotteita.

  684. Olen haaveillut tällaisesta joulukalenterista jo useamman vuoden, mutta ikinä ei ole ”ylimääräistä” rahaa panostaa kosmetiikkapuoleen. Tämä ilahduttaisi pitkään!

  685. Voih… Viimeisimmät pari vuotta olen ihastellut eri brändien joulukalentereita, mutta mikään brändi ei yksittäin tunnu juuri siltä omalta, johon raaskisi sijoittaa 60-100€ ja ihmetellä joulun jälkeen, mitä itseä miellyttämättömillä tuotteilla tekisi. Elevenin kalenteri taitaapi olla ensimmäisten joukossa Suomessa, että useita brändejä on laitettu samaan pakettiin, joten mahikset, että olisi oikeasti mielettömät tuotteet on aikas huikea! (en ole spoilannut itselleni sisältöä ;))
    Katsotaan, josko onni potkaisisi 🙂

  686. Budjetti ei anna periksi kalenterin hankkimista omalla rahalla tänäkään vuonna, joten osallistun ja toivon, että onni olisi myötä. Olisi ihanaa hemmottelua itselle, sitä tarvittaisiin! 🙂

  687. Laatukormettiikka kalenteri kiinnostaa ja paljon matkustavalle on minikokoisille tuotteille myös jatkuvaa käyttöä. Kalenteri olisi ihana omaan joulunodotukseen.

  688. Ai miksikö haluaisin voittaa? Hitsinvitsit, kukapa ei noin upeeta kalenteria haluaisi voittaa.. No jos täytyy pieni myyntipuhe pitää niin siksi, että opiskelijabudjetti ei anna myöden meidän taloudessa kauheasti näin joulun aikana (tai yleensäkään ja olemme puoliskon kanssa sopineet, että keskitymme perheenjäsenten lahjoihin vaan) ja rehellisesti tämä kaunokainen tulisi ihan itselle joululahjaksi 🙂 Ja plussana vielä tätä voitontahtoa ajaa intohimo kosmetiikkaan <3

  689. Mukana ehdottomasti! Ihanan kutkuttava kalenteri ja miellyttää kovasti että myös jatkokäyttöä on ajateltu ja vältetään turhan jätteen syntymistä. ♡

  690. Nyt tarvittais vähän hemmottelua pimeään vuodenaikaan! Tässä joulukalenterissa olisi loistava mahdollisuus kokeilla uusia tuotteita läheisten kera.

  691. Tämä kalenteri vaikuttaa tosi hyvältä mutta en ole pystynyt mitenkään itselleni perustelemaan näin hintavan kalenterin ostamista. Mukana on monia tosi mielenkiintoisia merkkejä.

  692. Mulla ei oo vuosiin ollut mitään joulukalenteria, niin tää olis aika huippu!

  693. Tämä vaikuttaa merkkien puolesta tosi ihanalle kalenterille, mutta budjetti ei taida taipua tänä vuonna kosmetiikkakalenterin hankkimiseen. En ole kovinkaan jouluihminen, mutta luulen että tällainen kalenteri piristäisi minua kaiken jouluhössötyksen keskellä.

  694. Tämä olisi ihana upgrade lasten karkkikalentereista aikuisten ”karkki”kalenteriin! Todella upealta näyttää!

  695. Olisi ihana saada elämäni ensimmäinen kosmetiikkakalenteri. Haaveilen joka vuosi kalenterista mutta enpä vain raaski sellaista ostaa 🙁

  696. Ihanan upea arvonta. En olekaan hankkinut vielä yhtään joulukalenteria. Laatikkokin on niin kaunis, että sille löytyisi jatkossakin käyttöä.

  697. Joulunodotusta piristäisi tällainen kauneuskalenteri! Kiitos kivasta ja inspiroivasta blogista!

  698. Mulla ei ole koskaan ollut varaa ostaa itselleni kosmetiikkajoulukalenteria, joten ois mahtavaa voittaa tällainen kerrankin!

  699. Haluaisin voittaa tämän kalenterin, koska rakastan kosmetiikkaa, mutta asun maassa jossa kosmetiikka-tarjonta on perus niveaa ja garnieria (tai sitten ylikallista selektiivistä kosmetiikkaa). Joten tämän kalenterin myötä pääsisin testaamaan useampaa itselleni tuntematonta kosmetiikkamerkkiä, ja hamstraamaan niitä sitten täysikokoisena mukaani Suomesta. 🙂 Ja mielestäni kalenteri on yksinkertaisuudessaan kaunis.

  700. En ole hankkinut moneen vuoteen mitään joulukalenteria ja kosmetiikkakalentereissa hinta on monesti tullut vastaan. Tämä olisi aivan ihana hemmottelu itselleni! Rakastan yllätyksiä, mitä joulukalentereista tulee!

  701. Joulukalenteri piristää mukavasti pimeänä vuodenaikana. Mielelläni availisin luukkuja joista paljastuu jotain hyödyllistä, mutta näiden ”parempien” kalenterien hinnat tuntuvat niin päätähuimaavilta ettei sellaista taida kehdata itselleen ostaa.

  702. Olisi ihanaa päästä kokeilemaan tälläistä joulukalenteria! On tullut vain haaveiltua kalliimman kalenterin ostoa tähän mennessä.

  703. Itselle ja tyttärelle yhteiseksi iloksi piristämään tätä vuoden pimeintä aikaa…

  704. Tää kalenteri olis joulufriikille aivan täydellinen joulun odotusfiilistelyyn! Oon useampana vuonna koittanut saada itselleni tän Elevenin kalenterin, mutta joka vuosi oon joutunut kokemaan karvaan pettymyksen, kun ne aina myydään niin nopeasti loppuun..

  705. En ole ikinä hankkinut yhtäkään kosmetiikkakalenteria, vaikka ne kyllä kiinnostaa.
    Monet tämän kalenterin merkeistä olisi ihan uusia tuttavuuksia, niin olisi mielenkiintoista päästä testaamaan ja tutkimaan uusia merkkejä / tuotteita ja kentien löytää uusia lemppareita. Mitä sitten tietysti Eleveniltä tilaisi jatkossa 😉

  706. Mahtava juttu, että kalenteria voi käyttää joulun jälkeen säilytykseen. Ihana tuo kalenterin väri ja myös sisältö vaikuttaa erittäin kiinnostavalta!

  707. Haluaisin voittaa kosmetiikkakalenterin siksi, ettei minulla ole sellaista koskaan ollut, ja se olisi sellainen hyödyllinen ”aamukampa jouluun”, toisin kuin vaikkapa suklaakalenteri :).

  708. Kalenteri vaikuttaa todella hyvälle ja se on ihanan värinenkin! Plussat sen monipuolisuudesta, kun sitä voi myöhemmin käyttää säilytykseen, sekä siitä että ympäristö on otettu huomioon! Kalenteri piristäisi hyvinkin paljon opiskelijan arkea!

  709. Tämä vaikuttaa todella mielenkiintoiselta ja upealta! Tänä vuonna en itse pysty kosmetiikkajoulukalnteria hankkimaan rahatilaneeni takia (pitkä sairasloma yms takana). Sisältö tulisi jaettua ystävän kanssa.

  710. Tahtoisin voittaa Elevenin joulukalenterin koska se vaikuttaa sisällöltään upealta ja toisi varmasti kaivattua piristystä harmaaseen talveeni muuttokiireineen!

  711. Haluaisin voittaa kosmetiikkajoulukalenterin, koska en ole sellaista vielä koskaan raaskinut ostaa. Joulun odottaminen tuntuisi mukavammalta, kun joka päivä saisi uuden yllätyksen.

  712. En ole koskaan päässyt hankkimaan kosmetiikkajoulukalenteria itselleni. Syksyni on ollut haastava, joten olisi ihanaa päästä keventämään joulunodotusaikaa ja ihmettelemään mitä ihanuuksia luukuista löytyy 🙂

  713. Viime vuotisen eleven-kalenterin pettymyksen jälkeen pidin itseäni tiukilla, etten tilaa tämän vuotista. Olisikin huippua voittaa kalenteri ja siten antaa sille uusi mahdollisuus ja toivottavasti haudata viime vuotisen kalenterin pettymykset. 🙂

  714. Himoitsen niin kovasti tätä kalenteria mutta tällä hetkellä ei ole varaa ostaa. Rakastan kosmetiikkaa ja joulua 🙂

  715. Elevenin kalenteri kuulostaa juuri täydelliseltä tälläiselle kosmetiikka- ja jouluintoilijalle. Ainakin paljastettujen tuotemerkkien mukaan kalenteri ei voi olla muuta kuin huikea, suurinta osaa tuotemerkeistä en ole vielä koskaan päässyt testailemaan vaikka toki monesta olen kuullut ja lukenut hyvää 🙂

  716. Ihana arvonta! Tietenkin haluaisin voittaa tämän kalenterin, sillä uusia kosmetiikkatuotteita on jännittävää kokeilla.

  717. Vaikuttaa ihanalta joulukalenterilta, ja sopisi hyvin joulukuun piristykseksi rankan syksyn jälkeen.

  718. Haluaisin antaa kalenterin siskolle joululahjaksi, ja täten jokaiselle joulukuun päivälle iloa aattoon asti! 🙂

  719. Enpä ole ikinä tuollaista tai mitään kosmetiikkakalenteria omistanut joten olisi kiva saada tämä:) ja onhan tämä terveellisempi kuin suklaakalenteri 😉

  720. Voi ehdottomasti mukana <3 Tälläista joulukalenteria mulla ei vielä koskaan ole ollut!

  721. Kalenteri menisi pikkusiskolle joululahjaksi. Koko muu perhe on lähdössä reissaamaan ja kalenteri toisi kivaa piristystä siskon joulukuun alkuun!

  722. En ole koskaan ostanut kosmetiikkajoulukalenteria. Selaan joka vuosi tarjonnan läpi, mutta olen aina löytänyt rahalle muuta käyttöä. Tällaisesta kalenterista olisi kiva jakaa osa kavereille ja sukulaisille joululahjojen yhteydessä, sillä en varmasti itse ehtisi jokaista tuotetta kokeilla.

  723. Edellinen kommenttini ei näyttänyt tulevan perille, joten kommentoin uudestaan. Eli haluaisin voittaa, koska minulla ei ole aiemmin ollut kosmetiikkakalenteria 🙂 Olisi ihana tämä, kun ei ole itsellä varaa laittaa rahaa tällaiseen.

  724. Oi että mikä kalenteri! Niin ennalta-arvattavissa kuin olisikin vastaukseni, niin haluaisin kalenterilla hemmotella itseäni. Mieheni on opiskelija ja elämme vain minun tuloillani, joten tälläisiin hemmotteluihin ei minulla ole varaa. Olisi kyllä ihana 🙂

  725. Toisi varmasti paljon iloa pimeisiin joulukuun aamuihin ja luukkujen sisältöjä voisin jakaa rakkaan siskoni kanssa ☺️

  726. Ihoni on lähestyvän 30 ikävuoden kieppeillä alkanut hieman muuttua ja kaipaa selkeästi erilaisia tuotteita kuin vaikka viisi tai kymmenen vuotta sitten. Haluaisin ennaltaehkäistä iho-ongelmia ja ainakin viivyttää ikääntymisen ensimerkkejä ja ajattelen, että uusiin tuotteisiin pääsisi parhaiten tutustumaan joulukalenterin merkeissä laadukkailla vaihtoehdoilla (olipa ne sitten varsinaisia ihonhoitotuotteita tai meikkejä). Arvostan myös ehdottomasti pakkauksen monikäyttöisyyttä ja näen sille monta jatkojalostuskohdetta 😀

  727. Joulun odotuksesta tulisi kaksinverroin mukavampaa ja itseasiassa tuo laatikon väri sopisi hienosti uuden kotini sisustukseen. 😉

  728. Jo viime vuonna haaveilin Elevenin kosmetiikkakalenterista. Pieni ripaus luksusta harmaaseen ja pimeään joulukuuhun piristäisi rutkasti!

  729. En ole raaskinut opiskelijana ikinä ostaa, enkä nytkään, kun pitää säästää vauvan tuloa ja asunnon ostoa varten. Mutta olisi todella kivaa päästä kokemaan ihana kosmekalenterin tuoma ilo jo nyt eikä vasta joskus vuosien päästä paremmissa varoista! 😀

  730. En ole koskaan vielä saanut hankituksi kosmetiikkakalenteria niiden tyyriiden hintojen vuoksi, joten olisi kiva päästä kokeilemaan uusia tuotteita, jos sattuisi onni suosimaan.

  731. En ole vielä koskaan saanut hankituksi kosmetiikkakalenteria niiden tyyriiden hintojen vuoksi, joten olisi kiva päästä kokeilemaan uusia tuotteita, jos sattuisi onni suosimaan.

  732. Haluaisin kalenterin, koska minulla ei ole aiemmin ollut kosmetiikkajoulukalenteria. Hiilijalanjäljen täydellinen hyvitys kuulostaa myös hyvältä!

  733. Kelpaisi. Minulla ei koskaan ole ollut kosmetiikkakalenteria ja tänäkään vuonna budjetti ei siihen veny. 🙁

  734. Olen jouluihminen ja saan työssäni olla monessa joulujutussa mukana. Kalenteri ilahduttaisi itseä joulun odotuksen aikana ja innostaisi varmasti viemään jouluniloa vielä innokkaammin

  735. Minulla ei ole koskaan ollut kosmetiikkajoulukalenteria ja onhan tämä nyt monin verroin parempi kuin iänikuiset suklaakalenterit joiden suklaa usein on syömäkelvotonta.
    Olen näistä kyllä haaveillut ja ollut ostamaisillanikin. Sitäpaitsi tämä on minun suosikkiväriä joten boxikin tulisi vielä hyötykäyttöön!

  736. En ole koskaan raaskinut ostaa itselleni kosmetiikkakalenteria, vaikka nyt jo useana vuotena olen niitä himoinnut. Kosmetiikka- ja jouluhullulle tällainen kalenteri olisi vain ihan unelma!

  737. Olen haaveillut pari vuotta laadukkaasta kosmetiikkakalenterista, mutta opiskelijana budjetti ei ole vielä venynyt. Muutaman tuotteen kävin aiemmin jo kyseisestä kalenterista kurkkaamassa ja ihan mahtavia tuotteita näytti olevan!

  738. Olen henkeen ja vereen jouluhullu ja tämä kruunaisi täydellisesti joulun odotuksen

  739. Olen vasta lähiaikoina kunnolla innostunut kosmetiikasta ja ahminut kosmetiikka-aiheisia blogeja. Kalenteri olisi hyvä alku uusille kokeiluille kosmetiikan parissa.

  740. Olen aina haaveillut kosmetiikkajoulukalenterista, mutta huonon rahatilanteen vuoksi en ole sellaista voinut hankkia. Nyt vuoden alussa ryhdyin vegaaniksi, eivätkä kaupan perusjoulukalenterit käy, ja vegaaninen joulukalenteri täytyy tilata netistä jotta saa sellaisen kun haluaa. Tällainen joulukalenteri olisi siis pelastus nyt tälle joululle!

  741. Opiskelijana tällaiseen ei itselle ole varaa, joskin ostin lahjaksi siskolle lumenen kalenterin. Olisi hienoa päästä tätä testaamaan 🙂

  742. Olen herännyt kosmetiikka kalentereihin vasta tänä vuonna. Lukenut nyt monia blogeja ja tämä on selvästi yksi halutuimmista. Hinta on korkea ja mietintä kuitenkin onko rahoille vastinetta. Olisi mahtavaa voittaa ja päästä tutustumaan itse kalenteriin ja siihen olisiko tämä mahdollisesti tuleva joka vuotinen perinne.

  743. Kyllä tuo kelpaisi ja paljonkin. Se toisi piristystä tähän kiireiseen arkeen.

  744. No kelpaisi todellakin! Kosmetiikkajoulukalenterit on niin mahtava keksintö, kun saa testiin useita pienikokoisia tuotteita, joita ei muualta saa, eikä täysikokoisina raski testattavaksi ostaa.

  745. Mulle kelpaa enemmäin kuin mielellään! Itse en raaski ostaa joulukalenteria, sillä lähden 1.12 Espanjaan vaikkakin tänä vuonna sen oli tarkoitus olla ostoslistalla!

  746. Olen vasta viime aikoina innostunut kosmetiikasta ja erityisesti k-beautysta. Valitettavasti budjetti ei anna myöten kokeilla ihan kaikkea, mikä kiinnostaisi, varsinkaan täysikokoisina tuotteina. Siinä tällainen kalenteri olisikin ihana, että pääsisi kokeilemaan montaa uutta tuotetta ilman valtavaa ”sitoutumista”!

  747. Olen hetki sitten laittanut yrityksen pystyyn ja tää olis täydellinen joululahja itselle sen kunniaksi!:)

  748. Tämä olisi niin täydellinen kosmetiikkahullulle opiskelijalle eli meikälle. 🙂

  749. Haluaisin päästä kokeilemaan uusia tuotteita ja erityisesti uusia ihonhoitotuotteita, kun meikkaa aktiivisesti niin pitää alkaa kiinnittämään ihonhoitoon huomiota. Varsinkin jos kalenterissa on jotain foreolta, aivan mahtavaa olisi päästä testaamaan!

  750. Olisi ihana päästä kokeilemaan kosmetiikkakalenteria, sillä olen suuri joulufiilistelijä 🙂

  751. Ois ihana kalenteri päästä kokemaan ❤️❤️tiukkatuloisena liian kallis ostettavaksi

  752. Mä haluaisin antaa tän lahjaksi siskolle, joka on raatanut niska limassa koko vuoden. Hän olisi kivan yllärin ansainnut. Tai oikeestaan monta kivaa yllätystä