Idiootit ympärilläni, eli miksi me kaikki olemme muista urpoja

*Sis. mainoslinkin

Kerroin vähän aikaa sitten, kuinka eksyin pitkästä aikaa surffaamaan Facebookissa ja kuinka tuo surffailu puhkaisi hetkellisesti sen hyvinvoinnin ja onnellisuuden kuplani, jonka olen viime kuukausina mieleni ympärille onnistunut rakentamaan.

Tuon tapauksen vaikutusesta tein kaksi asiaa:

Ensinnäkin poistin Facebook-sovelluksen puhelimestani, jotta tulisin jatkossa käyttäneeksi sitä vain läppärillä ja säädelläkseni paremmin, mihin vuorokauden aikaan itseni Facebookin usein varsin empäempaattiseksi käyneelle ilmapiirille altistaisin. Käyttämällä Facebookia vain tietokoneella jättäisin itseni myös helpommin kokonaan altistamatta sille.

Toinen asia, jonka tein oli, että aloitin jälleen uuden äänikirjan kuuntelun, sillä uskoin siitä olevan apua ajatuksiini. Tällä kertaa koin aivan loistavaksi ideaksi kuunnella jo pitkään lukulistallani roikkuneen Idiootit ympärilläni -teoksen (kirj. Thomas Erikson), sillä uskoin sen varmasti auttavan minua ymmärtämään, miksi ympärilläni olevat ihmiset käyttäytyivät kuin idiootit ja mikä noita muita ihmisiä oikein vaivasi.

Kirja alkoi kertomalla, kuinka ihmiset voisi karkeasti jakaa neljään, värikoodattuun ihmistyyppiin: punaisiin, keltaisiin, vihreisiin ja sinisiin.

Punaiset tyypit

Erilaisten ihmistyyppien esittely alkoi heti teoksen alkumetreillä ja ensimmäiseksi tyypiksi valikoitui punainen ihmistyyppi. Olin alkanut kuunnella kirjaa asenteenani selvittää, mikä muissa on vialla, mutta ei mennyt montaakaan minuuttia, kun jo nyökkäilin korvat ja posket sopivasti ihmistyyppiini sopien, kuinka yhteen ajatukseni menivät nimenomaan punaisen ihmistyypin kanssa.

Minua sekä nauratti että nolotti, sillä ymmärsin heti alkumetreillä, miksi itseasiassa minä voisin olla muiden mielestä se idiootti ja juuri se taisikin olla se kirjan perimmäisin ajatus…

Kirja kertoi, että punaiset tyypit tekevät kuulemma kaikesta kilpailun – jopa kirjojen lukemisesta ja sen nopeudesta. Tämä kolahti ehkä vähän liikaakin, sillä kuuntelin itse tätä nimenomaisen asian esittävää äänikirjaa toistonopeudella 1,75, jonka olin määrittänyt sellaiseksi, että pystyisin edelleen sisäistämään, mitä kirjassa sanottiin, mutta homma hoituisi tarpeeksi nopeasti ja voisin sitten siirtyä seuraavaan kirjaan. Touché!

Kirjan mukaan punaisilla tyypeillä on aina kiire ja heidän mielestään suurin osa ihmisistä on liian hitaita. Muut puhuvat liian hitaasti ja heillä on ongelmia päästä asiaan. Muut myös työskentelevät liian verkkaisesti ja tehottomasti. Heidän maailmassaan kaikki yksinkertaisesti kestää liian kauan. Heitä myös ärsyttää, etteivät muut jaksa heidän tahdissaan.

Aika on punaisille rahaa ja nopea ja hyvä ovat sama asia.  Punainen tyyppi on kuulemma yleensä se, joka on alkanut kesken kokouksen puuhata ihan muuta, koska kiinnostus vitkutellen etenevää asiaa kohti on lopettanut. Harvat asiat ärsyttävät heitä yhtä paljon kuin hitaus. Punainen tyyppi on usein jopa valmis päättämään ihan mitä tahansa kunhan asia vain saadaan eteenpäin – hän nimittäin vihaa toimettomuutta ja hänellä on samaan aikaan monta rautaa tulessa.

Punaisilla tyypeillä on jatkuva tarve saada aikaan nopeita tuloksia. He menevät suoraan asiaan ja huomaan tämän tarpeen itse esimerkiksi sähköposteja kirjoittaessani ja joudun monesti oikein keskittymään, että kirjoitan niihin vastaanottajan toivomat mitä sulle kuuluu -diipadaapat.

Osuu, osuu, uppoaa…

Punainen tyyppi haluaa olla jatkuvasti menemässä eteenpäin ja pitää siksi hommia vauhdissa. Hän saa aikaan vaikka mitä, hänen kunnianhimollaan ei yleensä ole rajoja eikä hän koe, että sanonta ”vain taivas on rajana” pitäisi sekään paikkaansa. He uskovat, että ellemme haasta itseämme äärimmille, emme ole ponnistelleet tarpeeksi.

Nyökkäilin mielessäni ja vedin päälläni ollutta vilttiä häpeillen kasvojeni päälle samalla kun nauroin itselleni. Kirjan kirjoittaja kuvaili todella onnistuneesti ajatusmallejani. Ehkäpä juuri tämän vuoksi en osannut ymmärtää vähän aikaa sitten, miksi joidenkin mielestä sitä omaa ikigaita olisi mahdotonta kaikkien löytää?

Kirja jatkoi kertomalla, että punainen tyyppi tekee päätökset mieluiten itse, joten hän ei todennäköisesti anna huijata itseään mihinkään sellaiseen, mikä ei oikeasti huvita häntä. Tämäkin piti täysin paikkansa ja sai minut muistamaan, kuinka vihasin töissä, kun joku ylempi taho teki päätöksen, joka vaikutti työhöni minusta ikävällä tavalla ja näin ollen teki työstä minulle epämieluisaa.

Kirja kuvaili punaisten tyyppien asettavan itselleen muita väripersoonallisuustyyppejä korkeampia vaatimuksia ja heidän myös olevan valmiina paiskimaan usein jopa muita lujemmin töitä niiden eteen. Ehkä tämä oli se syy, miksi joku muu sanoi minulle välillä, että rauhoitu nyt, mutta itse en ymmärtänyt, miksi muka pitäisi?

Kirja kertoi, ettei punaisten tyyppien kunnianhimoa kuitenkaan pidä sekoittaa vallanhimoon, sillä valta ei ole heille itsessään mikään päämäärä ja kirjan sanojen mukaan se vain pukee ihmistä, joka tekee päätöksiä mielellään itse sen sijaan, että jäisi odottamaan muiden mielipiteitä. Allekirjoitan tämän täysin. Punaisten tyyppien päätökset voivatkin joskus syntyä vähän liiankin kovalla tahdilla, mutta jatkuva muutoksenhalu tekee heitä silti dynaamisia ja joustavia.

Kirja nosti osuvasti esiin sen, kuinka muut luulevat punaisen tyypin kilpailuorientoituneen luonteen ideana olevan dominoimisen ja toisten latistamisen, mikä ei kuitenkaan voisi osua kauemmas maalista. Heidän ajatuksensa eivät ole millään tavalla ilkeitä, he vain haluavat voittaa. Kanssaihmiset voivat kuitenkin kokea olonsa jyrätyksi, vaikka se ei ole punaisten tyyppien tarkoitus.

Oli aivan ihanaa, että joku vihdoin sanoi tuon ääneen! Ei minulle ole millään tavalla olennaista peitota muita – haluan vain mielelläni voittaa. En tuuleta sitä, että muut jäivät taakseni, vaan ihan vain sitä, että pääsin tavoitteeseeni huipulle. Tämä voittamisen halu on kuitenkin punaisen tyyppien haasteita ja voi helposti (ja ymmärrettävästi) saada muut harmistumaan.

Punaisilla tyypeillä on todistetusti voimakas ego, mutta status ja arvovalta eivät kuulemma merkitse heille yhtä paljon kuin muille väreille. Tämä on minulle ainakin täysin totta ja sanoinkin töissä toistuvasti, että nimikkeeni voisi vaikka olla talonmies kunhan vain saisin tehdä, mitä tykkään. Pyysin esimerkiksi itse päästä pois esimiestehtävistä ja minulle oli täysin okei saada pomo, jolla oli vielä pomo, joka vastasi toimitusjohtajalle. Tärkeintä oli, että sain tehdä, mikä tuntui hyvältä.

Punaisia tyyppejä kuvattiin myös sekä tuloskeskeisiksi että päättäväksiksi ja heidän sisukkuutensa on kuulemma omaa luokkaansa. Jos he tekevät päätöksiä, niissä pysytään. Toisaalta heidän on kuitenkin helppo muuttaa suuntaa, jos parempi suunta osoitetaan ja heidän hyvä puolensa onkin, etteivät he torju muiden ideoita, jos heillä itsellään ei ole hyvää ehdotusta. He kokevat hyödylliseksi kaiken, mikä voisi asiaa eteenpäin. Jos kurssia pitää kääntää, tehdään sekin äkkikäännöksin.

Punaiset tyypit eivät yleisesti ole työpaikalla kaveeraamassa ja he pitävät mielellään etäisyyttä muihin. He eivät kapsahda toisten kaulaan (ainakaan selvin päin) ja jopa keskeyttävät muita, jos muut puhuvat liian kauan. Jos heitä ei kuunnella, he kertaavat asiansa yhä uudelleen. Nopeus on heille menestyksen mittari ja myös heidän puheissaan ja esityksissään on usein tempoa. He eivät myöskään piittaa liiemmin ihmissuhteista ja juuri punaiset tyypit kokevat kaikkein eniten, että muut heidän ympärillään ovat idiootteja.

Punaiset eivät kärsi, jos he jäävät ilman kutsua perjantaioluelle, mutta sen sijaan he kärsivät, jos he kokevat jääneensä tärkeiden päätösten teossa ulkopuolelle.

Punaisen tyypin mukana olemisesta työtiimissä voi siis olla hyötyä, sillä hän voi saada hommaa etenemään, mutta varjopuolena on, että punaiset tyypit kyllästyvät saavutettuihin asioihin nopeammin kuin muut eivätkä muut heidän ympärillään tiedä, mitä milloinkin tapahtuu ja mitä he seuraavaksi keksivät.

Kun muut ympärillä ovat juuri tottuneet vallitsevaan tilanteeseen ja kuvitelleet alkaneensa ymmärtää, kuinka homma toimii, on punainen tyyppi jo hahmotellut seuraavan askeleen. Nauroin, kun kuuntelin tätä, sillä sekin kolahti ja nauroin vielä enemmän, kun vasta hetken kuluttua tajusin, että hei, sehän voi juuri olla muille ongelma.

Minulle oli kuitenkin lohduttavaa kuulla, että punainen tyyppi voi oppia käyttäytymään rauhallisesti ja hillitysti tuohon peruskäyttäytymismalliinsa verrattuna, sillä juuri sitähän minä olin viimeajat pyrkinyt hieman tekemään. Tuntui myös hyvältä kuulla, että punaisena tyyppinä olin varsin pätevien tyyppien joukossa: Barack Obama ja itse äiti Teresa olivat molemmat perusluonteeltaan punaisia tyyppejä, vaikka sitä ei heti näkisi.

Joku totesikin minulle osuvasti kirjaa Instagramissa fiilistellessäni, että niin, punaiset tyypit yleensä saavat kirjasta eniten irti, koska se auttaa juuri heitä ymmärtämään, kuinka eri tavalla muut toimivat.

Päästyäni yli siitä, kuinka osuvasti kirja oli ajatuksiani kuvaillut aloin miettiä, että ehkä se oli kirjoitettu kuten naistenlehtien horoskoopit: niin ympäripyöreästi, että kuka tahansa voisi tunnistaa itsensä mistä tahansa ihmistyypistä?

Kun kuitenkin jatkoin kirjan lukemista kävi täysin ilmi, ettei sitä oltu tehty niin. En osannut samaistua muihin värityyppeihin oikeastaan yhtään, mutta sen sijaan osasin mielessäni kyllä heti nimetä, ketkä tuntemani ihmiset olivat minkäkin värityypin personoitumia.

(Itseasiassa luin tämän postauksen punaisen personnatyypin summauksen miehelleni, joka nyökytteli ja naureskeli sitä kuullessaan ja totesi lopulta: ”Kyllä, tuo olet sinä pähkinänkuoressa,” – ja hän jopa tavallisesti aina vastustaa kaikkea lokerointia!)

Keltaiset tyypit

Toinen kirjassa esitelty värityyppi eli keltaiset tyypit oli esimerkiksi niin kaukana minusta kuin vain voi olla. Nämä positiiviset, optimistiset, energiset ja iloiset tyypit erottuivat paitsi noilla listatuilla piirteillä, mutta myös valtavalla Facebook-kaverien ja ylipäätään kaikkialla olevien kaverien määrällä.

He pitävät noihin kavereihin jatkuvasti yhteyttä pysyäkseen ajan tasalla kaikesta eikä heidän tarvitse edes tuntea ihmistä hyvin kun he voivat jo sanoa tätä ystäväkseen – sana, jota itse käytän lähes yhtä varovaisesti kuin suomalainen rakkauden tunnustusta.

Keltaiset tyypit ovat idearikkaita vaikkakaan kaikki heidän keksimänsä ideat eivät aina ole sellaisinaan niitä realistisimpia. He ovat juuri niitä, jotka myyvät vaikka pingviineille lunta. He koskettelevat mielellään muita ihmisiä ja ovat sekä rentoja että vitsikkäitä – juuri niitä, jotka voivat vain heitäytyä pötköttämään rennosti lähes tuntemattoman naapurin sohvalle.

Keltaiset tyypit tekevät päätöksiä fiilispohjalta ja niiden täytyy tuntua oikealta. Keltaisilta tyypeiltä kannattaakin aina kysyä, miltä joku asia heistä tuntuu ja Excel-taulukot voi sysätä sivuun. He rakastavat uutta ja uusi on heille sama kuin hyvä. He ovat usein early adoptereita, joilta löytyvät viimeisten trendien mukaiset jutut ja he tietävät, mikä ravintola on tulossa pinnalle.

He ovat luovia bilettäjiä, kun taas me punaiset olemme heihin verrattuna stressaantuneita suorittajia. He ovat viihdyttäviä ja kohottavat huoneen tunnelmaa. He kuitenkin kyllästyvät nopeasti ja heidän kiinnostuksensa ylläpitäminen voikin olla hieman haastavaa. He eivät varsinaisesti piittaa siitä, kuinka asiat toimivat, vaan he vain haluavat, että asiat toimivat. Todellisuudessa he eivät kuitenkaan saa aina aikaan ihan riittävästi.

Siinä missä me punaiset tyypit haluamme aina tietää, mitä seuraavaksi tehdään, kiinnostaa keltaisia taas kuka sen tekee, sillä he tarvitsevat toimivia ihmissuhteita päästäkseen kunnolla oikeuksiinsa. Heille on turha vilautella ohjekirjaa, sillä he eivät tule lukemaan sitä. He eivät todellakaan ole tyhmiä, heitä vain ei vain kiinnosta.

Keltaiset omaksuvat nopeasti uusia tapoja ja menetelmiä ja ovat vain luonnostaan cooleja. Heistä on tärkeää näyttää hyvältä ja he juttelevat paljon muiden kanssa, mutta heidän lähestymistapaansa voisi kuvata seuraavalla kärjistetyllä lauseella: ”Vaikutat kiinnostavalta tyypiltä, haluaisitko tietää, kuka minä olen? He ovatkin itseasiassa kaikkein huonoimpia kuuntelijoita, mutta eivät itse tiedosta sitä ja pitävät itseään usein hyvinä kuuntelijoina. He haluavat puhua, sillä ovat yleensä sitä mieltä, että osaavat ilmaista asiat toista osapuolta paremmin. Heidän ongelmanaan on, että muiden sanomiset menevät heiltä helposti ohi.

Keltaisilla tyypeillä on epämukava olo sulkeutuneiden ihmisten parissa. He miettivät, miksi et vastannut heille ja hymyillyt, kun he kertovat koiransa kommelluksista. Eräs hyvin keltainen kollegani luulikin kuulemma aluksi, että en pitänyt hänestä ja vähän jopa pelkäsi kuulemma minua (ja me punaiset kuulemma pidämme jopa salaa vähän siitä, että joku pelkää meitä). Mietin aina, mistä ihmeestä hän oli saanut tuollaisen käsityksen, mutta nyt ymmärrän.

Keltaiset ottavat erittäin hyvin vastaan kehuja ja kun heitä silittää myötäkarvaan, saa heidät onnellisiksi.  He eivät erityisemmin tykkää ottaa kritiikkiä vastaan, sillä se ei näytä hyvältä. He kyllä tietävät, että heillä on heikkouksia, mutta he eivät halua hiiskahtaakaan niistä.

Jep, en todellakaan missään tapauksessa ollut keltainen tyyppi, mutta osasin heti nimetä, kuka tuntemani ihminen sen sijaan olisi sellainen.

Vihreät tyypit

Kolmas kirjassa esitetty persoonatyyppi oli vihreä tyyppi, joita on kuulemma eniten kaikkialla ja joita voisi sanoa muiden ihmistyyppien keskiarvoksi. He ovat verkkaisia ja kiireettömiä eivätkä he erotu samalla tavalla kuin muut väripersoonatyypit, mikä tuo tiettyihin tilanteisiin rauhaa.

Vihreät tyypit on kuvattu muita passiivisemmiksi eivätkä he ole esimerkiksi yhtä eteenpäin pyrkiviä kuin punaiset tyypit tai yhtä kekseliäitä kuin keltaiset tyypit. He eivät kilpaile eivätkä he itse tee itsestään pomoa. He eivät myöskään halua olla asioiden keskipisteenä, vaan pyrkivät sulautumaan joukkoon, mikä tekee heistä muita tasapainoisempia ihmisiä. He ovat sellaisia kuin ihmiset yleensä ovat eivätkä vaadi liikoja ja siksi heidän kanssaan on helppoa myös tulla toimeen.

Vihreitä tyyppejä tarvitaan, koska kaikki eivät voi olla johtajia, viihdyttäjiä tai pedantteja kontrollifriikkejä, sillä muuten noille tyypeille ei riittäisi johdettavia, viihdytettäviä tai kontrolloitavaa.

Vihreät tyypit voivat tämän perusteella kuulostaa jopa tylsiltä, mutta itseasiassa he ovat kaukana siitä. He ovat nimittäin niitä hyviä ihmisiä, jollaisia yhteiskunta tarvitsee. He suhtautuvat äärimmäisen sallivasti muiden ihmisten erikoisiin ominaisuuksiin kuten vaikka keltaisten tyyppien huomion keskipisteenä paistattelemiseen ja hauskuuttamiseen.

Vihreät tyypit ovat hyviä seuraihmisiä, ystävällisyyden perikuvia, he pitävät ihmissuhteita yllä ja heidän apuunsa voi aina luottaa. He ovat parhaita kuuntelijoita ja aina kiinnostuneempia muista kuin itsestään. He ovat uskomattoman huomaavaisia ja heille voi soittaa koska tahansa eivätkä he koskaan jätä pulaan.

Vihreät tyypit kuuntelevat ymmärtääkseen, mitä toinen sanoo, kun taas punaiset tyypit kuuntelevat aistiessaan, että tilanteessa on heille jotain voitettavaa ja keltaiset taas eivät välttämättä kuuntele lainkaan.

He ovat joukkuepelaajia, joille tiimi, ryhmä ja perhe tulee aina ensin. He ovat kärsivällisiä, vakaita, luotettavia, ystävällisiä ja huolehtivaisia. Heidän kiinnostuksensa muita kohtaan on aitoa ja todellista ja heidän lupauksiinsa voi aina luottaa. He ovat juuri niitä, jotka tarjoavat aina muillekin, jos itse aikovat ottaa jotain.

Vihreitä tyyppejä löytyy kuulemma työelämässä julkiselta sektorilta muita tyyppejä useammin, sillä he auttavat muita omaa etuaan ajattelematta. He ovat loistavia tyyppejä työtehtäviin, jotka nyt vain pitää hoitaa eikä heille ole ongelma ottaa käskyjä vastaan – kunhan ne on muotoiltu ystävällisiksi.

Toisaalta ongelmana on, etteivät vihreät tyypit oikeastaan ota kantaa mihikään välttääkseen konflikteja. Heistä ei siis oikein ota selvää ja heidän päättämättömyytensä voi syödä ympäriltä energiaa.

Muutokset eivät kuulemma ole vihreiden tyyppien vahvinta aluetta, mutta eivät silti täysin tuntematontakaan asia. He ovat kuitenkin kiinnostuneempia nykytilasta kuin tulevaisuuden tuomista mahdollisuuksista. He kyllä tunnistavat hyvän idean siinä missä muutkin, mutta eivät vain tartu siihen.

Mitä suuremmat suunnitelmat ovat, sitä vähemmän ne vihreää tyyppiä kiinnostavat, sillä hän haluaa, että kaikki on mukavaa ja rauhallista. Vihreä kantaa mielellään huolta kaikista potentiaalisista skenaarioista. He pyrkivät vakauteen, eivät halua kuulla villeistä riskinotoista ja hyppäävät mielellään kyydistä, kun asiat käyvät hurjiksi. Heistä yksi varma asia on parempi kuin kymmenen mahdollista asiaa.

Jonkun toisen värityypin mukaan heidän voisi jopa sanoa elävän illuusiossa, että kaiken pitää sujua helposti. Vihreille turvallisuuden tunne on tärkeää eivätkä he varsinaisesti usko ruohon olevan vihreämpää aidan toisella puolella ja tällainen vihreiden väliinpitämättömyys ja passiivisuus voi jopa tappaa jonkun muun inspiroituneen tyypin innon.

Ennakoitavuuden tarve on vihreissä syvällä ja nyky-yhteiskunnan muutoskeskeisyys on vihreille todella stressaavaa. He eivät ole kovin kekseliäitä itse, joten muut voivat joutua hoitamaan suunnittelun heidän puolestaan. Toisin sanoen he eivät ole oma-alotteisuuden maailmanmestareita, vaan odottavat usein, että joku muu tarttuisi toimeen ja punaisten tekeekin helposti mieli jyrätä heidät päivittäin.

Minun korviini vihreät tyypit kuulostavat kuitenkin monilta piirteiltään tyypeiltä, joiden kaltaiseksi haluaisin enemmän oppia. Ovathan he mukavia tyyppejä. Samalla oli myös häkellyttävää tajuta, että on ihmisiä, jotka eivät tavoittele samanlaisia juttuja kuin itse tavoittelen ja ovat täysin tyytyväisiä ilman jatkuva eteenpäin paahtamista – mitä ihmettä?!? 

Minulle olikin todella silmiä avaavaa kuulla, että on olemassa tällaisia vihreitä tyyppejä ja että heitä on kaikkialla. Sen tajuaminen toi helpotusta, sillä olen tähän asti välillä tuskaillut sen kanssa, kun itse välillä suunnittelen juttuja ja tähtään mielelläni korkealle ja kun joku sitten tulee sanomaan, että kuulostaa työläältä ja minun pitäisi rauhoittua vähän. Emme kumpikaan ole väärässä, mutta koemme saman asian aidosti eri tavalla.

Oli mielenkiintoista tajuta, että on olemassa tällaisia vihreitä tyyppejä eivätkä kaikki olleetkaan vain rikkinäisiä punaisia tyyppejä, jotka saisi kyllä tavoittelemaan samoja juttuja kuin mitä itse tavoittelisin potkimalla heitä takapuoleen. Kaikki eivät ajatelleet kuten minä eikä heidän tarvinnutkaan. (Toisaalta oli myös helpottavaa kuulla, että on olemassa runsaasti muita punaisia tyyppejä, jotka ajattelevat kanssani aivan samalla tavalla.)

Osasin jälleen nimetä, ketkä tuntemistani ihmisistä olivat näiden vihreiden tyyppien perikuvia enkä todellakaan itse ollut yksi heistä.

Siniset tyypit

Neljäs kirjassa esitetty väripersoona oli sininen tyyppi. Nämä siniset tyypit eivät pidä melua itsestään, mutta tarkkailevat muita ympärillään. He analysoivat, lajittelevat ja myös omalla tavallaan tuomitsevat. Heitä voisi jopa kutsua perfektionistisiksi Excel-maanikoiksi, sillä heidän elämässään kaikki on organisoitua, listattua ja tarkasti paikoillaan.

Siniset tyypit ovat paikalla aina ajoissa, heillä on kaikkeen sekä suunnitelma että varasuunnitelma ja heidän elämänsä onkin kuin alituista armeija-aikaa: minkäänlaisia selityksiä ei hyväksytä. He saapuvat töihin tehdäkseen töitä eivätkä pitämään hauskaa. He eivät piittaa tippaakaan muiden henkilökohtaisista mieltymyksistä tai mielipiteistä heihin littyvissä asioissa, jos niillä ei ole mitään tekemistä töiden kanssa.

Siniset tyypit pitävät itseään realisteina, mutta muut voisivat sanoa heitä pessimisteiksi. He kertovat faktoihin perustuvan mielipiteensä helposti, mutta eivät tarkoita kritisoida sillä toista, vaan arvioivat vain toisen tekemää työtä. Joku muu voi kuitenkin ottaa tämän henkilökohtaisesti.

He ovat perillä asioista ja latovat kysyttäessä faktoja pöytään, mutta eivät tee siitä numeroa. He ovat lukeneet ohjekirjan ja ovat valmiita antamaan aiheesta täyden raportin, mutta vain, jos joku kysyy. Jos kysymystä ei oteta puheeksi, ei sininen tyyppi välttämättä sano asiasta yhtään mitään, sillä hänellä ei ole minkäänlaista tarvetta esitellä ihmisille osaamistaan.

Sininen tyyppi ei koe tarvetta paukuttaa rumpua suurelle maailmalle ja hänelle riittää usein, että hän itse tietää, kuka hallitsee asian parhaiten. Ilmassa leijuva ongelma on lähinnä vain toisen tyypin ongelma, sillä sininen tyyppi tietää itse vastauksen ja se riittää hänelle.

(Kun kuulin tästä, olin oikeasti totaalisen hämmästynyt. Olen itse niin toista ääripäätä, että tuntui suorastaan hämmentävän kiehtovalta kuulla, että joku toinen voisi pysyä keskustelussa hiljaa, vaikka tietäisikin asiasta ja hänelle voisi riittää, että vain hän tiesi, mikä on oikea vastaus. Ei siis ihme, että olisin hänelle täysi idiootti!)

Sininenkään tyyppi ei tietenkään tiedä kaikkea, mutta jos hän avaa suunsa ja kertoo jotain, voi häneltä saatuun tietoon luottaa. Hän on kunnianhimoinen, järjestelmällinen ja korrekti. Sininen tyyppi on kunnollinen, looginen, systemaattinen, vaatimaton ja huolellinen. Hän uskoo, että vastaus piilee yksityiskohdissa ja hän on niiden suhteen hyvin tarkka. Kun hän antaa vastauksen, tulee se hyvinkin seikkaperäisesti esitetyssä muodossa.

Sinisen tyypin ongelmana voi toki olla, ettei hän useinkaan yksityiskohtiin keskittyessään hahmota kokonaisuutta ja vaikka juuri porukalla ongelmaa ratkottaessa hän ei välttämättä sano mitään, kun kukaan ei kerran kysy häneltä juuri siitä. Hän voi myös selostaa juttuja taustoineen niin yksityiskohtaisesti, että muut kyllästyvät ennen kuin hän on päässyt itse asiaan.

Sinisille tyypeille hutilointi ei ole vaihtoehto. He miettivät vielä kerran ja heitä voisi jopa kuvailla varovaisiksi ja turvallisuushakuisiksi. He ottavat vain harvemmin suuria riskejä, sillä riskittömyys yleensä turvaa luotettavan elämän. He ovat niitä tyyppejä, joiden järjestelmät minimoivat mahdolliset riskit.

Siniset tyypit voivat esimerkiksi laittaa kolme herätyskelloa soimaan tuntia ennen kuin olisi oikeasti tarpeellista ja varmistavat vielä yhden ylimääräisen kerran, että avaimet ovat taskussa. Näiden piirteidensä ansiosta he eivät joudu useinkaan yllättymään kuten muut ja säästävät jopa aikaa pitkällä tähtäimellä.

Sinisille tyypeille itse prosessi on päätöstä tärkeämpi, mikä taas on täysin päinvastoin edustamani punaisen peroonatyypin kanssa. He eivät ole saavutuksiaan juhlistavia ja kehuissa kylpeviä tyyppejä, sillä he kokevat vain tekevän työtään. He ovat valmiita menemään erittäin pitkälle selvittääkseen kaiken sataprosenttisen tarkasti. Ei varmasti ole yllätys, että sinisiä insinöörejä on paljon.

Sinisille tyypeille joustavuudella ei niinkään ole väliä, mutta faktoilla on. Kun he näkevät lattialla vesilammikon, eivät he vihreiden tyyppien tapaan pyyhi sitä pois varmistaakseen, ettei kukaan telo itseään vaan kysyvät, mistä tuo lammikko on tullut. Sinistä tyyppiä ei voi huijata – hän saa aina kaiken mistä maksoi, sillä tietää tarkistaneensa kaiken äärimmäisen huolellisesti.

Siniset tyypit ovat loogisia, rationaalisesti ajattelevia ja he haluavat irrottautua kaikista tunteista siinä määrin kuin se vain on mahdollista ja tuoda tunteiden tilalle puhdasta logiikkaa. Heillä on myös ainutlaatuinen kyky seurata ohjeita prikulleen kyseenalaistamatta niitä ollenkaan ja vain harvat muut voivat toistaa samaa työtehtävää samalla lailla kuin siniset – jos he ymmärsivät ohjeen ja pitivät sitä seuraamisen arvoisena.

Siniset ovat siis loistavia tarkkuutta vaativissa, samanlaisina toistuvissa työtehtävissä, sillä he uskovat, että jos menetelmä toimii, ei ole mitään syytä muuttaa sitä. Vastaavasti taas keltainen tai punainen tyyppi keksisi uuden tavan tehdä saman asian ihan vain välttääkseen tylsyyttä.

Sinisille tyypeille laatu on kaikki kaikessa ja he kärsivät, jos eivät saa suorittaa työtään sen mukaisesti. Toisaalta se voi säästää aikaa, sillä jos asiat tekee hyvin alusta lähtien, ei niitä tarvitse korjata myöhemmin. Sininen ei tosin näe aikaa tuntien ja viikkojen tarkkuudella, vaan ennemminkin kuukausien ja vuosien ja laadun tuottamisessa nyt vain kestää aikansa, mille punainen tyyppi taas olisi totaalisen allerginen.

Normaaleissa olosuhteissa siniset tyypit ovat todella rauhallisia ja tasapainoisia – ehkä juuri siksi, että he ovat niin hyvin perillä kaikesta. He ovat tarkkailijoita ja osallistujia, eivät keskeisiä hahmoja. Toisin kuin keltaisilla tyypeillä, ei sinisillä tyypeillä ole tarvetta tulla nähdyksi ja kuulluksi tai seurustella muiden kanssa. Hiljaisuus on heille hyvä asia ja heistä on parasta, jos kaikki muutkin ovat hiljaa, mikäli ei ole mitään sanottavaa.

Minulla oli sininen kollega ja yritin kerran ruotsalaista small talkia kysymällä, mitä hän teki viikonloppuna. Tilanne oli meille molemmille sekä vaikea että kiusallinen ja päättyi siihen, että hän joutui tunnustamaan menneensä naimisiin päästäkseen pois tilanteesta. En muista tiesinkö hänellä edes olleen kumppania tuossa vaiheessa. Sanoin onnea, hiljenimme ja poistuin paikalta. Jatkossa osasin olla kysymättä häneltä moisia typeryyksiä. 

Introvertit siniset tyypit voivatkin vaikuttaa muista kylmäkiskoisilta, etäisiltä ja viileiltä, mikä voi saada muut ajattelemaan, eikö sininen tyyppi pidä heistä ollenkaan. Muut voivat etäisyyden vuoksi kuvitella, ettei heillä ole tunteita, mutta niitä kyllä on – ne vain tapahtuvat pinnan alla.

Raskaana oleva vihreä kollegani oli kerran saanut kuulla, että sinisen kollegamme kumppani synnyttäisi samoihin aikoihin ja yritti small talkia kysymällä, onko heille jo hankittu vauvan tarvikkeet. Sininen tyyppi totesi faktapitoisesti, että ei ole, koska raskaus on niin alussa, että voi vielä mennä kesken. Vihreä kollegani piteli selvästi hieman asiasta järkyttyneenä käsiä vatsansa suojana tapahtuneesta meille muille kertoessaan. Fakta mikä fakta, mutta tilannnetaju puuttui. 

Sinisten tyyppien elämä voikin muistuttaa käsijarrupohjassa autolla ajamista. Heidän kanssaan kannattaakin yrittää vapauttaa jarru eikä vain polkea kaasupoljinta.

En voi itse samaistua sinisten tyyppien ajatusmalliin täysin, mutta löydän itsestäni kyllä sinertäviä piirteitä: Pidän mielelläni töissä etäisyyttä muihin, minulle tärkeissä asioissa tykkään olla pikkutarkka selvittäjä, valmistaudun mielelläni varasuunnitelmilla ja vanhat työkaverini kokivat minut taatusti pessimistiksi, vaikka itse näin itseni realistina.

Saatoin myös hyvin suoraan mainita töihin liittyvästä ongelmasta eikä niiden mainitsemisessa ollut mitään henkilökohtaista ketään kohtaan – halusin vain itse ongelman tulevan korjatuksi. Erityisesti tämä saattoi aiheuttaa ongelmia minusta hieman liian herkiltä tuntuneiden ruotsalaisten kanssa, joista useimmat olivat vihreitä mahdollisilla keltaisilla vivahteilla. Minusta tuntui usein, että he ottavat kaiken liian henkilökohtaisesti enkä voinut käsittää, miksi he eivät voi puhua vain ongelmasta ja sotkevat mukaan tunteet ja ihmiset. Kyllähän me kaikki välillä mokaamme ja tärkeintä on vain ratkaista asia eikä pohtia, kenen syy.

Eri väripersoonat täydentävät toisiaan

Kirja summaa eri ihmistyyppien erot loistavasti kuvailemalla, kuinka eri tavalla nämä neljä tyyppiä kokoaisivat saman Ikean huonekalun:

Punaiset alkavat ruuvata osia yhteen ennen kuin edes katsovat, mitä kaikkia osia laatikossa on. He haluavat hoitaa homman äkkiä pois alta ja alkavat edetä itsevarmoin ottein.

Keltaiset repivät pahvilaatikon auki ja huudahtavat, kuinka ihanaa on saada huonekalu vihdoin paikalleen eläen tulevaisuudessa. He näkevät jo mielessään uuden kalusteensa paikoillaan, asentavat palasia yhteen hiukan miten sattuu stressaamatta aiheesta, ruuvaavat sieltä mikä näyttää loogiselta ja hyppäävät sitten yhtäkkiä aivan eri kohtaan.

Vihreä tyyppi asettaa pahvilaatikon nojaamaan seinään ja juo kupin kahvia, sillä huonekalun kokoamisella ei ole mikään kiire.

Sininen tyyppi lukee ohjeet kahdesti, tarkistaa ja laskee osat sekä varmistaa, ettei mitään puutu ja osat ovat oikeita. Tämän jälkeen hän vielä pyyhkii osat puhtaaksi kuljetuksen pölyistä. Huonekalun kokoaminen kestää häneltä hieman kauemmin kuin muilta, mutta kun se on koottu, voi luottaa siihen, että pysyy kasassa ikuisesti.

Eri värityyppien erona on myös se, että punainen tyyppi haluaa tietää mitä tehdään, keltaista kiinnostaa kuka sen tekee, sininen haluaa tietää miksi homma tehdään ja vihreä taas haluaa tietää, miten se aiotaan tehdä.

Parhaassa maailmassa värityyppejä olisikin yhtä paljon, jotta homma toimisi. Keltainen saa uuden ajatuksen, punainen tekee päätöksen, vihreä suorittaa työn ja sininen arvioi sen sekä tekee lopullisen laaduntarkastuksen.

Kuulemma vain 5% ihmisistä edustaa selkeästi yhtä värityyppiä, 80% meistä yhdistää kaksi värityyppiä ja loput taas yhdistävät kolmea väriä. Kahden viimeisen tyypin kohdalla kulloinenkin tilanne ratkaisee, miten he käyttäytyvät.

Itse olen sinertävän punainen ja ymmärrän kirjan luettuani täysin, miksi moni muu voi pitää minua usein täytenä idioottina.

Kirja olikin äärimmäisen mieltä avartava enkä enää sen luettuani pitänyt muita idiootteina. Välillä tuntui suorastaan tajunnanräjäyttävältä oppia, kuinka eri tavalla muut voisivat jossakin tilanteessa toimia ja samalla se tuntui kuitenkin heitä ajatellessa hyvin loogiselta.

Hemmetti, meistähän syntyy näiden erilaisten ominaisuuksiemme ansiosta aivan loistavia tiimejä, sillä ominaisuutemme täydentävät toisiaan!

Meidän on usein vaikeaa kohdata muita ihmisiä, jotka ovat aivan erilaisia kuin me itse, sillä hehän käyttäytyvät aivan ilmeisesti väärällä tavalla ja juuri se on arkipäiväisten vääriymmärrysten syy. Toiset ovat asiakeskeisiä, toiset taas ihmissuhdekeskeisiä. Toiset reagoivat nopeasti, toiset taas hitaasti. Ehkä nyt osaisin välttää arkipäivän turhauttavia ongelmia paremmin!

Lokerointi ei ole ongelmatonta

Tällainen kirja avasi todella hyvin muiden ajatustapoja, mutta siinä on myös yksi sudenkuoppa, joka on hyvä tiedostaa, jotta siihen astumisen voi välttää.

Meistä on kätevää, viihdyttävää ja jopa hyödyllistä luokitella muita mielessämme eri tyypeiksi, jotta osaamme kohdata heidät parhaalla tavalla ja opimme ymmärtämään heitä.

Tällaisessa luokittelussa on kuitenkin aina yksi vaara: Jos alamme mielessämme liian vahvasti jakaa ihmisiä luokkiin emme osaa antaa heille tilaa olla muunlaisia.

Harva meistä kuitenkaan on sataprosenttisesti värityyppinsä edustaja jokaisessa tilanteessa ja riskinä on, että päätämme jonkun olevan tietyn tyypin edustaja ja käyttäytyvän sen mukaisesti emmekä siksi edes anna hänelle mahdollisuutta toimia toisin.

Teemme tätä samaa oletuksiimme perustuvaa luokittelua helposti myös muissa ihmissuhteissa ja erityisesti parisuhteessa, kun pitkän yhdessäolon jälkeen alamme automaattisesti olettaa toisesta asioista koska tunnemme hänet niin hyvin. Tämän ajattelutavan myötä voi helposti lopettaa toiseen ihmiseen tutustumisen, millä voi olla hyvinkin harmillisia seurauksia.

Tämän edellä olleen oivalluksen saaminen oli minulle vähän aikaa sitten mullistavaa ja on viimeaikoina antanut parisuhteelleni paljon, kun olen viiden vuoden jälkeen yrittänyt jatkuvasti tutustua kumppaniini lisää – välillä hänen ajatuksensa ovat jopa yllättäneet minut ja vaikka luulin tuntevani hänet huomaan, että minulle paljastuukin jotain ihan uutta. Olen hyvin kiitollinen, että opin tämän tässä vaiheessa suhdetta.

Myöskään omaan identiteettiin ei kannata tarkertua liikaa hokemalla, että olen tällainen ja tällainen, sillä sekin muuttuu kokoajan. Pahimmassa tapauksessa teemme itsestämme entistäkin enemmän idiooti… tai siis, korostetulla tavalla tietyn tyyppisiä vain hokiessamme jatkuvasti itsellemme, että olemme tietynlaisia.

Jos toistelee itselleen olevansa äkkipikainen, kärsimätön, myöhästelijä tai sottapytty, on hankalampaa päästä tuon piirteen ikävistä sävyistä eroon. Piirteet on hyvä tunnistaa ja tunnustaa, mutta niiden ei kannata antaa määritellä iteään liikaa. Yksilön omat pääomat vaikuttavat myös ja eri yksilöt motivoituvat eri asioista, mikä saattaa saada heidät toimimaan peruskäyttäytymismallistaan poikkeavasti.

Vaikka siis itse tunnistin olevani ehdottomasti punainen tyyppi pienellä siertävyydellä en aio tulevaisuudessa velloa siinä määritelmässä liikaa, vaan käytän sitä vain hyvänä, minun luonnollisia piirteitäni summanneena yhteenvetona, jonka pohjalta voin lähteä miettimään, mitä taipumuksiani minun voisi olla hyvä lähteä jatkossa työstämään.

Ehkä me kaikki emme siis olekaan niin idiootteja tai jos olemme, niin loppujen lopuksi sitten kuitenkin keskenämme samoissa määrin?

Kun siis puhumme muista idiootteina, onkin kyse oikeastaan siitä, ettemme vain ymmärrä heitä ja heidän toimintaansa. Joku ominaisuus, joka sopii hyvin yhteen tilaisuuteen ei vain sovi toiseen.

Kirja summaakin minusta hyvin sen, miltä eri värityypit vaikuttavat muiden silmissä. Näitä asioita ei ole välttämättä tullut itse tajunneeksi. On kuitenkin hyvä muistaa, että kyse on vain muiden tulkinnasta käyttäytymismalleihin liittyen. Se, millaisiksi toisten värityyppien käytös koetaan riippuu myös täysin siitä, miltä värityypiltä asiasta kysytään. Joku vaikka voi pitää keltaisen tyypin puheliaisuutta viihdyttävänä juttuna ja joku taas voi kokea hänen vievän keskustelussa kaiken hapen.

Kirjan kuumottavin juttu onkin minusta se, kuinka kirja luettelee kaikki oman luonteen muiden silmissä mahdollisesti heikot piirteet ja sen jälkeen kertoo, miksi muut voivat ärsyyntyä niistä saaden vieläpä tajuamaan, miksi näin tapahtuu.

Kirja totesikin hyvin, että itseasiassa kommunikaatio on usein toisten käyttäytymiseen sopeutumista. Jos vain tekee asiat omalla tavallaan omaan napaan tuijottaen, ei onnistu saamaan yhteyttä ihmisiin ja omaa viestiään läpi. Se ei tarkoita, etteikö voisi olla oma itsensä, mutta mitä enemmän oppii toisista ihmisestä, sitä helpompaa on myös tehdä omia päätöksiä ja toimia niiden mukaisesti.

Idiootit ympärilläni auttaakin ymmärtämään, kuinka voi kommunikoida muiden kanssa niin, että saa toisen tuntemaan, että ymmärrät häntä. Se summaa, mitä muut tyypit odottavat meiltä ja kuinka voi sopeutua tekemään heidän kanssaan hommia, mikä on todella hyvä ja tarpeellinen taito.

Jos itse edustaa vihreää tyyppiä tai omassa värityypissä on vihreän vivahteita, ei kirja usein anna lukijalleen yhtä paljon kuin muiden värityyppien edustajille. Vihreät ovat ilmeisesti tottuneempia muiden värityyppien erilaiseen ajatteluun. Monet muut ja erityisesti punaiset tyypit kokevat kirjan usein kuitenkin erittäin valaisevaksi.

Jos teistäkin siis tuntuu usein, että muut käyttäytyvät aivan idioottimaisesti, suosittelen lukemaan tämän kirjan. Idiootit ympärilläni -kirjan *voi ostaa Adlibriksen-verkkokaupasta täältä.

Idiottit ympärilläni -kirjan voi myös kuunnella äänikirjana tai lukea e-kirjana BookBeat-sovelluksella, * jota voi kokeilla uutena käyttäjänä ilmaiseksi 45 päivän ajan tämän linkin kautta.

Millaisia idiootteja te muut olette?