Saavuimme toissapäivänä viikon lomalle Madeiralle ja vastassamme oli erittäin iloinen yllätys, kun lentoineen 250 eurolla per lärvi saamamme äkkilähdön hotelli osoittautui loistavaksi.
Neljän tähden hotellissa oli isot, siistit ja tilavat huoneet, hyvä keittonurkkaus ja tilava parveke vuorimaisemalla, joten rahoille tuli todellakin vastinetta.
Saavuimme kohteeseen iltapäivällä, joten ehdimme tutkia ensimmäisen illan lähialuetta, katsoa ruokakaupan hintoja ja löytää edullisen ruokapaikan.
Menimme takaisin hotellille kuitenkin ajoissa, sillä olimme todella väsyneitä ja halusimme aikaisin nukkumaan.
Seuraava päivä uudessa, ihanalta vaikuttavassa kaupungissa olisi loistava hyvin levänneenä.
Lue myös: Äkkilähtönä budjettiloma Madeiralla
Nukuimme kellon ympäri ja heräsimme levänneinä. Söimme edellisenä päivänä hankkimiamme aamiaistarvikkeita ja katselimme parvekkeelta vuorimaisemaa.
Sellaisessa paikassa olisi ihanaa asua ja ehkä juuri Madeira voisi olla mahtava paikka sitten, kun miehen tämänhetkinen produktiokiinnitys loppuisi joskus keväällä.
Yhtäkkiä mies luki kännykästä saamastaan sähköpostista, että produktion viimeinen päivä oli vihdoin selvillä.
Hän soittaa tällä hetkellä Tukholmassa pyörivässä musikaalissa ja näytösten alkaessa on aina hieman suosiosta kiinni, kuinka kauan hommaa jatketaan, joten näytökset olisivat ihan yhtä hyvin voineet loppua joulukuussa, maaliskuussa tai vasta toukokuussa.
Nyt tuli tieto, että ne loppuisivat maaliskuun puolivälissä.
Olin odotellut asian vahvistumista kieli pitkällä.
Olimme aavistelleet, että joskus helmikuun paikkeilla olisi varmasti viimeinen näytös ja sen jälkeen olisimme haaveidemme mukaisesti vapaita lähtemään maailmalle, mutta koska ajankohta oli niin epävarma, emme olleet suunnitelleet asiaa vielä sen tarkemmin.
Mielessä oli vasta käynyt erilaisia kivoja ajatusleikkejä ja päässä oli paljon haaveita, mutta emme olleet silti ihan konkreettisesti miettineet juttua loppuun asti.
Ehtiihän sitä sitten joskus, kun asia on oikeasti ajankohtainen.
Lue myös: Omaisuus reppuun ja kohti Aasiaa
Nyt siitä tuli ajankohtainen.
Olin ajatellut, että tuntuisi mahtavalta kuulla, koska voimme vihdoin lähteä ja reissun suunnitteleminen olisi sitäkin huikeampaa.
Jostain syystä vatsassani alkoi kuitenkin myllertää ja ajatukseni alkoivat laukata, mutta eivät ollenkaan niin positiivisella tavalla kuin mitä olin etukäteen kuvitellut.
Kyse oli enemmän pienestä paniikin tunteesta, sillä tajusin, että nyt ei enää voisi vain heitellä ääneen hauskaa ajatusta, vaan nyt sitä pitäisi lähteä toteuttamaan.
Yritin olla ajattelematta asiaa ja lähdimme kaupungille kävelemään.
Sää oli melko pilvinen ja sadekuuroja oli luvassa, joten vaikka lämpömittari oli lähellä kahtakymmentä astetta, oli päälle silti hyvä laittaa pitkät housut ja ottaa ohut, sateelta suojaava takki sekä sateenvarjo mukaan.
Kiertelimme kaupungilla ja se näytti suloiselta, mutta huomioni oli jo edellisenä päivänä kiinnittynyt siihen, ettei kukaan näyttänyt hymyilevän.
En ollut kertaakaan myöskään kuullut missään naurua.
Yritin parhaani mukaan etsiä katseellani hymyileviä ihmisiä, sillä jos jotain hakee katseellaan, huomaa sen taatusti. Jostain syystä kukaan ei kuitenkaan vaikuttanut hymyilevän.
Eivät ohikulkijat, ravintoloiden sisäänheittäjät eikä yksinkertaisesti kukaan.
Se tuntui omituiselta, sillä näin kauniilla saarella ja näin leppoisassa ilmapiirissä tuntui suorastaan itsestäänselvyydeltä, että ihmiset hymyilisivät.
Kun ulkona alkoi sataa lisää, sujahdimme sateelta suojaan torille, jolla myytiin kaloja ja hedelmiä.
Edellisenä päivänä bussissa matkalla lentokentältä hotellille opas oli kehaissut, että paikasta sai mitä eksoottisempia hedelmiä, joten halusin uteliaana nähdä ne ja ehkä vähän maistaakin niitä.
Satuimme kulkemaan hedelmäkaupan ohi ja nuorehko myyjä alkoi jutella meille ja esitellä samalla hedelmiä.
Hän tarjosi maistiaisia, kertoili sujuvasti eri hedelmistä ja mietin häntä kuunnellessa, että olipa hyvä, kun en kerrankin vain minulle ominaiseen tapaan jättänyt tyyppiä täysin huomiotta, vaan juttelin hänen kanssaan ja annoin hänen opastaa minut eksoottisten hedelmien saloihin.
Sain niin paljon tietoa ja pääsin maistelemaan mitä erityisempiä hedelmiä.
Koska myyjä oli niin mukava ajattelin, että voisimme ostaa häneltä pari hedelmää.
Valitsin kaksi pitaijaa ja jatkoin rupattelua myyjän kanssa kassalle mennessä.
Olin jo ojentanut hänelle korttini ja hän oli ehtinyt jo laittaa sen laitteeseen kun tajusin, että hän oli juuri sanonut kahden hedelmän maksavan yhteensä 28 euroa. Oliko hän tosissaan?
Mielessäni kävi se perus ajatusmalli: Sanoiko se oikeasti niin? Ehkä ymmärsin väärin? Ei, kyllä se sanoi niin ja olisipa noloa tässä vaiheessa sanoa, että en otakaan niitä. Apua, mitä minä teen, nuohan ovat ihan kiskurihintaisia!
Sitten muistin, kuinka olin juuri vähän aikaa sitten kuunnellut jotain kirjaa, jossa kuvailtiin vastaava tilanne ja sanottiin, että on ihan okei perääntyä hinnan kuullessaan eikä se ole yhtään noloa.
Jos hinnasta tulee epämukava olo, ei ole mitenkään väärin sanoa, ettei haluakaan tehdä ostosta.
Ikävämpi olo itselleen jää, jos maksaa jostain paljon enemmän kuin mitä siitä olisi oikeasti valmis maksamaan.
Kauhistelin hintaa ääneen ja sanoin, että ei, emme ota hedelmiä.
Myyjä närkästyi, totesi kyseessä tosiaan olevan arvokkaiden, eksoottisten hedelmien, joita olimme juuri maistelleet, kertoi tuhlanneensa meihin 10 minuuttia aikaansa, tuikkasi maksupäätteen käteeni ja lähti paikalta puhisten hyvät joulut äänellä, josta tiesi, että sanat tarkoittivat oikeasti haista paskaa.
Peruin maksutapahtuman, otin korttini ja lähdimme pois.
Minulle jäi hirveä olo ja vaikka kuinka järjellä tiesin, että tapahtumaa olisi typerä vatvoa mielessä, nousi se sinne silti kokoajan.
Lue myös: Taksikuski vei rahat Vietnamissa
Pian alkoi sataa lisää. Nopeat sadekuurot muuttuivat pidemmiksi myräköiksi ja olimme jo melko märkiä. Päätimme lähteä syötyämme ruokakaupan kautta hotellille.
Valitsimme ruokapaikaksi edellisenä päivänä testaamamme ja paljon kehutun ruokakaupan yhteydessä olevan ruokalan, jossa annokset hinnoiteltiin painon mukaan.
Olin edellisenä päivänä syönyt siellä 1,35 eurolla ja mies vain hieman kalliimmalla, joten tiesimme hintojen olevan hyvät.
Otimme samat annokset kuin edellisenä päivänä, mutta tällä kertaa lisäsimme niihin hieman salaattia. Mielestäni näin muidenkin tekevän niin.
Eri kokonaisuuksien hinnoittelu oli vähän epäselvää, mutta tuskin parin salaatinlehden lisääminen annoksiin nyt niin paljon voisi maksaa lisää.
Kassalla annoksia punnitessa selvisi, että kyllä voi – se nimittäin tuplasi annostemme hinnoittelun.
Annokset olivat edelleen edullisia, joten maksoimme ne mukisematta. Opimmehan ainakin läksymme eikä kyse ollut kuin vitosesta, joten turha sitä on vatvoa.
Söimme ja menimme hotellille ajoissa.
Perillä joimme kahvit, otimme lasin viiniä ja aloimme vuoria sivusilmällä katsellen tutkia läppäreiltämme, minne voisimme parin kuukauden kuluttua lähteä elämään.
Vaihtoehtoja riitti, erilaisia reittisuunnitelmia oli loputon määrä ja selvitystyötä olisi paljon.
Löysimme kuitenkin mahtavia kohteita, mikä tuntui hyvältä. Ehkä meillä olisi jo alustava suunnitelma kasassa?
Opin myös netistä, että kohtaamamme hedelmäkaupustelu oli paikallisia turistihuijauksia, josta löytyi netistä monta mainintaa.
Eipä ollut tullut mieleenkään, että hedelmämyyjä voisi huijata saatika sitten, että ruotsalaisen turistiryhmän matkaopas olisi suositellut paikkaa ja jättänyt kertomatta noin olennaisen asian.
Tuntui helpottuneelta, ettei myyjä ollut oikeasti suuttunut meille, vaan homma oli ollut osa teatteria.
Tavallisesti asiakas ei olisi joko huomanneet summaa, kehdanneet kaiken sen vaivan jälkeen olla maksamatta sitä tai ainakin siinä vaiheessa maksanut, kun myyjä muka loukkaantuneena lähtee paikalta ja jättää asiakkaan edelleen seisomaan kädessään maksulaite, jossa tämän kortti edelleen on odottamassa tunnuslukua.
Päivä oli loppujen lopuksi siis oikein hyvä ja menimme iltapesujen jälkeen aikaisin sänkyyn.
Täydeksi yllätyksekseni jouduin kuitenkin yhtäkkiä erittäin yllättävän tunneryöpyn valtaan ja aloin vain parkua.
Aluksi en edes osannut sanoa, miksi ihmeessä parun, sillä en todellakaan koe olevani tavallisesti parkujatyyppiä, mutta nyt tuntui, että koin samaan aikaan tuhat tunnetta ja ne laittoivat mieleni aivan sekaisin.
Olin illan aikana yhtäkkiä tajunnut, että siinä missä ennen olin vain ajatellut, että onpa ihanaa lähteä maailmalle reissaamaan, ei kyse olisikaan kohta vain reissusta, jonne mennään seikkailemaan ja josta palataan sitten mukavien tarinoiden kanssa turvalliseen kotiin.
Olimme suunnittelemassa elämäntavan vaihtoa ja vaikka reissussa kuinka on ihanaa olla kuukausi tai jopa useampi, tullaan sieltä silti lopulta kotiin.
Nyt emme suunnitelleet reissua, vaan uutta elämäntapaa ja koska sen rahoittamiseen kuului olennaisena osana kotimme vuokraaminen, olisi meidän myös tehtävä pitkäaikainen vuokrasopimus emmekä voisi noin vain palata kesken kaiken kotiin.
Suunnittelimme uutta elämäntapaa emmekä enää vain reissua ja se alkoi tuntua pelottavalta.
Jos olisin tehnyt suunnitelmaa kotimme turvassa, olisi tilanne varmasti ollut toinen.
Siellä kyhjöttäessä ajatus maailmalle lähdöstä tuntui aivan erilaiselta, mutta nyt, kahden aiemman päivän kokemuksilla tilanne olikin yhtäkkiä aivan toinen.
Olin ajatellut tulevani ihanalle saarelle, joka siis edelleenkin kyllä oli ihana, mutta jossa minua vastassa olikin yhtäkkiä pelkkiä kivikasvoja, jotka tekivät oloni todella torjutuksi. Ihmisistä tuntui puuttuvan lämpö.
Mitäs, jos kokisin saman tunteen muuallakin?
Mieleeni hiipi myös se turisteja huijaava hedelmäkauppias.
Hitto, sen kerran kun ajattelin, että nyt juttelen jonkun kanssa ja että tämähän menee kivasti, niin sitten koko homma onkin vain huijausta, josta jää kökkö fiilis.
Kun lähtee elämään maailmalla, on arki väkisinkin täynnä uusien ihmisten kohtaamista ja miten voin ikinä uskaltaa luottaa yhtään keneenkään?
Ja hemmetti, se etten ymmärtänyt paikallista kieltä oli saanut ateriani kustantamaan tuplahinnan.
Nyt se ei maksanut onneksi paljon, mutta jossakin tilanteessa se voisi maksaa.
Olinko ollut hullu, kun olin päättänyt irtisanoutua päivätyöstäni lähteekseni maailmalle?
Ehkä koko idea olisi aivan typerä!
Miksi ihmeessä altistaisin itseni kaikille niille hulluuksille, epävarmuudelle ja mahdollisille ikäville ihmisille, kun voisin vain olla kotona mukavassa kuplassani äänikirjoja turvallisesti kuunnellen ja elämästä nauttien?
Mitä vaihtoehtoja minulla sitten oli?
Istua kotona Ruotsissa mukavassa asunnossa lopun elämääni?
Halusinko sitä? No en todellakaan.
Ruotsi oli alkanut pikkuhiljaa tuntua aiempaa mukavammalta, mutta ei silti kuitenkaan siltä, että haluaisin olla siellä lopun elämääni.
Jollakin tasolla ärsyttää edelleen, etten ymmärrä ihan kaikkea tai tiedä viittauksia kaikkiin ihmisiin ja asioihin.
Minun pitäisi tavallaan olla kotona siellä jo viisi vuotta asuneena, mutta silti monet ruotsalaiset käytännöt ja jutut ovat minulle täysin vieraita.
En ole turisti, mutta en silti kotonakaan, vaan jossakin väliin putoavassa tilassa ja se tuntuu vaikealta.
Halusinko sitten takaisin tuttuun ja turvalliseen Suomeen?
Siihen maahan, jossa tiesin, kuinka käytännön asiat toimivat tai ainakin minulla oli niitä varten olemassa oikeat sanat, joilla niistä voisi googlettaa, minkä lisäksi mitä tahansa oli helppoa kysyä ja kaikkeen saattoi helposti luottaa.
Ei, siitä kaikesta huolimatta en tuntenut, että olisin kotona Suomessakaan.
En ollut tuntenut sitä aikoihin. En nähnyt itseäni asumassa missään päin Suomea, tekemässä Suomessa mitään töitä tai elämässä arkeani siellä.
Koko ajatus oli jo vuosia tuntunut täysin vieraalta. Sanon Suomea ylpeänä kotimaakseni, jossa on hyvä olla, mutta en silti ole aikoihin kokenut, että minulla olisi siellä itselläni kotoisa olo.
Yhtäkkiä tuntui aivan hullulta.
Minulla oli edessäni kaikki sellainen vapaus, mitä olin aina halunnut ja paperilla lista kohteita, joissa voisimme vuoron perään asua erittäin halvalla, mutta samalla tunsin, että minua pelotti.
Pelotti, kyllä, se on juuri se oikea sana.
Tuleva pelotti, sillä tiedostin, ettei se tosiaan olisi reissu, jolta palataan kotiin, vaan uusi elämäntapa.
Lue myös: Hyppy tuntemattomaan – irtisanouduin työstäni
Uuteen paikkaan meneminen on vatsaa kivasti kutkuttavalla tavalla jännittävää, mutta silti hieman pelottavaa.
Kun ei tiedä, kuinka käytännön asiat hoituvat, on täysin muiden armoilla ja koska tahansa voi sattua siksi jotain yllättävää.
Kotiinkin voi toki kuolla, mutta siellä oleminen ei silti tunnu pelottavalta.
Kirjoitin vähän aikaa sitten ruotsalaista lagomia summanneessa postauksessa, että koti on paikka, jossa on sekä fyysisesti että emotionaalisesti turvallinen olo.
Kun koti on maailmalla, ei tuota turvan tunnetta ole samalla tavalla aina olemassa.
Moni tietää varmasti, että varsinkin ensimmäisen yön vieraassa paikassa nukkuu usein huonosti, kun mieli on hieman valppaana yllätysten varalle.
Siinä menee aina hetki, että uudesta ympäristöstä tulee koti.
Itkin sekavia tuntemuksiani hysteerisesti hetken osaamatta edes kertoa miehelleni, mikä minua vaivasi.
Lopulta olo alkoi kuitenkin helpottua ja mieleeni nousi tuhat kliseistä lausetta matkustamisen ja seikkailemisen iloista.
On normaalia pelätä ison elämänmuutoksen edessä. Se jännittää ymmärrettävästi.
En kuitenkaan halua kuolla miettien, että olisinpa uskaltanut tehdä sen, mistä haaveilin, vaan mielummin kuolen muistellen, millaisen sillä hetkellä hullulta tuntuneen harppauksen olin ottanut ja mitä kaikkea se opetti – sekä hyvässä että pahassa.
Olen ottanut tuollaisia pelottavalta tuntuvia harppauksia ennenkin ja ne ovat aina tuoneet elämääni jotain huikeaa.
Olen muuttanut Tampereelle edes käymättä siellä, lähtenyt kahdestikin Lontooseen asumaan, vaihtanut Lontoossa Tower Bridgen vieressä ihanassa asunnossa asumisen koivukyläläiseen opiskelijasoluun, mukavan ja hyväpalkkaisen laivatyön opiskelijaelämään sekä jopa muuttanut Ruotsiin.
Olin myös uskaltanut irtisanoutua työstäni ja jopa lähteä Bangkokiin asumaan sekä viimeksi yksin kuukaudeksi Pariisiin.
Kaduinko noista mitään? No en todellakaan!
Lähipiirini tietää, että olen iso Cheek-fani ja ihan vain siksi, että monet Cheekin sanoitukset kolahtavat.
Yksi kappale, jonka sanat ovat jo vuosia nousseet säännöllisesti uusissa tilanteissa mieleeni on Äärirajoille, jonka minulle merkityksellisimmät rivit menevät näin:
”Rohkeus ei oo sitä ettei pelota, vaan et uskaltaa hyppää vaik ei tiedä selviikö elossa.”
Yksi konkreettinen hetki, jona kuuntelin noita sanoja oli, kun lähdin Ruotsiin selvittämään, tulisiko minusta ja miehestäni jotain suurempaa.
Hitto, että se pelotti, mutta se kannatti tehdä, sillä tässä sitä nyt ollaan, yhdessä ja naimisissa.
Välillä ne isoa rohkeutta vaativat asiat ovat sellaisia, joista muut miettivät, että eihän tuo nyt ole niin iso juttu.
Toiset tekevät asioita epäröimättä ja toiset taas tunnistavat samat pelon tunteet, mutta uskaltavat tehdä asian silti.
Toiset puolestaan päättävät, että sitä muutoksia välttävää, turvallisuutta aina mielellään haluavaa mieltään on parasta kuunnella, koska onhan näinkin ihan hyvä.
Oikeastaan nyt kun ajattelee, niin näinhän on tosi hyvä, mitä minä nyt tuollaisia edes suunnittelen, sanoo mieli pelottavan loikkauksen edessä helposti.
Jälkimmäisen vaihtoehdon valitsemisessa ei ole mitään pahaa ja jokaisen tulee tehdä valintansa itse sen perusteella, mikä itselleen tuntuu oikealta.
Päätin itse, että vaikka uusi elämänvaihe ja elämäntyyli pelottaisi, harmittelisin paljon enemmän sitä, jos jättäisin sen tekemättä kuin sitä, että lähtisin.
Oloni alkoi rauhoittua.
Kyllä, maailma on täynnä pelottavia seikkailuja, mutta loppujen lopuksi useimmat niistä ovat pelottavia vain yöllä, oman mielen laukatessa eivätkä enää päivänvalossa.
Edit. Muutamaa vuotta myöhemmin ymmärsin, että tuo hysteerinen itkukohtaus oli elämäni ensimmäinen lievä paniikkikohtaus.
Moi Virva! Ihan superin mielenkiintoista pohdintaa ja voi, olen käynyt näitä samoja läpi niiiiin usein! Olen asunut seitsemässä maassa ja nyt 1,5 vuotta täällä Espanjassa. Ja voi hitto mutkin yllätti noi tunteet tänne muutettaessa. Kirjoitit: ” Kyllä, maailma on täynnä pelottavia seikkailuja, mutta loppujen lopuksi useimmat niistä ovat pelottavia vain yöllä, oman mielen laukatessa eivätkä enää päivänvalossa. ” Juurikin niin! Me kun täältä kämppää etsittiin ja kun löydettiin unelma asunto väänsin kanssa itkua kun päätöstä tuli tehdä. Ja myös pari kertaa täällä huonon päivän sattuessa; ”täällä ei turvallista, täällä liikaa turisteja, täällä likaista, paikalliset pitää meitä vaan rikkaina pohjoismaalaisina jotka tulee hyötymään jne” mutta in the big picture; en antaisi mitenkään tätä 1,5 vuotta pois! Olen oppinut niin paljon itsestäni ja muista. Onnea uuteen, pelottavaan, ihanaan, kamalaan, inspiroivaan elämän vaiheeseen <3!
Kiitos, kun jaoit omia kokemuksiasi! <3 Ihana kuulla niitä! 🙂
No jo vain, kyllä kannattaa harkita, mitä jatkossa elämältä haluaa, josko jokin pikku trikki saa jo noin pois tolaltaan.
Josko elämäntyyli on vain ja ainoastaan suoltaa sanoja tunti tolkulla omassa pikku kodissa, oman pikku koneen äärellä tunnista toiseen ja taas tunnista toiseen samojen aina vain samojen asioiden ympärillä, suositan, että jäät sinne minimalistiseen svedukotiin ja hankit elämän sinne. En toki kehota hankkimaan tavaroita ympärillesi, mutta miten olisi edes hiukka enemmän ajattelemisen aihetta antava elämä.
Madeiralla voi viettää oikein mukavaa lomaa esim. kulkemalla kylästä kylään pitkin levadoja, eikä maksa kun lenkkarit jalkaan. Ruoka on toki, kalaa lukuun ottamatta tuotu mantereelta, joten ehkei ihan niin halpaa kuin luulisi.
Mutta toivon, että suunta löytyy kovinkin hapuilevalle tavoitteellesi (tuskin tiedät itsekkään), mutta totuus on, että ihan kaikki tässä maailmassa maksaa, jopa matka Madeiralle, jossa saada itkukohtaus ……..joulu tms. mikä nyt kolahtaakaan sitä sinne
Hei Anne! Oletko miettinyt, mistä tuo tarpeesi tulla aina kirjoittamaan ikävään ja vähättelevään sävyyn tuntemattomalle ihmiselle verkossa oikein syntyy? Minusta se on käsittämätöntä enkä itse osaisi kuvitellakaan, että puhuisin tuohon sävyyn kenellekään tutulleni. Tai siis jos joku tuttuni kertoisi minulle, että hänelle iski pelko ja paniikki, joka sai aikaan itkukohtauksen, en osaisi kuvitellakaan sanovani tuollaisia sanoja saati sitten, että voisin olla noin epäempaattinen tuntemattomia ihmisiä kohtaan, kun he kertovat heillä olleen paha olla.
Toivon sinulle kuitenkin kaikkea hyvää. <3
Älä Virve välitä. Aina on ihmisiä joilla on paha olla itsensä kanssa ja jotka uskovat, että muihin ihmisiin sen purkaminen saa aikaan heille paremman olon. Tässä se ”pikku trikki” taisikin olla blogisi, joka sai tuon kommentoijan pois tolaltaan! 😀
Onnea uuteen elämänvaiheeseen. Kaikki menee hyvin!
Kiitos! <3 Niinhän se tosiaan on, että aina on olemassa ihmisiä, jotka haluavat purkaa ikävää oloaan muihin ja triggeröityvät tuntemattomien ihmisten postauksista. 🙂
Veit sanat suustani!💖👍
<3
Mikähän sinua vaivaa kun noin ylimalkaisen tympeän analyysin rustasit, mutta kaikkea hyvää sinullekkin.Aika kalmea talvi tulossa…
Sama mieltä 😉🎄
Heips! Ootteko te miehesi kanssa koskaan matkusteelleet omissa/toistenne kotimaissa? Tuli vain mieleen, kun sanoit ettei Suomi ole tuntunut kotoisalta enää vuosiin, että kuinka paljon oot matkustanut Suomessa…? Itse kun olen asunut Suomessa 7 eri paikassa ja hetkiä myös muualla niin voin sanoa, että eroja löytyy aika rutkasti ihan vaan jo tämänkin maan sisäpuolella 🙂
Itse haaveilen muutosta Tanskaan, mutta kun lapset ovat pieniä niin Suomi on kuitenkin se helpoin, kätevin ja nyt kun olemme vielä vaihtaneet pääkaupunkiseudulta erääseen isohkoon kaupunkiin, mutta taajama-alueelle niin täällä on kyllä niin super turvallista lasten kanssa.
Mutta koska olen tehnyt lapseni nuorena niin ajattelen, että minulla on vuosia sit lasten kasvettua aikaa reissata/muuttaa/tmv.
Kumpikaan ei ole ollut kauhean kiinnostunut Suomessa tai Ruotsissa matkustelusta, kun jotenkin on tuntunut, että ne rahat on mielummin halunnut laittaa uusien kulttuurien tutkimiseen, mutta olet varmasti aivan oikeassa, että se voisi olla avartavaa ja hyvä idea. Kiitos ideasta! <3
Tanska on kyllä kiinnostava maa! 🙂
Vaikka moni minimalisti lähtee ulkomaille, minusta minimalismi ja ulkomaille muutto ovat vähän toistensa vastakohtia. Minimalismin tarkoituksena on vähentää minimiin arkiset turhat valinnat ja arjen ylläpitoon liittyvä vaivannäkö. Ulkomaille muuttaessa kaikki se moninkertaistuu tavalla, jota kotoa käsin ei kunnolla voi edes hahmottaa. Täytyy miettiä uusiksi niin hirveän moni asia: mitä voin syödä, mistä löytyy ruokaa, miten pesen pyykkiä, mitä vaatteita tarvitsen, mitä teen kun hampaaseen sattuu, entä jos sairastumme, kuinka ymmärrän lääkäriä ja mistä sellaisen löytää, miten laitan ruokaa, myydäänkö täällä ruokakermaa, mistä löydän neulan ja lankaa, miten liikun paikasta toiseen edullisimmin, missä on turvallista, miten käytän pankkia, tai nettiä… Kaikki tuo voi olla jollekulle osa muuton viehätystä, mutta se on myös hyvin kuormittavaa.
Hyviä pointteja! Minä ajattelen itse minimalismin niin, että sen tarkoituksena on karsia elämästä ne asiat, jotka eivät ole itselleen niin merkityksellisiä, jotta tilaa jää niille asioille, jotka taas ovat. Vaikka pieni seikkailu pelottaa, pidän itse muutoksista silti enemmän kuin toistuvasta arjesta. Ehkä pitää siis ajatella mielessäni, että nuo kuvailemasi jutut ovat pientä kompromissia siitä, että voi nähdä maailmaa. 🙂
Nuo olivat kuitenkin hyviä juttuja tosiaan muistaa, sillä ne tosiaan voivat olla hyvinkin kuormittavia eikä niitä tule ajatelleeksi. Kiitos, kun laitoit miettimään niitä. <3
Minä en en koe, että minimalismi ja ulkomaille muutto ovat toistensa vastakohtia. En lainkaan. Jopa päinvastoin. Ajattelen kuten Virva tästä: ”Minä ajattelen itse minimalismin niin, että sen tarkoituksena on karsia elämästä ne asiat, jotka eivät ole itselleen niin merkityksellisiä, jotta tilaa jää niille asioille, jotka taas ovat. ” Eli paljon sellaista voi jäädä kotimaahan, jotka eivät ole merkityksellistä ja saa taas niitä merkityksellisiä asioita tilalle. Esimerkiksi jos Suomessa tuntuu, että kiireinen ilmapiiri ja pitkä kylmäkausi vie liikaa hyviä energioita; voi olla että jossain kulttuurissa saa tilalle rentoutta ja lämpöä. Toki kuten sanoit; alkuun muuttoon liittyy hyvin paljon tuota uusiksi miettimistä, joka voi olla kuormittavaakin. Mutta usein kuitenkin vain tietyn ajanjakson. Ja kun ne omat palvelut löytyvät ja tilanteista jotenkin selviytyy; on aika mahtava olo. Mutta toki tämä koko kysymys liittyy mitä haluaa ym. Kaikille tällainen muutto erimaihin ei todella anna vaan vie. Osalle meistä, itseni mukaan lukien; se taas antaa niin valtavasti ja karsii juuri sitä turhaa pois. Ihanaa joulun aikaa ja loppuvuotta sinne :)!
Hei Virve,
Juuri tässä pelkään, olenko raskaana, vaikkei lapsen saaminen maailmanloppu olisikaan. Vielä on niin aikaista, ettei about viikkoon kannata edes tehdä raskaustestiä, mutta kädet tärisevät päivällä ja yöllä kyyneleet kihoavat silmiin ennen nukahtamista. Emme asu yhdessä miesystäväni kanssa, mutta lapsen myötä olisi järkevintä muuttaa yhteen, jne. Paljon muutoksia tulisi, jos kaksi viivaa testiin ilmestyisi.
Pahinta on, kun ei tiedä: silloin mieli maalaa piruja seinille. Loppujen lopuksi olen järkeillyt, että koko ihmiskunnan historian ajan vähän vuohemmatkin tyypit kuin minä ovat selvinneet hengissä ja iso osa myös lisääntynyt, joten kyllä elämä kantaa.
Vaikka monissa asioissa vertaillessa tuntuu löytyvän aina niitä kauniimpia, fiksumpia, taitavampia ja rohkeampia ihmisiä kuin minä, niin fakta on, että suurin osa maailman ihmisistä on niitä ihan keskivertotallaajia, ja jos nekin pärjäävät, niin kyllä minäkin. (Mainittakoon vielä, että olet mielestäni hurjasti kauniimpi, monissa asioissa fiksumpi ja taitavampi ja valtavasti rohkeampi kuin minä. Mene ja valloita maailma ihan haluamallasi tavalla! ❤️)
Täällä minä lyllerrän, ja jos kohta maha pystyssä, niin ainakin voin onnitella itseäni, että vahinko kävi nykyisen, vastuullisen ja ihanan miehen kanssa, eikä sen edeltävän, ihan upean, mutta henkisesti keskenkasvuisen tyypin kanssa… 😂
Kiitos kun jaoit! <3 Varmasti ihan hurjan hermostuttavaa ja jännittävää, kun siihen vielä liittyy mahdollinen vastuu kokonaan ihan uudesta elämästä. Minusta äidiksi ryhtyminen on ihan hurjan rohkeaa enkä itse edes tiedä, uskaltaisinko ryhtyä siihen. Toisaalta niin moni kuitenkin sanoo, että vaikka äitiyttään kuinka suunnittelisi, on se silti täynnä yllätyksiä ja siihen rooliin sitten vain oppii ja löytää ne jutut, jotka itselleen ja omalle vauvalleen toimivat. Vaikka se siis tuntuisikin nyt hurjan pelottavalta, olen varma, että asiat taatusti järjestyisivät. <3
Jään jännittämään kanssasi, miten hommassa käy. Tule pliis kertomaan, kuinka kävi! Ihanaa myös, että mahdollinen isä on kuvailemasi kaltainen tyyppi. <3
Hei,
palasin kertomaan, että ”selvittiin säikähdyksellä”. Liekö sitten jokin joulustressi, joka sekoitti kierron, muttei ainakaan toistaiseksi tarvitse alkaa tähyillä vatsan kohdilta suurempia vaatteita.
Yllättävää kuitenkin oli, kuinka tietyllä tavalla iski jopa pieni pettymys! En ole ikinä ajatellut haluavani hankkia lasta, eikä mieskään koe olevansa parasta isäainesta (reissutyö ja perussairauksia), mutta silti miehen kanssa juteltiin, että ”olishan se aikamoinen joululahja” ja ”sitten kun muksu olisi sen-ja-sen ikäinen” jne. Ja nyt sitten tooooodella mietityttää, pitäisikö aiemmat suunnitelmat pistääkin uusiksi. Ikämittari raksuttaa, ja takaraivossa on ajatus siitä, ettei katua sitten voi oikein kumpaankaan suuntaan.
Voi harmi, että jouduit perinteisen turistilta rahat pois-huijauksen kohteeksi kauppahallissa. Joko opas on ihan pihalla hinnastaan…kenties uusi tai vaihtoehtoisesti saa jotain etuja näiltä huijarimyyjiltä. Varsinkaan kauppahallin yläkerran myyjiltä ei kannata ostaa mitään, huijaus ei rajoitu vain taivaallakin hintoihin vaan he laittavat sokeria niihin tappamiin hedelmiin mm passionhedelmistä iso osa on happamahkoja ja kas turisti ostaa kun se on niin hyvää.
Mustanpa aikanaan kun vielä joskus jotain ostin sieltä että yläkerrassa kaikki kuivatut hedelmät maksoivat 25 euroa kilo…alakerran myyjiltä sai esim kuivattua sokeroitua inkivääriä ja kivihedelmää 5 euroa kilo…että semmoista siellä. Mutta kaikesta huolimatta täällä on ehkä turvallisempaa kuin missään missä koskaan olen käynyt, eikä missään ole ollut ystävällisempiä ihmisiä kuin täällä Madeiralla, en varmasti olisi viimeisten 30 vuoden aikana viettänyt täällä lähes kaikkia lomiani olen ollut täällä kuukausi kaupalla, puoli vuottakin yhteen menoon, ystäviä ja ihmisiä jotka pitävät minua sukulaisenaan ja minä heitä on kertynyt paljon ja ei en ole vieläkään oppinut portugalia vaikka muiden kielten oppiminen on ollut helppoa niin tätä osaa hävettävän vähän. Ehkä Funchalilaisilla vaan oli isomman kaupungin ihmisten talvi-ilme naamalla, kyllä täällä nauretaan ja hymyillään, tulin juuri kauppakeskuksesta puoli tuntia bussilla alas ja nautin olostani kun laumalla nuoria oli niin kovin hauskaa, sivusta seuraavakin sai hymyillä heidän jutuilleen.
Aidoimmat ja hauskimmat tyypit löytyvät tuolta pienistä kylistä ja kaupungeista.
Toivottavasti löydätte unelmienne paikan jonne muuttaa ja seikkailette siellä. Oma paikkani on tämä Atlantin Helmi ja maaginen saari jota ei turhaan ole valittu maailman parhaaksi saarimatkailukohteeksi viittä kertaa peräkkäin. Se ei tietenkään tarkoita etteikö täällä olisi negatiivisiakin piirteitä…esim karmaiseva byrokratia, korruptio on tavanomaista, jotkut firmat ovat monopoliasemassa, ei ole mantereelle menevää matkustaja- ja autolauttaa ensi vuonna, huumeet ovat iso ongelma, pienimuotoinen hallussapito on dekriminalisoitu ja se näkyy, mutta isoja salakuljetusrinkejä paljastuu tämän tästä ja silti tämä on minulle maailman paras paikka vaikka nytkin on muutaman päivän satanut ja myrskynnyt viheliäisesti.
Toivotaan että loppulomanne sujuu mukavissa merkeissä ja täällä olo voi ehkä auttaa päättämään mihin suuntaan teidän tienne vie.
Sille oppaalle muuten kannattaa sanoa tuosta, että jatkossa varoittelisi niistä yläkerran hedelmänmyyjistä ja myös oppaiden pomolle.
Joo, varmaankin tosiaan vain ollut uusi opas eikä siksi tiennyt sanoa. Luinkin jostakin tuosta, että laittaisivat tosiaan sokeria noihin ”maisteluhedelmiin” ja mietin, pitääkö paikkansa, mutta ilmeisesti tosiaan pitää. Huhhuh!
Täällä on kyllä ihanan turvallista ja ihanaa, kun autot pysähtyvät tietä ylittäessä ja ihmiset ovat muutenkin (hymyttömyydestään huolimatta) olleet todella ystävällisiä ja kohteliaita. Ja ehkä meille tosiaan on vain sattunut eteen myrtsejä kaupunkilaisia joulukiireiden keskellä. 🙂 Kiitos, että palautit uskoa kaupunkilaisiin ja siihen, että kyllä täälläkin hymyillään ja nauretaan, vaikka sitä ei olekaan näkynyt. <3
Madeira on kyllä ollut noista mainitsemistani pienistä jutuista huolimatta ihana paikka ja juuri tänään kävelimme ympäriinsä saaren kauneudelle huokaillen. 🙂
Madeira…Cristiano Ronaldo…Ihanat ja kohteliaat ihmiset…maisemat…kukkaloisto, kesä… ja ajattelenkin miksi minulle hymyillään, minulle hymyillään aina 🙂
Minäkin olen tottunut siihen, että kun hymyilee, saa hymyjä takaisin, mutta jostain syystä täällä se ei ole minulla toiminut samalla tavalla. Muutama vieno hymy onneksi kyllä tänään tullut, kun kuljettiin keskustan ulkopuolella, eli ehkä ihmisillä tosiaan vain on keskustassa sitä joulustressiä. Jatketaan huomenna hymyjen keruuta ja tartuttamista! 🙂
Hienoa, kun saari paljasti kauniimmankin puolensa teille ja toisesta kirjoituksesta päätellen myös buustasi päätösten teossa siinä mitä aiotte seuraavaksi tehdä.
Minä pyydän anteeksi kaikkia hassuja virheitä, joita suuresti vihaamani autcorrect jatkuvasti kiusakseni tekee, älkää olko millännekään.
Antoisaa uutta vuotta kaikille, mitä se sitten itsekullekin tarkoittaa!
Musta oli kivaa lukea vaihteenvuoksi tällainen ”epävalmiimmista” ajatuksista kertova teksti, kun useimmiten kuvailet jo valmiiksi mietittyjä ajatuspolkuja. Tuo suhun lisää samaistuspintaa 🙂
Mua helpottaa suurten päätösten yhteydessä ajatus siitä, että yleensä sitä pääsee takaisinkin tarvittaessa. Ette tekään asuntoa varmasti vuokraa sopimuksella, joka takaa vuokralaiselle oikeuden asua siellä loppuikänsä 😉 Käytän myös fraasia ”kyllä sitä x aikaa seisoo vaikka päällään”, niin tuskainenkin ajanjakso tuntuu siedettävämmältä. Koska eihän kaikki päätökset todellakaan oo aina hyviä, välillä sitä tekee virheitäkin. Musta on hyvä, että muutoksista puhutaan rohkaisevalla tavalla ja hyviä esimerkkejä viljellen, mutta realismin nimissä on hyvä muistaa asian toinenkin puoli. Mut ei virheiden pelon kannata antaa lamauttaa!
Kiva kuulla, että tällaiset ”spontaanit tilitykset” ovat myös mieluisia luettavia. Blogi on tosiaan kuin avoin päiväkirja, jonne kirjoittaessa pääsee itsekin miettimään ne omat ajatukset läpi. Bonuksena sitten tietysti se, että niihin ajatuksiin saa vastakaikua erilaisilta ihmisiltä. 🙂
Kiitos hyvistä sanoista, jotka ovat täysin totta! 🙂
Hei,
tsemppiä elämänmuutokseen!
Tuli mieleeni madeiralaisten mielenlaadusta, että sekä Portugalilla että saarella on kova (lähi)historia ja luonteenlaatu selittyy kai osittain tällä… Itselläni omalla reissulla suretti kovasti heidän alkuperäisten vientituotteiden / kulttuurin kärsiminen, työttömyys jne. Tavallaan se teki myös syvän vaikutuksen ja jäin miettimään sitä haikeutta, mikä liittyy ihmisten kotiseuturakkauteen. Vaikka menisi kurjasti, ollaan tosi kiintyneitä omaan persoonalliseen saareen. Sikäläinen fado-musiikki kiteyttää tuon kaikokaipuun ja kotiseuturakkauden tunnelman…
Kiitos! <3 Olet varmasti täysin oikeassa, että tuollaiset asiat vaikuttavat ihmisiin. Täytyykin lukea saaren historiasta lisää. Kiitos inspiraatiosta! 🙂
Fadohan on manner Portugalista tänne rantautunutta musiikkia, eilen illalla juuri kävin ties kuinka monennessa fadoesituksessä tämän joulun aikana. Täällä elämä on kovaa, palkat surkeita, elämä Funchalissa kallista ja silti kaikki haluavat kaupunkiin koska maanviljely on äärettömän raskasta ja siinä jäävät tulot vielä huonommiksi kuin kitupalkat kaupungissa, monet ovat joutuneet jättämään rakkaan kotisaarensa ja lähtemään muualle töihin, hyvin menestyneet tulevat jouluksi kotiin ja oikein hyvin menestyneet palaavat ja rakentavat komeita taloja ja elävät loppuelämänsä niissä.
Nämä ihmiset tosiaan tietyllä tavalla muistuttavat suomalaisia, ovat saaneet elää vuosisatoja melko eristyksissä omalla saarellaan joten ovat ensin varsin varauksellisia, mutta kun lämpenevät niin ystävyys on sen jälkeen kestävää kuin graniitti ja niin lämmintä ettei mitään rajaa.
Kyllä tämä vaan niin kovaa kolahti aikoinaan että siihen astinen suuri rakkauteni pohjois Italia jäi aivan marginaaliin vaikka rakastan toki sitäkin niin ihmisten päällekäyvä tyyli ja suunnaton puheliaisuus uuvuttavat ja jo kuukauden kuluttua on valmis lähtemään kotiin vaikka on itsekin kova puhumaan niin silti.
Myöskin sopiva ilmasto, ei liian kuuma eikä liian kylmä, on suunnaton etu verrattuna moneen muuhun paikkaan. Ja ihana vihreys ja rehevyys, jonka viehätys tosin vähän kärsii silloin kun joutuu puutarhatöihin ja rikkaruohot ovat uudelleen metrin korkuisia muutamassa viikossa.
Mulla on taas vähän vastavirtaan uiva kommentti, mutta haluaisin muistuttaa, että omia päätöksiä ei ole pakko toteuttaa. Tarkoitan tällä sitä, että meillä on erilaisia ajatusharhoja, jotka luovat helposti sellaisen tunteen, että kun on kerran ajatellut jotain asiaa, se on myös pakko toteuttaa loppuun saakka. Samaan sarjaan menee se, että jos on jo panostanut paljon johonkin epäonniseen projektiin, sitä ei halua lopettaa vaikka se olisikin järkevintä, koska muuten tuntuu siltä, että kaikki panostus menee hukkaan. Joten se, että olette suunnitelleen muuttavanne ulkomaille pysyvästi (näin siis ymmärsin) ei tarkoita sitä, että asia olisi pakko toteuttaa. Voittehan ihan hyvin jatkaa entiseen malliin, eli muutama kuukausi ulkomailla, ja muutama kotona. Tai lykätä lähtöä siihen saakka, kunnes olo tuntuu vakaammalta. Kukaan muu ei päätöstä tee, joten teillä on vapaus muuttaa mielipidettä lennosta 🙂 Tällainen ajattelu on minulle itselleni tosi vapauttavaa, koska joskus omat ideat voivat rajoittaa yhtä paljon kuin ulkopuoliset olosuhteet.
Hyviä pointteja! 🙂 Niinhän se tosiaan on, että omat päätökset on hyvä arvioida aika ajoin uudelleen ja tarkistaa, vastaavatko ne sitä, mitä elämältä haluaa. Itse halusin joskus muuttaa Ruotsiin, mutta enää aikoihin se ei ole ollut sitä, mitä haluaisin elämältäni. 🙂
Nyt kun sai kirjoitettua ajatukset alas blogiin tuntuu onneksi jo itsestäänselvyydeltä, että maailmalle lähtö on juuri sitä, mitä elämältä haluan ja siellä voi sitten katsella, kuinka elämä vie. 🙂
Moi.
Kurjaa epäonnea sinulla ollut täällä. Keskimäärin turrea vedätetään harvoin. Ihmiset on ehkä vakavampia kuin espanjalaiset, mutta äärimmäisen sydämellisiä ja auttavaisia. Tunnistan pilkahduksen suomalaisuutta, hyvässä ja pahassa.
Olen käynyt elämäni aikana Madeiralla pitkälti toistakymmentä kertaa. Reissuja olen tehnyt muuallekin ympäri maailmaa, pitkiä ja lyhyitä. Jostain syystä palaan aina tänne. Lopulta luovutin ja hankin pienen talon maaseudulta. Ne eivät maksa paljoa, vaikka omalta terassilta avautuisi huikaiseva panorama merelle ja vuorille.
Suosittelen käymään puutarhassa tai parissa (Monten tropical ja kasvitieteellinen helpoimmat) ja kävelemään levadan tai pari (Camacha-Monte tai 25 fontes hyvällä säällä helpoimmat, iso suositus myös Sao Lourencon niemelle). Ei turistiryhmässä vaan opaskirjan kanssa. Kävele rantareitti Funchalin Lidolta Camara de Lobosiin. Toivottavasti saaren kauneus antaa tökeröiden huijarien käytöksen anteeksi.
Minua pelottaa etten osaa olla hyvä äiti, enkä varmaan selviä tilanteesta koskaan. Lohdutan itseäni sillä, että varmaan kaikki äidit ajattelevat samaa.
Muutama vuosi sitten päätin lähteä ulkomaille yksin, kun en saanut ketään seuraksi mukaan. En ollut ikinä lentänyt, enkä käynyt Tallinnaa kauempana. Naureskellen luin netistä ohjeita tyyliin ”kuinka toimia lentokentällä” ja mietin, miten pärjäisin mun rallienglannilla. Monet tutut suosittelivat ”harjoitusmatkaa” johonkin lähelle Eurooppaan, mutta en kuunnellut vaan päätin että Balille mennään, eikä meinata. Olin innoissani. Pitkät lentomatkat olivat shokki ja olin todella väsynyt perille päästyäni. Huone ei näyttänyt siltä miltä kuvissa ja kylppäri oli aika kamala. No, ei auttanut, piti silti mennä suihkuun. Suihkussa kanssani olikin torakka (nyt lähinnä naurattaa, vaikka inhoon ja pelkään torakoita vieläkin) ja suihkuttelin sitä paniikissa ja tulin samalla kastelleeksi puoli huonetta. Tuhersin itkua ja lähettelin viestejä poikaystävälle, että tää matka oli hirveä virhe ja olisi pitänyt lähteä kotiin. Nykyään tiedostan, että tuo ”miksi olen edes lähtenyt tänne matkalle”-fiilis tulee mulle AINA ekana iltana. Ainakin kaukomatkoilla, kun en saa koneessa nukuttua ja kaikki tuntuu väsyneenä niin kamalalta. Oon kohdannut matkoilla ikäviäkin asioita, mutta en pyyhkisi pois yhtään kokemusta. Oli kiva lukea tätä, vaikkei aihe olekaan mukava. Madeiran luonto vaikuttaa kyllä upealta. Jään innolla odottamaan matkaanne!