No7 -One last time with one good product

Kuten vähän aikaa sitten kerroin, jää No7-tuotemerkki pois Suomen valikoimista tämän kevään aikana. Koska vielä ei toivottavasti ainakaan ole liian myöhäistä, tahdon ehtiä hihkaisemaan teille yhdestä hyvästä tuotelöydöstä, jonka olen merkiltä tehnyt.
En ollut tehnyt viime syksynä Lontoossa ollessani liiemmin kosmetiikkahankintoja kotiin viemisiksi, mutta seistessäni lentokentällä viimeiset punnan kolikot taskunpohjaa painaen halusin investoida ne kosmetiikkaan. Poimin mukaani pari tuotetta Bootsin kolme tuotetta kahden hinnalla -kamppiksesta ja yksi näistä tuotteista oli No7:n Beautiful Skin Cleansing Balm.
Kuivasta erittäin kuivalle iholle suunnattu täyteläinen puhdistusbalmi on ollut loistava omalle iholleni, sillä sen hieman öljymäinen koostumus sulattaa meikit pois kasvoiltani vaivatta. Pidän itse kaksoispuhdistuksen ykkösvaiheessa nimenomaan öljymäisistä, maitomaisista tai balmimaisista tuotteista, sillä ne puhdistavat ihon tehokkaasti jättäen sen kosteutetun ja pehmeän tuntuiseksi.
Tuote ohjeistetaan lopuksi pyyhkimään iholta pois mikä on todellakin suositeltavaa, sillä täyteläisen öljymäinen voidekoostumus ei tosiaan lähde iholta täysin pelkän veden avulla vaan tuote jää tuntumaan iholla. Itse olen pyyhkinyt kasvot tästä puhtaaksi Konjac-sientä käyttäen, mutta sienen ylivertaisesta puhdistuskyvystä huolimatta ihoni on jäänyt tuntumaan siltä, että sillä on vielä kevyt kalvo. Vaikka en normaalisti kalvon tunteista välitä niin itseäni tämä ei ole kuitenkaan haitannut, sillä käytän tätä tosiaan kaksoispuhdistuksessa ja viimeistelen lopputuloksen sitten vielä toisella tuotteella.
Kuivuuteen taipuvainen ihoni on pitänyt tästä iholle sulavasta balmista todella paljon, joten jos joku kuivaihoinen kaipaa täyteläistä puhdistustuotetta niin kehotan katsastamaan tämän tuotteen. Tämä todellakin jättää lupauksiensa mukaisesti ihon ihanan pehmeäksi.
Kävikö joku jo hakemassa jotain No7-tuotteita itselleen jemmaan kuultuaan merkin jäävän Suomesta pois?

11 kommenttia artikkeliin ”No7 -One last time with one good product”

  1. Itse en juurikaan pitänyt tästä aikoinaan blogiini testatessa, juurikin tämän jättämän kalvomaisen tunteen takia, mutta sokkotestaajani taas piti tästä. Joten jakoi mielipiteet. 😀

    En jemmaillut No7 tuotteita, ei ollut itselleni mitään sellaista tuossa tuotesarjassa, jota ilman "en voi elää".

  2. Enpä minäkään jemmailemaan ryhdy, mutta -40% alehyllystä nappasin kuitenkin Hydration Maskin, kelpo tuote hintaluokassaan. On niin paljon tuotesarjoja, niin paljon kokeiltavaa… Heli

  3. En ole käynyt, koska en omalta paikkakunnaltani (Jyväskylä) ole löytänyt näitä oikein mistään 🙁 Jostain kumman syystä nuo kuivan ihon tuotteet ovat mulle ihan täydellisiä! Kiitos linkkivinkistä yllä kommentoineelle 🙂

Kommentointi on suljettu.