Yksin vaan ei yksinäinen

Eilen oli toiseksi viimeinen kokonainen lomapäivä ja halusin käyttää sen Rethimnonissa kiertelyyn ja kaarteluun.

Olin edellisenä päivänä onnistunut hajottamaan rakkaasta Canonin Powershot G12 -kamerastani sen kääntyvän LCD-näytön, joten kuvien ottaminen oli haastavaa. Jouduin menemään vanhanaikasella menetelmällä ja tiiraamaan kuvat yhdellä silmällä etsimen läpi toivoen, että kamera kuvaisi saamastaan tärskystä huolimatta kunnollisia kuvia. Onneksi sain jälkikäteen huomata kuvat onnistuneiksi.

Lähdin kävelemään pitkin pääkatua jälleen keskustan suuntaan. Matkalla bongasin ehkä maailman ällöttävimmän monumentin. Siis kuka tahtoo pystyttää jättimäisen heinäsirkan keskelle katua??

Tosiasiassa matkallani oli yksi päämäärää. Tiesin kaupungissa sijaitsevan Carrefour-ketjun myymälän ja halusin piipahtaa siellä, sillä arvelin sitä isoksi kaupaksi, josta voisin löytää vaikka mitä. Pettymys oli suuri, kun kauppa osoittautui lopulta melko pieneksi ja vaatimattomaksi.

Matka kuitenkin jatkui.

Löysin mm. paikallisten suosiman pienen pienen uimarannan, joka oli niin sivussa, etteivät turistit sinne eksyneet.

Oli ihanaa kävellä hieman sivummassa reiteillä, joille kaikki muut turistit eivät olleet tietään löytäneet.

Meri näytti uskomattoman kauniilta ja kirkkaalta rantakivien loistaessa sen läpi.

Välillä oli ihanaa vain seisahtaa katselemaan merta ja vuorien ja kaupungin siluettia.

Kävelin pitkän matkaa ja mitä kauemmaksi rantaa mukaillen keskustan jälkeen etenin, sitä mielenkiintoisemmiksi paikat kävivät.

Maisemat olivat usein vaan niin välimerellisen kreikkalaisia etten välillä voinut kuin huokailla ja jäädä tuijottamaan.

Vaaleansininen taivas, syvänsininen meri, keltaoranssit kiviset rakennukset… oih!

Mieleni olisi tehnyt jatkaa matkaa vaikka kuinka kauan!

Lopulta minun oli kuitenkin käännyttävä takaisin, sillä kuuden kilometrin kävely yhteen suuntaan häikäisevässä auringonpaahteessa tarkoitti samaa matkaa vielä takaisinkin päin.

Taivaalla näkyy pari hentoa pilvenhattaraa, mutta tarkkasilmäinen voi nähdä niiden alla vuoriston sekä vielä hieman lunta vuorenhuipuilla. Kyllä, Kreetalla korkeimmat vuoret saavat talvella lumipeitteen!

Kävelin ympäri Rethimnonin vanhankaupungin kärjessä olleet Fortezzan linnakkeen siirtyen jälleen rantakadulle.

Rantakadun maisemat ovat minulle jo tuttuja, joten päätin istahtaa syömään. Valitsin hyvännäköisillä, pehmeillä tuoleilla varustetun ravintolan ja ajattelin pelata ravinnon kanssa varmanpäälle valitsemalla aterian, jonka nimi oli Hamburger a la jotain ranskalaisilla. Eihän tällaisessa ateriassa voisi mennä pieleen.

Virhe! Note to self: Älä ikinä ota mitään, minkä nimessä jo kerrotaan sen olevan jonkun erityisen asian/henkilön mukaan tyylitelty.

Minä, joka en pahemmin välitä lihasta raaoista kananmunista puhumattakaan sain kaksi lihapihviä, joiden päälle oli kaadettu puoliksi paistetut kananmunat. Muutama lankkuperuna ja pari kasvista siinä ohella eivät pelastaneet tilannetta ja söin aterian osaksi kiukuten, etten valinnut vaan kreikkalaista salaattia.

Aterian syötyäni olin valmis lähtemään hotellille -ruokakaupan kautta, tosin.

Nappasin mukaani pullollisen tuoretta appelsiinimehua sekä mansikoita. Olin aiheuttanut muutamaa päivää aiemmin varmasti useammalle hotellin asukille sydänkohtauksen oireita huudollani nostettuani jääkaapista esiin siellä säilyttämäni puoliksi syödyn aprikoosirasian ja huomatessani sieltä hedelmän napatessani loppujen aprikoosien seassa mönkivän hemmetin kokoisen nilviäisen, joten tällä kertaa virheestä oppineena kävin jokaisen mansikan läpi ja huuhdoin ne heti ensitöikseni.

Loppuilta sujuikin sitten mukavasti hotellilla köllötellen.

Koska monia kiinnostaa tietää, olisinko kuitenkin halunnut seurakseni jonkun jakamaan nuo upeat maisemat ja mahtavan fiiliksen, voin rehellisesti sanoa, että en välttämättä.

Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta porottaen, hiki virtasi pitkin otsaa, kävelylenkillä oli pituutta noin 12 kilometriä ja vaikka se olikin yksin aivan mahtavaa, olisin varmasti vaan tiuskinut, jos seurassani olisi ollut joku, jolle olisi ollut pakko puhua.

Pitkät, päämäärättömät kävelylenkit ovat ehdottomasti parhaita yksin.