Kaksi loistavaa kirjaa uupuneille ja stressaantuneille

*Sis. mainoslinkin

Yksi elämäni parhaita päätöksiä oli ehdottomasti se, kun 1,5 vuotta sitten päätin irtisanoutua päivätyöstä.

Minulla ei ollut mielessäni mitään suurta (tai edes pientä) suunnitelmaa, jonka varaan hyppäisin.

Tiesin vain, ettei työ, joka oli ennen tuntunut unelmatyöltäni ollut sitä minulle enää, ja että minun pitäisi myöntää se itselleni ja irtisanoutua.

Joitakin kuukausia töiden loppumisen jälkeen kuuntelin tässä postauksessani esittelemäni Liisa Uusitalo-Arolan kirjan Uuvuksissa ja tajusin, että olin työssä olessani ajanut itseni työuupumukseen.

En ollut ymmärtänyt tätä vielä töissä ollessani, vaikka olinkin tiedostanut olleeni stressaantunut.

Toki kaikki muut ihmiset ärsyttivät minua, haaveilin pakomatkasta maailman ääriin, tunsin olevani stressaantunut ja minulla oli jälkikäteen nähtynä paljon klassisia uupumuksen oireita, mutta päivätyössä vielä ollessani en nähnyt niitä. Minua vain vi**tti ja halusin pois.

Uuvuksissa-kirjan myötä havahduin kuitenkin ymmärtämään, että kyse oli ollut työuupumuksesta.

Loppukesästä 2020 olin kuitenkin ollut jo lähes vuoden pois päivätyöstäni ja ajattelin, että uupumus on selätetty aikapäiviä sitten ja että voin hyvin alkaa taas puuhata täysillä.

Lue myös: Muutan ensi viikolla Suomeen

Muutin Suomeen, aloin opiskella kovalla tahdilla, sanoin kyllä moneen työprojektiin ja napsin mukaan vielä muitakin aktiviteetteja. Olinhan aina ennenkin jaksanut tehdä paljon ja sitäpaitsi nuo kaikki olivat vain kivoja juttuja.

Syksyn myötä aloin pikkuhiljaa tajuta, etten ollutkaan vielä täysin toipunut työuupumuksesta. Tämä yllätti minut täysin, sillä olinhan ollut jo vuoden pois päivätyöstä ja tehnyt vain välillä kaikenlaisia projekteja sekä puuhaillut kaikenlaisen minua innostavan parissa.

Marras-joulukuun vaihteessa aloin tuntea todenteolla, etten enää jaksa. Sinnittelin vuoden viimeiset viimeiset opiskeluviikot ja päätin, että pitäisin niistä selvittyäni kuukauden loman, jolla ottaisin rennosti.

Viimeisen lähes kuukauden ajan olenkin yrittänyt parhaani mukaan rauhoittua ja olla suorittamatta mitään.

Kuukauteen on mahtunut monta hyvää kirjaa, jotka ovat auttaneet järjestelemään ajatuksiani paremmille poluille.

Yksi niistä on ollut monien kehuma *Eeva Kolun Korkeintaan vähän väsynyt, jota ei todellakaan ole minusta turhaan suositeltu kaikkialla.

Kirja käsittelee ja pohtii uupumista monella tavalla ja perkaa sekä sen syitä että seurauksia. Välillä se naurattaa, välillä taas jo melkein itkettää ja aina juuri siksi, että kaikki on niin osuvalla tavalla kirjoitettua.

Olin syksyllä miettinyt jo hieman tuskissani, koska uupumus mahtaa lopulta mennä täysin ohi ja milloin palaan takaisin normaaliksi, eli siis tyypiksi, joka kokee saavansa paljon aikaan, jaksaa tehdä montaa projektia yhtäaikaa ja jolla on jatkuvasti joku innostava suunnitelma käynnissä.

Kirjan myötä tajusin, että en voisi enää ikinä palata siksi samaksi tyypiksi, joka olin ennen uupumista, sillä juuri sellaisena tyyppinä oleminen oli ajanut minut uupumukseen.

Jos haluaisin voida jatkossa hyvin, tulisi minun paitsi ensin kunnolla toipua uupumuksesta, mutta myös löytää elämääni parempi tasapaino, jotta en enää uupuisi uudelleen.

Kirja antoikin hyvää tuumittavaa siihen, kuinka uupumusta voi jatkossa yrittää ehkäistä.

Kirjan innoittamana päädyinkin vastikään myös erään toisen paljon kehuja keränneen kirjan pariin, josta uskoin myös voivan olla apua.

Lue myös: Vuoden 2020 kohokohta: Talk the Talk -valmennus

Nappasin luettavakseni Sanna Leinon kirjan *Stressitohtori: Enemmän itsetuntemusta, vähemmän stressiä.

Tämä teos osoittautui kirjaksi, joka minun olisi kannattanut lukea jo aikapäiviä sitten.

Kirja esittelee, mistä stressissä on kysymys ja kuinka se vaikuttaa niin kehoon kuin mieleen. Kirja ei yritä maalailla kuvia siitä, että elämää voisi viettää täysin ilman stressiä, vaan muistuttaa, että jokainen meistä kokee stressiä joskus eri tavoin.

Kirjan tärkeintä antia minulle oli kuitenkin se, kuinka kirja auttoi minua ymmärtämään, millaisista asioista juuri minun stressini tulee – omaa stressikokemusta kun ei voi verrata toisiin, sillä siinä missä joku voi suhtautua johonkin asiaa kuin viilipytty, saattaa sama asia saada toisen stressaantumaan kovasti.

Kirja esitti, että avain omaan stressin säätelyyn on itsetuntemus ja juuri tähän liittyvät ajatukset olivat minulle suureksi avuksi.

Sanna nostaa kirjassaan esiin kuusi temperapenttipiirrettä, joihin liittyviä taipumuksia voi itsessään kuulostella. (Temperamenttipiirteitä on olemassa kuitenkin myös muitakin.)

Näillä piirteillä ei ole suoraa yhtäläisyyttä ihmisen käyttäytymiseen eikä temperamentti määrää sitä, miten ihminen päättää käyttäytyä. Temperamenttipiirteet vain antavat tietynlaisen valmiuden, mutta eivät määritä sitä, miten käyttäydymme tai mitä voimme elämässä tehdä. Myös kasvatus ja ympäristö vaikuttavat.

Yhdessä tilanteessa jokin piirre voi olla eduksi ja toiseen ympäristöön se ei välttämättä sovikaan yhtä hyvin. Mikään temperamenttipiirre ei siis ole itsessään hyvä tai huono, vaan ne vain sopivat paremmin tai huonommin eri tilanteisiin.

Jokaisen ihmisen temperamenttiprofiili muodostuu eri temperamenttien yhdistelmästä, mikä tekee meistä erilaisia.

Yleensä suurin osa ihmisistä ei ole voimakkaasti temperamenttipiirteiden jompaa kumpaa ääripäätä ja voi myös olla, että itsessään tunnistaa piirteitä molemmista ääripäistä.

Oman temperamentin tunnistamisesta on apua, kun yrittää ymmärtää, mitkä asiat aiheuttavat stressiä juuri itselleen, vaikka joku toinen ei niistä stressaisikaan.

Lue myös: Idiootit ympärilläni, eli miksi me kaikki olemme muista urpoja

Ensimmäinen kirjassa esiin nostettu temperamenttipiirre on sensitiivisyys.

Ne, joilla tämä piirre on korkea, eli joilla on paljon kyseistä piirrettä, huomaavat herkästi ympäristön ärsykkeet ja reagoivat niihin sekä emotionaalisesti että fyysisesti. Henkilö voi esimerkiksi olla hyvin aistiherkkä.

Tällainen henkilö voi esimerkiksi häiriityä helposti ympärillä olevasta hälinästä ja aistia vaivatta toisten ihmisten tunnetiloja ja ilmapiiriä. Tästä puhutaan nykyään usein erityisherkkyytenä.

Erityisherkkä ihminen virittyy ja kuormittuu sisäisistä tai ulkoisista ärsykkeistä kuten esimerkiksi negatiivisesta ilmapiiristä helposti. Tällaisessa ilmapiirissä työskentely voi olla hänelle hyvin stressaavaa.

Ne, joilla puolestaan on vain vähän sensitiivisyyttä eivät häiriinny esimerkiksi yhtä helposti nälän tunteesta, lämmönvaihteluista tai ympärillä olevista äänistä. He eivät aisti yhtä herkästi ihmisten tunnetiloja, sosiaalisia vihjeitä ja nyansseja tai vallitsevaa tunneilmapiiriä.

Koen, että itselläni on melko vähän sensitiivisyyttä, mikä tarkoittaa esimerkiksi sitä, ettei minun tarvitse olla työympäristöni suhteen kovin tarkka, kun asiat eivät ala vaivaamaan minua kovin helposti.

Toinen temperamenttipiirre on sosiaalisuus eli seurallisuus. Ekstroverteilla tämä piirre on korkea, eli he ovat seurallisia ja haluavat olla usein muiden ihmisten kassa. He hakeutuvat mielellään erilaisiin sosiaalisiin tilanteisiin ja haluavat mielellään ympärilleen ihmisiä, sillä he saavat ihmisistä virtaa.

Työviikon jälkeen ekstrovertti rentoutuu seurustelemalla läheisten kanssa ja kun vastaan tulee ongelmia, haluaa hän usein mielellään käydä niitä läpi jonkun toisen kanssa ja pallotella päätöstä tehdessä vaihtoehtoja muiden kanssa.

Itse olen tämän temperamenttipiirteen matalassa päässä, eli introverttina viihdyn loistavasti yksin ja voin vaikka lähteä matkallekin yksin. Tällaiset ihmiset pitävät toki ihmisistä eivätkä nauti yksinäisyydestä, mutta tarvitsevat omaa aikaa ja tilaa.

Heillä on usein ehkä vain yksi tai muutama ystävä ja varsinkin sosiaalisten tilanteiden jälkeen introvertit latautuvat parhaiten olemalla itsekseen omien ajatustensa ja askareidensa parissa. Isot juhlat voivat helposti väsyttää varsinkin, jos keskustelu on pinnallista small talkia.

Tällaiset ihmiset haluavat usein ajatella ongelmia ja päätöksiään ensin itsekseen ja vasta sen jälkeen keskustella niistä muiden kanssa.

Lue myös: Olen introvertti – enkä aio enää hävetä sitä

Kolmas esiin nostettu temperamenttipiirre oli sopeutuminen. Jos piirre on korkea, ei henkilö tarvitse tiukkoja etukäteissuunnitelmia ja aikatauluja eivätkä yllättävät muutokset häiritse häntä.

Tällaiset ihmiset omaksuvat usein vaivatta uusia asioita ja pystyvät vaihtamaan toimintatapaansa helposti.

Jos taas tämä piirre on matala, haluaa henkilö ennakoida tulevat tilanteet ja valmistautua niihin, sillä ennakoimattomat tapahtumat ja muutokset häiritsevät ja vievät häneltä energiaa. Muutokset, jotka tuntuvat joistakin ihmisistä pieniltä voivat tuntua tällaisesta ihmisestä todella stressaavilta.

Tällaisella henkilöllä ei myöskään ole tarvetta vaihteluun eikä hän kyllästy helposti, vaikka työpäivät toistuisivat samanlaisina päivästä toiseen. Hän haluaa ympärilleen pysyvyyttä ja väsyy, jos päivät ovat yhtä ennakoimatonta muutosta.

Uskon, että varsinkin tämän piirteen pohtiminen on työn kannalta hyvin tärkeää, sillä jos oma työ on perusluonteeltaan ristiriidassa tämän piirteen kanssa, stressaantuu taatusti ja voi helposti huonosti.

Itse tykkään kyllä suunnitella kaikenlaista etukäteen, mutta myönnän, että rakastan kaikkein eniten sitä, kun elämä nakkaa eteen yllätyksiä ja pitää tehdä äkkikäännöksiä.

Sanoisin siis, että sopeudun muutoksiin itse usein hyvin ja itseasiassa päin vastoin stressaannun, jos asiat toistuvat päivästä toiseen samanlaisina – postasinkin tästä jo aiemmin.

Neljäs piirre on häirittävyys.  Ne henkilöt, joilla tämä piirre on korkea huomaavat ympäristössään pienetkin asiat, kuten jääkaapin hurinan ja käytävältä kuuluvat askeleet ja keskeyttävät niiden myötä helposti sen, mitä olivat tekemässä huomion kiinnittyessä muuhun.

He havainnoivat asioita hyvin, mutta keskittyminen häiriintyy helposti (toki joskus kyse voi myös olla itse aiheutetusta keskittymishäiriöstä, josta postasin tarkemmin täällä).

Jos taas tämä piirre on matala, syventyy henkilö helposti tehtäväänsä eikä hän huomaa ympärillä olevaa pientä hälinää. Jos hän tulee keskeytetyksi, menee hänellä helposti hetki aikaa, että hän saa syvennyttyä asiaan uudelleen.

Itse huomaan olevani tässä piirteessä lähempänä matalaa, eli minun on ollut helppoa esimerkiksi matkustaessa työskennellä kahviloissa ja uppoutua omiin hommiini hälinänkin keskellä – tai no, ainakin silloin, kun en valmiiksi ole hyvin stressaantunut. Avokonttorissa stressaantuneena työskennellessä asia ei aina ollut näin.

Lue myös: Diginomadina Thaimaassa – näin sujuu elämä läppärityöläisenä maailmalla

Viides piirre on rytmisyys. Ne, joilla piirre on korkea menevät mielellään nukkumaan aina samaan aikaan, heräävät samaan aikaan ja haluavat myös syödä aina samaan aikaan. Heidän tavaransa ovat järjestyksessä ja he pitävät siitä, että arki on järjestelmällistä ja organisoitua.

Tällaisille ihmisille aikaerosta toipuminen voi ottaa erityisen koville ja ymmärrettävästi kolmivuorotyö vaihtelevine vuoroineen olisi erittäin raskasta. Heille järjestys voi myös tarkoittaa elämänhallintaan, eli he pitävät siitä, että sekä asiat että ajatukset ovat järjestyksessä.

Itse tunnistan itseni tämän piirteen matalasta päästä. Minulle ei ole kovin merkityksellistä, mihin aikaan vuorokaudesta syön tai nukun, tavarani pysyvät harvoin järjestyksessä eivätkä rutiinit rytmitä arkeani. Elämän aikatauluttaminen on vastenmielistä.

Tätä piirrettä pohtiessani ymmärsin täysin, miksi voin niin paljon paremmin, kun en ole enää päivätyössä ja voin elää arkea omalla rytmilläni. Kun koulu ja muut projektit pakottivat laatimaan aikataulun, ahdistuin ja stressaannuin – ja pitkään jatkunut stressi voi johtaa uupumukseen.

Tämän piirteen pohtiminen on minusta myös erityisen tärkeää, sillä vastaavasti tiedän monia, jotka puolestaan stressaantuvat todella paljon siitä, jos asiat eivät tapahdu tietyssä rytmissä.

Kuudes ja viimeinen kirjan esittelemä temperamenttipiirre oli lähestyminen. Ihmisillä, joilla piirre on korkea ensimmäinen reaktio uusissa tilanteissa on lähestyä niitä heti innokkaasti ja epäröimättä, oli kyse sitten uusista ihmisistä tai kokemuksista.

Jos taas piirre on matala, on ensimmäinen reaktio uusissa tilanteissa yleensä tarkkailla mieluiten hetken aikaa esimerkiksi ennen uusia ihmisiä lähestymistä eikä syöksyä ensimmäisten joukossa johonkin tilanteeseen mukaan.

Tällaiset henkilöt saattavat kyllä liittyä joukkoon tai lähteä kokeilemaan uutta, mutta mieluiten vasta sen jälkeen, kun ovat saaneet hetken seurata sivusta.

Lue myös: Kuinka voi olla onnellinen?

Temperamenttipiirteitä on tosiaan monia muitakin, mutta näiden yllä olevien, kirjassa esitettyjen piirteiden pohtiminen teki itselleni hyvää, sillä ne auttoivat ymmärtämään, millaiset asiat ja tilanteet voivat stressata juuri minua, vaikka joku muu ei stressaantuisikaan niistä.

Kun itsensä tuntee paremmin, voi myös pyrkiä luomaan itselleen elämän, jossa stressaavia tilanteita on vähemmän. Kokonaan niiltä ei tietenkään voi välttyä, mutta esimerkiksi työnsä voi yrittää valita niin, että se on edes suurinpiirtein itselleen sopiva.

Koska stressiä ei voi kokonaan välttää, esitettiin kirjassa myös hyviä harjoituksia sen vähentämiseen. Näistä muutamat tulevat minulla ehdottomasti käyttöön.

Yksi tärkeimpiä kirjan viestejä itselleni oli kuitenkin muistutus siitä, että stressi ei ole vain negatiivisia asioita, vaan keho kokee stressinä myös tilanteet, joissa olen esimerkiksi hyvin innoissani.

Fysiologisesti stressi on viereystilan kohoamista elimistössä riippumatta siitä, onko vireystila kohonnut pakonomaisen suorittamisen vai innostumisen seurauksena.

Myös mielikuvitus teettää avoille usein aiheettomia hälytyssigenaaleja, kun vatvomme erilaisia kauhuskenaarioita mielessämme, vaikka ne eivät olekaan oikeasti totta. Itsensä voi siis onnistua murehtimaan ja huolehtimaan stressitilaan.

Samaa tapahtuu arjen tilanteissa, joissa regoimme vaikka työpäivän aikana kiivastuen, hitaasti etenevässä kauppajonossa tai kotitöiden kaatuessa päälle. Missään näistä tilanteissa ei ole varsinaista vaaraa, mutta ne voivat helposti käynnistää stressijärjestelmän.

Stressi itsessään ei ole huono asia, vaan se antaa voimia ja oikeanlaisia hormoneja avuksi esimerkiksi uhkaaviin tilanteisiin. Stressioireiden kautta keho yrittää myös viestittää, milloin olisi hyvä jarruttaa ja levätä.

Stressi muodostuukin ongelmaksi silloin, kun keholle ja mielelle ei anneta tarpeeksi aikaa palautua. Itse en ollut ennen ymmärtänyt, että myös kiva ja minut innostuneeseen olotilaan saava puuhastelu olisivat keholle stressaavia.

Ajattelin, että toki työt stressaavat, mutta sellaista se nyt on ja minähän teen kaikenlaista kivaa vastapainoksi. Kaikki oli niin innostavaa ja mukavaa, etten ymmärtänyt tarvitsevani silti lepoa.

En oikeastaan edes tiennyt, kuinka lepäisin, sillä halusin tuntea, että käyttäisin aikani hyödyllisesti – olihan se kortilla.

Viimeaikoina onkin ollut mukavaa alkaa ymmärtää yhä paremmin, ettei tarvitse olla mikään kokoajan suorittava superihminen ansaitakseen paikkansa maailmassa ja ollakseen hyödyllinen yhteiskunnan jäsen.

Olen alkanut ymmärtää paremmin levon ja palautumisen merkitystä sekä käsittää, millaista puuhaa niillä tarkoitetaan.

Harjoittelen näitä asioita edelleen, mutta olen luvannut itselleni, että tänä vuonna tulen panostamaan niihin ja opettelen entistä paremmin joutilaana olemista.

Lue myös: Parhaat kirjat uupumuksesta

Jos stressi ja uupumus ovat jollekin muille tuttuja tunteita ja niiden käsittelyyn sekä ehkäisyyn kaipaa työkaluja, suosittelen lukemaan sekä Eeva Kolun Korkeintaan vähän väsynyt että Sanna Leinon kirjan Stressitohtori: Enemmän itsetuntemusta, vähemmän stressiä.

Itselleni molemmat kirjat ovat tosiaan olleet suureksi avuksi auttamalla näkemään ja tajuamaan asioita, joita en ole ennen huomannut. Lisäksi ne ovat auttaneet minua tuntemaan paremmin itseni, minkä tiedän nyt olevan avaintekijä stressin ja uupumuksen ehkäisyssä.

Molemmat kirjat löytyvät sekä äänikirjoina että e-kirjoina *BookBeatista, jonne voi lunastaa 45 päivän maksuttoman kokeilun tämän linkin kautta uutena käyttäjänä.

Onko teillä kokemuksia stressistä ja sen aikaansaamasta uupumuksesta?