Minä ja Ruotsalainen menemme naimisiin kesäkuun alkupuolella ja olemme olleet kaikkien hääjärjestelyjen kanssa melko huolettomia. Juhlapaikka, sormukseni sekä oma mekkoni on järjestetty vasta vähän aikaa sitten ja miehenkin vaatteet löytyivät juuri sattumalta. Häihin on vielä kuitenkin melkein kuukautta, joten emme ole halunneet ottaa asioista stressiä.
Yksi asia, jonka kanssa päätin sentään aloittaa verrattain ajoissa suunnittelun oli oma häämeikkini.
Minulle oli itsestäänselvää, että haluan tehdä häämeikkini itse. Olen oppinut kokemusten perusteella, etten välttämättä osaisi olla tyytyväinen jonkun toisen minulle tekemään meikkipohjaan joten päätin, että teen meikkini mieluiten itse.
Vaadin meikkipohjaltani äärimmäistä kestävyyttä ja tummat sekä helposti kuivuvat silmänaluseni ovat todella hankalat peittää kunnolla, minkä lisäksi myös inhoan, jos ihoni tuntuu vähänkin klähmäiseltä, sillä se tarkoittaa, ettei meikkipohjani tule kestämään täydellisesti. Kun joku muu meikkaa silmänaluseni, jäävät ne yleensä todella tummiksi ja menevät nopeasti sottaisen näköisiksi (”Nää kato pysyy raikkaamman näkösinä tällein kevyemmin meikattuina!”). Muut tykkäävät sipaista meikkipohjaani vain kevyesti irtopuuteria (”Jotta se näyttää heleältä!”), mutta minulle se taas tarkoittaa, että ihoni on nopeasti rasvaisen klähmäinen ja meikkipohjani on liukunut paikaltaan sottaiseksi. Tunne siinä sitten erityistä iloa tärkeänä päivänäsi.
En jaksanut ottaa stressiä siitä, että minun pitäisi ensin löytää Tukholmasta hyvä meikkaaja, huolehtia sitten hääpäivän aikataulusta sekä vielä joutua miettimään, olisinko täysin tyytyväinen meikkiin ja tuntuisiko oloni siinä varmasti minulta. Päätin, että meikki olisi helpointa tehdä itse, jolloin minulla olisi huoleton olo sekä aikataulun, lopputuloksen että kestävyyden suhteen.
Päätin kuitenkin aloittaa homman treenailun ajoissa voidakseni olla varma, että saan hiottua lopputuloksen mieleisekseni ja ehdin kokeilla esimerkiksi eri meikkipohjatuotteiden yhdistelmiä, testata niiden kestävyyksiä sekä päättää silmämeikkini sävyt, rajauksen mallin ja sopivat kulmakarvatuotteet.
Aloitin homman harjoittelun muutama viikko sitten ja löysin heti alkuun melko hyvän lookin, jota olen lähtenyt hiomaan. Tässä lookissa minulla oli kotoisa olo. Se tuntui täydellisesti minulta, mutta oli silti hieman jotain muuta kuin se jokapäiväinen arkilookkini.
Minulle häämeikissäni on tärkeää onnistunut meikkipohja, jonka täytyy tasoittaa ihon sävyä hyvin, olla mahdollisimman mattaisen tuntuinen ja pitkäkestoinen, mutta näyttää silti korostustuotteiden avulla heleältä.
Tahdon, että silmämeikkini on myös minua mikä tarkoittaa, ettei se saa olla liian tumma tai liian värikäs. Tykkään käyttää vaaleita, omia silmiäni korostavia sävyjä, mutta haluan silmiini silti pilkettä.
Päädyin valitsemaan silmämeikkini sävyt uudesta lempparipaletistani eli Anastasian Modern Renaissance -paletista, jonka kullanhohtoinen Vermeer-sävy tuo hehkua liikkuvalle luomelle, beige Tempera antaa valoa kulmaluulle ja ruskeat Warm Taupe sekä Cyprys Umber sopivat varjostuksiin.
(Tämä paletti on AIVAN MIELETÖN, suosittelen! Paletista löytyy postaus täältä.)
Rajaan silmiäni arkimeikissä harvoin, joten rajaukset tuovat katseeseeni heti lisää intensiivisyyttä. En ole vielä ihan päättänyt rajausten mallia, sillä silmiini on niiden muodon vuoksi todella hankalaa saada onnistuneita siipimäisiä rajauksia, mutta jään vielä treenailemaan asiaa.
Olin ajatellut etukäteen, että haluaisin varmasti korostaa katsettani tekoripsillä, mutta nyt täytyy tunnustaa julkisesti, etten ole koskaan laittanut itselleni sellaisia ja jotenkin vain näen mielessäni, kuinka ripset alkavat repsottaa kesken illan, painavat jostakin kodasta ikävästi tai muuten vaan jotenkin sabotoivat tilanteen, joten tyydyn ilolla pelkkään uuteen lempparipsivääriini eli Too Faced Better Than Sex Mascaraan, joka luo tarpeeksi näyttävän ja irtoripsimäisen lopputuloksen.
En ole vielä päättänyt varmaksi myöskään huulimeikkiä, mutta haluan senkin olevan jotain kevyttä ja luonnollista. Näissä kuvissa kokeilin parin eri tuotteen yhdistelmää, josta syntyikin mukavan nude ja huoleton lopputulos, joka sopi kokonaisuuteen ja piti meikin raikkaana.
Harkitsin aluksi myös kirkkaanpunaisia huulia, mutta niiden pysyminen kauniina saa aikaan jo pienen stressitekijän takaraivoon, joten päätin luopua ajatuksesta. Haluan hääpäivänäni nauraa, syödä, juoda ja nauttia huolettomasti ilman, että minun tarvitsee miettiä meikkiäni hetkeäkään. Nudesävyä on helppoa sipaista huulille haluttaessa lisää, mutta jos se kuluu huulilta päivän (ja varsinkin illan) tohinoissa, ei se haittaa tippaakaan eikä juhlakuvia jälkikäteen katsellessa tarvitse kauhistella.
Tämän tyyppistä meikkilookkia lähden siis työstämään. Erityistä pohdintaa vaatii vielä kulmaväri, joka on näissä kuvissa hitusen liian syvä ja tumma omaan makuuni, mutta kotoani löytyy kyllä sen verran monta vaihtoehtoa, ettei sopivan löytäminen varmasti tuota vaikeuksia.
Tässä lookissa minulla on hyvä, varma ja kaunis olo, mikä on varmasti juuri sitä, mitä jokainen tahtoo hääpäivänään olokseen tuntea.
Oman postauksensa ansaitsee sitten myöhemmin vielä häätuoksu, jonka löytäminen on ollut huomattavasti vaikeampaa kuin mikään muu häiden valmisteluun liittyvä asia…
Kuka muu on tehnyt tai aikoo tehdä häämeikkinsä itse?
Tein itse kampaamon takahuoneessa. Sisko luuli hääkuvista myöhemmin, että meikki tehtiin minulle. Olipa mukava korjata, että ihan itte tein! 🙂
Samoja sävyjä, mitä normisti käytin. Niin että olo on kotoisa ja siinä lookissa viihtyy. Siksi en antanut muun tehdä sitä.
Selvästikin siis onnistui aivan loistavasti! 🙂 Minustakin on tosiaan tärkeää, että viihdyn meikissä ja että on sellainen kotoisa olo. En halua näyttää hääpäivänä joltain toiselta vaan siltä parhaalta versiolta itsestäni. 🙂
Todella kaunis ja raikas meikki! Olen itse niin huono meikkaamaan (vain perusmeikki luonnistuu), että turvaudun kyllä ammattilaiseen apuun kun naimisiin menen. Täytyy hyvissä ajoin ja tarkkaan miettiä kuka saa tehdä tärkeän päivän meikin ja tehdä koemeikkejä ainakin yksi.
Joo, ehdottomasti parasta antaa ammattilaisen hoitaa meikkaus jos on vähänkin epävarma olo asian suhteen. Ammattilainen tekee kyllä hyvää jälkeä, itse olen vain niin (rasittavan…) kranttu! 🙂
Olet ilman muuta juuri oikea henkilö tekemään oman häämeikkisi itse, onhan sinun vakuuttavan ammattimaista meikkausjälkeäsi nähty täällä jo vuosia.
Noin kauniina kuin olet noissa kuvissa olosi voisi kuvitella olevan häissäsi sellainen kuin leijuisit pumpulipilven päällä onnesta säteillen oman rakkaan kainalossa 🙂
Voi kiitos, ihana! <3
Tein oman häämeikkini itse hyvin samoista syistä kuin sinäkin. Minut on muutaman kerran meikattu ammattilaisen toimesta ja täysin tyytyväinen en ole ollut kertaakaan. Harjoittelin pari kertaa häämeikin ja varasin vielä aamulla hyvin aikaa sen tekemiseen. Kämmäsinkin sitten aurinkopuuterin kanssa, mutta ehdin hyvin korjata sen juuri, koska olin varannut reilusti aikaa. Olin tyytyväinen ja näytän kuvissa itseltäni, ja hyviksi todetuilla tuotteilla tehty meikki myös pysyi hyvänä koko päivän. Niin ja minäkin jätin punaiset huulet väliin juuri mainitsemisista syistä 😀 Mitä vähemmän turhaa stressiä sen parempi.
Tuo sinun koemeikki on kyllä kaunis. Iloisia valmisteluja teille! <3
Varmasti mukavaa katsoa hääkuvia jälkeenpäin kun ”tunnistaa” itsensä niistä. 🙂 Yritän itsekin muistaa varata meikkaamiseen aamulla varmasti riittävästi aikaa ettei tule kiirettä ja hätää! 🙂
Kaunis meikki! Olisi kiva saada postaus kestävästä meikkipohjasta ja tummien silmänalusten peittämisestä. Itsellä kun on sama ongelma nuiden silmänalusten kanssa.
Kiitos postausvinkeistä, jään miettimään näitä! Varmasti kiinnostaisivat monia, joten yritän saada jotain aikaiseksi. 🙂
Todella kaunis meikki. Pohdit noita kulmia… Kannattaa muistaa että vähänkään kauempaa otetuissa kuvissa kulmat vaalenee huomattavasti ja katoaa helposti kokonaan. Itse oon vaaleavärikkönä oppinu tän vasta käytännössä, joten siksi halusin jakaa tän myös sulle
Hyvä pointti, kiitos! 🙂
Mä tein viime kesänä kanssa itse 🙂 kävin koemeikissä ammatilaisella ja jälki oli ihan järkyttävää…ihon virheet eivät olleet piilossa, silmänalusia ei ollut peitetty ja puuteria ei käytetty OLLENKAAN :o. Samoin myös koemeikissä ei laitettu ripsiväriä ”kun ehtihäähän sen sittenkin” ja oli kyllä otteet niin hakusessa muutenkin tällä meikkaajalla, että tein meikkn itse. Olen meikkifriikki ja todella tarkka meikistäni. Ajattelin, ettö olisi ihana käydä prinsessapäivänä laitettavana, mutta toisaalta tärkeämpää oli, että tunnen oloni kauniiksi ja tiedän meikin kestävän.
Joo, olisi todella tärkeää löytää sellainen meikkaaja, jonka luomaan lopputulokseen voisi oikeasti luottaa. Minustakin olisi ihanaa nimenomaan saada istahtaa jonkun tuoliin laitettavaksi, mutta kuten sanoitkin, on tärkeämpää, että tietää meikin kestävän ja olo on kaunis. 🙂
Minun mielestä tämä herkkä häämeikki on tosi kiva. Vaaleat huulet ovat jotenkin niin romanttiset vielä.
Kiitos! 🙂
Oikein kaunis meikki. Heleä ja sinulle sopiva. Jos on taitoa, kannattaa tehdä itse.
Minut meikkasi ammattilainen, mutta nyt jos valitsisin uudelleen, tekisin meikin ehdottomasti itse. Syyt pitkälti samat kuin sinullakin. Epäonnekseni kohdalleni sattui vielä hääaamun painajainen eli meikkaaja oli sairas ja sijainen teki meikin. Olin alkuperäisen meikkaajan tekemään koemeikkiin tosi tyytyväinen ja sitä hiottiinkin huolella. Sitten tärkeänä aamuna meikkiin ei saatu lainkaan sitä hehkua mitä tarkoitus oli. Värejä stressasin kun niitä ei ollut missään muistissa ja muutenkin melkein itku tuli. Kotona tein sitten tein meikkiin omat lisäyksen jotta olin edes jotenkin sinut sen kanssa.
Voi ei, todella ikävä kuulla! Tuo on kyllä harmillista, että homma oli valmiiksi niin hyvin hiottu ja sitten ei voinutkaan saada sitä odotettua lopputulosta. :/ Toivottavasti päivä oli kuitenkin muuten onnistunut! 🙂
Tein häämeikin itse samoista syistä kuin muutkin… Olen todella tarkka meikistäni – etenkin meikkipohjasta… Ongelmana tahtoo olla meikkipohjan kesto
Tein myös useita koemeikkejä – parin kuukauden ajan lähes päivittäin… Mutta se kannatti! Vaikka meikkifriikki ja erittäin tarkka olenkin, ei minulla kuitenkaan jaksanut kiinnostaa meikin kesto jne. enää muutaman viinilasin jälkeen – ehkä tämä johtui siitäkin että tunsin oloni rennoksi kun tiesin että meikkini on hyvä ja kestävä! 🙂
Joo, näin minäkin suunnittelen, että kun teen itse meikkipohjan niin voin luottaa, että kestää kauniina ja voi olla huolettomasti koko päivän. 🙂
Kaunis morsian olet kyllä!
Tein itse meikkini samoista syistä. Pohja pitää olla just eikä melkein oikein. Koska jouduin käyttämään silmälaseja tuolloin jätin silmämeikin hyvin kevyeksi ja raikkaaksi koska lasit pienentivät silmiä. Minä uskalsin käyttää upean punaista huulipunaa ja se kyllä hyvin pysyi touhuissa mukana ( 3 lasta jo tuolloin niin touhua oli). Punainen huulipuna oli minulle se joka toi tyylikkyyden olemukseen. Talvihäät kyseessä ja hääkimppuni oli käsivarrella kannettavat tummanpunaiset ruusut. Myös nutturakampauksen tein itse. Ja nopeasti. Niin meikistä kuin kampauksestakin kyseltiin, että missä teetin kun olivat niin kauniit. Hyvä mieli jäi 🙂
Punainen huulipuna on kyllä upea ja varsinkin jos sointuu hääkimppuun. Kuulostaa upealta! 🙂
Minulla on suurin jännitys vielä hiusten kanssa, homma on niiden osalta vielä hieman auki, mutta katsotaan… 🙂
Oi, miten kaunis olet <3
Kiitos! <3
Vau tosi kauniilta näytät
Voi kiitos! <3
Kaunis meikki jo tuollaisenaan! Kulmakarvoja ei tosiaan kannata vaaleiksi jättää, eivät näy ainakaan ulkona otetuissa valokuvissa sitten ollenkaan. Se onkin aikamoista tasapainottelua… ettei mene liian tummiksi, mutta näkyisi muuallekin kuin siihen kasvopeilin etäisyydelle. Kannattaa tämäkin testata ulkona etukäteen valokuvaamalla 🙂
Tämä oli myös hyvä idea, että kannattaa kokeilla hieman kuvata ulkona etukäteen. Kiitos! 🙂
Omissa kulmissani on valmiiksi jo sen verran väriä, ettei niistä kovin hailakkoja saa, mutta varmaan jotain tämän tyyppistä tulee lopputulos olemaan, eli vain hitusen pehmeämpää kuin postauksen kuvissa. 🙂
Aivan ihanan raikas ja kaunis meikki! Hienosti olet saanut korostettua pilkehtiviä silmiäsi <3 Olen samaaa mieltä kanssasi nude-huulten suhteen: helppo ylläpito eikä tosiaan haittaa, vaikka kuluu päivän mittaan pois. Lisäksi punahuulet saattaisivat kilpailla tuikkivien silmiesi kanssa. Nyt vaan odotellaan THE päivää ^^
Kiitos! 🙂
Aion tehdä häämeikkini itse. Ongelmana vain on, etten ole löytänyt edes sitä aviomiesehdokasta, vaikka olen jo 44-vuotias. Kaksi tuttuani/ystävääni meni viime vuonna naimisiin. Kumpikin teetti häämeikin ammattilaisella eikä kumpikaan ollut tyytyväinen. Toinen heistä joutui vaihtamaan meikkaajaa kahden koemeikin jälkeen ja kelpuutti vasta toisen meikkaajan työnjäljen. Ensimmäinen oli maskeerannut liian raskaan lookin. Toinen ystävä taas näytti hääpäivänään kalkkilaivan kapteenilta… Jos sellainen ihme tapahtuu, että joskus pääsen itse naimisiin, tuskin kelpuuttaisin kenenkään muun tekemää meikkiä – olen niin nirso.
Joo, todella monella tuntuu olevan yllättävän huonoja kokemuksia häämeikistään, mikä suorastaan hämmentää. Turvallisinta tosiaan tehdä itse. Ja kyllähän niitä erityisiä päiviä elämään muitakin mahtuu kuin hääpäivä, eli varmasti on muitakin hetkiä saada laittautua parhaimmilleen. 🙂
Aivan kuin mun päästä tää teksti 😀 Ollaan kans menossa naimisiin ens kesänä, ja aion tehdä itse meikin. Olen kosmetiikka-alalla, joten se ei kovin haastavaa tule olemaan. Toki olis ihana kerrankin olla itse vaan prinsessana jota muut kaunistaa, mutta valitettavasti mun kokemukset muiden tekemistä meikeistä on samat kuin sullakin. Silmänalusia ei ikinä peitetä kunnolla! Saan ne itse täydellisesti peittoon, vaikka ne on todella tummat. Ja kyllä, voin (ja mun PITÄÄ!) käyttää peiteaineen kiinnitykseen puuteria ilman että näyttää kuivalta. Sehän tuntuu kaikilla muilla meikkaajilla olevan joku ongelma! ”vähän valokynää vaan, on raikkaan näköinen”. No ei ole mun mielestä kovin raikas kun violetti paistaa läpi, näytän sairaalta, ja se vähäinenki peitto on tunnin päästä kasaantunut kököiksi. Ja just tuo meikkipohjan lähmäisyys, ei ei ei!
Mutta sun meikistä, se on todella kaunis! Ihanan raikas ja heleä, saman tyylistä oon ajatellut itselleniki. Haluan näyttää omalta itseltäni, mutta täytyy keksiä siihen joku kiva juttu mikä erottaa perusmeikistä 🙂 ihanaa päästä suunnittelemaan ja tekemään koemeikkejä!
Ihana meikki! 🙂 Itsellä myös samat ongelmat silmänalusten kanssa, olisi tosi kiva saada postausta mitä tuotteita itse käytät tummien ja kuivien silmänalusten peittämiseen.
Onpa kaunis meikki! Tuut varmasti olemaan upea morsian! 🙂 Mä olen myös miettinyt, että teen häämeikkini itse, kun sen aika tulee 😀
Aivan ihana meikki! Olet erittäin kaunis! 🙂
Suosittelen tutustumaan Herméksen Hermessence collectionin tuoksuihin, kauniita, ihania, erityisiä eikä ihan jokaisella vastaantulevalla. 🙂 itse esimerkiksi haluaisin siitä kokoelmasta häätuoksuni.
Todella kaunis meikki!! Ja täällä kanssa yksi, joka on tehnyt häämeikkinsä itse 🙂 Olen aika luonnollisen lookin ystävä, joten koin parhaaksi meikata itse itseni tavalla, jossa itsellä on takuuvarmasti hyvä olo. Häätuoksuna käytin kestosuosikkiani Calvin Klein Euphoria Blossomia.
Aivan ihana meikki! Erityisesti huomioni kiinnittivät upeat huulet. Itselläni on häät tulossa ensi viikolla, ja meikkaaja jätti huulipunan valinnan ja hankkimisen minun vastuulleni. Millä tuotteilla olet tehnyt huulet, tai osaisitko vinkata täsmäiskuna jotain tiettyä tuotetta ja sävyä, jolla samanlaista lopputulosta voisi lähteä tavoittelemaan? Pelastaisi ainakin tämän kevätmorsiamen!