Ohhoh, hyvät yllätyksiä rakastavat kosmetiikkaintoilija-siskot! Katsokaahan, mitä käsiemme ulottuville on tällä kertaa lanseerattu:
Jos jostakusta henkisesti tai fyysisesti aikuisemmasta ihmisestä on tuntunut, että LivBox on nuorempien juttu, niin nyt löytyy jo oma boksinsa sitten aikuisemmallekin väestölle!
Ihan suoranaisesta kilpailijasta ei voi puhua, sillä molemmat boksit ponnistavat Sanoma Medialta. LivBoxissahan on jo kertaalleen myös julkaistu miesten oma boksi, eli yritystä riittää kerrakseen ottaa koko Suomen kansakunta haltuun boksikonseptilla.
Innostutteko te bokseista? Nythän näitä on saatavilla hieman joka suunnasta ja jos ei tahdo tyytyä kotimaiseen tarjontaan, voi boksinsa tilata vaikkapa Look Fantasticin kautta.
Tilaatteko te jotain beauty boksia? Listatkaahan meidän kaikkien iloksi kaikkia tietämiänne Suomeen tilattavissa olevia bokseja tai jopa kokemuksianne niistä, niin saamme kaikki jäädä herkuttelemaan ajatuksella siitä, mitä voisimme alkaa tilata!
Blogissani on muutamasta Suomeenkin saatavissa olevasta boxista juttua. Näitä ovat mm. Memebox, LoveLula ja LoveMeBeauty(box).
Harvey Nic'sillähän oli juuri muuten täällä Briteissä one-off -boxi yhteistyössä Glossyboxin kanssa. Ajattelin ensin tilata, mutta en sitten kuitenkaan tehnyt sitä. Yllätys ei tunnu yllätykseltä kun jo etukkäteen sai tarkan listan sisällöstä.
Kiitos Dzinni! 🙂
Oho, en olekaan kuullut Gloria boksista, jännä nähdä mitä se sisältää 🙂
Erittäin mielenkiinnolla itsekin kuulen sisällöstä sen ilmestyttyä! 🙂
Milleköhän ikäryhmälle toi GloriaBoxi on tarkotettu? Välillä tuntuu että LivBoxi on mua (30v.) huomattavasti nuoremmille, vaihtelu vois virkistää. Jonkin aikaa tota LB tilanneena harkitsen tilauksen lopettamista, kun ei se ehkä kuitenkaan vastaa odotuksia. Haluaisin suosia kotimaista, ihan helppoudenkin takia. Vielä kun tulis oma boksi luonnonkosmetiikalle, niin voisin innostua.
Eli LivBoxia tilaan (toistaiseksi), periaatteessa tykkään, mutta esim. viime boksi oli musta ihan floppi. Toiset tuotteet tulee käytettyä heti ja toiset jää sitten pyöriin esim. väärän väriset meikit.
Milenekiintoista tosiaan lukea ensimmäisen boksin sisällöstä sen ilmestyttyä, sen jälkeen ehkä helpompaa sanoa tarkka kohderyhmä. 🙂
Komppaan LauraL:aa täysin. Ja ku toi marraskuun boxi oli vielä mun eka niin aika pettymys oli… 🙁
No voi höh. :/
Ajattelin mennä opiskelemaan nyt ysin jälkeen kosmetologiksi niin haluisitko kertoa mitä siellä tehdään? Kiinnostaisi mua paljon mut haluisin tietoa enemmän siitä
Kosmetologin opintojen pääpaino on hoitolahoidoissa. Sielläkin siis kyllä opiskellan ehostusta, mutta se on vain hyvin pieni osa koulutusta (maskeeraajakoulu on sitten vielä erikseen). Etupäässä koulussa siis opiskellaan tekemään hoitoja kasvoille, vartalolle, käsille ja jaloille eli siellä siis käydään läpi erilaisten laitteiden käyttöä ja hoitorutiineja teorian ja hyvin suureksi osaksi käytännön kautta. Siinä sivussa opiskellaan sitten teoriaa ihmisen ihon, kehon ja karvojen rakenteesta ja sitten hieman myyntipuoltakin ainakin sivutaan jossain määrin. Homman ideana on kuitenkin pääosin opiskella hoitolahoitojen tekemistä käytännön opin kautta. 🙂
Mistä tuon Gloria boksin saa? Google ei löydä enkä Glorian sivuiltakaan löydä mitään infoa… :O
Kappas, google löytikin tuon kun osasi vain hakea yhteenkirjoitettuna… aika vähän tästä on infoa? Lienee Livboxin oma vastine sille, kun tilaajat ovat märisseet että paketissa on liikaa markettikamaa. Tämä taitaa panostaa sekä hinnallaan että tuotteillaan parempiin tuotteisiin. Jännä nähdä, miten käy!
Todella mielenkiinnolla tosiaan odotan, että saan kulla ensimmäisen boksin sisällöstä! 🙂
Minä tilasin brittiläisen Lovelulan luonnonkosmetiikka-boksin, eka tulee joulukuun alussa, jee!
Kuulostaa huipulta! 🙂
Hei Virve, innostuin heti tuosta Glorian boxista, mutta nytpä kävi niin että en löydä netistä minkäänlaista tietoa koko boksin olemassaolosta vaikka selasin kuinka paljon googlea ja Glorian omia sivuja… Eli mistähän tuon voisi tilata, tai saada edes lisätietoa, onko sinulle laitettu joku lehdistön ennakkomainos etukäteen ….?
Minun blogissani on linkki sen tilaamiseen. Klikkaa nimeäni ja sitä kautta pääset blogiini.
https://gloriabox.gloria.fi tässä vielä varmuudenvuoksi kaikille 🙂
Ehdin jo innostua tosta GloriaBoxista ja tilasin 😀 Katsotaan kuin käy! Välillä oon miettinyt LivBoxia, mutta jättänyt aina tilaamatta.
Jos muistat niin tule kertomaan sitten, että mikä fiilis boksista tuli! 🙂
Minusta boxit ovat nerokkaita! En usko kuitenkaan itse tilaavani, koska minulla on jo nyt vaikeuksia saada hutiostoksille ja töiden kautta saaduille turhille purkeille uutta kotia. Nautin siitä, että voin hankkia etukäteen himoitsemiani tuotteita.
Minullakin on vähän sama tunne. Aivan ihania tosiaan ja kosmetiikkayllärit ovat aina kivoja, mutta loppujen lopuksi sitä kuitenkin nauttii usein eniten niistä hankinnoistaan, jotka ovat olleet harkittuja. 🙂
Moikka! Toivottavasti se kosteuttavia suihku body milkejä (or whatever) käsittelevä postaus on pian tulossa, ettei ole unohtunut… 🙂
Terveisin malttamaton 😉
Kiitos ihana että muistutit! Minulla oli kamera täynnä Suomessa otettuja kuvia ennen kun lähdin Lontooseen, jotta voisin näpytellä niistä postauksia, mutta lokakuun alkupuolella onnistuin jotenkin iPadiini kamerani muistikortin kytkettyäni tyhjentämään koko kortin ja menetin KAIKKI sadat kuvat. Olen kuitenkin varma, että minulla on useampi in-shower -tuotepakkaus (ainakin kolme) edelleen kotona, joten kun kolmen viikon kuluttua palaan Suomeen lupaan ottaa tuon ykkösjutuksi tehdä. Anteeksi, että olet joutunut odottamaan näin kauan! :/
Voi ei, kävipä huonosti sun kuville 🙁 Mutta jes, ihana kuitenkin tietää, että se on tulossa! Sitä odotellessa 🙂
Suurin harmitus taisi olla, kuinka olin kuvannut erään merkin kolmisenkymmentä huulipunasävyä uusina puikkoina ja sitten jokaisen huulillani ja KAIKKI MÄN. No joo, uusia sitten vaan tosiaan kun pääsen jo kohta takaisin Suomeen! 🙂
Piti heti laittaa tilaukseen! Tilaan LivBoxista ja tykkään siitä, mutta elämässähän ei ole koskaan liikaa ihania yllätyksiä, eikö totta? Ostelen kuitenkin varsin vähän kosmetiikkaa, niin pystyn perustelemaan tämän itselleni sillä. 😉
Siis pakkohan niitä ihania ylläreitä on itselleen jotenkin järjestää! 😉
Justiinsa totesin, että kokeilen memeboxia, kun LivBoxin tilaus loppuu. Olihan sitä sitten pakko kokeilla "kilpailijan" laatikkoa! Vähän kiinnostaisi myös tuo Cleopatra's Secret. 🙂
Joskus on vaan pakko kurkata, onko se ruoho ihan oikeasti vihreämpää aidan toisella puolella. 😉
Cleopatra's Secret box käsittääkseni ainakin hetkellisesti lopetettiin? Itse tilasin sen nimittäin keväällä pidemmäksi aikaa kerralla (olikohan siinä se vuoden tilaus hieman edukkaampi per kk..), mutta kerkesin saada vain yhden boxin ennenkuin sieltä tulikin ilmoitus, että pistävät homman poikki ainakin hetkeksi – onneksi sain rahani takaisin..
LivBoxia tilaan, sekä silloin tällöin korealaista Memeboxia, jos on joku kiinnostavan aiheinen boksi 🙂 Nyt on 2 boksia tulossa.
Memeboxi kuulostaa kyllä houkuttelevalta. 🙂
Minäkin innostuin tästä Gloriaboxista ja olihan se pakko tilata 🙂 Mulle tulee myös Livbox, mutta kyllä tuo Glorian "Laatutietoiselle aikuiselle naiselle" kuulostaa niin hyvältä, että ihan jännityksellä jään odottamaan uutta boxia! 🙂
Onhan tuo tosiaan melko lupaavan kuuloinen! 🙂
Livbox tulee ja ihan melkein alusta saakka tilannu =)
Kiva kuulla, että on sitten selvästikin ollut mieluinen kuukausittainen ylläri! 🙂
Kiitos vinkistä, tilasin tämän!
T. KatjaV
Tulethan sitten boksin saatuasi kertomaan, olitko tyytyväinen! 🙂
Glorian boksi oli pettymys; Clarinsin nude -huulipuna, Chloén tuoksunäyte, Cliniquen seerumia, turkoosissa tuubissa mutanaamio tms. ja Osis+ hiusseerumi. Toki mainoksessa sanottiin osan tuotteista olevan näytteitä, mutta jotenkin odotin Glorialta aika paljon enemmän "glooriaa"…