Blogia seuranneet tietävät epäilemättä, että minulla on menossa suuren luokan tavaranraivausprojekti, joka tähtää turhien tavaroiden eliminointiin. Minulle käsite turha tarkoittaa oikeastaan kaikkea sellaista, mitä en päivittäisessä elämässäni tarvitse tai tule käyttäneeksi (huomioiden tietysti vuodenaikojen vaihtelun ja matkustamisen kaltaiset satunnaisemmat, mutta toistuvat aktiviteetit). Karsin tavaraa isolla kädellä enkä halua säästää varmuuden vuoksi -juttuja, sillä ne ovat kyllä kaikki saaneet jo pitkään odottaa sitä potentiaalista käyttöä, jota ei sitten kuitenkaan ole koskaan tullut.
Olen oppinut, että ”varmuuden vuoksi” on minulle turha syy säästää tavaroita, sillä en vielä toistaiseksi muista yhtäkään tilannetta, jossa olisin luopunut jostakin tavarasta ja havahtunut sitten jälkikäteen kaipaamaan sitä. Tottakai joskus on saattanut tulla mieleen yksittäisinä hetkinä, että ai niin, minulla oli kerran sellainen tavara ja se voisi nyt olla kiva, mutta en ole vielä ollut kertaakaan sellaisessa tilanteessa, jossa joku tavara, josta olen luopunut olisi oikeasti saanut aikaan sen suurempia kaihon tunteita.
Lue myös: Mitä jos tavarasta luopuminen alkaa kaduttaa jälkikäteen?
Haaveilen simppelistä elämästä, jossa ei pyöri turhaa tavaraa. Sana haaveilen on ehkä oikeastaan hieman väärä, sillä en vain haaveile siitä, vaan myös pyrin jatkuvasti aktiivisesti sitä kohti. Haluan elämän, joka mahtuu reppuun, jotta voin vain laittaa repun selkääni ja olla täysin vapaa kaikista sellaisista tavaroista, joita en tarvitse.
Jonkun ulkopuolisen silmiin se voi jopa näyttää pakonomaiselta tavaroiden vähentämiseltä, mutta jokainen, joka on joskus suunnannut jotain suurempaa tavoitetta kohti tietää, ettei asian eteen mitään tekemättä vain jonain aamuna herää tilanteeseen, jossa tavoitteeseen on päässyt. Yhtenä aamuna ei vain herää 20 kiloa laihempana ilman, että asian eteen on tehnyt tietoisesti asioita eikä vain ole valmis juoksemaan maratoonia huippuaikaan, jos ei ole koskaan aiemmin treenannut.
Yhtenä aamuna ei myöskään voi herätä tilanteeseen, jossa omaisuus mahtuu reppuun jos asian eteen ei ole tehnyt mitään ja itse olen huomannut, ettei hommaa voi hoitaa yhdellä rykäisyllä, sillä vaikka luulinkin tehneeni niin vuosi sitten, olen sen jälkeen jatkuvasti havahtunut huomaamaan, kuinka monista tavaroista voin yhä luopua.
Lue myös: Takana vuosi tavaroiden vähennystä – tältä minimalistinen kotimme näyttää nyt
Tavaroiden läpikäyminen ja turhien juttujen karsiminen on palkitsevaa, mutta mitä enemmän sitä teen ja mitä enemmän tavarat vähenevät, sitä haastavammaksi se käy.
Yksi vahvimmista tunteista, joita olen tavaroita läpi käydessä kokenut on ollut syyllisyys. Se on ollut läsnä ailahtelevasti ja vetäytynyt aina välillä pois, mutta palannut silti aina silloin tällöin takaisin ja esiintynyt jopa yllättävän monessa erilaisessa muodossa.
Yleisimmin tavaroiden karsisimisessa puhutaan siitä syyllisyyden tunteesta, joka monille syntyy, kun he harkitsevat luopuvansa jostakin sellaisesta, minkä joku muu on heille antanut. Mahtaakohan lahjan antaja loukkaantua, jos tavarasta luopuu? Pitääkö tavarasta luopua salaa ja onnistuuko se ilman, että lahjan antaja edes huomaa? Vai voiko asiaa joutua selittelemään?
Tämä on tuottanut minulle paljon vaikeuksia. En ole omien rahojeni suhteen superpihi (paitsi ruokakaupassa käydessä…), mutta minulle tulee syyllinen olo muiden käyttämien rahojen puolesta. Tästä samasta syystä olin aikoinaan myös aivan surkea myyjä! Mietin lahjan antajaa ja ajattelen, että nyt hänen rahansa menivät aivan hukkaan ja voi voi, kuinka kurjaa.
Samalla yritän kuitenkin myös miettiä, että olen erityisesti viimevuosien aikana tuhanteen kertaan hokenut joka suuntaan, etten halua yhtään mitään eivätkä kaikki silti oikein ymmärrä asiaa, joten ehkä lahjaksi saadusta esineestä ihan julkisesti luopuminen kertoo lahjan antajalle, että todellakin tarkoitin mitä sanoin ja saa lahjan antajan samalla tajuamaan, ettei hänen oikeasti kannata ostaa minulle yhtäkään tavaraa enää.
Olen myös yrittänyt miettiä haluaisinko itse, että joku säilyttää minun antamaani tavaraa riesanaan vaikka ei edes halua pitää sitä. En itse todellakaan haluaisi enkä usko, että kovin moni muukaan haluaisi, joten usein lahjaksi saadusta tavarasta on ihan okei luopua. Kohti minimalistisempaa elämää pyrkiessä ongelmana on vain ehkä usein se, ettei lahjan antaja välttämättä ymmärrä, miksi en halua säilyttää vaikkapa saamaani keittiötarviketta, kun sille kuitenkin hyvin selkeästi on kaapeissani tilaa ja sitä voisi teoreettisesti joskus käyttää. Olenko lahjan antajan mielestä vain ärsyttävä tyyppi, kun olen niin nipo sen suhteen, kuinka monta kahvikuppia kodistani löytyy?
Joskus kyseessä voi myös olla perintönä tullut tavara, josta ei itse välitä, mutta josta luopuminen voi aiheuttaa syyllisyyden tuntemuksia. Onko okei luopua isoisoäidin kahvikupeista, jotka on saanut, mutta jotka eivät miellytä omaa silmää yhtään? Tai mummovainaan kaulakorusta, joka ei ole ollenkaan omaan makuun ja jota ei siksi koskaan käytä?
En enää itse takerru tavaroihin muistojen vuoksi, sillä olen miettinyt asiaa paljon ja erottanut tavarat, ihmiset ja varsinaiset muistot mielessäni toisistaan. Muisto läheisestäni ei ole sidottu tavaraan vaan se elää mielessäni ja jos itse tavara ei miellytä minua, ei minun tarvitse säilyttää sitä vain velvollisuuden vuoksi. Joku muu voi rakastaa vanhoja esineitä ja siitä voi kiertoon laitettuna olla iloa jollekin muulle tai sitten koko esine voi oikeasti olla niin turha, että se pitää vain heittää roskiin – kukaan ei nimittäin taatusti haluaisi veljeni päiväkodissa askartelemaa käpytonttua. Esineiden näkeminen voi toki herättää mieleen muistoja ihmisestä, johon esine liittyy, mutta olen itse ratkaissut tämän ottamalla kuvia tällaisista esineistä ja luopulla sitten niistä varsinaisista tavaroista.
Olen taistellut näiden kaikkien tuntemusten kanssa paljon ja päässyt niistä jo aika tavalla yli. Toivon, etteivät läheiseni ole loukkaantuneet, jos ovat nähneet minun Instagram Stories -klipeissäni luopuneen jostakin sellaisesta, mitä olen heiltä saanut. Toivon, että he ymmärtävät, mikä päämääräni tavaroiden vähentämisessä on ja miksi sen teen ja hyväksyvät, että tavara, johon he ovat käyttäneet rahojaan ilahduttaakseen minua on nyt palvellut minua tarpeeksi pitkään ja sen on aika lähteä ilahduttamaan muita.
Yksi syyllisyyden tunne, josta en kuitenkaan ole onnistunut pääsemään eroon on sellainen, josta puhutaan vähemmän. Se on ollut tunne, jota on ollut vaikeaa pukea sanoiksi ja siksi kuvailla täysin, mutta varsinkin viimeaikoina se on ollut paljon läsnä.
Olen työskennellyt lähes 15 vuotta kosmetiikka-alalla, joten minulle on kertynyt kosmetiikkaa valtavasti. En ole aiemmin pitänyt sitä millään tavalla ongelmana, sillä olen nauttinut siitä ja kokenut sen vain elämääni sisältöä tuovaksi työvälineeksi, josta on sekä iloa että hyötyä. Viimeisten kuukausien aikana siitä on kuitenkin tullut jotain aivan muuta ja jopa suoranainen syyllisyyttä monella tapaa aikaansaava taakka.
Olen aina antanut auliisti pois tuotteita, joita en itse ehdi käyttää ja niille löytyy kyllä varsin helposti ottajia täällä Ruotsissakin. Suomeen en ole alkanut niitä lähetellä, sillä postikulut paketeille ovat varsin hurjat ja muutenkin on ollut paljon käytännöllisempää jakaa niitä pois täällä. Olen vienyt kosmetiikkaa niin omille kuin miehenkin tutuille, kutsunut heitä kotiinkin hamstraamaan tuotteita sekä hyödyntänyt miehen tuttuja, jotka tekevät esimerkiksi töitä sellaisten ihmisten parissa, joille tuotteista voisi olla iloa. Minulle ylimääräisistä tuotteista on siis ollut helppoa päästä eroon.
Kun kosmetiikkajemmani ovat olleet valtavat, ei tuotteista luopuminen ole aiheuttanut minkäänlaista huonoa omaatuntoa. On ollut todella okei kertoa luopuvansa jostakin, sillä kotona on ollut kymmenen vastaavaa tuotetta, joihin on voinut tarttua eikä tuotteista luopuminen ole todellakaan tarkoittanut, että niiden tilalle pitäisi sitten olla ostamassa jotain uutta.
Nyt kun ahdistukseni kosmetiikkavarastojani kohtaan on alkanut kasvaa varsin suuriin mittasuhteisiin aiheuttaa tämä minulle kuitenkin myös syyllisyyden tuntemuksia – tai oikeastaan pohdintaa siitä, pitäisikö minun tuntea syyllisyyttä. Tarkoitan tällä sitä, että minulla on esimerkiksi aivan liikaa puhdistusvesiä, hoitonesteitä, kasvovesiä ja seerumeita enkä ole edes varma, voinko ehtiä käyttää niitä kaikkia. Tai oikeastaan olen jopa melko varma, että en voi ehtiä.
Villeimmässä fantasiassani ja samalla myös suurimmassa unelmassani voisin vain luopua lähes kaikista kosmetiikkatuotteistani ja jättää kaikkea minulle vain yhden. Se olisi ihanaa ja juuri sellaisesta elämästä haaveilen. Kun joku tuote sitten loppuisi, voisin harkita tarkoin, minkä tuotteen hankin sen tilalle. Kaikki kosmetiikkani mahtuisivat pieneen tilaan enkä omistaisi mitään sellaista, mitä en sillä hetkellä käytä.
Jonkun korvaan tämä kuvaus voi kuulostaa täysin normaalilta jutulta, mutta minun elämäni ei ole ollut tuollaista pariinkymmeneen vuoteen. Minulla on teinistä lähtien ollut paljon kosmetiikkaa enkä ole koskaan halunnut rajoittaa sen määrää, sillä se on tuottanut minulle iloa. Nyt se kuitenkin tuottaa lähinnä ahdistusta.
Tiedostan kuitenkin, että olisi todellista tuhlausta luopua lähes kaikesta kosmetiikastani ihan vain siksi, etten juuri nyt kaipaa sitä, jos kuitenkin suunnittelen ostavani loppuvien tilalle uusia. Eikö siinä tapauksessa vain olisi järkevää käytellä pois niitä omia jemmoja? Kulutusahdistus ja sen aikaansaama syyllisyys onkin nimenomaan se juttu, jota tässä poden.
Lue myös: Kun kosmetiikka ei enää tuota hyvää mieltä
Kuinka paljosta on järkevää luopua ja kuinka paljon on kohtuullista säilyttää? Miksi edes tunnen huonoa omaatuntoa, kun minulle ylimääräiset tuotteet eivät kuitenkaan olisi menossa roskiin, vaan jonkun muun iloksi?
Toisaalta olisi ihanaa aloittaa homma puhtaalta pöydältä ja luopua kaikesta ylimääräisestä. Jos jotain tarvitsisi, voisi sellaisen sitten hankkia, mutta samalla tulisi punninneeksi, että tarvitseeko sitä kuitenkaan oikeasti. Samalla kun pohdin näitä ajatuksia, huutaa mielessäni pieni ääni, joka kertoo tuollaisen asian toteuttamisen olevan todella huono idea ympäristön kannalta. Ettäkö hankkiutuisin eroon minulla jo olevista tavaroista vain voidakseni ostaa sitten myöhemmin uusia? Johan sen sanoo järkikin, että moinen olisi todella typerää – mutta silti se olisi niin houkuttelevaa!
Koen siis valtavaa syyllisyyden tunnetta pallotellessani näiden ajatusten välillä. Tottakai olisi turhaa ostaa uusia juttuja pois annettujen tilalle, mutta ostaisinko enää edes niin paljon? Juuri nyt en nimittäin usko, että ostaisin enkä osaa kuvitella, että osaisin palata näistä ajatuksistani enää takaisin aiempaan ajatusmaailmaani.
Lue myös: Näin minimalismi on vaikuttanut ajatuksiini meikkien käytöstä ja hankkimisesta
Olen käynyt kosmetiikkajemmojani jälleen paljon läpi ja poiminut sieltä sivuun tuotteita, joista olen valmis luopumaan. Myönnän kuitenkin, että monien tuotteiden kohdalla mietin edelleen, etten voi luopua siitä, koska se on hyvä ja haluan itse käyttää sen. Kun sitten kuitenkin seison katsellen edessäni kahtakymmentä seerumia tiedän kaikella järjellä, etten voi millään ehtiä iloita niistä kaikista. Jos annan pois puolet, enkä voisi samalla antaa pois hieman enemmänkin?
Oman lisäahdistuksen hommaan antaa tietysti vielä se, että kotonani on paljon blogin kautta saatuja tuotteita, joista haluaisin mielelläni postata. Onko vain okei sanoa itselleen, että tästä tuotteesta nyt ei vain tule postausta ja sillä selvä? Siihen tuskin kukaan muu voi osata vastata.
Minulla on todella vahva visio siitä, millaista elämää haluaisin elää ja niin hassulta kuin se kuulostaakin tuntuu minusta, että kodin kaapit täyttävät kosmetiikkatuotteet ovat sen tiellä. Toisaalta tuntuisi hieman haaskaukselta tyhjentää kaapit ja laittaa tuotteet kiertoon, mutta toisaalta se tuntuu varsin pieneltä hinnalta niille mahdollisuuksille ja sille olotilalle, jonka uskon sen saavan aikaan.
Toisaalta voihan kuitenkin käydä niin, että luulen vain kosmetiikan olevan jotenkin keskeinen juttu tässä, mutta saatankin huomata jemmoistani luovuttua, ettei se oikeasti ollut. Juuri nyt runsas määrä kosmetiikkaa parissa kodin kaapissa ei kuitenkaan ihan oikeasti rajoita elämääni mitenkään, sillä emme ole edes lähdössä reppureissuun ennen kuin aikaisintaan ensivuoden puolella.
Teenkö sittenkin vain kärpäsestä härkäsen? Lakkaisiko koko asia vaivaamasta mieltäni, jos vain sulkisin kosmetiikkakaappini oven ja yrittäin olla ajattelematta sitä tosiasiaa, että oven takana on valtava määrä tekemättömiä päätöksiä ja sen vuoksi jopa vanhenevia, lopulta mahdollisesti roskiin päätyviä tuotteita? Sehän on kaikki vain kosmetiikkaa.
Ootko ajatellut että esim. ylimääräisiä hoitovesiä ja seerumeita voisi käyttää myös vartalolle ennen kosteusvoiteen levitystä? Kyllähän se tuhlaukselta voisi tuntua mutta sillätavoin ne saisi huomattavasti nopeammin kulutettua. Niin varmaan itse tekisin 😀 vähän luksusta keholle 😉
Jotenkin se tuntuisi minusta todella suurelta tuhlaukselta, kun sitten vain ajattelisin, että sen sijaan, että läträisin niitä turhaan vartalolleni tavoitteena vain saada purkit tyhjäksi, voisi joku oikeasti hyödyntää niitä omassa käytössään. :/
Kerran puolessa vuodessa siivoan kaappini, laitan tavaraa myyntiin ja lahjoitan kavereille ja perheelle. Syyllisyys painaa etenkin lahjaksi saatujen tavaroiden kohdalla. Vaikken välttämättä tekisi niillä mitään niin niihin on liittynyt tunnearvoa. Mutta nykyään minulla on sellainen periaate että kysyn itseltäni jokaisen tavaran ja vaatteen kohdalla että käytänkö sitä ja olenko tarvinnut sitä vuoden sisään. Jos vastaus on ei niin silloin siivoan sen pois kaapeista lojumasta.
Minä olen onneksi päässyt yli tuosta muiden antamien tavaroiden luopumisesta tulevasta syyllisyydestä (pitkälti toki sen vuoksi, että olen tehnyt selväksi kaikille, etten halua mitään ja lähes kaikki noudattavat toivettani), mutta nyt mietittynä sen käsittely tuntui jotenkin todella helpolta tähän ympäristön kannalta tunnettuun syyllisyyteen verrattuna. Silloin oli kyse vain jonkun yksittäisen ihmisen tunteista ja se oli usein järkiperäisesti perusteltavissa (”En käytä tätä tuotetta, en siis tarvitse tätä eikä siitä luopuminen vaikuta elämääni mitenkään.”), mutta kosmetiikan kohdalla tuntuu jotenkin paljon hankalammalta. ”Joo, en tarvitse tätä seerumia juuri nyt, mutta tässä on pari vuotta päiväystä jäljellä ja tämä on vielä 1,5 vuoden kuluttua käyttökelpoinen…” :/
Nythän blogisi nimi alkaa olla totta! 🙂 Kun aloin lukemaan blogiasi, voi kuinka hauskaa oli ihastella hassun hauskoja laitteita ja tuotteita, joita olit bongaillut! Silloin ajattelin, että onkohan blogisi nimi tarkoituksella päinvastainen. Ostelit erikoisia kasvojen hoito vempeleitä, niistä oli kiinnostavaa ihmetellen lueskella.
Tunnustan, olen antanut eteenpäin lahjaksi saamiani tavaroita jotka eivät ole makuuni. Tässä katson, että lahjan saaja ei asu edes samalla paikkakunnalla, eivätkä henkilöt tunne toisiaan.
Tanjan ehdotus käyttää kasvojenhoitotuotteita vartalolle, on ollut omassakin käytössä siinä vaiheessa kun tuote ei ole ollut ihan täydellinen alkuperäiseen tarkoitukseensa. Vartalon iho jää usein vähemmälle hoidolle kuin kasvot. Iho on kehomme suurin elin, joten sitä voi välillä hemmotella ”laajemminkin”.
Joo, tuo on toki hyvä idea silloin, jos ei keksi ketään, jolle tuotteen voisi antaa ja jonka iholla tuotteesta olisi oikeasti apua. 🙂
Itse olen siinä mielessä hieman vastahakoinen läträämään kasvojenhoitotuotteita vartalon iholle, että kaikkien kosmetiikkatuotteiden turvallisuusarviot on tehty miettien raaka-ainekohtaisesti perustuen tuotteen kohtuulliseen käyttöön. Eli esimerkiksi vaikka kasvoseerumin kohdalla on arvioitu, että tuotteessa olevalle ainesosalle altistuu kohtuullisessa käytössä xxx mg/päivä, kun tuotetta käyttää kasvoille ja se on täysin turvallista. Jos samaa tuotetta kuitenkin käyttää vartalon iholle laajemmissa väärin voikin olla, ettei tuo kohtuullinen käyttö enää toteudu. En varsinaisesti usko, että monissakaan tuotteissa olisi mitään haitallista, mutta aivan kuin suolakin vaikka on täysin turvallista käyttää pienenä hyppysellisenä, ei enää olekaan välttämättä hyväksi, jos altistuminen sille on suurempaa. :/
Minulla ei ole kosmetiikkaan minkäänlaista tunnesidettä. Kävin juuri kynsilakkajemmani läpi ja heittelin turhat pullot roskiin. Eivät olleet kuivuneita ja osa lähes täysin, mutta jotenkin en osaa enää edes käyttää lakkoja. Osan lakoista lahjoitin veljentyttärelle askartelutarpeiksi.
Pärjään hyvin vähän kosmetiikalla. Minulla on shampoo, pari hiusainetta, vedenkestävän meikin poistoaine, misellivesi ja hammastahna. Päivittäin käytän ripsiväriä, kulmakynää ja -geeliä, meikkivoidetta ja puuteria ja aurinkopuuteria. Ostan uuden putkilon tai purkin vasta, kun edellinen on tyhjä. Se on vapauttavaa ja helppoa. Aiemmin olen ollut kosmetiikkahamsteri, mutta nyt kaikki pullot mahtuvat yhteen koriin.
Sen sijaan minun on vaikea luopua lapseni vaatteista, joita on käytetty jonain tärkeänä päivänä. Esimerkiksi yksi ihan tavallinen t-paita on tallessa, koska lapsi oppi vuosi sitten se päällä kävelemään. Samoin tunnistan tuon kuvaamasi fiiliksen, että mietin lahjojen kohdalla, että voi hitsi, joku ihana ihminen on käyttänyt vähiä rahojaan lahjaani, ja nyt minä haluan antaa sen pois.
Kuulostaa ihanalta, että kosmetiikat ovat noin minimissä. 🙁 Minullakaan ei ole varsinaisesti kosmetiikkaan tunnesidettä, vaan lähinnä vain juuri siihen, että olisin niin valmis nimenomaan antamaan kaiken vain pois, että se aiheuttaa omantunnontuskia turhan kulutuksen vuoksi. Homma olisi niin paljon helpompaa, jos tuotteet haluaisi pitää juuri siksi, että niihin on tunneside. :/
Kävin tästä juuri tosin hyvän keskustelun mieheni kanssa ja sen seurauksena tajusin, että on oikeastaan aivan sama yleisen kulutuksen kannalta, ostaako joku muu juuri nyt uuden tuotteen vai annanko hänelle sen omista jemmoistani ja sitten itse joskus tulevaisuudessa hankin uuden, jos sitä tarvitsen. Tämä toi pientä synninpäästöä juuri tuohon minua vaivaavaan kulutusnäkökulmaan. 🙂
Meinasin tulla itsekin sanomaan tuon yleisen kulutuksen pointin. Annan ja lainaan mielelläni itsekin käyttökelpoisia tavaroita muille, jos huomaan, että joku muu käyttäisi niitä enemmän kuin minä. Ajattelen, että tavaroiden kuuluu tulla käytetyiksi, enkä halua niiden potentiaalin valuvan hukkaan 🙂
Itselläni ei ole menossa tavaroiden vähennysprojektia, joten en välttämättä täysin ymmärrä miksi juuri kosmetiikka tai siitä luopuminen tuottaa syyllisyyttä. Voisiko olla kyse siitä että mietit ehkä samalla myös blogisi tulevaisuutta? Kosmetiikkahan on keskeisessä osassa työtäsi, ja jos luopuisit kosmetiikasta, niin voisitko edelleen tehdä blogiasi samalla tavalla? Voisko jotain tällaista olla noiden ajatustesi taustalla? Mä sanoisin että luovu ihmeessä ylimääräisistä tuotteista, jos kerran tiedät ettet ehdi käyttää niitä kaikkia ja katso mikä fiilis siitä tulee, jos tuotteet kerran päätyvät kuitenkin muille käyttöön eikä roskiin. Olettaen että pystyisit tuottamaan edelleen tarpeeksi sisältöä blogiisi, vaikka niillä uusilla tuotteilla sitten.
Oon huomannut omalla kohdalla sen etten itsekään halua enää valtavia varastoja kosmetiikkaa. Blogit eivät saa aikaan enää samanlaisia ostohimoja kuin ennen, ja tästä oon tyytyväinen. Moni bloggaaja sanoo, että haluaa esittelemällä tuotteita auttaa lukijoitaan välttämään hutiostoksia, mutta omalla kohdalla bloggaajat ja muut vastaavat influencerit on luoneet mulle tarpeen pikemminkin ostaa lisää ja taas lisää tuotteita, kun on kehuttu jotakin uutta mielettömän hyvää seerumia tai hypetetty kulttimaineessa olevaa huulipunaa. Kosmetiikka on samalla täyttänyt mussa olevaa aukkoa, mutta viimeisten vuosien aikana tää on onneksi tosiaan helpottanut, ja oon aika hyvin noudattanut periaatetta, että uuden tuotteen saa ostaa sitten kun on käyttänyt vanhan ensin pois.
Hei, sama juttu täällä: bloggaajat ja influencerit saavat välillä aikaan ihan ihmeellisiä ostohimoja, vaikka olen todella tarkka rahankäyttäjä ja muutenkin ns. perusjärkevä medialukutaitoinen aikuinen ihminen (laittaa miettimään, miten vietävissä monet nuoret ovat näiden edessä). Vasta oman karsimisprosessin jälkeen olen päässyt eroon ostamisen ihannoinnista ja pystyn kriittsemmin suhtautumaan eri tuotesuosituksiin ja omiin todellisiin tarpeisiin. Monta suosittua bloggaajaa / influenceria lakkasin seuraamasta somessa tämän karsimisprosessin yhteydessä, koska tajusin ettei heidän kanavansa oikeastaan antanut itselle mitään lisäarvoa, päinvastoin.
Jäljelle seurantaan jäi ne, jotka mielestäni todella yrittävät tuoda kanavillaan positiivista vaikutusta (oli se sitten konmaritusta, minimalismia,ekologisuutta, lähiruokaa, yhteiskunta- ja yritysvastuuta, somekiusaamisen kitkemistä, tunneälyä, you name it) kaikessa tekemisessään kuin vain satunnaisten yhteistyöpostausten kautta. Tai ne jotka todella ovat perehtyneitä asioihin omalla alallaan, kuten Virve, jolloin tuotesuositukset ovat mielestäni paljon kestävämmällä pohjalla (= niitä on oikeasti testattu pitkään / on ymmärrystä sisällöstä ja vaikutuksista jne.). Siksi Virve olet yksi ehdoton lemppari ja niitä, joiden sisällöstä oikeasti saa jotain lisäarvoa! Kiitos!!
Kiitos ihanista sanoista! <3
Jos sinulla on joku tietty tavoitemielikuva, niin sanoisin, että uskalla vain mennä rohkeasti kohti unelmaelämääsi ja jos pääset sitä lähemmäksi päästämällä irti osasta kosmetiikastasi, niin silloin se on sen arvoista. Kosmetiikkavarastosi kun selvästi jollain tavalla ”ahdistaa” sinua (ja on ajatuksissasi jonkunlaisena lukkona?). Etenkin, jos kosmetiikka ei edes päätyisi roskiin vaan toisten käyttöön! 🙂
Olen aiemmalta ammatiltani maskeeraaja ja vaikka en vuosiin kyseistä työtä ollut tehnyt, niin silti varastoin koulu- ja työajalta siveltimiä, meikkejä yms. tarvikkeita, vaikka kuinka pitkään. Pari vuotta sitten, kun viimein meni hermo ja heitin melkein kaiken pois (suurinosa roskiin, osa kavereille), on oloni ollut siitä asti hämmentävän huojentunut. Nyt minulla on enää vain pieni pussi meikkejä, jokaista tarvitsemaani tuotetta vain yksi. Ja huomaan kuinka minulle ei enää myöskään tule mielitekoja ostella uusia meikkejä kokeiltavaksi ja koko meikkaamiseni on vähentynyt ja siten myös nopeutunut (minkä koen itse ainoastaan vapauttavana asiana). 🙂 Ja siis siltikin edelleen nautin laittautua ja lukea esim. tuotearvosteluja ja olla edes jollainlailla tietoinen milloin mistäkin meikkaus/kosmetiikkamuodista.
Tsemppiä päätöksiin ja kirjoittele taas lisää aiheesta. Itseäni inspiroi valtavasti, kun analysoit omia ajatuksiasi ja tunteitasi suhteessa minimalismiin. 🙂
Tein tällaisen ison karsimisurakan, kun muutettiin poikaystäväni kanssa yhteen. Ja sen jälkeen myös käyn säännöllisesti läpi kaappeja ja vaatekomeroa -en halua, etttä kotonamme on liikaa tavaraa, jolla ei edes tiedä mitään tai jonka olemassa oloa ei edes tiedä. Haluan arvostaa sitä, mitä mulla on. Ja esimerkiksi vaatekaapin siivous, järjestely ja karsiminen myös aika hyvin hillitsee shoppailuvimmaa ostaa sinne lisää uutta, mikä on aina tietysti se yhtä tärkeä kolikon kääntöpuoli.
Koen tavaran karsimisen vapauttavana. En tunne siitä syyllisyyttä, korkeintaan joidenkin yksitttäisten lahjojen kohdalla ehkä. Mutta muuten olen sellainen, etten kiinny tavaroihin tai paikkoihin, vaan ihmisiin ja muistoihin. Kuten sanoit, se, että ne eivät ole sama aia, tekee tavarasta luopumisesta huomattavasti helpompaa.
Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta ja mukavia kesäpäiviä!<3
Ida Kotona kaupungissa blogista
http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa
Mulla syyllisyyttä tavaroiden vähentämisessä aiheuttaa ehkä eniten se, että aina ei jaksa nähdä ylettömästi vaivaa sen eteen, että kierrättäisi poistettavat tavarat kunnolla tai esimerkiksi korjaisi huonokuntoisia/rikkinäisiä tavaroita ennen kiertoon pistämistä. Siispä aika paljon tällaista tavaraa (esim, huonokuntoisia siivousvälineitä/työkaluja, puoliksi käytettyjä kyniä ja kuluneita koriste-esineitä ja astioita ja muuta sekalaista sälää) on mennyt ihan roskiin. Toki olen vienyt ehjiä ja käyttökelposia tavaroita kierrätyskeskukseen ja fidalle, mutta sielläkin nousee helposti se ajatus, että näihin paikkoihin varmasti tulee säkkikaupalla ihmisiltä yli jäävää tavaraa joilla ei välttämättä ole käyttöä kenellekään, ja että tavallaanhan sitä ulkoistaa kierrätysstressin dumppaamalla tavarat jonkun toisen vaivoiksi.
Toisaalta tämän prosessin ja ajattelutavan muutoksen myötä oppii kyllä selkeästi tekemään jatkossa harkitsevampia ja järkevämpiä valintoja, eikä esimerkiksi aina ostamaan sitä halvinta ja heti hajoavaa versiota jostain.
Sanonta köyhän ei kannata ostaa halpaa, pitää paikkanssa monessa asiassa. Halpa menee rikki helpommin/nopeammin ja joutuu ostamaan uuden. Kerralla hankkimalla ( ja siihen säästämällä ) laadukkaalla tavaralla on pidempi käyttöikä. Säästin nojatuoleihin 2 vuotta, nyt on kunnolliset ja sellaiset joista on iloa pitkään.
Tämä pitää kyllä ehdottomasti jossain määrin paikkansa, mutta täytyy silti sanoa, että nykyään ei kyllä aina. Kallilla hinnalla myydään nykyään paljon huonolaatuista tavaraa ja edullisestikin voi saada kestävää. 🙂
Juuri nuo saadut lahjat ja niiden pois antaminen. Inhoan, kun lapsille annetaan jatkuvalla syötöllä esim. pehmoleluja, joilla meidän lapset ei edes hirveästi leiki. Olen silti antanut niitä hurjan määrän eteenpäin. Pahimpia ovat anopin antamat lahjat minulle, koska hän saattaa kysellä niiden perään. Eräänkin teekannun aioin nakata kirpparille, mutta sitten hän hoksasi sen hyllyllä ja alkoi puhua siitä. Lopulta mieheni antoi sen anopille käyttöön. Nyt saankin sitten odottaa muutaman vuosikymmenen, että pääsen siitäkin kannusta eroon. Anoppi tietää, että laitan joskus turhaa tavaraa pois, jonka vuoksi hän joskus lähinnä miehelleni lapsena kuuluneen tavaran nähdessään sanoo, että älä vain heitä pois, anna vaikka minulle takaisin, jos et enää tarvitse. Enkä edes laita miehen tavaroita pois luvatta. Onneksi pakollisten muuttojen vuoksi anopin tavaramäärätkin ovat pienentyneet, mutta niidenkin menetettyjen asioiden perään hän edelleen itkeskelee. Saattaa kuulostaa kamalalta, mutta meillehän ne hänen rojunsa joskus päätyvät ja en ihan oikeasti odota innolla niiden läpikäymistä. Koska tiedän kokemuksesta, että alamme sitten tunteilla ja niskassamme on tavaraa vuosikausia, ennen kuin olemme valmiita antamaan ne pois.
Tämä ei liity suoraan postaukseesi, mutta olet käsitellyt kosmetiikkapakkausten kierrätystä aiemmin ja tiedät varmasti vastauksen tähänkin:
Ovatko The Ordinaryn tyhjät lasipakkaukset (ilman korkkia) kierrätettävissä lasinkeräyksessä? Pullossa on mustavalkoinen kierrätys-merkki, mutta en tiedä kuvastaako se sitä, että lasi on valmistettu kierrätetystä materiaalista vai sitä, että pullo on mahdollista kierrättää nyt käytön jälkeen. Kiitos vastauksesta ja pahoittelut, jos kysymys on typerä tai ihan itsestäänselvä 🙂
Näitä on hyvä aina pohtia, kiitos kun nostit esiin! Minusta nuo The Ordinaryn pullot ovat kierrätettävää lasia, eli eivät ole mitenkään erityistä lasia kuten vaikka jotkut voidepurkit ja hajuvesipullot. 🙂
Suosittelen kyllä, että aloitat puhtaalta pöydältä jos se sinusta hyvältä tuntuu. Lahjoitat vain pois muille, niin huonosta omaatunnosta ei tarvitse kärsiä vaan päinvastoin! Toisit iloa niille joille lahjoitat 🙂
Itse olen ollut minimalisti jo vuosia ja oman kosmetiikkavaraston voi laskea kahden käden sormilla sisältäen kaiken meikeistä shampooseen. Ja kyllähän se hyvältä tuntuu kun kaikki mahtuu yhteen meikkipussiin!
Etkö voisi käydä varastojasi läpi tuoteryhmä kerrallaan, katsoa päiväykset ja jättää itsellesi vain ne ihanimmat ja kiinnostavimmat tuotteet, joita ehdottomasti haluat kokeilla ja jotka myös ehdit itse käyttää? Loput voisit hyvillä mielin lahjoittaa tai myydä. Ottajia varmasti on. Turhahan sinun on kaapeissa pitää niin isoja varastoja, että tuotteet ehtivät vanhentua. Näin toimimalla sinulla olisi selvä suunnitelma kosmetiikan suhteen, eikä asia enää ahdistaisi. Saisit myös jaettua kosmetiikan tuottamaa iloa muille. Se, mikä nyt tuottaa sinulle ahdistusta, voisi tuoda jollekin toiselle hyvää mieltä.
Saatko edelleen kosmetiikkaa jatkuvasti lisää? Jos saat, niin silloin tuo systeemi ei toimi, vaan purkkeja ja pulloja alkaa taas kertyä yli oman tarpeen. Silloin sun pitää yrittää olla ottamatta tarpeetonta kosmetiikkaa vastaan ja ottaa vain siinä tapauksessa, että sinulla on kyseiselle tuotteelle varmasti tarvetta. Tiedän, että se on vaikeaa, mutta kohdallasi varmasti tarpeellista, jos ylisuuret varastot ahdistavat. Tsemppiä!
Joo, olen tehnyt tuota jo pitkään. 🙂 Nyt lähinnä ongelmana se, että minulla on kyllä tuotteita jopa vuoteen 2022 asti (päiväyksiä sinne asti), mutta tosiaan en haluaisi jemmata kotona niin monen vuoden tarpeita, kun kuitenkin lähtö ulkomaille edessä ja lähinnä mietin, että mikä olisi fiksua. Jos olemme reissussa vaikka vuoden 2020 niin voisin sen jälkeen edelleen käyttää vuoden 2021 ja 2022 tuotteita, mutta tulee vastaan juuri tämä ongelma, että en vain yksinkertaisesti haluaisi säilöä niitä. :/
En ole enää aikoihin ottanut liiemmin tuotteita vastaan, eli korkeintaan yksittäisiä satunnaisia tuotteita joskus töistä ja blogin kautta tainnut tulla muutama tänä vuonna, mutta kieltäydyn tuotteista aina ellen näe todella tärkeänä juttuna blogin kannalta. Muutenhan näitä varastoja ei tosiaan koskaan saisi kutistumaan. 🙂