Kaupallinen yhteistyö
Nyt seuraa söpöysvaroitus: tänään laitetaan nimittäin käyntiin arvonta jostain niin suloisesta ja hurmaavasta, mutta samalla myös aivan äärimmäisen tehokkaasta ja toimivasta tuotteesta, etten malta pysyä housuissani koko jutun kanssa!
Kuten moni varmasti tietää, olen ehdoton FOREO-fani. Minulla on jo yli vuoden ajan ollut päivittäisessä käytössäni minun mielestäni jo varsin kompakti ja suloinen FOREO Luna Mini -ihonpuhdistuslaite, jonka voin koska tahansa kehua kelle tahansa maasta taivaisiin. Jopa mies on ollut niin ihastunut laitteeseen, että hänkin käyttää sitä päivittäin ja jopa huolehtii sen (onneksi vain useamman kuukauden välein tapahtuvasta) latauksesta, mikäli minä en ole ehtinyt reagoida asiaan.
En ole kissa, koira tai vauvaihmisiä siinä mielessä, että alkaisin lässyttämään niille välittömästi niitä kohdatessa, mutta tämä seuraava hurmuri sai minussa aikaan aivan saman reaktion kun useille edellä mainittujen rakastajille ne kohdatessaan:
FOREO on nimittäin tuonut myyntiin suloisen, entistäkin pienemmän FOREO Luna Go* -ihonhoitolaitteen, joka on vanulapun kokoinen!
Meinasin pudota tuolilta kun näin nämä töissä ensimmäistä kertaa. Nämä ovat niin söpöjä, suloisia, hurmaavia ja ihania sekä samalla kuitenkin myös käteviä ja toimivia!
Superpieni ja superkevyt laite toimii yhdellä latauskerralla noin 30 kertaa, mikä on toki huomattavasti vähemmän kuin tavallinen FOREO, mutta aah, onhan tämä nyt ihan mielettömän kätevä ottaa mukaan reissuun! (Ei sillä etteikö perus Luna Minikin* olisi.)
Ja hei katsokaa, kuinka suloisen pieneltä tämä näyttää pienien Beautyblender Microjen ja muiden pikkumeikkien kanssa:
En ihan oikeasti kestä!
Macaron-leivoksia muistuttavien, ladattavien Go-laitteiden lisäksi FOREO on tuonut myyntiin jotain muutakin jännää: kokeilutarkoitukseen tarkoitetun FOREO Luna Play -laitteen, joka on kuin FOREO Go (ilman anti-age-hoitopintaa), mutta sen akku kestää käytössä 100 käyttökertaa eikä sitä voi ladata uudelleen.
Pikkulaite irtoaa huomattavasti ladattavaa sisartaan edullisempaan hintaan, eli alle 30 eurolla ja koska siitä riittää iloa n. 3,5 kuukauden päivittäiseen käyttöön (kerran päivässä) pääsee sen avulla hyvin kokeilemaan, olisiko FOREO sellainen laite, josta voisi tulla osa omaa päivittäistä ihonhoitorutiinia. Mielettömän kätevää, sillä veikkaan monen laitteen ostoa harkitsevan miettivän, tulisiko laitetta sittenkään käytettyä niin paljon.
Koska olen itse niin suuri FOREO fani ja aivan totaalisen hurmioitunut näistä pikkuveijareista neuvottelin meillä töissä pienen diilin. Sain nimittäin eleveniltä teille arvottavakseni kaksi FOREO Luna Play -laitetta!
Instagram @nellenoell
Voit osallistua laitteen arvontaan blogissani hihkaisemalla kommenteissa, minkä värisen laitteen itsellesi valitsisit, jos voittaisit sen omaksesi.
Löydät koko Luna Play -valikoiman Elevenin verkkokaupasta*.
Itse kommenttiin ei tarvitse kirjoittaa sähköpostiosoitetta, mutta varmistathan, että jätät sen yhteydessä oikean sähköpostiosoitteen (ei näy muille lukijoille), jotta sinut on helppo tavoittaa mahdollisen voiton osuessa kohdalle.
Arvontaan voi osallistua perjantaihin 8.7. asti ja sen voittajat julkaistaan blogissa sen jälkeen.
Saisiko olla maailman suloisin ihonpuhdistuslaite?
Omani haluaisin keltaisena, sunflower yellow 🙂
Purple! 🙂
Keltainen on kiva!
Pinkki (fuchsia) olisi söpöin! 🙂
Oi violetti olisi ihana!
Mustan 🙂
Supersöpöläisen ottaisin itselleni ehdottomasti pinkkinä (fuchsia) <3
Pinkkiä ei voi vastustaa
Ihania pikkuisia! Mun valinta olisi musta 🙂
Mielellään kokeilisin, ja sinisenä 🙂
Lämpimämpi pinkki tännepäin, kiitos! :3
Jos onni osuu kohdalle niin ottaisin auringonkukan keltaisen 🙂
Voi kun ylisöpö <3 Tämä olisi ehdoton vaaleanpunaisena!
Pinkki on kyllä ihan mun ehdoton suosikki <3
Vaaleansininen <3
Pinkki
Oi että, pinkin värinen olisi ihana 🙂
No mutta kyllä kiitos ! 😀 Ja mitä vaaleanpunaisempi, sen parempi <3
Musta! En ollu koskaan edes kuullu tästä mutta pakko kokeilla!
Ei ihania. Mie ottaisin varmaan tuollaisen keltaisen sopolaisen 🙂
Rakastan kaikenlaisia härpäkkeitä. Omani haluaisin pinkkinä 🙂
Oi kuinka söpöjä! Vähän kyllä mietityttää tämän laitteen ”kertakäyttöisyys”, koska jos ”vain” sadan kerran alite maksaa kolmekymppiä, onko käytännössä rajattomat käyttökerrat 150€ hintaan ylitsepääsemätön? (Tai siis onhan 150€ paljon mutta kyllä tuollaisen saa myytyä eteenpäon jos ei tykkääkkään) Mutta kuitenkin…
Ja omani ottaisin kokeiluun turkoosina!
Mukana arvonnassa, mieluinen väri fuchsia
Ehdottomasti pinkki! 🙂 Sähäkkä sävy erottuu hyvin muista kauneuskaapin tavaroista.
pinkki 🙂
Pinkki (kuten manuaalinen versioni ko tuotteesta).
Minttu on kyllä ihana !! 🙂
Musta!
Pinkki 🙂
Voi kyllä kiitos! Ja pinkkinä tottakai!
Oo oon niin pitään halunnu kokeilla tätä! Tuo violetti on kaunein 🙂
Sininen!
Fuksianvärinen olis ihana!
Aquamarine, koska sininen on vaan mun juttu. Ja sopis vessan sisustukseenkin.
Keltainen. Kesän reissuihin mukaan kulkemaan 🙂
Pinkkinä!
Olisi kyllä kiva päästä kokeilemaan 🙂 Sunflower yellow miellytti vaikka yleensä valitsen aina pinkkiä!
Kylmä pinkki kiitos!!! : )
Pinkki/fuchsia
Ihana! Värivalintojen tekeminen on aina hankalaa, mutta ehkä tahtoisin violetin!
Tuo musta vei heti huomioni! 🙂
Mintun värinen kiitos 🙂
Midnight 🙂
Mahtavan oloinen härpäke! Ottaisin mustan.
Vaaleanpunainen on tämän tytön juttu 🙂
Violetti!
Pinkki
Auringonkukan keltainen <3
Oooo, miten täydellisiä! <3 Musta olisi oma valintani.
Pinkki (fuchsia) erottuu mustasta matkakosmepussukasta…
Pinkki on vastustamaton!
Vaalean sininen istuisi toilettini värimaailmaan kunniapaikalle. 🙂
Fuksia.
Pinkki ihan ehdottomasti!
Keltainen se olis, ehdoton lempivärini 🙂
Pinkki tai lila! 🙂
Kiinnnostava.
Midnight (kun ei kerran ole syvänpunaista).
Musta!
Pinkkihän se on tytön väri
Tummansininen olis mun väri!
Mustana, kiitos!
Pinkki olisi ihana!
Keltainen olisi ihana.
Purple! On näitä tullut kaiholla katsottua, hinta vaan kirpaisee.
baby blue ehdottomasti !
Purple! 🙂 Pakko kirjoittaa tähän loppuun muutakin, kun joku on jättänyt jo samalla nimimerkillä samanlaisen kommentin! 😀
Ehdottomasti haluaisin Fuchsian värisen!
Valintani olisi sävy mint, en kestä kuinka ihanan värinen!
Mint olisi ihana!
Violetti ois super ihana!
No pinkki olis paras!
Laite on niin utopistisen kuulinen, että sitä on pakko päästä testaamaan. Jos onni suosii, fuchsia olisi mieluisin väri 🙂
Tosi vaikea valinta mut kyllä mä keltaisen ottaisin
Oi, olisi aivan ihana päästä kokeilemaan! Mint olisi mieluisa väri 🙂
Turkoosi! <3
Pinkkinä 🙂
Kyllä kiitos saisi olla! Vaaleanpunaisena tietysti. Koska Luna on paras nimi (mun koiran nimi), tämmönen söpö Luna-asia täytyy ehdottomasti saada.
Osallistun! Ja ottaisin mustan koska se kuvastaa sopivasti sieluni väriä
Purple!
Oi onpa järjettömän suloinen laite! Pinkki <3
Tykkäisin violetista (purple) 🙂
Ihana laite! Söpö laite vaatii söpön sävyn eli vaalean sinisen!
Kyllä fuksia olisi mun väri tässä! 😀 Kiva olisi päästä kokeilemaan kyllä :3
Keltainen olisi ihana <3 Pitääkin lueskella tästä laitteesta vähän lisää, sillä se on jotenkin jäänyt itseltä huomaamatta vaikka blogia luenkin ahkerasti. 🙂
Pinkki!
Oi ihanaa, pinkki (fuchsia) mulle !
Oi miten ihana vekotin! Sininen varmasti sopisi omalle nassulle parhaiten 🙂
Tuon vaaleanliilan ottaisin :3
Mielenkiintoinen laite! Ja vaaleansinisen haluaisin.
Vaikka yleensä mennään pinkillä, niin nyt täytyy kyllä sanoa tuo auringonkukan keltainen 🙂
Pinkki olis kiva 🙂
Hassu pikku pampula! 😀 Mutta mukavan kompakti tämmöiseen kompaktiin kaupunkilaiselämään. Fuchsia lemppari vaihtoehto.
Midnight musta 🙂
Musta! Vai pinkki…?
Lila olisi meikän valinta 🙂
Ihana pallero! Fuchsia on suosikkini!
Pinkki
Tuo turkoosin värinen on ihanimman värinen
Ihan supersuloinen! Mintun värinen kelpaisi tänne 🙂
Ihanan sähäköitä värejä, mutta silti ottaisin mustan 🙂
purple
Pinkki
Pinkki!
Fuchsia on kyllä niiin suloinen 🙂
Turkoosin!:)
Wau! Tuon ei-ladattava kyllä pitää ostaa jos arpaonni ei suosi… kokeilla toimiiko herkällä couperosa iholla eka.
Mie haluisin voittoni tuon keltaisen värisenä <3 En muuten perusta kyseisestä väristä, mutta tuo nyt huutaa mua kunnolla.
Mint-väri sopisi hyvin kylppärimme smurffinsinisiin seiniin 😀
Turquoise Blue
Mukana arvonnassa, kirkas pinkki- väri olisi ihana!
Fuchsia olisi ihana 🙂
Purple on hienoin väri ikinä!
No liila!
Pinkki
Violetti
Eikä miten söpö valitsisin vaaleen pinkin!
Purple
Keltainen! Ai vitsi miten söpö 😀
Fuchsia on suosikkini
Pinkki ehdottomasti
Pinkki (fuchsia) oli sävyistä itselleni mieluisin, vaikkakin kaikki näyttivät aivan ihanilta! 🙂
Vaaleansininen
Pinkki! Tahtoo pinkin! 🙂
Violetin!
Kääks, huikea palkinto! Oon ehkä hieman tylsä, mutta kyllä mä mustan ottaisin. 😀
Pinkki olisi supersöpö <3
Sinisenä tai lilana, kivoja värejä molemmat !
Minttu ehdottomasti!
Ihania 😀 turkoosin ottaisin itelle
Tälle ois todellaki tarvetta eli mintun värisenä kilpailuun osallistuen!
Pinkki olis mun lemppari
Pinkkinä tietysti! 🙂
Pirtsakka pinkki 🙂
Fuksia! <3
Petal pink olisi mun väri eli vaaleanpunainen. 🙂 Foreo Luna jäi mieleeni aiemmasta postauksestasi, mutta en ole opiskelijabudjetilla raaskinut sitä vielä ostaa. Olen seurannut blogiasi pitkään ja sinun innoittamanasi opiskelenkin tällä hetkellä estenomiksi. 🙂
Keltainen on ihanan värinen!
Keltainen! 🙂
PetalPink!!!
turkoosi / sininen
Itsellä on turkoosi Luna Mini käytössä, joten jos voittaisin tässä kisassa, niin haluaisin sinisen ja antaisin sen veljelleni 🙂
Minttu <3
Pinkki olisi kyllä super ihana ! 🙂
*Pinkki*
Ehdottomasti pinkki
Tottakai lempiväri eli pinkki!
Turkoosi, ehdottomasti 🙂
Ehdottomasti Sunflower Yellow! Ihanan pirteä ja raikas kesäväri.
Fuchsia olis aika tulinen ^_^
Keltainen
Sininen aquamarine sointuisi ihonhoitotuotteideni värimaailmaan, joten se olisi valintani. 🙂
Sininen olisi ihanan pirtsakka!!!
Musta 🙂
Oi, mie tahdon tuollaisen oranssin!
No awwww!! <3 Kirkkaan pinkki tietysti, nyt sormet ristiin 🙂
Toi Aquamarine-sininen olis kyl ihan mun väri! <3
Turkoosin kannalle kallistuisin. 🙂
Pinkki sen olla pitää, vaikkei purplessakaan vikaa ole 😉
Joku vaaleanpunainen 🙂
Mint sopisi mulle
Oih, tällainen olisi niin ihana! Omani ottaisin ihanan kesäisen keltaisena, eli Sunflower Yellow.
Pinkki!
Tätä olen halunnut kokeilla, mutta ei uskalla satsata täyttä hintaa, jos ei tykkääkään. Pinkkiä testaisin mielelläni.
Pinkki tietenkin ☺
Musta olisi kiva yllätys ! 🙂
Oii ihana arvonta! Omani haluasin ehdottomasti liilana!:)
Mielenkiintoinen uutuus. Musta olisi minun valintani.
Fuchsia 🙂
Fuchsia olisi kaunis 🙂
Mukaan ihanaan arvontaan. Keltainen olis ihana
Pinkki!
Pinkki! 🙂
Pinkki ois jees
Yes please ja pinkki ois pop 🙂
Ehdottomasti pinkki!
Ehdottomasti tuo fuchsia <3 Olispa hienoa kokeilla moista!
Mint olisi ihana! <3
Vaaleanpunainen olisi ihana 🙂
Hirveä sisäinen taistelu; toisaalta hirveän epäekologista – toisaalta olisi ihana kokeilla. Päädyn hihkumaan että mulle minttu
Turkoosi näytti kivalta!
Pinkki olis kyllä niin söpö <3
Violetti 🙂
Violetti ois aika söpö. (=
Eeiih,ihania! Liila
Minttu, niin pirteä!
Sininen olisi mun suosikki 🙂
Mint!
Täälläkin heiluu toiveikas käsi: Baby blue!
Pinkki tai vaaleansininen <3
Magenta väri olis ihana!
Vaaleansininen!
Fuchsiaa foreo luna playta olisi hauskaa kokeilla ja väri sopisi aivan täydellisesti kylpyhuoneen (halppis, mutta silti hyvä) sisustukseen :)!
Tää on niin söpö! Haluaisin kirkkaan pinkin värisen 🙂
Värillä ei edes ole väliä, kunhan sais jotain tehostamaan kasvopesua. Oon himotellut näitä jo pitkään. 8)
Pinkki
Oi, nuo kaikki on niin syötävän suloisia, kaikki kelpais, mutta Mint olisi paras 🙂 . Tahtoisi niin kokeilla tätä!
Pinkki ehdottomasti
Sininen!
No pinkki sen olla pitää!
Vaaleanpunaisen supersöpöliinin 🙂
Ikuisena mustan ystävänä on pakko sanoa, että mustahan se näistäkin on lemppari 😀
Purppura
Ehdottomasti tuossa Fuchsia-sävyttä piristämään kasvojenhoitorutiineja 🙂
Noista söpöinolisi lila!
Pinkki on paras!
Violetti olis ihana!
Keltainen voisi olla sopeva
Musta! Olen halunnut päästä testaamaan tätä jo pitkään 🙂
Pinkki ehdottomasti!
Pinkki ois aika pop! 😉
Aquamarine olisi täydellisen värinen!
Tähän on pakko osallistua, vaikuttaa aivan loistavalta laitteelta 🙂 Keltainen ehdottomasti!
Oi, miten söpö! Pinkkinä (fucshiana) kaikkein söpöin eli sellainen olisi ihana.
Fuksia ois ihana! 🙂
Magenta eli fuchsia olis ihana voittaa 🙂
Vaaleanpunainen on vastustamaton!
Kesän kunniaksi Sunflower Yellow!
Pinkki oli suloinen!
Sininen
Minttu! Olen himoinnut moista siitä asti testattavaksi kun ekan kerran kyseisestä vekottimesta kirjoitit!
Vaaleansininen. Vaikka tuo pinkkikin on syötävän söpö <3
Tuo pinkki olis aika söpönen <3
Ihan minkä värinen vaan ois kiva omistaa!
Haluaisin ehdottomasti tuon pinkin!
Musta olisi omaan makuuni sopivin!
Vaaleanpunainen olisi ihana!
No toi pinkki tietysti 😀
Oi onpa suloisia! Pinkistä tykkään eniten
Ehdottomasti keltainen, kesän väei
Minttu kolahtaisi <3
Fuchsia!
Mulla on pitkään ollut vuonna nakki muussi ostettu Garnierin kasvoharja ja siinä samassa on myös itsepesuaine. On korkea aika sanoa heipat sille ja etsiä joku vähän pysyvämpi vaihtoehto. Kasvoharjan sisällä oleva ainekkaan ei varmaankaan ole enään kovin hyvä iholle näin yli 5 vuoden jälkeen.
Fuchsia!
Vaaleansininen on ihanan suloinen! :)Olen kuullut/lukenut näistä ihan valtavasti hyviä arvosteluja, mutta en ole kuitenkaan uskaltanut hommata omaa. Tämä onkin ihan loistava arvonta, jonka avulla pääsisi testailemaan laitetta oikein kunnolla! 🙂
Petal pink mutta muutkin ovat kyllä kauniita värejä
pinkki, kiitos!
Oi apua, näyttääpä söpöiltä. Vaaleansininen olisi oma valintani ^_^
Pinkki ois mun mieleen
Pinkki olis ihana!
Mintun värinen olisi ihana 🙂
Keltainen.
Minttu! 🙂
Ehdottomasti pinkki!
Pinkki tottakai!
Turkoosi ehdottomasti!
Musta
Pinkki, tietysti! 😉
Ehdottomasti pinkki <3
Ehdottomasti musta, niin sopisi vessan mustavalkoiseen värimaailmaan. 🙂
Jos arpaonni suosii, niin musta!
Voi eiiiii toi Petal Pink on niin söpö, sen ehdottomasti haluaisin! 🙂
Suloinen. Osallistun arvontaan. Vaaleanpunainen 🙂
Mint, niin mieskin uskaltautuisi sitä kokeilemaan 🙂
Aquamarine ois mun väri tällä kertaa, pisti heti silmään! 🙂
Purple 🙂 nämä on kyllä söpöjä 🙂
Vaaleanpunainen ehdottomasti.
Pinkki, ehdottomasti <3
Turkoosi!
♡Keltainen/Oranssi ♡☆
Musta sen olla pitää!
Mintun värinen. Ja kiitos samalla mahtavasta blogistasi, jota olen jo vuosia seurannut 🙂
Vaaleansininen näyttää ihanalta!
Keltainen
Turkoosi 🙂
Vautsi! Vaalea violetti/lila (mikä nyt se sensitive-versio onkaan :))
Minttu… musta… minttu! Kyllä se minttu olisi!
Musta miellyttää silmää eniten. Mielenkiintoinen kapistus!
Musta!
Violetti
Pinkki ehdottomasti
Play mint. Tai midnight.
Vaaleanpunainen =)
Keltainen!
Pinkki!
FOREO LUNA Play Sunflower Yellow. Ihanan pirteä!
Turkoosi tai pinkki 🙂
Pinkki pistää kivasti silmään ja piristäisi päivää!
Pinkki tai musta. Istuisi ihanasti muiden meikkien ym. joukkoon ^_^
Pinkki kiitos
Vaaleanpunainen kelpaisi
Petal pink ois kivoin 🙂
Mint <3
oih, pinkki söpöliini <3
Fuchsia 🙂
Uuiiiii, keltainen kiitos!
Pinkkiä sen olla pitää:)
Vaaleampi pinkki (petal pink) on ihana! 🙂
Oma suosikkini on ehdottomasti Sunflower yellow!
Tämä olisi niin kiva koittaa, kun ladattava versio on ollut jo tovin osto-harkinnassa! Minttu olisi oma valintani 🙂
Olisi ihanaa päästä kokeilemaan, musta väri jos arpaonni suosii!
Turkoosi tai musta! 🙂
Tuo vaaleansininen ois ihan maailman kivoin!
Vaaleanpunainen!:)
Ottaisin mustan!
Violetti olisi minulle tietysti juuri sopiva!
Sunflower yellowiin varmasti päätyisin:)
Fuksia <3
Voi kunpa voittaisin pinkin! 🙂
oho, tätä olisi ihanaa päästä kokeilemaan, jos se vaikka toisi avun epäpuhtaalle ongelmaiholleni 🙂 väriksi valitsisin tylsästi mustan eli midnightin!
Oivoi <3 ehdottomasti pinkki/ fuksia!
Olen aina tahtonut tätä testata, mutta en ole raaskinut ostaa. Ihanaa, että nyt on mahdollisuus osallistua arvontaan 😀 Jos voittaisin, haluan pirtsakan keltaisen 🙂
Hot Pink sen olla pitää! 😀
Kaikkea sitä…
Haluaisin tuon mustan 🙂
Sunflower yellow 🙂
Mustan ottaisin, se on aina klassinen ja hyvä valinta!
Vaaleanpunainen ehdottomasti! 🙂
Mintun värinen olisi ihana 🙂 oonkin halunnut testata tota jo pitkään.
Foreo Luna Play Fuchsia eli pinkki on paras väri, vaikka kaikki noista on ihanan värisiä!
Tuo pinkki on aivan ihana! Sen valitsisin, jos vaan voittaisin. 🙂
Tämä neitonen haluaisi ehdottomasti fuksian värisen
Söpö! Mä valitsisin fuchsian, niin mätsäisi hyvin mun pinkin tangle teezerin kanssa 😉
Kääk! Vaikea valita, mutta mustan haluaisin eniten!
Mustana ❤️
Fuchsia on söpöin. <3
Ottaisin fuksian värisen 🙂
Ihana! Keltainen on nätti 😀
Sininen olisi juuri sopiva minulle!
Siis vaaleansininen
Toi pinkki tai fuksia ois paras, matkustan usein ja nykyinen kasvoharja hajosi yhden latauskerran jälkeen, niin tämä olisi aivan huippu
Pinkki tietenkin 🙂
Musta ois mun valinta 🙂
Pinkki sopis mulle:)
Vaaleanpunainen sen tietysti pitäisi olla :3
Musta!
Pinkki!
Pinkki.
Pinkki
Ooo pinkki tietysti!
Pinkki pelastaisi minun päivän!
Pinkki
Mintun värinen oli hurjan söpö! 🙂
Petal pink olisi unelma!
No pinkki!!
Minttu saa hyvälle tuulelle:-)
Pinkki 🙂
Turquoise blue on just minun makuun, aivan ihana!^_^
Purple!
Violetti 🙂
Pinkki! Tietenkin 🙂
Musta! Ehdottomasti musta! 🙂
Fuksia! 🙂
Pinkin tietty!
Musta
Pinkki <3
Pinkki ehdottomasti! 🙂
Ehdottomasti fuksian värinen <3
Pinkki on mun väri.
Pinkki on parasta 🙂
Fuchsia olisi valintani 🙂
Ehdottomasti musta!
Purple on ehdoton suosikkini 🙂
JA oi miten kätevä laite!
Keltainen <3
Turkoosi se olla pitää!
Turkoosi se olla pitää!
Pinkki!
Musta
Violetti (lila) olis ihana saada iltarutiineihin mukaan 🙂 . Tuollaista härpäkettä minulla ei vielä olekaan. Olen kuullut sen olevan vertaansa vailla. Olisi kiva todeta se itse!
Valitsisin pinkin 🙂
Minttu, kiitos! 🙂
Ottaisin vaaleanpunaisen 🙂
Tuo vaaleanvioletti herkän ihon Luna olisi mun valinta 🙂
olen pitkään miettinyt foreon kokeilemista 🙂 musta minulle!
Pinkki
minttu!
Sininen<3
Ah suloisuus, pirteänä ’fuchsiana’ kiitos 🙂
Metal pink olisi supersöpö!
Keltainen!
Mikä vaan väri käy, värillä ei väliä
Pinkki ehdottomasti 🙂
oi, olen jo pitkään halunnut kokeilla tätä! violetti on minusta kauneimman värinen.
Vaaleanpunainen! 🙂
Mustan 🙂
Keltainen tuo aurinkoisen fiiliksen 🙂
Pinkki on pakollinen.
Pirteän keltainen olisi ihastuttava!
Purple!
Minttuinen ehdottomasti
Tällä hetkellä minttu-kausi meneillään, joten sen valitsisin 🙂
Minun valintani on mintun sininen.
Pinkki olis täydellinen
Vaaleanpunainen!
Keltainen!
Se tyylikäs mustahan sen olla pitää (:
Ihana! Kätevän pieni Clarisonicin kasvoharjaan vertattuna, jota nykyisin käytän. Hot pink on nykyään minun mieleen.
Mustan
Pinkki! Ehdottomasti 🙂
Vaaleanpunainen tai pinkki ehdottomasti! Ihanan söpöjä. 🙂
Musta!
Pinkki tai violetti. Onpa ne söpöjä. 🙂
Fuchsia tietysti 🙂
Ihastuin tuohon vaaleanpunaiseen 🙂
Purple olisi ihana
Musta!
Oi keltainen on suloisen erikoinen 🙂
Midnight!
Hennon vaaleanpunainen 🙂
Fuchsia olisi ihan huippu! Ja olisipa kiva kerrankin voittaa jotain arvonnassa. 🙂
Keltainen olisi ihana!
Oi, tuo mintun värinen, joka näytti tosin turkoosilta minun silmissä, se olisi kaunis. Tai sitten pirtsakka keltainen.
Keltainen tällä kertaa, vaikka yleensä kaikki on pinkkiä 😀
Valitsisin mustan. 🙂
Mint on söpö 🙂
Turkoosi ehdottamasti, ei sen voittanutta!
Vaaleanpunainen on söpö! Mintunvihreä myös, mutta jos se on rasvoittuvalle iholle viiv vaaleanpunainen on minulle parempi.
Tämä olisi niin tarpeellinen! Ihoni on viime aikoina mennyt huonommaksi ja olen ajatellut uusia puhdistustuotteeni. Tämä olisi kokeilun arvoinen. Tykkäisin eniten vaaleanpunaisesta 🙂
Musta !
Pinkki tai siis fuchsia 🙂
Keltainen näyttää pirteältä.
Vaaleanpunaisen! <3
Pinkki
Violetti <3
Kesän kunniaksi keltainen
Kyllä tuo Mint ois ihan mun väri!
Värillä ei ole väliä kunhan pinkki 🙂
Pinkki tai musta 🙂
Pinkki! 🙂
No onpas suloisia! Vaaleansinisen valitsisin itse. 🙂
Fuksianpunaisen valitsisin 🙂
musta ois kiva päästä kokeilemaan mustaa. 😀 herkullisia värejä ihan mahdottomasti, eritysiesti minttu houkuttelis, mutta musta istuu paremmin sisustukseen. 😀
Pinkki pinkimpi pinkein 🙂
Ooh, ne on vaan niin suloisia. Jos onni suosii niin Fuchsia olisi tervetullut.
Vaaleansininen olisi ihana!
Purppura (eli purple) ilostuttaisi värikkyydellään aamu- ja iltapesuja!
Yleensä valitsen aina pinkkiä, mutta nyt iskin silmäni mintunväriseen yksilöön 🙂
Vaaleanpunainen tai tuo haalean sininen ovat super söpöjä! 🙂
On kyllä söpöjä! Innostuin jo edellisestä foreo-postauksestasi, mutta en ole raaskinut ostaa omaa laitetta vielä. Tätä olisi kyllä niin mielenkiintoista päästä testaamaan 🙂 Valintani olisi tottakai ihana minttu <3
Oi, kaikki näyttävät herkullisilta, mutta ehkä pastelliset vaaleanpunainen tai -sininen miellyttävät eniten.
Haluaisin fuksian 🙂
Aivan mahtavaa. Osallistun arvontaan. Tämä aivan mahtava tuote.
Musta!
Kyllä se olisi tuo Fuchsia! <3 Tai Mint..
Aquamarine – ihanan virkistävä turkoosi!
Ehdottomasti Mint tai Turquoise Blue! :>
Minttu!
Mun suosikkini on sunflower yellow 🙂
Ottaisin tuon ihanan pinkin (fuchsia)! 🙂
Musta olisi minun juttu. 🙂
Keltainen! 🙂
Oma Foreoni saapui juuri postissa, mutta jos arpaonni osuisi kohdalle lahjoittaisin tämän ystävälleni. Ja ehdottomasti värinä olisi tällöin pinkki 🙂
Ottaisin vaaleansinisen (mint)! 🙂
Tuo vaaleampi sininen (mint) sulatti sydämen täällä päässä!
Vaaleanpunainen olisi ihana❤
Mustan valitsisin.
Sininen. Tästä laitteesta vois olla apua t-alueen huonoon ihoon.
Nassun pesuja piristämään ottaisin pinkin 🙂
Mintun värinen! Oi olisipa kiva päästä testaamaan laitetta 🙂
Mintun värinen olisi ihan unelma!!
Fuksia on ihana 🙂
Mintun värinen suloisuudessaan viehättää minua eniten 🙂
Violetti
Varmaan aquamarine.
Mintun värisen ottaisin 🙂
Mint! Taidan olla rakastunut, ihanan näköinen laite!
Baby blue!
Kirkkaan pinkki olisi pirteä 🙂
Hauskaa vaihtelua tavalliselle sienelle, pinkkinä tietenkin! 🙂
Mint!
Pinkki olisi ihana!
Toi Mint olis mun mieleen! 🙂
Ehdottomasti Mint! 🙂
keltainen olisi kiva 🙂
Pinkki ois niin mun juttu!
Pinkki! ❤❤❤
Violetti olisi ihana 🙂
Pinkki
Ihania! Pinkki ois kiva (fuchsia). 🙂
Mint!
Ehdottomasti pinkki 🙂
Mint on raikas ja puhdas väri.
Oi, miten ihanan raikas on Mint-värinen. Toisaalta musta Midnight kiinnostaisi myös. Mahtaakohan vieraat luulla tätä joksikin hmm… intiimihierojaksi, kun bongaavat sen peilikaapista 😀
Fuksia olisi ihana! Tuollainen laite olisi mahtava matkoillakin.
Pinkki! <3
Mintun värinen on ihana!
Söpö pinkki ehdottomasti! 🙂
Omani ottaisin mustana 🙂
Purple! 🙂
Purple :*
Keltainen! 🙂
Pink, pink, pink!
Pinkki!
Miten söpöjä!! Päädyn pinkkiin, koska jostain todella omituisesta syystä valitsen kaikki käyttötavarani pinkkinä, jos mahdollista..
Keltainen :).
Fuksia ehdottomasti! 🙂
No kyllä kiitos, tuo vaaleansininen ois kiva 🙂
Fuksia olisi minun valintani
Pinkki <3
Fuksian värinen! :3
Violetti aivan ehdottomasti! Ihonpuhdistuslaitteet ovat minulle vielä aivan uusia tuttavuuksia, joten olisi kyllä huikeaa päästä kokeilemaan. 🙂
Vaaleanpunainen! Oli pakko osallistua koska mielenkiintoni heräsi heti tähän tuotteeseen!!!!
Vaaleanpunainen!
Musta on ihana!
Musta
Voi ei kuinka söpöjä ihan mikä tahansa noista käy, sanotaan vaikka vaaleansininen.
Huomasithan, että arvonta on jo päättynyt? 🙂