*Sis. mainoslinkin
Oman ihoni pohjasävy on keltainen, mutta kuitenkin niin neutraalilla tavalla, että pystyn hyvin leikittelemään lämpimien sävyjen lisäksi kylmemmilläkin vivahteilla. (Täältä löytyy aiempi postaus ihon pohjasävyn määrittelyyn mikäli et ole ihan varma omastasi.) Käytänkin mielelläni esimerkiksi heleän pinkkiä poskipunaa antamassa kasvoille raikasta sävyä.
Yksi lempparisävyjäni on eleveniltä ostamani Sigman hypetetty Aura Powder raikkaassa sävyssä Nymphaea.
Sigman Aura Powdereita kutsutaan monikäyttöisiksi puutereiksi, joita voi käyttää sävystä riippuen niin poskipunana, korostustuotteena kuin aurinkopuuterinakin. Nympahea on kuitenkin sen verran kirkas sävy, että minusta sen paikka on ihan vaan poskipäillä poskipunana.
Nympahea-sävyä kuvaillaan Sigman sivuilla sanoin ”majestically subtle coral”, mutta minusta se ei ole kyllä korallia nähnytkään ja on ihan vaan selkeä pehmeä pinkki:
Koska tuote on tarkoitettu yleispuuteriksi ja sudittavaksi vähän miten mieli vain tahtoo, on siinä kevyt koostumus, joka ei ole ihan hirveän pigmenttinen. Vaaleaihoisena olen kuitenkin vain kiitollinen tästä, sillä poskipunalla on mahdollista lähteä todella kevyestä ja sävyä voidaan lisätä voimakkaamman lopputuloksen saamiseksi.
Sivelen Nymphaea-sävyä itse poskilleni yleensä varsin kevyellä kädellä, sillä minun suhtautumiseni poskipunaan on, että sävy näyttää parhaalta silloin kun se häivyttyy iholle ja lopputulosta arvioidessa saa miettiä, onko poskien puna peräisin rasiasta vai onko kasvoilla luonnostaan niin kaunis hehku.
Nympahea ei itsessään ole helmiäishohtoinen, joten käytän poskipäillä sen kaverina yleensä vielä hieman valoa tuovaa ja ihoa heleyttävää korostustuotetta. Yleensä sen alapuolelle menee myös sipaus aurinkopuuteria tai varjostussävyä. Lopputulos onkin aina heleä, luonnollinen ja raikas:
Nymphaea on omia poskipunasuosikkejani, sillä sen raikas sävy sopii monille ja sen kanssa on helppoa pelata vaikka ei olisikaan ammattilainen. (Jos pinkki sävy ei kuitenkaan tunnu omalta jutulta, kannattaa kurkistaa tästä postauksesta loistava persikkainen haastaja.)
*Sigma Nyphaea Aura Powder -poskipuna löytyy myynnistä Elevenin verkkokaupasta täältä.
Löytyykö teiltä jo Sigman Aura Powder?
Ei nyt liity mitenkään postaukseen, mutta onko tietoa millaisia ovat the Balmin
Pretty Smart huulikiillot mitä on elevenilläkin myynnissä, onko ihan surkeita vai hyviä? :)Kikon vanha huulikiilto alkaa loppumaan ja samaista enää varmisteta eikä korvaajaa tunnu löytyvän :/
Olen kuullut niistä paljon kehuja, mutta itseltäni ei vielä löydy yhtäkään. Täällä on kuitenkin bloggaajakollegan postaus noista, ehkä tästä olisi apua: http://www.idealista.fi/miikkulaisen/2016/04/19/kevaiset-ja-kosteuttavat-huulikiillot/ 🙂
..Ei löydy itseltäni kuin Sigman siveltimiä, mutta kivan raikkaalta näyttää toi poskipuna. Itse olen tuloksetta yrittänyt metsästää Marc Jacobsin kuvan kauniita poskipunia ja huulikiiltoja, mutta eipä löydy täältä Suomesta niitäkään :/ Osaatko sanoa, missä Tukholmassa myydään Marc Jacobsin meikkejä, eikö siis Sephorassakaan..? Kun sun mainiossa Tukholma postauksessakaan ei ainakaan mainittu kyseistä merkkiä?
Joo, Sephorassa myydään täällä yksinoikeudella Marc Jacobsia! Unohdin sen tuosta postauksesta, pitääkin jälkikäteen lisätä. Kiitos, että toi esiin! 🙂
Ooh, kiitos Virve, tämä oli vkon paras uutinen :)!! Ollaan just ens vl menossa Tukholmaan, joten ehkäpä mun Marc Jacobsini viimein löytyvät