Varo, mitä toivot…

Viimeiset pari päivää ovat tuoneet meille reippaasti jännittäviä käänteitä, muuttuvia tilanteita ja ennen kaikkea elämään sitä jännitystä, jota halusin alunperin lähteä maailmalta hakemaan – ja kaikki tämä vieläpä ilman, että meidän on edes tarvinnut poistua kodistamme. Mikä introvertin unelma!

Meidän alkuperäinen suunnitelmamme oli laittaa asuntomme vuokralle huhtikuun alusta ja lähteä sitten maailmalle. Olimme buukanneet laivalipun Suomeen, aioimme yöpyä vanhempieni luona ja lähteä siitä sitten varaamallamme lennolla ensin Vietnamiin.

Suunnitelmamme Vietnamin suhteen kaatuivat jo tietysti aiemmin koronan levitessä, mutta ihana isäni oli omatoimisesti jututtanut tuttuaan ja löytänyt meille asunnon, jossa voisimme Suomessa ainakin toistaiseksi asua, joten suunnitelma tuntui olevan selvillä.

Kun asuntomme menisi vuokralle, lähtisimme kuun vaihteessa Suomeen karanteeniin seuraamaan tilannetta. Voisimme viipyä Suomessa tulevat kuukaudet ja perheeni ja ystäväni olisivat lähellä – voisiko parempaa juuri nyt toivoa!

Meidän kohdallamme erityinen jännitys alkoi kuitenkin maanantai-iltana, kun Suomi ryhtyi koronan varalta toimiin ja hallitus ilmoitti, että rajat tullaan sulkemaan mahdollisimman pian. Minulla ei tietenkään olisi lain edessä ongelmia päästä senkään jälkeen Suomeen, sillä olenhan Suomen kansalainen, mutta mieheni ei ole eikä meillä ollut käytännön syistä muutenkaan aikeita laittaa itseämme kirjoille Suomeen, joten hän ei välttämättä pääsisi maahan noin vain.

Muuttuneen tilanteen edessä tsekkasimme ensisijaisesti tulevalta vuokralaiseltamme, mikä hänen tilanteensa oli, mikäli meillä olisi vaihtoehtona perua jo tekemämme vuokrasopimus. Hän oli kuitenkin tietysti järjestänyt elämänsä niin, että muuttoauto tuo hänet tavaroineen kuun vaihteessa luoksemme, eli joko ilman asuntoa olisi kuun vaihteessa hän tai me.

Hän kuitenkin ymmärsi täysin meidän muuttuneen tilanteemme ja me hänen tilanteensa, joten aloimme molemmista päistä selvittämään, kumpi voisi tehdä asialle jotain ja kummalta se sujuisi helpommin. Molemmat olivat valmiita joustamaan, jotta kumpikaan ei joutuisi pahaan liriin.

Koska Ruotsissa ei ole samanlaista poikkeustilaa menossa kuin Suomessa, on myös vuokrasopimuksemme kuitenkin lain edessä hänen puolellaan. Hän on maksanut vuokravakuuden ja ensimmäisen vuokran ja kaikki on sen puolesta kunnossa, joten laillisesti hänellä on oikeus tulla tänne asumaan kuun vaihteessa. Emme muutenkaan halunneet, että meidän muuttunut tilanteemme laittaisi vielä hänenkin suunnitelmansa uusiksi.

Vuokralaisemme on aivan mahtava tyyppi ja ymmärsi onneksi täysin tilanteemme, joten aloimme miettiä vaihtoehtoja. Hän yrtti ilmeisesti katsella muita vuokra-asuntoja, mutta se ei ole Tukhomassa ihan helppoa. Meidän ykkösvaihtoehtomme taas oli, että heitämme kamamme välittömästi kasaan ja lähdemme seuraavana päivänä miehen kanssa Suomeen. Meillä olisi siellä asunto ja se olisi helpointa, joten päätimme tarttua tähän vaihtoehtoon.

Olen käynyt omaisuuttani jo toista vuotta läpi varsin tarmokkaasti, mutta täytyy myöntää, että vaikka sen sai kasaan varsin nopeasti, emme olleet välittömästi muuttovalmiudessa. Mieheni tavarat olivat levällään ja meidän piti tehdä asuntoon loppusiivous ennen vuokralaisen tuloa, mutta koska meillä olisi kuitenkin aikaa seuraavaan päivään asti, aloimme hommiin. Tällaisessa tilanteessa vuokralaisemme olisi varmasti sitäpaitsi ymmärtänyt, jos uuni tai mikro olisi jäänyt meiltä pesemättä pikaisen lähdön vuoksi.

Hommassa oli kuitenkin yksi paha ongelma. Muusikkomiehelläni oli tulevalle viikolle buukattu kiertue, jota ei oltu peruttu, sillä Ruotsin linjaus kaiken suhteen on paljon muita maita lepsumpi. Hän yritti kuumeisesti soitella itselleen mahdollista tuuraajaa, mutta sellaisen löytäminen ei ole helppoa hänen poikkeuksellisen laajan instrumenttirepertuaarinsa vuoksi eikä hän yrittäjänä voinut vain perua muutaman keikan kiertuetta, sillä kyse oli toisen ihmisen levynjulkaisusta.

Pikapakkasimme ja siivosimme samalla kun mies metsästi tuuraajaa itselleen. Aikeissamme oli kuitenkin lähteä seuraavana päivänä Suomeen, sillä jos rajat menisivät kiinni, ei olisi itsestäänselvää, että mieheni pääsisi Suomeen ja sitä paitsi emme voineet olla varmoja, kauanko laivoja ja lentoja vielä menisi. Jos hänen keikkojaan ei peruttaisi, voisi hän silti aina palata Ruotsiin ruotsalaisena jotakin kautta. Mieheni kuitenkin löysi lopulta myös mahdollisen tuuraajan itselleen siltä varalta, etteivät hänen keikkansa peruuntuisikaan.

Juttelimme tilanteesta illalla naapurimme kanssa, jolta tuli yllättävä ehdotus: hän oli ollut aikeissa muuttaa huhtikuun alussa kihlattunsa luo Slovakiaan ja aikoi lähteä sinne, joten jos vuokralaisemme olisi kiinnostunut, vuokraisi naapurimme mielellään asuntonsa hänelle. Hän oli jo pidempään yrittänyt myydä asuntoaan, mutta luopunut lopulta myynnistä, kun ostajaa ei ollut löytynyt. Idea kuulosti meistä hyvältä, joten ehdotimme tätä vuokralaisellemme, joka voisi muuttaa aiotussa aikataulussa hyvin vastaavaan asuntoon ja hän jäi miettimään asiaa yön yli.

Jatkoimme varmuuden vuoksi asioiden laittamista lähtökuntoon, sillä voisihan olla, ettei suunnitelma toteutuisi – varsinkin kun aloimme miettiä, miten ihmeessä naapurimme edes kohta pääsisi Slovakiaan, kun rajoja suljetaan. Homma tuntui hieman epärealistiselta, joten päätimme edetä toimissamme sen mukaan, mistä sillä hetkellä olimme varmoja ja olla laskematta mitään tämän kortin varaan.

Jatkoimme aamulla lähtövalmistelujamme ja mieheni päätti varmistaa naapurimme suunnitelmat vielä kertaalleen. Kävi ilmi, ettei hän ollut miettinyt asioita ihan loppuun asti. Hän oli suunnitellut ajavansa pois Ruotsista tai jopa lentävänsä ulos koko Euroopasta, mutta optimistisena ruotsalaisena hän ei ollut ihan selvillä, mitä kaikkea oli rajoitettu, joten homma ei kuulostanut kovin toimivalta. Vuokralaisemme oli ollut hyvin kiinnostunut hänen asunnostaan, mutta jouduimme soittamaan hänelle ja selventämään muuttuneen tilanteen.

Jatkoimme siis pakkaamista ja olimme valmiina lähtemään muutaman tunnin kuluttua laivalla Suomeen. Kun sitten saimme tavaramme kasaan, olin vaihtanut laivalippumme uusiin ja kalliimpiin, saman päivän lippuihin ja aloimme olla valmiita, soi ovikellomme. Ovella seisoi naapurimme, joka totesi, että itseasiassa hän oli jo aiemmin vaihtanut itsensä kirjoille Slovakiaan ja selvitteli asiaa ja pääsee sinne kyllä.

Hän oli ollut yhteydessä suurlähetystöön, hänellä on paljon kontakteja ja suunnitelma vaikutti hyvältä, joten asiat useaan kertaan läpi käytyämme vannotti hän meille, että tuhannen prosentin varmuudella vuokralaisemme voisi muuttaa hänen asuntoonsa kuun vaihteessa, jos vuokralainen olisi siitä kiinnostunut. Hän sai vuokralaisemme tiedot ja olimme vuokralaiseemme jälleen yhteydessä, jotta he voisivat sopia tilanteesta keskenään.

En kuitenkaan uskaltanut ihan huokaista helpotuksesta, sillä uusi vuokrasopimus oli vasta työn alla ja meidän sopimuksemme vuokralaisemme kanssa oli edelleen sitova ja voimassa. Päätimme silti, että emme matkusta sinä päivänä Suomeen, koska jos ollaan rehellisiä, pysymme kaikkein mieluiten omassa kodissamme emmekä lähde karanteeniin suomalaiseen yksiöön, jota emme ole koskaan edes nähneet.

Mieheni varsinkin koki, ettei halua lähteä puoleksi vuodeksi toiseen maahan, sillä olemme kirjoilla Ruotsissa ja Suomessa varsinkin hän olisi vain turisti, joka tuskin saisi edes matkavakuutusta nyt (vaikka hänellä tietysti olisikin eurooppalainen sairaanhoitokortti). Täällä hänellä olisi mahdollisuus edelleen treenata instrumenttejaan ja tehdä kotona muutamia muitakin juttuja, jotka eivät Suomessa onnistuisi samalla tavalla.

Ymmärsin häntä ja myönnän, että jos vaihtoehtoinani on jäädä tässä koronatilanteessa mukavasti kotiin tai laittaa asunto tässä tilanteeksi puoleksi vuodeksi vuokralle ja muuttaa korsolaiseen yksiöön nyt, kun liikkumistakin on rajoitettu, ei jälkimmäinen kuulostanut houkuttelevalta.

Meillä on täällä asiat varsin hyvin, joten ykkösvaihtoehto olisi ehdottomasti jäädä nyt kotiin jos vain mahdollista – varsinkin kun on hyvin epävarmaa, kuinka kauan tilanne voisi jatkua. Hieman helpottuneina päätimme, että emme siis matkusta Suomeen, vaan jäämme Ruotsiin.

Päätimme kuitenkin, että emme vielä pura laukkujamme, sillä mitä tahansa voisi vielä tapahtua.  Hyvä niin, sillä nukuttuamme yön yli saimme sitten iltapäivänä jälleen uuden puhelun.

Naapurimme soitti ja nyt hänellä oli uusia, varsin yllättäviäkin kuulumisia. Hän oli jo pitkään yrittänyt myydä asuntoaan, mutta ei ollut saanut siitä toivomaansa hintaa ja oli siksi ottanut sen jo pois tarjoltakin ja valmistautunut vuokraamaan sen. Nyt, juuri tänä aamuna hänen kiinteistönvälittäjänsä oli kuitenkin soittanut ja ilmoittanut, että asunnolle olisi löytynyt ostaja, joka oli tehnyt tarjouksen.

Naapurimme tiesi tilanteemme ja on mieheni hyvä ystävä, joten hän halusi tietysti keskustella tilanteesta. Hän ei halunnut laittaa meitä liriin, mutta ymmärsimme täysin hänen tilanteensa, sillä olihan hän halunnut asunnostaan jo pitkään eroon ja vain muuttaa kihlattuna luokse Slovakiaan. Ilman muuta hänen kannattaisi tarttua tilaisuuteen, jos hän voisi nyt saada asuntonsa kaupaksi.

Jos kello olisi ollut hieman vähemmän, olisin jo sanonut miehelleni, että nyt otetaan se laiva ja vain lähdetään Suomeen, että saadaan tähän joku ratkaisu. Kello oli kuitenkin jo sen verran, ettei se enää onnistuisi, joten se siitä suunnitelmasta – olihan viimeinen päivä, kun laivat Suomeen kulkisivat täältä.

Olimme muutenkin alunperin varautuneet lähtemään vasta parin viikon päästä ja ihan muualle, joten uuden tilanteen vuoksi meillä oli tavaroita sen verran aiempaa enemmän, ettei lentäminen olisi yhtä kätevää ja viime hetken lentolippujen hinnat olivat nekin varsin korkeat.

En kuitenkaan jaksanut ottaa asiasta stressiä, sillä tilanne oli mikä oli. Kaikki järjestyisi kyllä jotenkin aina ja olihan meillä asunto vielä melkein kaksi viikkoa. Katsotaan sitten, mitä tehdään. Kyllä tästä maasta aina joku asunto jostain löytyy, vaikka se onkin Tukholman alueella haastavaa. Voisimmehan periaatteessa asua puoli vuotta ihan missäpäin Ruotsia tahansa.

Tätä miettiessäni päädyin jälleen kerran kurkistamaan Tukholman alueella myynnissä olevia asuntoja. Olemme jo parisen vuotta kytänneet omaa pikkutaloa (tiny house) ja niitä rakennetaan Tukholman alueelle kovalla tahdilla, mutta niiden hinnat ovat varsin korkeat ja sijainnit sellaisia, että ne vaatisivat auton.

Nyt yhtäkkiä näytölleni hyppäsi hurmaava pikkutalo, jonka hinta oli vain puolet siitä, mitä vastaavista yleensä pyydetään. Joku halusi selvästi saada sen myytyä äkkiä, joten hintaa oli laskettu. Viime vuonna rakennettu talo sijaitsi hyvien kulkuyhteyksien päässä ja siitä olisi muutaman päivän kuluttua näyttö, joten päätimme, että voisimme mennä katsomaan taloa. Voisimmehan vaikka ostaa sen ja asua siellä, kun asuntomme olisi vuokralla!

Tällä hetkellä tilanteemme on siis täysin auki enkä tiedä, missä asunnossa tai edes missä maassa olen parin viikon kuluttua, mutta en jaksa stressata siitä. Olenhan jo kuukausia valmistautunut lähtemään täältä ja olemme myös siivonneet asunnon, joten asiasta on turha huolehtia.

Aion itse olla seuraavat pari viikkoa lukittautuneena kotiin (asuntonäyttöä toki lukuunottamatta), sillä kuten suomalaiset varmasti ovat kuulleet, ei Ruotsissa suhtauduta koronavirukseen ollenkaan samalla vakavuudella kuin Suomessa (vaikka nyt täälläkin ihmiset ovat itse ainakin Tukholmassa alkaneet pysytellä kotona).

Ylipäätään ruotsalaisia uutisia seuratessa tuntuu, että ykköskriisinä ei ole koronan vaikutukset ihmisten terveyteen vaan maan taloudelliseen tilanteeseen. Tämä on tuntunut suorastaan hämmentävältä ja jopa julmalta, sillä olen aina ajatellut ruotsalaisia hyvin ihmisläheisinä tyyppeinä. Nyt kuitenkin tuntuu, että huolta kannetaan enemmän talouden kasvusta kuin ihmisten terveydestä.

Jos vertaa moniin muihin maihin, eivät suomalaiset kohtele iäkkäämpiä ihmisiä arjessa ehkä yhtä suurella kunnioituksella kuin tietyt maat ja kulttuurit, mutta tällaisissa tilanteissa huomaa, että nuoremmat sukupolvet haluavat suojella vanhempia sukupolvia ehkäpä jopa tuntien antavansa takaisin sitä, että nämä ovat olleet puolustamassa maatamme ja rakentamassa sitä uudelleen sotien jälkeen.

Kuten monissa sosiaalisessa mediassa kiertävissä viesteissä on todettu, vähintä mitä nuoremmat sukupolvet voivat tehdä on pysyä nyt kotonaan, koska se on varsin mitätöntä verrattuna siihen, kuinka vanhempia sukupolvia vaadittiin lähtemään sotaan.

Ruotsilla ei ole samanlaista historiaa taustalla kuin esimerkiksi Suomella, joten täällä ei ole alettu suojella riskiryhmiä. Seuraukset tulevat epäilemättä olemaan hurjat. Seuraankin kauhulla muiden maiden tilannetta ja veikkaan, että Ruotsissa tullaan pian olemaan Italian ja Espanjan kaltaisessa tilanteessa, kun ihmiskonktakteja ei edes pyritä liiemmin rajoittamaan tällä hetkellä.

Vaikka oma asumistilanteeni onkin totaalisen epävarma ja täynnä jännitystä, en osaa juuri nyt ainakaan murehtia asiasta. Kun pakkasimme tavaroitamme uskoen vielä olevamme lähdössä seuraavana päivänä Suomeen en voinut kuin ajatella, kuinka kiitollinen voinkaan olla siitä, että minulla on siellä välittävä perhe ja ystäviä, jotka ilman, että edes pyysin järjestivät minulle sieltä asunnon ja muutenkin ilmoittautuivat avuksi tilanteessa.

Minun olisi ihan turha valittaa siitä, että voin lähteä vuokralle laittamastani asunnosta turvaan Suomeen toiseen asuntoon. Olin onnekas, sillä maailma on täynnä ihmisiä, jotka joutuvat vieläkin nopeammalla tahdilla lähtemään kodeistaan pakoon mukanaan tuskin mitään ja tietämättä, voivatko koskaan edes palata sinne. En osaa edes kuvitella, miltä se tuntuisi.

Siitä huolimatta, että Ruotsi ei tunnu ottavan koronaviruksen uhkaa vakavasti, yritän itse tehdä parhaani asian hillitsemiseksi huolehtimalla, että pysymme tulevat viikot kotona ja rajoitamme sosiaaliset kanssakäymiset kaupassa käyntiin (mikä ei todellakaan edes muuta elämääni mitenkään).

Katsomme sitten tilanteen kehitystä ja toimimme sen mukaisesti. Ainoa haaste on se, että nappaisin mielelläni kotiimme hieman ekstraa kaupasta kaiken varalta, mutta koska emme ole varmoja, pitääkö tässä kuitenkin kohta lähteä jonnekin, on turhaa täyttää vaikkapa pakastinta nyt enempää. Vaikka mediassa ollaankin nostettu esiin sitä, kuinka puolet Ruotsin ruuasta on tuontitavaraa, ei täällä vielä ainakaan näytä olevan pahaa paniikkia asian suhteen.

Omaan asuntotilanteeseemme liittyen uskon, että kaikkeen löytyy aina jokin ratkaisu ja tälläkin tulevalla ratkaisulla on varmasti tarkoituksensa. Se tarjoaa varmasti jonkin sellaisen uuden mahdollisuuden, jota ei olisi muuten tullut vastaan. Joko voimme jäädä kotiin, ostaa sen toivomamme pikkutalon ja ehkä meille jopa voi tarjoutua mahdollisuus myydä oma asuntomme ja elää pienikuluisessa asunnossa täysin ilman asuntolainoja. Vaihtoehtoisesti luvassa voi olla jotain ihan muuta ja sellaista, mitä en ole vielä edes osannut ajatella.

Suunnitelmamme ovat muutenkin muuttuneet vaihtelevien tilanteiden mukaan jo niin monesti, että uusia on ihan turhaa tehdä nyt. Yhteiskunta muuttuu, se luo uusia tilanteita ja kaikkeen pitää vain sopeutua. Parasta onkin vain olla valmis siihen, että muutoksia tulee ja miettiä, kuinka ne voi kääntää hyviksi asioiksi, vaikka ne muuttaisivatkin omat suunnitelmat.

En missään tapauksessa ole missään vaiheessa halunnut valittaa tilanteestani kenellekään, sillä en koe, että tässä on mitään valittamista. Instagramin puolella seuraajani ovatkin voineet seurata tätä vähän jopa koomista jännitysnäytelmää melko reaaliajassa lähinnä viihteenä.

Sitäpaitsi jos nyt ihan tarkkoja ollaan, niin irtisanoutuessani päivätyöstäni haaveilin siitä, että saan elämääni jännitystä, uusia seikkailuja sekä niiden myötä opin uutta itsestäni ja muista.

Ajattelin, että näitä asioita pitäisi lähteä hakemaan maailmalta, mutta nyt onkin käynyt ilmi, että omaan elämäänsä voi saada tunti tunnilta muuttuvia tilanteita ja paljon jännitystä ihan vain jo kotonakin ollessa, mikä on tosiaan introvertin unelma.

Toivottavasti teillä ja läheisillännekin on kaikki hyvin! <3