*Sis. mainoslinkin
Kerroin joitakin päiviä sitten, kuinka olin omaksi hämmennyksekseni sekoittanut hiuspohjani rasvoittumisen kuivumiseen ja luullut, että hiuspohjani hilseily tarkoitti, että minun pitäisi pestä hiuspohjaani vähemmän ja harvemmin.
Todellisuudessa kyse oli seborrooisesta ekseemasta eli taliköhnästä, jota hoidetaan juuri toisinpäin, eli puhdistamalla hiuspohja säännöllisesti, jotta sinne ei kerry härskiintynyttä talia ihoa ärsyttämään.
Paitsi että tämä väärinkäsitys oli saanut minut hoitamaan hiuspohjaani täysin väärin, tajusin sen myötä toisen, minua jopa vielä enemmän hämmentäneen asian: hiuspohjaani vaivaava seborrooinen ihottuma ei ole ole vain hiuspohjani riesa, vaan ollut kaikkien ongelmien aiheuttaja myös kasvoillani.
Jälleen melko uskomaton väärinkäsitys sekoittaa rasvoittuva iho helposti kuivuvaan ihoon, jollaiseksi olin ihoani pitkään ajatellut, mutta niin vain oli käynyt ja asian ratkeaminen on jo reilussa viikossa tuonut aivan valtavan avun kasvojeni iholle.
Lue myös: 7 vinkkiä finnien ja epäpuhtaan ihon hoitoon
Kuinka rasvoittuvaa ihoa voi luulla kuivaksi?
Olen käynyt läpi elämässäni useat aknelääkekuurit lääkevoiteista antibiootteihin ja Roaccutaniin, eli ihoni on todellakin ollut rasvoittuva ja epäpuhdas.
Viime vuosina ihoni ei ole kuitenkaan enää tuntunut niinkään rasvaiselta, vaan ennemminkin siltä, että se kuivuu helposti, joten olen hoitanut ihoani tämän huomioiden.
Ogelmanani on ollut eteenkin suunympärysiho, joka on tuntunut paitsi kuivuvan todella helposti, mutta olevan myös herkkä reagoimaan moniin juttuihin ja olen siksi uskonut, että minulla on jopa lievä suunympärysihottuma.
Kun olen pessyt ihoni, on varsinkin suunympärysihoa alkanut usein nopeasti kiristellä. Se on tuntunut suorastaan huutavan kosteutta ja jos se ei ole sitä saanut, on se alkanut nopeasti hilseillä.
Sille on kelvannut avuksi vain harva tuote, sillä se on lisäksi tuntunut ärtyvän helposti. Varsinkin nenän viereltä suupieliä kohti kulkevien nasolabiaalijuonteiden alue on ollut älyttömän herkkä punoittamaan.
Sama ongelma on vaivannut nenänpieliäni. Vaikka kuinka kosteutan ja rasvaan niitä, vaikuttavat nekin aina hilseilevän kuivuuttaan ja punoittavan sen myötä ärtymyksestä.
Olen vuosia yrittänyt tankata iholleni kosteutta kaikin mahdollisin keinoin ja lukinnut sitä sitten rasvoilla, sillä ihonihan on selkeästi huutanut kuivuuden tuskasta: sitä on kiristellyt ja se on jopa hilseillyt, eli sillä on ollut ne tyypillisimmät oireet ihon kuivuudesta.
Olen myös yrittänyt parhaani mukaan huolehtia, että en pese ihoani liikaa, sillä juuri liiallinen puhdistus on monilla syy itseaiheutettuun ihon kuivuuteen.
Käytän hellävaraista kaksoispuhdistusta, joka ei ole tuntunut kuivattavalta, mutta lopetettuani meikkaamisen olen yrittänyt (hieman vastahakoisesti) kokeilla, josko vähempikin riittäisi.
Välillä olen puhdistanut ihoni hellästi pelkällä öljyllä ja joskus jopa vain vedellä, mutta hullua kyllä, on ihonpuhdistuksen vähentäminen tuntunut vain pahentavan ongelmia.
Ravitsevan öljypuhdistuksen jäljiltä ihon pintaa on tuntunut kiristelevän vain entisestään eikä ihonpuhdistusta ole siksi tuntunut hyvältä jättää siihen.
Eräänä aamuna kokeilin pelkkää vesipesua, joka on aina ollut minusta aivan hullu ajatus, sillä en ole kokenut sen puhdistavan kasvojani yöllä käytetyistä ravitsevista tuotteista ja ihon pinnalle erittyneestä talista.
Tuon vesipesun jälkeen ihon kiristely, hilseily, punoitus ja ärtyminen olivat kuitenkin pahimmillaan, mikä sai minut täydellisen hämilleni: mikä oli tämä kiristelevän kuiva iho, jolle mikään ei vain riittänyt?
Aloin siis olla varsin epätoivoinen, sillä en enää keksinyt, mitä ihmettä tekisin iholleni. Mikään hellävaraisuus ihonpuhdistuksessa ei auttanut eikä kiristely ja hilseily loppunut, vaikka kuinka tankkasin iholleni kosteutta tai rasvoja tai käyttäisin (tai olisin käyttämättä) millaisia tuotteita.
Edes tosiaan se, että olisin ollut ilman mitään tuotteita ei ollut auttanut ihoani, vaikka olin kokeillut sitäkin.
Lue myös: Näin hoidat ja ehkäiset kasvomaskin käytöstä johtuvia finnejä
Kasvojen tali-ihottuma
Olin juuri törmännyt hiuspohjan seborrooiseen ihottumaan ja tajunnut sen olevan ongelmani, kun luin ihotautilääkäri Yael Adlerin erittäi mielenkiintoista Iholla-kirjaa, jossa hän viittasi ohimennen saman ongelman kasvojen iholla ilmenevään muotoon, josta voidaan puhua myös tali-ihottumana.
Aivan kuten hiuspohjankin taliköhnässä, on kasvoillakin ongelmana se, että iholla luonnostaan oleva hiiva ja mikrobit lisääntyvät talinerityksen ollessa runsasta ja yhdessä ne hajottavat talia, joka härskiintyy sen seurauksena. Härskiintynyt tali saa ihon ärtymään ja hilseilemään.
Moni luulee, että koska iho hilseilee, on ongelmana nimenomaan ihon kuivuus ja levittää iholle siksi lisää rasvaa. Tämä ei kuitenkaan ratkaise ongelmaa, sillä ongelmana ei ole ihon kuivuminen vaan iholla oleva härskiintynyt tali, josta pitäisi päästä eroon.
Mietin pitkän tovin, voisiko omilla kasvoillani olla kyse jälleen tästä samasta. Sehän olisi aivan hullua, mutta toisaalta kuitenkin hyvin loogista.
Kyllä, ihoni oli tuntunut hilseilevältä ja kiristelevältä, mutta samalla olin silti usein miettinyt, että se myös rasvoittuu.
Olin kuitenkin ajatellut, että kyse oli vain pakko olla siitä, että omilla tottumuksillani ja tuotteillani jotenkin onnistuin kuivattamaan ihon pintaa, minkä seurauksena se kuivui ja iholle pukkasi siksi lisää talia. Se olisi ollut loogisin selitys.
Lue myös: Näin tunnistat ihotyyppisi
Ihonhoitotuotteiden päivitys uusiin
Päätin kuitenkin kokeilla, jos ratkaisu iho-ongelmaani löytyisi kääntämällä ihonhoito aivan päinvastoin, eli jatkuvan kosteuden ja rasvojen tankkauksen sijaan käyttäisinkin ihollani tuotteita, jotka oli tarkoitettu (lievästi) rasvoittuvalle iholle.
Ajatus tästä hirvitti. Olin samaan aikaan aivan varma, että ihoni hilseilisi irti ja tilanne vain pahenisi, jos laittaisin jo valmiiksi hilseilevän kuivalta ja helposti ärtyvältä vaikuttaneelle suunympärysiholleni epäpuhtaan ihon tuotteita.
Tavallisesti uskalsin laittaa sille tuskin mitään, sillä suunympärysihottumaksi epäilemäni reaktio lähti käyntiin lähes kaikesta ja sai ihon pinnan ensinnäkin näyttämään silkkipaperimaisen ryppyiseltä samalla kun sille myös ilmestyi pieniä näppyjä, punotusta ja ärtymystä.
Yksinkertaistin rutiinini niin, että pesin ihoni epäpuhtauksiin taipuvaiselle iholle tarkoitetulla tuotteella, skippasin kaikki kosteuttavat hoitonesteet ja kasvovedet sekä käytin iholla vain seerumia ja kosteusvoidetta.
Ihmeellistä kyllä, ihoni tilanne alkoi nopeasti parantua. Minulle ei olisi ennen tullut mieleenkään, että voisin käyttää kasvoillani mattapintaista kosteusvoidetta välttämättä edes päivällä saatika sitten yöllä, mutta nyt se toimi loistavasti.
Olen yrittänyt aina välillä kokeilla muita tuotteita, mutta homma toimii parhaiten, kun en vain lykkää iholleni liikaa rasvoja ja hoidan sitä rasvattomilla, epäpuhtaan ihon tuotteilla.
Juuri toissayönä kokeilin käyttää kasvoillani teepuuöljyä sisältävää jojobaöljyä, jonka pitäisi olla hyvä hyvä juuri tällaiselle iholle, mutta seurauksena oli jälleen vain askel kohti aiempia ongelmia.
Ilmeisesti on siis parasta pitäytyä rasvattomissa ja öljyttömissä tuotteissa.
Lue myös: Paras kosteusvoide rasvoittuvalle iholle
Uusi iho-identiteetti
Uusi iho-identiteettini on saanu minut aivan sekaisin, sillä en enää oikein tiedä, mitä ihonhoitotuotteita voin käyttää ja mitä taas en. Olen kokenut, että minulla on helposti kuivuva iho, joten tuntuu aivan hullulta, että se onkin T-alueelta rasvoittuva sekaiho.
Hemmotteleva ihonhoitohetki on ollut yksi päiväni rentouttavimmista jutuista ja olen rakastanut kerrostaa kasvoilleni kosteuttavaa hoitonestettä ja ravita ihoani täyteläisellä voiteella, joka jättää kasvoille yöksi ihanan rasvaisen pinnan.
Koska kaikki kuivalle ja kosteusköyhälle iholle sopivat tuotteet ja rutiinit näyttävät kuitenkin vain lisäävän ihon kiristelyä, hilseilyä ja ärtymistä, ovat ne nyt pannassa.
Tällä hetkellä minulla on suht toimiva rutiini, joka pitää ihoni rauhallisena, kiristelemättömänä ja hilseilemättömänä, joten periaatteessa kaikki on siis hyvin. Tällainen ihon mattaisuus vain tuntuu todella oudolta ja vieraalta.
Tällä hetkellä opettelen siis uudenlaista ja täysin vieraalta tuntuvaa ihonhoitorutiinia, joka kuitenkin näyttää sopivan iholleni loistavasti. Tuntuu edelleen uskomattomalta, että kaikki stereotyyppiset ihon kuivuuteen viittaavat oireet johtuivatkin ihon rasvoittumisesta, mutta niin se vain taisi olla.
Teen edelleen tuttavuutta ihoni kanssa ja haen sille sopivaa rutiinia, mutta jahka pääsen ihoni kanssa paremmin sinuiksi postailen varmasti tarkemmin siitä, millaisilla tuotteilla se pysyy tasapainossa.
***
Jos kasvojen tali-ihottuma on erityisen häiritsevä, voi sen hoitoon käyttää *Nizoral 2 % emulsiovoidetta, jota voi ostaa täältä.
Edit. Minulta kysellään usein tuotesuosituksia tali-ihottuman hoitoon, joten tässä tämänhetkinen suosikkini: Laponie of Scandinavia Clarifying Treatment -seerumi.
Tämä ohut seerumi on auttanut rauhoittamaan ihoni ja tasapainottamaan talintuotantoa. Tämä on ehdottomasti paras tuote, jonka olen tali-ihottuman kanssa nyt useamman vuoden tuskailtuani löytänyt.
Laponie of Scandinavia Clarifying Treatment -seerumi löytyy myynnistä *TwistBe:n verkkokaupasta täältä.
Aika hassua, mutta ymmärrettävää tuo hämmennyksesi. Itselläni sama vaiva päänahassa, mutta jäin kyllä nyt miettimään myös kasvojen ihoa.. Tarvitsenko rasvaiselle iholleni edes tosiaan kosteuttavaa ollenkaan? Varsinkaan mitään paksua yövoidetta/naamioo/öljyä..Korkeintaan sy-iholle varmaan. Pitääpä funtsia :).
Itse pidän Nioxin (Recovery? Vaalean sininen etiketti) sarjasta joka pitää päänahan balanssissa. Varsinkin hoitoaineesta, kun sen voi levittää myös päänahkaan :).
Piti vielä tulla kommentoimaan. Nyt taas ollut muutaman päivän pään kutinaa ja vaikka esimerkiksi pesin hiukset illalla oli ne pestävä myös nyt aamulla. Se mitä jäin miettimään on, että tässä samalla myös kasvoista pukkaa rasvaa ja pinnan alla olevat liat villiintyneet ;D. Myös kaulaa ja niskaa, kainaloita kutittaa. Ei hemmetti. Kuvittelenko vai onko sattumaa? Koska en pese samoilla kamoilla joka paikkaa voiko syy olla muussa? Ainoa mitä tulee mieleen, että olen nyt lomalla syönyt lisäravinteita hiuksille/iholle/kynsille. Voiko ne vaikuttaa myös tähän? …tuli vaan mieleen.. Onko kukaan muu huomannut?!
Moni ainakin on kertonut, että jos ei tasapainota biotiinin syöntiä sinkillä, voi siitä seurata iho-ongelmia (osa valmisteista sisältääkin tätä jo valmiiksi). Muutenkin runsas biotiini on kuulemma saanut monilla aikaan näppyjä, eli voisiko liittyä siihen, kun mainitsit tuon hiuksille/iholle/kynsille syömäsi lisäravinteen? 🙂
Mulla biotiini myös sinkin kanssa lisää päänahan ja kasvojen rasvottumista selvästi. Ja sama tapahtuu myös pienillä biotiinimäärillä.
Kiitos tästä tiedosta. Enpä ole tajunnut mutta lopetanpa heti biotiinin syönnin.
Käytän nyt La Roche-Posayn Effaclar- voidetta. Kaiholla katselen hyllylläni Bybin hoitavia tuotteita mutta ei vaan voi käyttää.
Hyvä juttu! Kiinnostaisi millaisia tai mitä tuotteita käytti saadaksesi ihosi kuntoon?
Mulla on myös päänahan seborrooinen ihottuma ollut riesana. Kasvojen iho on ollut muuten vuosia ihan hyvässä kunnossa, mutta mullakin suun ympärys oireillut, enemmän tosin epäpuhtauksilla kuin hilseilemällä. Tämän kesän oon kokeillut käyttää kasvoilla illalla kaksoispuhdistuksen jälkeen kasvovettä (Madaran Balancing toner) ja sitten pelkkää BHA:ta (Paula’s Choice). Silmänympäryksille laitan välillä voidetta, mutta muuten en. Mun iho ei oo koskaan ollut näin puhdas, kuulas ja hehkuva! Leuan oireilu on lakannut kokonaan, satunnaisia hormoninäppyjä lukuunottamatta 🙂 Ihon sävykin on tasoittunut, aiemmin leuka punoitti aina.
Päivisin sitten tietty 50+ suojakerroin, Acon mattapinnan jättävä aurinkovoide on ollut hyvä löytö.
Talvea kohti täytyy varmaan lisätä kosteutusta, mutta ainakin toistaiseksi iho tuntuu voivan erinomaisesti näin.
Minulla on samanlaisia kokemuksia ihonhoidosta ruusufinnin suhteen. Ruusufinnillä on ilmeisesti jonkinlainen yhteys talipunkkeihin, mutta mitä olen asiasta lukenut, niin ei ole varmaa että aiheuttavatko talipunkit ruusufinniä, vai viihtyvätkö ne vaan paremmin ruusufinnisellä iholla.
Joka tapauksessa yritin pitkään hoitaa ihoani mahdollisimman hellävaraisesti kaksoispuhdistuksella, hoitovedellä, hyaluronihapposeerumilla ja hoitoöljyillä, mutta iho meni koko ajan pahempaan ja pahempaan kuntoon. Huomasin, että varsinkin öljypuhdistus (käytössä Evolven cleansing melt ja Flown joku öljyouhdistus) ja iholle jätettävät öljyt (Ordinaryn ruusunmarjaöljy tai Apeiron teepuuöljy) räjäyttivät ihoni parissa päivässä täyteen isoja märkäpesäkkeitä.
Epätoivoisena käänsin ihonhoidon päälaelleen. Aloin pestä kasvoni juuri niillä ”kielletyillä” geelimäisillä ja vaahtoavilla putsareilla, joiden aina varoitellaan olevan liian kuivattavia ja ongelmia aiheuttavia. Pesen kasvoni silloin tällöin jopa marseille-saippualla, sillä se mitä ilmeisimmin vähentää talipunkkien määrää. Hylkäsin hoitovedet, seerumit ja ennen kaikkea öljyt. Kosteusvoiteena käytän L300-sarjan voidetta, sillä se ei näytä ärsyttävän ihoani lainkaan.
Näillä keinoin ruusufinni pysyy poissa, ja ihoni näyttää jopa ihan hyvältä. Olen ilmeisesti aikaisemmin luonut talipunkille liian suotuisat oltavat tarjoamalla niille öljyä ravinnoksi, jolloin ne ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti.
Tämä on siis vain oma kokemukseni aiheesta, eikä välttämättä toimi kaikilla, mutta omalla kohdallani ruusufinnin hoidossa kaiken a ja o tuntuu olevan juuri talipunkkien vähentäminen kuivattavilla tuotteilla.
Moi! Mulla on pod, joka ilmeisesti samaa ”sukua” ruusufinnin kanssa, ja samanlaisia kokemuksia: öjypuhdistus on ehdoton ei. Iho alkoi kukkimaan ja tulehtui niin pahasti, että oli pakko syödä antibioottikuuri. Nyt koitan nyt olla laittamatta mitään, missä on öljyjä, suunympärysiholle.
Mulla on riesana rasvoittuva iho. Tämän talivuodon saan kuriin kasvoista, mutta odotan innolla sun vinkkauksia päänahan hoitoon!
Hei Virve ja kiitos silmiä avaavasta postauksesta! Viitsisitkö avata nykyistä hoitorutiiniasi eli mitä tuotteita käytät?
Sopivan rutiinin löytäminen on vielä vähän vaiheessa, mutta palailen varmasti asiaan kun alkaa näyttää, että käytössä on sopivat tuotteet. 🙂
Kiitos! Odotan postaustasi aiheesta kuin kuuta nousevaa😊 Oon ihan hukassa tän ihoni kanssa… Tuleeko sulle miten näppylöitä/ finnejä eli kuuluuko ne seborreaan🤔?
Minulla PODiin ja saman tyyliseen kuivuuden tunne -ongelmaan on auttanut Dr Hauschkan tuotteet. Ne ovat kuolettavan tylsiä brändillisesti, mutta toimivat superhyvin! Heti kun poikkean kosmentologin antamasta ihonhoitokaavasta tai -tuotteista, niin jonkin asteinen helvetti kasvoillani on irti. Suosittelen katsomaan Hauschkan tuotteet läpi, jos etsit vielä luottotuotteita itsellesi. 🙂
Hei Anna! Mitä tuotteita sulla on käytössä Hauschalta?
Hei,
Minäkin muistan hyviä kokemuksia Hauschalta, se puhdistutahna ja ruusuvoide.
Pitkään olen pärjännyt pelkästään Avenen kuivalle iholle tarkoitetulla kasvovedellä, jota lotraan kunnolla. Saaren taika tyrnisaippuaa kokeilen ja voisin ostaa toisenkin.
Aurinkosuoja olisi nyt hakusessa. Tämä on elämän pituinen vaiva, siksi siihen kannattaa panostaa.
Moikka! Onko sinulla kertoa tuotevinkkejä jo käyttämistäsi tuotteista pesuun, rasvaksi ym.
Moikka!
Kyselisin samaa kuin edellinen 🙂
Asia on erittäin akuutti nimittäin 😅
Useampi on kysellyt tuotevinkkejä, mutta valitettavasti itselläni ei ole vielä antaa mitään erityisiä suosituksia. :/
Olen käyttänyt nyt ihan hyvällä menestyksellä La Roche Posay Effaclar H -puhdistustuotetta sekä kokeillut seerumina The Ordinaryn niasiiniseerumia (postaus täällä: https://www.virvefredman.com/ostolakossa/the-ordinary-niacinamide-10-zinc-1/), jotka ovat vaikuttaneet olevan ihan hyviä tässä tilanteessa.
Tuo niasiiniseerumi loppui minulta juuri ja nyt olen käyttänyt The Ordinaryn retinoliseerumia tuolla alueella ongelmitta, vaikka ennen välttelin käyttämästä aktiiveja suunympäryksellä. Tämä on kuitenkin sopinut minulle, mutta en takaa yhtään, että sopii välttämättä kenellekään muulle.
Kosteusvoiteesta en osaa sanoa kauheasti, sillä olen itse saanut ihoni rauhoittumaan eräällä blogin kautta aikoinaan saamallani probiottisella vartalovoilla, jota sattumalta kokeilin kerran epätoivoisena ja joka on sopinut itselleni, mutta jota en uskalla lähteä ääneen suosittelemaan, sillä sitä ei ole tarkoitettu tähän tarkoitukseen enkä halua vastuuta siitä, että joku muukin käyttää tuotetta toisin kuin miten sitä on tarkoitettu käytettävän.
Toivon, että sen loputtua löydän jonkun tuotteen, jota uskallan suositella muillekin. 🙂
Oletteko seborroiisesta kärsivät käyttäneet roaccutania nuorempana? Mitä aurinkosuojaa käytätte nykyisin?