Yksi ihana puhdistusöljy

Kuten moni tietää, ovat ihanat ihonpuhdistustuotteet lähellä sydäntäni. Vaikka esittelinkin teille juuri yhden puhdistusvaahdon ja -geelin, vievät puhdistusöljyt silti ylivoimaisesti sydämeni.
Koska puhdistusöljyjä ei kasva ihan joka oksalla, on yksi lemppareistani on ollut Dermalogican PreCleanse Oil, joka minulla oli ilo saada sisällyttää LivBoxin bloggaajaboxeihinne. Pakko kuitenkin myöntää, että tuo kyseinen öljy on melko kallista, joten moni varmasti kaipaa mielellään sille edullisempia vaihtoehtoja. Yksi erittäin edullinen vaihtoehto on tietysti jo blogissa aiemmin esittelemäni L’Oréalin Skin Perfection Miracle Cleansing Oil, jota ei ole hinnalla pilattu.
Tänään esittelyvuorossa olisi sitten keskihintainen korvaaja.
Sain töiden kautta käsiini L’Occitanen keväällä lanseeraaman Immortelle-linjan Oil Make-Up Remover -puhdistusöljyn ja meidän suhteemme on (kuten arvata saattaa) ollut puhdasta rakkautta (paino sanalla puhdasta).
Suosittelen aina varmuuden vuoksi puhdistamaan silmämeikin erillisellä aineella, sillä en voi koskaan tietää, millaista puhdistustuotetta kukin muuten kasvoillaan käyttää. Monille meistä maalaisjärki sanoo, ettei rasvaisen ihon geeliputsarilla välttämättä kannata alkaa irroitella vahvoja silmämeikkejä, mutta koska en voi ikinä olla varma, millaisia salisyylihappotuotteita tai muuten vaan kuorintarakeita sisältäviä stydimpiä putsareita kukin käyttää, suosittelen aina poistamaan silmämeikin erillisellä, siihen tarkoitetulla tuotteella.
Koska suutarin lapsella ei ole kenkiä suosin kuitenkin itse (laiskuuttani) yleensä puhdistustuotteita, joilla silmämeikin saa hyvillä mielin puhdistaa. Tällaisia tuotteita ovat useimmat puhdistusmaidot ja ihan erityisesti puhdistusöljyt, sillä niiden koostumus liuottaa ripsivärinkin silmistä hellävaraisesti. Tämä on yksi syy siihen, miksi rakastan synteettisesti yhdisteltyjä kosmetiikkamerkkien puhdistusöljyjä, jotka liukenevat iholta helposti vedellä. (En ole puhtaiden luonnonöljyjen fani, sillä öljyhän ei liukene veteen ja niiden puhdistaminen kasvoilta on haastavampaa mikäli ei tahdo, että iholle jää vielä hitusen klähmäinen tunne.)
L’Occitanen ihastuttavan puhdistusöljyn luvataan poistavan jopa vedenkestävän silmämeikin, minkä se onkin ongelmitta myös tehnyt. Öljyssä on varsin mieto ja pehmeä tuoksu, joten sekään ei kovin helpolla pääse tökkimään. Tuote huuhtoutuu iholta loistavasti vedellä ja viimeistään esimerkiksi Konjac-sientä käyttämällä jää iholle erityisen puhdas, mutta pehmeä tunne.
(Öljy on muuten tosiasiassa kirkasta, mutta minun suihkun lattialla pyörineen purkkini pohjalle näyttää saostuneen hieman ylimääräistä sakkaa. No, kohtapa tämäkin purkki on jo tyhjä.)

Millä te poistatte silmämeikkinne?

L’Occitane Immorteille Oil Make-Up Remover -puhdistusöljyllä on hintaa n. 24 euroa.

4 kommenttia artikkeliin ”Yksi ihana puhdistusöljy”

  1. Oletko kokeillut Cliniquen öljyputsaria (Instant Gentle Cleansing Oil)?

    T. KatjaV

    • Tarkoitatko Diorin Instant Gentle Cleansing Oil putsaria, vai olenko nyt missannut jotain mahtavaa Cliniquelta? Muistelen kokeilleeni tuota Dioria joskus, ja se oli varsin hyvä hommassaan, mutta jäin silti silloin miettimään, tuliko hinta enemmän merkistä kuin tuotteen sisällöstä. Hyvä se kyllä oli, mutta rakastan aina metsästää edullisia ja toimivia vaihtoehtoja! 🙂

  2. Jep, juuri siis se Dior, sorry 🙂
    Ostin sen sitten ja tykkään kyllä kovasti. Täytyy tsekata tämä l'Occitane seuraavaksi 🙂

  3. Voi ei. Siljan myyjä yritti tarjota tätä minulle kun suositteli hyviä putsareita, mutta jostain syystä kieltäydyin ostamasta. Nyt harmittaa!!!!

    -Päikkis-

Kommentointi on suljettu.