Mikä voisikaan olla ihanampaa kuin herkullisen värinen kosmetiikka!
Sain jo keväällä kokeiltavikseni Lumenen herkullisen värikkään Body Refresh -vartalonhoitolinjan tuotteita, mutta niiden esittely on blogin puolella hieman jäänyt. Koska suurin osa tuotteista on ollut varsinkin viimeaikoina hyvinkin aktiivisessä käytössä halusin esitellä niistä teille ainakin osan.
Rakastan ihanan tuoksuisia suihkutuotteita ja on ehdotonta plussaa jos niiden pakkauksetkin ovat herkullisen väriset. Suosin usein yksinkertaisia ja värittömiä elementtejä sisustuksessa, mutta tällaiset pirtsakan näköiset pakkaukset tuovat tylsään suihkuunkin hieman eloa.
Lähes radioaktiiviselta näyttävä Koivu ja Hunaja suihkugeeli tuoksuu minusta ihanan raikkaalle. Suihkugeelissä on juuri sellainen miellyttävän raikas ja koivuinen tuoksu, joka ei ole liian voimakas, mutta joka silti virkistää ihanasti myös mieltä.
Ilmeisesti suihkugeeli meni hyvin myös miehiseen makuun, sillä rehellisyyden nimissä täytyy kertoa, että se hupeni suihkussa seistessän salakavalasti, vaikka en itse ehtinyt käyttää siitä kuin ehkä kolmanneksen…
Onneksi sentään herkullisen pinkki karpaloinen suihkugeeli jäi minun käytettäväkseni. Ihastuin kovasti tämänkin tuoksuun, joten söpö pakkaus ja miellyttävä tuoksu tekivät suihkuhetkistä entistäkin mieluisempia.
Vaikka minulla ei olekaan ihan loputtomasti sanottavaa suihkugeeleistä, voisin jutella teille sitäkin enemmän linjan vartalovoiteista. Minähän nimittäin tunnetusti rakastan erilaisia vartalovoiteita!
Halusin päästä ihan kunnolla vertailemaan tuotteiden koostumuksia, joten käytin eri vaihtoehtoja vuorotellen koko kroppaani ja välillä ihan vain kokeilun vuoksi rasvasin yhden käsivarren yhdellä, toisen toisella ja vielä jalat kolmannella voidakseni oikeasti kertoa, mitä eroa voiteilla oli.
Kolmikosta selkeästi kevyin tuote oli Koivu & Hunaja Vartaloemulsio, joka tuntui tuovan iholleni kyllä hyvin kosteutusta, mutta joka imeytyi todella hyvin ilman, että iholle oikeastaan edes jäi yhtään minkäänlaista rasvatun ihon tuntua. Kevystä koostumuksestaan huolimatta voide silti jotenkin mystisesti riitti kosteuttamaan yleensä niin helposti kuivuvaa vartaloni ihoa, mistä olin positiivisessa mielessä erittäin yllättynyt.
Voiteessa oli raikas ja pehmeä koivuinen tuoksu, joka tuoksui kyllä iholla tuotetta levittäessä, mutta joka ei esimerkiksi jäänyt havaittavasti lakanoihini tai vaatteisiini liiemmin tuoksumaan.
Edellistä astetta täyteläisempi oli puolestaan lakkainen Kosteuttava vartaloemulsio, joka sekin imeytyi ihole melko hyvin jättämättä liiemmin voidellun tuntuista pintaa, mutta joka kuitenkin tuintui iholla jo ihan aavistuksen edellistä tuotetta enemmän.
Vartaloemulsion kosteutustehot riittivät iholleni hyvin ja se oli loistava valinta koko kropan tehokkaaseen rasvaamiseen. Voiteen sisältöä katsomalla voikin bongailla heti veden jälkeen tulevan kosteuttavan glyseriinin, ihoa ravitsevan karitevoin, ihoa niin ikään myös kosteuttavan Caprylic/Capric Triglyceriden ja urean sekä sen tuotteen hieman lupaileman lakansiemenöljyn.
Tuotteessa oli miellyttävän raikas tuoksu, joka jäi iholle melko kevyenä ja pehmeänä tekemättä itsestään sen suurempaa numeroa.
Rakastan lähes poikkeuksetta täyteläisiä vartalovoiteita, joten odotukseni olivat kovimmat Ravitsevan Vartalovoiteen suhteen. Paitsi että jo sen ihanan pinkki pakkaus kolahti minun tyttömäiseen puoleeni täysillä kuulosti se välittömästi tuotteelta, jota vartaloni iho rakastaisi.
Siinä missä kaksi muuta tuotetta olivat emulsioita oli tämä todellakin jo voide. Tuotteen täyteläinen koostumus ei vaati kahta aiempaa hitusen enemmän voimaa tullakseen ulos purkista, mutta iholle levittäessä se suli sille miellyttävästi ja toi iholle välittömästi pehmeää ja miellyttävää tunnetta. Täyteläinen koostumus jäi jo selkeästi tuntumaan iholla, mutta toisaalta minä nimenomaan rakastan sitä voidellun ihon tuntua, joten minun makuuni tämä oli koostumuksensakin puolesta aivan nappi valinta.
Eikä kyllä tuotteen tuoksukaan jättänyt minua kylmäksi. Se oli pehmeä, mutta karpaloisen raikas ja todella miellyttävä. Tämänkin tuoksun saattoi haistaa ihoa nuuhkiessa, mutta tuoksu pysyi silti kevyenä eikä siitä tullut yhtään liian päällekäyvä. Tämä ja lakkaa sisältävä Kosteuttava Vartaloemulsio olivatkin siis kaikkein eniten omaan makuuni ravitsevien koostumuksiensa puolesta.
Ja hei ihan oikeasti, ovathan nämä lumenen Body Refresh -tuoteperheet melko raikkaan ja pirtsakan näköisiä kokonaisuuksia!
Tällaisten freesien purkkien katselusta tulee väkisinkin hyvälle mielelle -ainakin jos on meikäläisen kaltainen tyyppi, joka saa kiksejä kosmetiikkapakkauksista.
Minulla on vielä testauksen alla linjan antiperspirantit sekä käsi- ja jalkavoide, mutta lupaan palata niistäkin vielä teille jossakin vaiheessa.
Kuka muu on ihastunut Lumenen värikkäisiin Body Refresh -tuotteisiin?
Karpalo-sarjan vartalokuorinta on mun suosikki, ja siinä on biohajoavia rakeita 🙂
Minä sain tuon jalkavoiteen Livboxin mukana kesällä ja tykkäsin kyllä! Tuoksukin on mukavan raikas, kamferi tuoksuu erityisesti. Eikä jää kuitenkään leijumaan koko yöksi nokkaan =D Aika kevyt ja nopeasti imeytyvä on kuitenkin, ehkä täytyy talveksi hankkia joku täyteläisempi voide.