Lakkasin käyttämästä suihkussa saippuaa ja ei, en silti haise

Olen jo pidempään yrittänyt käyttää kosmetiikkavarastojani pois ja päästä tilanteeseen, jossa tuotteita olisi vain sen verran, mitä sillä hetkellä käytän. Kosmetiikka-alalla pitkään olleena kosmetiikkaa on tietysti kertynyt reippaasti, mutta lakkasin jo pari vuotta sitten esimerkiksi ottamasta vastaan kosmetiikan PR-lähetyksiä lähes täysin, eli vuosittain minulle on tullut vain muutamia, varsin tarkkaan valittuja paketteja.

Kuten olen kertonut, eivät monet meikkituotteet ole aikoihin tuottaneet minulle iloa, sillä en erityisesti pidä meikkaamisesta, vaan ainoastaan meikillä aikaansaadusta lopputuloksesta. Ihonhoito puolestaan on minulle nautintoa tuova juttu, sillä se on paitsi ihosta huolehtimista, mutta myös hetki rauhoittumiseen.

Yksi lempparijuttujani ihonhoidossa on ollut suihkuhetki. Mieleni rentoutuu suihkussa todenteolla, kun aistin veden virtaavan iholle. Siinä on helppoa olla hetkessä ja sen seurauksena ajatuksetkin kirkastuvat, jolloin syntyy niitä parhaita ideoita. Tämän vuoksi minulla esimerkiksi pitää aina olla kännykkä mukana kylpyhuoneessa, sillä keskeytän hyvin usein suihkun ihan vain kirjoittaessani jotain tärkeää ylös ennen kuin se karkaa mielestä.

Koska suihkuhetket ovat niin nautinnollisia, olen mielelläni täydentänyt niitä ihanilla suihkugeeleillä ja suihkusaippuoilla. Näiden erilaiset tekstuurit ja ihan erityisesti erilaiset tuoksut ovat tuoneet suihkussa käyntiin aivan oman lisänsä aistinautintojen muodossa, joten minulle on ollut aina tärkeää, että käytössäni on jokin ihana suihkutuote. En ole hajuvesi-ihmisiä, sillä saan niistä helposti migreenin, mutta ihana suihkugeeli, joka tuoksuu lähinnä vain sen lyhyen suihkuhetken ajan on ihana juttu.

Alkuvuodesta kävi kuitenkin niin, että kosmetiikkavarastojeni loppuunkuluttelu eteni siihen pisteeseen, ettei minulla ollut kotona enää uutta suihkugeeliä tai suihkusaippuaa. Ajattelin, että teen sellaisen jossakin vaiheessa formulointiopintojeni kautta, joten en viitsi ostaa sitä kaupasta nyt.

Ja sitten se sen tekeminen venyi. Ja venyi lisää. Ja vielä lisää. Ja sitten huomasin, että olin jo parisen kuukautta käynyt suihkussa ilman, että olin käyttänyt ihoni pesuun mitään ainetta. Yllätyksekseni myös huomasin, ettei se ollutkaan ollut mikään ongelma.

Olen kyllä tiennyt, että monet huuhtovat suihkussa ihonsa vain pelkällä vedellä, mutta jotenkin olen aina ajatellut, että se ei riitä minulle. Uskoin, että tarvitsin jotain pesevää ja olihan ihanan tuoksuinen suihkutuote sitäpaitsi muutenkin arjen luksusta.

Nyt tajusin, että en oikeasti tarvinnut sitä, sillä ei, minä en haissut, vaikka en käyttänyt suihkugeeliä. Olin vain uskotellut itselleni niin, koska niinhän me yleisesti uskomme. Jo pikainen googlettelu aiheesta kertoo, että yleisesti ihmiset ajattelevat, että suihkussa käynti ilman saippuaa on ällöttävää ja tekee ihmisistä haisevia likasäkkejä, joita tulee paheksua ja karttaa.

Jos siis kertoisin asiasta blogissani, saisinko kuulla olevani haiseva hippi? Sanooko joku taas, että minimalismini menee nyt kyllä ihan överiksi, vaikka tämä ei liittyisikään siihen, vaan olisi itseasiassa jopa ihan yleinen suositus ja tilanne, johon päädyin vain, koska olin laiska enkä saanut aikaiseksi valmistaa suihkusaippuaa, vaikka olinkin niin suunnitellut?

Esimerkiksi tässä MeNaiset-lehden haastattelussa lääkärikeskus Aavan ihotautien erikoislääkäri Laura Bouchard kertoo, ettei näe suihkusaippuaa tarpeellisena iholle ja samaa sanoo moni vastaava asiantuntija. Jokainen nainen on myös varmasti saanut gynegologiltaan neuvon olla käyttämättä alapäähänsä tavallista suihkugeeliä ja suosia tarvittaessa mielummin siihen tarkoitetukseen tehtyä, pH-arvoltaan intiimialueille sopivaa tuotetta.

Suihku ilman saippuaa kokemuksia Virve Fredman

Ei, suihkugeeli ei siis ole sittenkään ollut minulle välttämätön asia tai edes tarpeellinen eikä mikään kehoni osa ole alkanut sen käytön lopettamisen jälkeen haista tippaakaan. Olen aina ennen ollut niitä, jotka ovat kuuranneet kroppaansa tuoksuvilla suihkugeeleillä ahkerasti ihan vain varmuuden vuoksi, jotta en varmasti haisisi, mutta nyt sille tuli loppu.

Moni on sanonut, että suihkugeelistä luopuminen on tehnyt hyvää heidän iholleen, sillä iho on kuivunut sen jälkeen vähemmän. En ole itse kokenut, että käyttämäni suihkugeelit tai -saippuat olisivat kuivattaneet ihoani, mutta noh, ehkä ihoni on nyt hieman aiempaa pehmeämpi.

Yhden jutun olin kuitenkin aina välillä tehnyt ja se oli kainaloiden hieman tehokkaampi pesu, sillä olen niitä, jotka hikoilevat ihan normaalisti ja tykkäävät siksi käyttää antiperspiranttiakin. Hieron aina iltaisin kasvoilleni puhdistusöljyn ennen suihkuun menoa, kun ihoni on vielä kuiva, mutta kaksoispuhdistuksen jälkimmäisen osan teen vaahtoavalla puhdistustuotteella ollessani suihkussa.

Kun olen hieronut tuota toisessa vaiheessa käyttämääni puhdistusvaahtoa kasvoilleni ja sitä on edelleen käsissäni, olen ennen käsien ja kasvojen huuhtelua hieronut vaahtokäsilläni puhtaaksi vielä kainaloni. Pari kertaa saman pesun ovat saaneet myös jalkateräni, kun ne ovat vaikkapa muhineet pitkän kävelylenkin ajan lenkkareissa.

Suihku ilman saippuaa kokemuksia Virve Fredman

Toinen juttu, jolla olen puhdistautumistani välillä tehostanut ja jonka aion ottaa mukaani myös reissuun lähtiessä on korealainen puhdistuspyyhe. Olen maininnut näistä kinnasmaisista tai välillä pitkinä, huivimaisina liehukkeina myytävistä Italy Toweleista blogissani ennenkin. Ihoa kevyesti kuoriva, suihkussa käytettävä pyyhe auttaa siis tehostamaan ihon puhdistumista tarvittaessa.

En käytä tätä pyyhettä jatkuvasti, mutta ehkä kerran tai pari viikossa. Reissussa tulen varmasti käyttämään tätä enemmän, sillä hiostavassa (ja mahdollisesti saasteisessa) ilmastossa sitä jotenkin haluaa kuurata itsensä kunnolla – varsinkin jos iholla on aurinkosuojaa. Voi toki olla, että noissa olosuhteissa haluan jälleen ostaa vartalon puhdistukseen jotain. Täällä nackalaisen luonnon keskellä asuessa erityisemmälle kuuraamiselle ei kuitenkaan ole ollut suurta tarvetta.

(Ja kyllä, käytän käsien pesuun edelleen saippuaa, sillä kuten varmasti jokainen on kuullut ja tietää epäilemättä muutenkin, on käsien pesu erityisen tärkeää nyt, kun koronavirus on vahvasti tapetilla. Yhtä tärkeää se on myös ollut ennenkin.)

Suihku ilman saippuaa kokemuksia Virve Fredman

Kun tein kokeiluni, en kertonut miehelleni siitä mitään. Hänellä on omat suihkutuotteensa, joten emme keskustelleet asiasta ennen kuin tätä postausta kirjoittaessani kysyin häneltä, onko hän huomannut, että haisisin jotenkin.

Hän kiisti huomanneensa mitään ja kun pajastin, etten ole käyttänyt suihkusaippuaa pariin kuukauteen nuuhki hän minut läpi epäuskoisena joutuen kuitenkin toteamaan, että ei, en tosiaan haise ja tuli siihen tulokseen, että myös hän taitaa kokeilla samaa – hänen ihonsa nimittäin kuivuu helposti.

Suihkugeelitön elämä on ollut hauskaa, sillä jollakin ehkä vähän hullulla tavalla nautin siitä, kun huomaan, että joku minun aiemmin täysin välttämättömyytenä pitämäni asia lakkaakin olemasta minulle sellainen. Se on opettavaista ja kannustaa minua kysymään itseltäni yhä uudelleen, muuttuisiko elämäni oikeasti suuresti, jos luopuisin jostakin, mitä yleisesti pidetään tärkeänä omistaa.

Tällaisia asioita ovat vuosien varrella olleet mm. TV (josta nykyään yhä useampi on luopunut), vaatekaapin ylimääräiset vaatteet ja yhdessä vaiheessa jopa sänky, jota ilman kokeilimme olla kahdeksan kuukauden ajan. Nyt sellaiseksi sitten osoittautui myös suihkusaippua.

Suihku ilman saippuaa kokemuksia Virve Fredman

Kuka muu käy suihkussa ilman saippuaa?

Seuraa minua somessa:

18 kommenttia artikkeliin ”Lakkasin käyttämästä suihkussa saippuaa ja ei, en silti haise”

  1. Täällä toinen saippuaton suihkuttelija! Minä en ole oikeastaan kotoa muuttamisen jälkeen käyttänyt suihkusaippuaa eli lopetin sen käytön joskus vuonna 1996. Kukaan ei ole koskaan väittänyt, että haisisin pahalle. Käytän kuitenkin tavallista dödöä, siitäkin haluisin eroon, mutta se kokeilu johti kyllä selkeästi erottuvaan hien hajuun.

    Ihana kun kirjoitit tästä aiheesta.

    Vastaa
    • Ihana kuulla noin pitkään ilman suihkusaippuaa eläneestä! Kiitos, kun jaoit kokemuksia ja vahvistit ajatuksiani. 🙂

      Vastaa
  2. Olen joutunut oppimaan tähän miehen myötä. Hän ei käytä suihkusaippuaa ja en tullut hankkineeksi sellaista hänen luo. Aina välillä tekisi yhä mieli pestä itsensä suihkusaippualla esim. saunan yhteydessä. Arjessa pärjää hyvin ilman.

    Vastaa
  3. En ole ikinä pessyt itseäni kokonaan saippualla joka päivä. En edes käy suihkussa joka päivä. Peseydyn kyllä päivittäin ja pesen joka päivä saippualla yleensä kaulan, kainalot ja jalat. Noin kerran viikossa tai sitten hikoilun jälkeen pesen vartaloni kokonaan saippualla ja saunaharjalla. En minä haise. Luulen, että voisin vähentää tuota jokapäiväistä saippuointia myös kaulan osalta, mutta kainaloiden ja jalkojen osalta en saippuasta luovu ihan kaikkien mukavuuden takia. Kasvoni puhdistan tietysti myös joka päivä, mutta en saippualla. En ole tiennytkään, että on ihmisiä, jotka saippuoivat itsensä kauttaaltaan joka päivä, mutta harvemminpa sitä peseytymisrutiineista puhutaankaan.

    Vastaa
  4. Mäkään en käytä suihkusaippuaa, ainoastaan joskus todella harvoin jos olen oikeasti likainen tai täytyy pestä pois aurinkorasva tai pöly. En haise 😂 En myöskään käytä deodoranttia. Yleensä en haise siltikään, sillä käyn suihkussa hikoilun jälkeen. Jos taas hikoilen paljon ja en käy suihkussa niin toki silloin alan myös haista. En

    Vastaa
    • Lähti näköjään ajoissa tuo viesti. Mutta en siis näe tarvetta saippualle jos nyt saa vedellä itsensä putsattua 😊 Ihokin kiittää 👌

      Vastaa
  5. Lapsuudenkodissani ei käytetty suihkusaippuaa enkä osannut sitä kaivata omassa kodissanikaan, en alkanut sitä käyttää vaikka meikkiä ym. käytännin. En varmasti haise mitenkään 😀 eikä ihon kanssa ole koskaan ollut kuivumisongelmia kylmimpiä pakkasjaksoja lukuun ottamatta.

    Vastaa
  6. Pesen kainalot päivittäin saippualla ja joskus saunan tai kylvyn jälkeen hankaan ihon sienellä, jossa on saippuaa (ehkä kerran kuussa). Enkä käy suihkussa päivittäin. Mutta en haise. 🙂 Vähempikin lotraaminen ja puunaaminen siis riittää kyllä. Käytän lähinnä palasaippuaa, usein pesen kainalot lavuaarin ääressä ihan käsisaippualla, koska en jaksa kastella itseäni kokonaan ”turhaan”. 😀

    Vastaa
  7. Lopetin suihkusaippuan säännöllisen käytön lapsen syntymän myötä eli noin 5 vuotta sitten. En käytä lapsen pesuissa saippuaa, niin aloin kyseenalaistamaan miksi itsekään käyttäisin. Kesäisin aurinkorasvan poispesuun tarvitsee kyllä jotain vähän vettä tehokkaampaa ja silloin palasaippua käytössä.

    Vastaa
  8. Minusta suihkusaippua on aina ollut kaamea turhake 🤭 kyllä se iho puhdistuu niillä muillakin saippuoilla tai pesunesteillä, jos tarve on ja harvoin on 😅

    Vastaa
  9. Kiitos tästä postauksessa! Minulta jäi saippuat, suihkugeelit ja shampoot reilu vuosi sitten pois päivittäisestä käytöstä. Etelän matkoilla mukana on ollut shampoo ja suihkugeeli/ korvikkeet, kun haluaa päästä ”helpommalla” ja aurinkorasva on pestävä aika tujulla aineella pois. Parin viikon takaisella etelän reissulla mukana oli omatekoinen saippuan korvike, jota päätyi myös hiuksiin ja nyt kotona sitä on tullut käytettyä kerta sitä on. Mutta tämä postaus valoi taas uskoa siihen, etten oikeasti tarvitse saippuaa/korviketta. Karvojen sheivailuun olen kuitenkin kaivannut jotain ainetta, koska otin käyttöön ”vanhan aikaisen” höylän ja se ei oikein toimi ilman liukasta pintaa. Ehkä kehittelemäni ”korvike” päätyy sheiveri voiteeksi. Minä käytän kainaloiden tehopesuun kuorintasuolaa, tai epsom- ja merisuolaa liotettuna kuumaan veteen. Dödönä käytössä ruokasooda pohjainen luonnonkosmetiikka dödö, antipersperantti jäi käytöstä pois ehkä pari vuotta takaperin.

    Vastaa
  10. Käytän hyvin harvoin suihkusaippuaa, itselläni pieni näytepullo kestää pitkään. Tämä varmaan juontaa juurensa myös lapsuuden kotiin, kuten toisella kommentoijalla, että meillä sitä ei oikein käytetty. Suihkusaippuan sijaan pesen kainalot ja vähän muutenkin vartaloa suihkun yhteydessä shamppoolla, kun olen vaahdottanut sen hiuksiin ja annan vaikuttaa hetken. Näin olen tehnyt teiniajoista lähtien ja ikää on nyt 34 vuotta 😀

    Vastaa
  11. Pesen suihkusaippualla päivittäin vain kainalot ja jalat (sekä kesällä aurinkorasvan), happamalla pesunesteellä intiimialueet ja selän (näppylöitä). Joskus käytän kuorintakinnasta ja sen kanssa suihkusaippuaa.

    Mulla on atooppinen iho, se ei todellakaan kestäisi joka päiväistä saippuointia. Siksi valitsenkin suihkusaippuan huolella, koska se riittää tolkuttaman kauan. Nyt olen ihastunut italilaisen L’Erbolarion suihkugeeleihin.

    Vastaa
  12. En minäkään ole koskaan kuurannut itseäni päästä varpaisiin saippualla joka kerta kun käyn suihkussa, mutta koen kyllä tarvitsevani hikiliikunnan (jota harrastan monta kertaa viikossa ja sen lisäksi esim. metsä/sieni/marjaretket, pihatyöt) jälkeen saippualla pesemisen. Toki tavallinen päivä menee niin, että kevyt suihkussa käynti riittää ja pesen saippualla lähinnä jalat ja kainalot ja joskus on päiviä, etten käy ollenkaan suihkussa.
    Tuotteita mulla ei kovin montaa kulu vuodessa (suihkussa käytän pääasiassa palasaippuaa ja -sampoota) ja olen aina ihmetellyt kosmetiikkablogeissa esiteltyjen loppuneiden tuotteiden määrää. 🙂

    Vastaa
  13. Täällä myös suihkusaippuaton, dödötön, vain tarvittaessa suihkuileva tyyppi, joka ei kaikesta huolimatta haise. =D

    Olen sitä mieltä, että suihkusaippua on suunnilleen yhtä ”tarpeellinen” kuin pyykinhuuhteluaine; eli ei tarpeellisia laisinkaan. Toki esim aurinkorasva täytyy pestä iholta pois, mutta köh köh, en käytä koskaan sellaistakaan… Usein iholle valuva shampoo varmaan riittäisi kainaloidenkin pesuun (ja naaman – tunnustan, etten käytä minkäänlaista puhdistusta kasvoille…), ja sinne kohti jalkojahan se shampoo valuu, joten samalla nekin saa saippuapesunsa. (Paitsi tietenkin jos pesee hiukset pää alaspäin.)

    Vastaa
  14. Kiitos postauksesta! En myöskään käytä suihkusaippuaa, en myöskään dödöä tai shampoota. Nämä hygienia-asiat ovat monelle arkoja asioita. Ei kehtaa paljastaa käyttämättömyyttään siinä pelossa että tulee kauhistelluksi. Mutta kuten näistäkin kommenttien määrästä näkee, meitä on kyllä useita. Koen samaa tyytyväisyyttä, kun huomaan, että jotain aikaisemmin itsestäänselvyytenä pitämäänsä ei tarvitsekaan.

    Vastaa
  15. Itse alan haista pienestäkin hikoilusta ja hikoilen paljon jopa ilman isompia fyysisiä ponnisteluja, joten en voi elää ilman pesuainetta. Tällä hetkellä imetyshormonit luultavasti pahentavat asiaa, mutta minkäs teet. Olen pessyt kainalot eilen aamulla, joten illalla en jaksanut mennä suihkuun ja juuri tässä vieressäni lapsi ilmoitti ”äiti sinä haiset, mene suihkuun.” :’D Elämä on.

    Vastaa
  16. Minä en ole tajunnut, etteivät muut ole tajunneet tätä. Olen ajatellut, että suurin osa ymmärtää suihkusaippuan olevan vain ylimääräinen luksustuote kuten huuhteluaine. Uimahallissakin suurin osa tuntuu pesevän vain kainalot saippualla ja vain aniharva tosikylpijä saippuoi koko kropan. Pohjoisessa iho joutuu koville muutenkin.

    Vastaa

Jätä kommentti