Muutin Suomesta pysyvästi pois vuonna 2015, kun muutin Ruotsiin, jossa päädyin asumaan useita vuosia, minkä jälkeen vietin 2,5 vuotta maailmalla seikkaillen.
Jo ennen Ruotsiin muuttoa olin ehtinyt asua kahdesti Lontoossa: ensin vuosina 2012-2013 silloisen poikaystäväni kanssa ja sen jälkeen vielä 2014, kun palasin yksin Lontooseen opiskelemaan yhdeksi lukukaudeksi.
Ruotsin vuosinani kävin melko vähän Suomessa, mutta syksyllä 2020 vietin neljä kuukautta Suomessa opiskelemassa. Muuten olin kuitenkin käynyt Suomessa vain muutamien päivien vierailulla ja henkisesti asennoitunut niin, etten nähnyt itseäni enää palaamassa Suomeen muuten kuin korkeintaan tilapäisesti perhesyiden vuoksi.
Ja sitten yhtäkkiä alkuvuodesta 2026 olinkin tilanteessa, jossa koko elämäni oli mennyt avioeron myötä uusiksi ja minun täytyi tehdä uusia valintoja sen suhteen, missä halusin asua.
Olin alunperin ajatellut, että tulen Suomeen vain käymään, katsomaan mitä läheisilleni kuuluu ja lähden sitten jonnekin. Kun saavuin Suomeen, majotuin ensin hetken hyvän ystäväni luona ja kun tajusin, että halusinkin jäädä Suomeen pysyvämmin, järjestyi minulle onneksi ei nyt ihan täysin optimaalinen, mutta kuitenkin siedettävä kalustettu tilapäisasunto, josta käsin saatoin alkaa rakentaa elämääni Suomessa.
Päätös palata Suomeen oli rehellisesti sanottuna aluksi todella ahdistava ja tuntui siltä kuin antaisin elämässä periksi. Minusta tuntui kuin en olisi ikinä elämässäni saavuttanut yhtään mitään. Ihan kuin Suomeen palaaminen olisi pyyhkinyt pois kaiken. Itkin ystäväni sohvalla sitä, kuinka kaaokselta kaikki tuntui, sillä minulla ei ollut Suomessa mitään ja kaikkien asioiden järjestely tuntui valtavalta vuorelta, jolle kiipeämään lähteminen vaati ylivoimaisia ponnisteluja.
Samalla koin kuitenkin, että halusin olla Suomessa erityisesti perheeni vuoksi.
Vaikka minulla oli Suomessa perhe ja ystäviä, tunsin myös olevani valtavan yksiin. Kukaan läheiseni ei ymmärtänyt ollenkaan, mitä kaikkea minun oli järjesteltävä ja kuinka jokainen askel linkittyi toisiinsa, jotta saisin elämäni taas kasaan. Sillä hetkellä kaikki se tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta ja stressaavalta.
Ihan ensimmäiseksi minun oli tehtävä muuttoilmoitus Suomeen. Tässä vaiheessa minulla ei ollut mitään virallista osoitetta Suomessa, joten minun, 39-vuotiaan, itsenäiseen elämään tottuneen naisen tuli ilmoittaa viralliseksi osoitteekseni vanhempieni kotiosoite, mikä itsessään tuntui hieman nöyryyttävältä (mutta onneksi vanhempani suhtautuivat tähän hyvin).
Koska myös olin toisesta Pohjoismaasta Suomeen palaava kansalainen ei riittänyt, että klikkailisin verkossa nappeja ja lähettäisin sähköisiä ilmoituksia, vaan minun oli muuttoilmoituksen lisäksi varattava verkossa fyysinen tapaaminen DVV:n virastolle ja käytävä näyttämässä siellä naamaani, jotta minut voitiin rekisteröidä Suomeen palanneeksi.
Ennen tätä rekisteröintiä minulla ei ollut kotikuntaa HSL-alueella, mikä vaikutti siihen, että en voinut hankkia kohtuuhintaista julkisen liikenteen kausikorttia, vaan esimerkiksi 30 päivän AB-lippu olisi maksanut 172 euroa 74 euron sijaan.
Koska olin myös ollut niin pitkään pois Suomesta, ei minulla ollut enää mitään voimassa olevaa Suomen henkilöllisyystodistusta. Ajokorttini oli vaihtunut ruotsalaiseen, ID-korttini oli Ruotsin ID-kortti (joka sekin oli sitäpaitsi vanhentunut), myös Suomen passini oli vanhentunut ja ainoa voimassa oleva henkilöllisyyteni todistava dokumentti oli Ruotsin passini (jossa oli tietysti vain ruotsalainen sosiaaliturvatunnus).
Onnekseni muutamaa vuotta aiemmin vanhentunut Suomen passini yhdessä Ruotsin passini kanssa riittivät todistamaan henkilöllisyyttäni DVV:llä.
Tämän jälkeen minun täytyi kuitenkin hankkia suomalainen henkilöllisyystodistus, koska olisihan sellaiselle tarvetta Suomessa asuessa.
Koska aiempi passini oli vanhentunut jo parisen vuotta aiemmin, en voinut varata vain tavallista passin uusimista, vaan minun oli fyysisesti mentävä pääpoliisitalolle tunnistettavaksi.
Onneksi ajan sai varsin nopeasti ja tunnistautuminen sujui ripeästi vanhan Suomen passini ja uuden Ruotsin passini kanssa eikä uuden passin toimituksessakaan mennyt kuin hetki – tosin sekin oli itse haettava poliisiasemalta, eli sitä ei voitu lähettää mihinkään noutopisteeseen.
Minua kaikkein eniten stressannut asia liittyi kuitenkin verotukseen ja talousasioihini.
Olin perustanut koko talouteni siihen, että minulla oli Ruotsissa sijoituksia Nordnetin ISK-sijoitustilillä, jota verotetaan varsin eri tavalla kuin suomalaisia sijoitustilejä (tilin tuotoista ei makseta myyntivoittoja, vaan sen haltijaa verotetaan vuosittain tilin saldon mukaan pienellä prosenttiosuudella).
Tilistä ja sen verotuseduista oli kuitenkin mahdollista nauttia vain jos oli kirjoilla Ruotsissa ja avioeron myötä muuttuneen elämäntilanteeni vuoksi minulla ei ollut enää Ruotsissa mitään osoitetta, jossa voisin olla kirjoilla.
Kaakkois-Aasiassa matkustaessa olin ollut kirjoilla puolisoni läheisen osoitteessa, mutta avioeron myötä tämä ei ollut enää mahdollista eikä minulla ollut mitään muuta osoitetta, johon voisin muuttaa itseni kirjoille.
Hetkellisesti sain muutettua itseni Ruotsissa virallisesti kodittomaksi (ja huhhuh, mikä prosessi se itsessään olikaan ja kuinka paljon se taistelu minua alkuvuodesta oli kuormittanut), mutta siitäkin seurasi odottamaton ongelma: nyt yksi pankki toisensa jälkeen ilmoittikin, ettei voi enää jatkaa asiakkuuttani, jos minulla ei ole ilmoittaa heille kotiosoitetta ja tämän myötä minun oli pakko tehdä päätöksiä sen suhteen, missä asuisin ja totesin, että ainoa vaihtoehtoni siinä tilanteessa oli muuttaa takaisin kirjoille Suomeen, sillä tarvitsin oikeuden pankkipalveluihini niin Suomessa kuin Ruotsissakin.
Käytännössä tämä tarkoitti todella stressaavaan prosessiin ryhtymistä, eli minun oli myytävä kaikki sijoitukseni Ruotsin Nordnetissa, siirrettävä varallisuuteni Suomeen, avattava uudelleen sijoitustili Suomen Nordnettiin ja sitten tankattava sijoitukseni sinne uudelleen.
Tämä voi kuulostaa suoraviivaiselta prosessilta, mutta on kaikkea muuta ja stressasi minua rehellisesti sanottuna aivan helvetisti ja ihan erityisesti siksi, että kyseessä oli iso summa rahaa eikä minulla ollut elämässäni ketään, joka ymmärtäisi asiasta yhtään mitään ja olin totaalisen yksin tilanteen kanssa.
Käytännössä homma ei siis mene vain niin, että voisin myydä sijoitukseni Ruotsin Nordnetissa ja Nordnet siirtäisi rahani sitten Suomen Nordnetiin, vaan kokonaisuus on paljon monimutkaisempi ja vaatii huomioimaan paljon yksityiskohtia niin kulujen kuin tapahtumien aikajanan osalta.
Ensinnäkin kaikki sijoitukset tuli tosiaan myydä Ruotsin Nordnetissa, mikä sekin jo tuntui hurjalta. Onko tänään parempi päivä myynnille kuin huomenna tai ylihuomenna, vai kannattaisiko kenties odottaa ensiviikkoon? Parasta oli vain pitää pää kylmänä ja laittaa kaikki myyntiin samantien asiaa enempää miettimättä.
Kun myynnit olivat menneet läpi, saatoin siirtää rahat Ruotsin Nordean tililleni. Sieltä ne olisi toki voinut siirtää sitten Suomen Nordeaan, mutta Nordeasta Nordeaan siirtäessä pankki olisi perinyt järjettömän paljon kuluja (valuutanvaihtokulut, pankin omat palvelumaksut), joten tähän oli löydyttävä toinen ratkaisu.
Ratkaisuna päädyin siirtämään Ruotsin kruununi ensin Wise-tililleni, jonka valuutanvaihtokulut olivat huomattavasti Nordeaa edullisemmat (ja isojen summien kohdalla paremmat kuin Revolutilla). Tämäkään ei kuitenkaan ollut niin suoraviivaista, sillä Ruotsin Nordea antoi minun siirtää rahani vain 200 000 kruunun (noin 18 000 euron) kertaerissä vuorokautta kohti, joten koska kyseessä olivat kaikki vuosien säästöni ja koko sijoitusomaisuuteni, jonka tuotolla olin aikeissa alkaa vihdoin elää, oli tiedossa melkoisen monta siirtoerää eri päiville hajautettuna.
En ollut myöskään koskaan ennen käyttänyt Wisen valuutanvaihtopalveluja, joten tuntui todella kuumottavalta ja suorastaan pelottavalta siirtää rahoja ulkomaalaiselle pankkipalvelulle, josta ei ollut aiempaa kokemusta – varsinkin kun Wiselta oli sitä edullisempaa vaihtaa valuuttaa ja siirtää niitä Suomen Nordeaan mitä enemmän rahaa kerralla siirsi.
Kun lopulta sain kaikki rahani siirrettyä vähitellen Suomen pankkitililleni, odottelin yhä, että Suomen Nordnet saisi tilini auki ja pääsisin taas sijoittamaan rahani pörssiin uudelleen. Tavallisesti Nordnet-tili aukeaa hetkessä, mutta omalla kohdallani asia ei ollut niin mutkatonta, sillä Suomeen juuri kirjoille siirtyneenä kaksoiskansalaisena tilinavausprosessini ei mennyt automaattisesti läpi, vaan vaati manuaalista prosessointia, joka vei muistaakseni parisen viikkoa aikaa.
Tämä tuntui tuskaiselta odottelulta, sillä juuri sille ajalle ajoittui pieni pudotus pörssissä enkä olisi halunnut mitään enempää kuin että olisin voinut olla laittamassa rahaa sijoituksiini, sillä sijoitusteni potentiaalinen tuotto on ainoa tulonlähteeni.
Lopulta oltuani noin kuukauden Suomessa olin saanut itseni kirjoille Suomeen, tilapäisen asunnon, suomalaisen passin, siirrettyä rahani Suomeen, avattua suomalaisen sijoitustilin, jonka kautta saatoin vihdoin alkaa vähitellen laittaa rahaa takaisin pörssiin ja saatoin kaiken tämän myötä huokaista helpotuksesta sen suhteen, että minulla oli jälleen jotain, jonka päälle lähteä rakentamaan arkea. Mikään ei tuntunut olevan optimaalisesti, mutta kaikki oli kuitenkin kunnossa.
Kevät ja kesä menivätkin Suomessa lopulta loistavasti. Lähennyin läheisteni kanssa ja tutustuin uusiin ihmisiin sekä rakastuin Suomeen ja Suomessa oloon todella syvästi. En enää tuntenut, että olin Suomessa olosuhteiden pakosta, vaan ihan tosissani halusin olla siellä ja se tuntui hyvältä, sillä olin niin pitkään kokenut pakottavaa tarvetta päästä pois Suomesta (ja Ruotsista).
Ihan kaikki ei edelleenkään ollut helppoa, sillä esimerkiksi se, ettei minulla ollut yli vuosikymmeneen luottohistoriaa tai verottajan tulotietoja Suomessa tuo oman haasteensa siihen, voinko vaihtaa puhelinliittymää tai saada kaikilta tahoilta asunnon vuokrattua. Onneksi pidin kaikki nämä vuodet suomalaista puhelinliittymää (josta on tullut ylihintainen) ja suomalaisia verkkopankkitunnuksia, koska ilman näitä olisi elämä voinut olla aluksi vieläkin vaikeampaa.
Pientä lisämaustetta elämään antoi se, kun elokuussa viitisen kuukautta Suomessa oltuani olin lähdössä vanhempieni kanssa syksyksi Espanjaan ja yritin tilata eurooppalaisen sairaanhoitokortin. Tilauksesta meni parisen viikkoa kunnes sain sitten Kelalta ilmoituksen, että koska en ollut tehnyt myös heille ilmoitusta siitä, että olin palannut Suomeen, en voisi vielä saada sitä.
En ollut tajunnut, että pelkkä ilmoitus DVV:lle ei riittäisi, vaan Kelan verkkosivuilla täytyi tosiaan tehdä oma ilmoituksensa Suomeen paluusta, jotta olisi oikeutettu Kelan etuuksiin, eli tässä tapauksessa eurooppalaiseen sairaanhoitokorttiin. Koska kotipaikkakuntani oli DVV:llä Suomessa, olin toki oikeutettu suomalaiseen julkiseen terveydenhuoltoon, mutta ilman Kela-korttia en esimerkiksi olisi saanut lääkkeistä korvauksia.
Samaan syssyyn huomasin Kelan ja DVV:n sivuilla tiedoissani jälleen mielenkiintoisen yksityiskohdan: olinkin Suomen viranomaisten silmissä edelleen naimisissa! Asiaa tutkittuani selvisi, että jos olisin ollut vain Suomen kansalainen, olisi tieto erostani lähtenyt Ruotsista Suomeen automaattisesti, mutta koska olin myös Ruotsin kansalainen, ei näin tapahdu ja minun olisi pitänyt itse ilmoittaa asiasta.
Tuskastumistani lisäsi se, ettei asiaa voinut hoitaa DVV:lle vain parilla nettiklikkauksella, vaan minun oli täytettävä ja tulostettava erillinen lomake ja lähetettävä se perinteisenä postina heidän käsiteltäväkseen. Odotusaika asian käsittelylle ja rekisteröinnille oli kuulemma 3–4 kuukautta ja tätä kirjottaessani olen nyt odottanut kolme kuukautta, että tieto syötettäisiin järjestelmiin nyt lähes vuosi avioeroni jälkeen. (Ja hei, mitä ihmettä: yksi tavallinen postimerkki maksaa Suomessa nykyään kolme euroa, huh!)
Onneksi tämä järjestelmässä päivitystä odottava tieto ei ole toistaiseksi ainakaan vielä häirinnyt elämääni millään tavalla, mutta olihan se toki huvittavaa yhtäkkiä huomata, että minulla onkin yhtäaikaa teknisesti ottaen sekä poikaystävä että aviomies – ja jos ilmoituksen käsittely vielä jatkuu kauankin, niin kohta sekä avomies että aviomies!
Nyt kuitenkin tuntuu, että kaikki Suomeen paluuseen liittyvät vaikeudet on pääosin selvitetty ja olen tosiaan erittäin hyvällä fiiliksellä Suomessa asumisesta. Kuten olen kertonut, olen viettänyt tätä syksyä Espanjassa vanhempieni (sekä osittain myös mieheni) kanssa ja nauttinut ajasta täällä, mutta juuri eilen totesin miehelleni, että minulla on itseasiassa ensimmäistä kertaa ikävä Suomeen ja odotan todella innolla, että pääsen joulukuussa palaamaan sinne ja jatkamaan Suomen elämääni – varsinkin kun siellä odottaa vuosi hotellielämää Nolissa.
