Paras anti-age-seerumi: The Ordinary ”Buffet” -seerumi

*Sis. mainoslinkin

Rakastan ihonhoitoa. Rakastan sitä siksi, että se on lopputuloksensa vuoksi palkitsevaa, mutta myös siksi, että itse ihonhoitohetki on minusta nautinnollinen. Sanon sitä usein jopa meditatiiviseksi hetkeksi, sillä siitä on minusta helppoa tehdä itselleen sellainen keskittymällä vain siihen hetkeen aistimalla tuotteiden tuoksut, tuntemalla niiden tekstuurit ja nauttimalla siitä, miltä oma kosketus ja itselleen ajan ottaminen tuntuu.

Oma ihonhoitorutiinini ei ole loputtoman pitkä, mutta se vaihtelee paljon riippuen siitä, mitä iholleni juuri sillä hetkellä kuuluu. Toisinaan ihoni kaipaa enemmän kosteutusta, toisinaan taas kirkastusta ja välillä jopa puhdistusta.

Ikävuosien karttuessa yhä tärkeämmäksi tulee myös ihon ikääntymisen ehkäisy, joka onnistuu parhaiten auringolta suojautumalla, mutta johon voi saada tukea myös hyvitä anti-age-tuotteista.

Lue myös: Opas The Ordinaryn lukuisiin C-vitamiinituotteisiin

The Ordinary Buffet seerumi kokemuksia Virve Fredman Ostolakossa

Yksi loistava anti-age-tuote, johon viime vuonna tutustuin tarkemmin oli supersuosittu The Ordinary ”Buffet” -seerumi, jonka erikoiselta kuulostava nimi tulee siitä, että se tarjoilee iholle kattauksen eri tavoin vaikuttavia, viimeisimmän teknologian mukaisia anti-age-ainesosia kuin noutopöytä, josta voi kerätä itselleen herkkuja.

Otin ”Buffet”-seerumin käyttöön loppuvuodesta ja ihastuin siihen lopulta niin, että voisin hyvinkin kuvitella, että käyttäisin tulevaisuudessa sitä jatkuvasti siitäkin huolimatta, että yleensä tykkään olla jatkuvasti kokeilemassa jotain uutta.

Lue myös: NIOD – ihonhoitoa niille, jotka haluavat vielä The Ordinaryakin parempaa

The Ordinary Buffet seerumi kokemuksia Virve Fredman Ostolakossa

”Buffet”-seerumi hoitaa ihoa lupauksensa mukaisesti kattavasti. Sen tehokkaasti kosteuttamaan tehty koostumus auttaa huolehtimaan ihon kuivuudesta ja hennoista juonteista, minkä lisäksi sen monipuolisesti vaikuttavat ainesosat auttavat myös hoitamaan iän myötä muodostuvia ryppyjä ja ilmejuonteita, kuten niitä otsaryppyjä. Lisäksi seerumi auttaa myös parantamaan ihon pintatekstuuria, eli tekemään ihon pinnasta kaikin tavoin tasaisemman näköisen.

Moni kokeilee yhtä tai kahta The Ordinary -tuotetta ja ihastuu niiden vaikuttavuuteen niin kovasti, että kahmii kotiin kaapillisen erilaisia pulloja, joita sitten yrittää yhdistellä parhaansa mukaan – monesti tosin melko tehottomin vaikutuksin. Yksi plus yksi ei aina ole kaksi ja vaikka se voikin joskus olla kolme, saattaa se ihonhoidon matematiikassa joskus mennä jopa miinuksen puolelle jos ei ole ihan varma, mitä on tekemässä.

Lue myös: Testissä suosittu The Ordinary Natural Moisturizing Factors + HA -kosteusvoide

The Ordinary Buffet seerumi kokemuksia Virve Fredman Ostolakossa

”Buffet”-seerumissa on parasta se, että sen koostumus on nimenomaan tehty niille, jotka haluavat samaan aikaan hoitaa ihoaan kaikin mahdollisin tavoin. Kaikki teknologiat on kuitenkin yhdistetty samaan pulloon varmistaen, että ne myös käytännössä toimivat yhteen eikä käy niin, että esimerkiksi yksi tehoaine neutralisoituisi toisen tuotteen pH-arvon vuoksi.

Tämä seerumi on siis mitä täydellisin tuote niille, joiden kasvoilla alkaa olla ikääntymisen merkkejä ja jotka hutavat jo kauhuissaan, että iholle on saatava äkkiä kaikki mahdollinen apu. Sama tuote tuo iholle paitsi sen kaikkien kaipaaman tehokkaan kosteutuksen, mutta samalla myös avun kaikenlaisiin ryppyihin ja juonteisiin sekä jopa niihin muihin ihon pintatekstuurin epätasaisuuksiin.

Lue myös: Tätä kaikki haluavat nyt – The Ordinary Granactive Retinoid 2% Emulsion -retinoliemulsio

The Ordinary Buffet seerumi kokemuksia Virve Fredman Ostolakossa

Kiinnostuin seerumista alunperin kuultuani siitä hehkutusta kaveriltani, joka taisi olla kokeillut seerumia vasta muutamia kertoja, kun hän jo hehkutti sitä suoranaiselta jumalten nektariinilta kuulostavana taika-aineena sen tehtyä hänen ihostaan niin nopeasti tasaisemman sävyisen. Tuollaisista ylistyssanoista tulee väkisinkin uteliaaksi.

Olin toki tietoinen siitä, että seerumi on The Ordinaryn suosituimpia tuotteita, mutta huvittavaa kyllä tämä ei ainakaan meillä Suomessa näkynyt myyntitilastoissa, joita päivätyössäni jatkuvasti tuijotin. Todella moni halusi mielummin ostaa viisi muuta The Ordinary -tuotetta ja yhdistellä niistä todennäköisesti tehottomammin toimivan yhdistelmän kuin tyytyä käyttämään vain yhtä tuotetta, koska ”kyllähän näitä nyt pitää ostaa monta kun ovat niin hyviä ja halpoja ja tietysti enemmän on parempi”. Usein tekikin melkein mieli laittaa tilauksen tehneelle perästä sähköpostia ja sanoa, että jätä nuo seitsemän ostamatta ja osta vain tämä.

Lue myös: Opas The Ordinary -tuotteiden valintaan

The Ordinary Buffet seerumi kokemuksia Virve Fredman Ostolakossa

Olin itse alunperin ajatellut ”Buffet”-seerumin olevan lähinnä vain anti-age-tuote enkä ollut tajunnut, että sen koostumus on itseasiassa myös täyteläisen kosteuttava. Se on siis kuin tehokosteuttava seerumi anti-age-steroideilla. Oma helposti pinnalta kuivuva ihoni onkin nauttinut suuresti sen hyvistä kosteutustehoista, jotka suorastaan yllättivät minut.

”Buffet”-seerumia ohjeistetaan käyttämään aamuin illoin ja olen itse tehnyt niin hieman vaihdellen. Iltaisin se on aina toiminut erinomaisesti, mutta päivisin minusta on välillä tuntunut, ettei se ole ihan paras valinta kaikkien meikkipohjatuotteiden alle ja jopa epäillyt, että joihinkin tuotteisiin yhdistettynä se voisi jopa saada aikaan pientä meikkipohjan rullautumista.

Lue myös: Miksi meikkivoide rullautuu ja ihonhoitotuotteet murustuvat?

The Ordinary Buffet seerumi kokemuksia Virve Fredman Ostolakossa

Toisaalta olen kokenut tuon saman ilmiön olevan monien (erityisesti vesipohjaisten) The Ordinary -tuotteiden ongelma: niissä satsataan viimeisimpien tutkimustietojen mukaisiin vaikuttaviin tehoaineisiin, mutta koska tuotteita halutaan kuitenkin myydä halvalla, tingitään ihotuntumasta hieman.

Olen itse kuitenkin tykännyt tästä seerumista kaikesta huolimatta todella paljon, sillä paitsi että se on kosteuttanut ihoani tehokkaasti, on se tosiaankin myös saanut ihoni pinnan sekä tuntumaan että näyttämään tasaisemmalta. Tälle lähtee siis suuri suositus kaikille 25+ vuotiaille, joiden iholla alkaa näkyä ikääntymisen merkkejä.

(25+ voi kuulostaa varsin nuorelta, mutta auringonottotottumuksista johtuen monen parikymppisen iholla näkyy paljon auringon aikaansaamia vaurioita kuten ryppyjä ja pigmenttimuutoksia.)

Lue myös: Tehoapu epäpuhtaalle iholle – The Ordinary Salicylic Acid 2% Solution

The Ordinary Buffet seerumi kokemuksia Virve Fredman Ostolakossa

The Ordinary -tuotteet ovat tunnettuja halvoista hinnoistaan ja vaikka ”Buffet”-seerumi onkin muiden merkkien vastaavia, useita teknologioita yhdistäviä seerumeita huomattavasti halvempi, ei se ole ihan yhtä edullinen kuin useimmat muut The Ordinary -tuotteet. Alle 20 euroa kuitenkin maksava seerumi on silti minusta halpa, sillä se tosiaan yhdistää monivaikutteisella koostumuksellaan monen erillisen tuotteen vaikutukset.

*The Ordinary ”Buffet” -seerumia myy verkossa Eleven.fi.

Lue myös: Älä osta The Ordinary -tuotteita ennen kuin olet lukenut tämän

The Ordinary Buffet seerumi kokemuksia Virve Fredman Ostolakossa

Onko joku muu ihastunut The Ordinary ”Buffet” -seerumiin?

Lue myös: Kaikki The Ordinary -tuotteista, käytöstä, valitsemisesta ja yhdistelystä

8 kommenttia artikkeliin ”Paras anti-age-seerumi: The Ordinary ”Buffet” -seerumi”

  1. Ostin juurikin tämän Buffet-seerumin itselleni joululahjaksi ja oon ollut kyllä ihan tyytyväinen. Tykkäsin kuitenkin vielä enemmän siitä versiosta joka sisältää kuparia. Seuraavaksi ostan varmaan taas sen. Samalla kun ostin Buffetin mukaan läksi myös kofeiinia sisältävä silmänympärysseerumi. En tiedä mistä johtuu mutta se tuntuu kuivattavan mun silmänympäryksiä. Ehkä ei sovi yhteen mun Louis Widmerin silmänympärysvoiteen kanssa tai sitten vain ei ole muuten mulle sopiva tuote. Ikää mulla on 56.

    Vastaa
  2. Mä olen ollut ihastunut jo monta vuotta, ties kuinka monta pulloa oon ehtinyt sitä käyttää, kun tilannut sitä heti ensikerrasta lähtien. Kun tuote uudistui ja rinnalle ilmestyi kuparipeptidejä sisältävä sisartuote, vaihdoin siihen samantien, enkä ole katunut. Eli jos ihastuin Buffettiin, niin sen uuteen pikkusiskoon rakastuin päitä pahkaa 😆😁 Sopii mun ihotyypille ja onnekseni edullinen sarja kyseessä, koska en meinannut ihan heti vaihtaa toiseen.

    Vastaa
  3. Minä huomasin Buffetin erinomaisuuden vasta, kun lopetin sen käytön. Jollain tavalla se vaan tekee ihosta kauniimman (kirkkaamman? tasaisemman? Ehkä, en tiedä 🙂 ) Nyt on pakko käyttää sitä ainakin sellaisina päivinä, kun haluan näyttää erityisen hyvältä. ”Your sekin but better”-tyyppinen vaikutus ehdottomasti.

    Vastaa
  4. Tää tuntuu kyllä hyvältä, ja olisi edullinenkin, mutta mulla tulee aina vähän aikaa käytettyäni finnejä. Kun jätän seerumin pois, niin ei tule. Ärsyttävää – haluaisin käyttää seerumia! 🙂 En tiedä mikä siinä on, ja pitäisikö vaan malttaa käyttää pidempään, tottuisiko iho siihen.

    Vastaa

Jätä kommentti