Ai, noinko sitä kuului käyttää? Pro-tip!

Tänään on vuorossa pieni pro-tip -postaus, joka ei itseasiassa varsinaisesti ole mikään erityinen pro-tip, vaan selventää vaan erään tuotteen käytön ideaa. Tämä on itseasiassa kuitenkin jopa niin hyödyllinen postaus, että se kosmetiikasta kiinnostumaton poikaystävä, veli tai isäkin voisi hyötyä tästä! Vinkki voi olla monille itsestäänselvyys, mutta pieni tiedustelu lähipiirissä osoitti, ettei se itseasiassa ole kaikille sellainen.
Minä en ole oikeastaan koskaan ihan hirveästi käyttänyt sheivausgeelejä- ja vaahtoja apunani höyläillessäni ihokarvojani kadoksiin. Olen mieltänyt ne vain liukastusta tuoviksi aputuotteiksi ja todennut, että saippuani liuastuttaa ihoni ihan samalla lailla ja tullut siihen tulokseen, etten tarvitse niitä. Minä en nimittäin rehellisesti sanottuna ollut tiennyt, mikä niiden ihan varsinainen idea liukuvuuden parantamisen lisäksi on.
Jokainen on varmasti joskus lukenut tai kuullut jostain, ettei hiuksia saisi harjata märkinä, sillä ne venyvät? Kun hiukset ovat märät, ne tosiaankin venyvän ja pehmenevän ja katkeavan helpommin. Tästä saadaankin näppärä aasinsilta sheivaustuotteisiin, joilla on vastaavanlainen idea: pehmittää karvoja, jotta ne on helpompi katkaista höylällä!
Kuinka moni myöntää, että sheivausvaahtoa käyttäessään vaan leivittää sen iholleen ja on jo puolessa minuutissa höyläämässä karvoja pois? Kuulin, että parhaan lopputuloksen saa kuulemma, kun vaahdon antaa vaikuttaa iholla pari-kolme minuuttia, jolloin se ehtii jo pehmittää karvoja. 
Me hentokarvaiset neidot emme välttämättä huomaa asiaa niin selvästi, mutta jos vaahdon kanssa mennään alueille, joissa karvat ovat paksumpia ja karkeampia voi eron ajamisen helppoudessa huomata nopeastikin. Jos siis esimerkiksi bikinirajojen ja kainalokarvojen ajelu on näin kesäaikaan ajankohtainen juttu kannattaa miettiä uudelleen, voisiko sheivaukseen erityisesti optimoidusta tuotteesta olla hyvää apua tai ainakin sitten vaikka antaa sen iholle levittämänsä perusvoiteen tai hoitoaineen vaikutta aihan hitusen kauemmin ennen kuin paksumpaa karvastoa lähtee höyläilemään!

Tuliko vinkki kellekään uutena vai oletteko aina malttaneet antaa sheivaustuotteiden vaikuttaa iholla hetken ennen höyläilyä?

8 kommenttia artikkeliin ”Ai, noinko sitä kuului käyttää? Pro-tip!”

  1. Hmm, voisihan tuota kokeilla. Tulee vain tällainen kysymys mieleen, että mites kun se vesi kuitenkin valuu kroppaa pitkin. Vaahdot lähtee veks sen sileän tien 😀 Jos nyt vaikka säärikarvoja ajattelee. Njoh, pitää kokeilla ennenkö tuomitsee >:)

  2. Mä en ollut myöskään tiennyt tuota, mutta postauksen luettuani kysyin miespuoliselta kaverilta, tiesikö hän tämän niksin. Kuulemma tiesi ja se oli hänestä vieläpä ilmiselvää. 😀 Mutta hän myös lisäsi, että vaikka sheivausaineen antaisi vaikuttaa iholla ennen ajelua, ero ei ole suuri verrattuna siihen jos aineen ei anna vaikuttaa.

    • Moni mies varmasti kokemuksen kautta huomannut eron, mutta voi tosiaan olla, ettei ole tarpeeksi konkreettinen ero aina. 🙂

  3. Oon huomannut että myös hoitoaineet tekee samaa, pehmittävät karvaa siis. Mitään laadukasta ja arvokasta hoitsikkaa en alkais säärille lotraamaan, mut esimerkiks hiusväripakettien mukana tulleet yksittäispakatut hoitoaineet käytän aina karvojenajeluun. En sitten tiedä, vaikuttaako se höylän teriin jotenkin eri tavalla (luulis että iso määrä silikonia vois pidemmän päällä tukkia/tylsistyttää teriä?) mutta ite käytän yleensä jotain halpoja teriä joista ei muutenkaan olis iloa kovin moneksi kertaa…

  4. Moi,
    Pakko palata vielä tähän, kun muistin viimeksi suihkussa ollessani kokeilla… Ja herrasjestas, mikä ero! Mulla käytössä ihan jotain Pirkka-sheivausgeeliä ja yksittäishöylää. Jalat ovat todella pehmeät ja sileys säilyi pidempään. Kiitos siis vinkistä!
    Seuraavalla kerralla vedän geelit jalkoihin ajoissa ennen kuin menen edes muuten suihkuun, annan vaikuttaa ja ajelen heti suihkun aluksi. Niin ei tule ongelmaa siitä että geeli valuu veden mukana pestessä 🙂
    T. KatjaV.

Kommentointi on suljettu.