Arvonta: voita Täydellinen iho -kirja

Kirjani Täydellinen iho – opas korealaiseen ihonhoitoon julkaistiin tammikuussa ja on ollut aivan mahtavaa kuulla siihen tutustuneiden ajatuksia. Tavoitteenani oli kirjoittaa kattava ihonhoidon opas, joka paitsi syventyisi ihonhoitoon nimenomaan korealaisen kosmetiikan näkökulmasta katsottuna, mutta myös antaisi ylipäätään tietoa ihonhoitoon kenelle tahansa siitä kiinnostuneelle.

Vaikka kirjoitankin paljon korealaisesta kosmetiikasta ja vannon korealaisen ihonhoitorutiinin nimeen on minusta tärkeää tiedostaa, ettei sen toteuttaminen vaadi nimenomaan korealaisia ihonhoitotuotteita. Korealaista ihonhoitorutiinia voi noudattaa myös länsimaalaisilla tuotteilla ja tärkeintä on vain ymmärtää, mitä tekee ja miksi sen tekee. Halusinkin nimenomaan kirjoittaa kirjan, joka selventää kaikkien ihonhoidon vaiheiden tarkoituksen, sillä sen ymmärtämisen kautta oman ihonhoitorutiinin luominen on helpompaa millä tahansa tuotteilla.

Kun aloin kirjoittaa kirjaa, oli minulle selvää, että halusin pakata sen niin täyteen tietoa kuin vain mahdollista. En halunnut kirjoittaa kevyttä teosta, joka kertoilisi vain  pinnallisesti korealaisesta ihonhoidosta, vaan yritin parhaani mukaan ympätä kirjaan kaiken mahdollisen tiedon. Halusin, että jopa itse opin lisää kirjaa kirjoittaessa.

Samalla minulle oli kuitenkin ensisijaisen tärkeää, että kirjasta tulee helppolukuinen. Sellainen, että kuka tahansa ihonhoidosta kiinnostunut, mutta lähtökohtaisesti varsin pienellä tietopohjalla varustettu voi päästä sen kautta aiheeseen helposti sisälle. En halunnut kirjoittaa tekstiä, jota ymmärtäisivät vain ihonhoidosta jo valmiiksi tietävät ja joka sitten olisi liian teknistä ja hepreaa vähemmän tietäjille.

Täydellinen iho opas korealaiseen ihonhoitoon kirja Virve Fredman

Samalla kuitenkin koin, että haluan kirjan tarjoavan paljon myös ihonhoidosta jo valmiiksi innostuneille ja tietäville. Halusin sinne erilaisia vinkkejä, ajattelemisen aihetta ja niitä pieniä ahaa-elämyksen tarjoavia lisäjuttuja. Jotain niille, jotka olivat lukeneet blogiakin jo vuosia ja epäilisivät, voiko kirjasta muka vielä löytyä jotain uutta. Kun kirjaa kirjoittaessa keksin jonkun uuden jutun, josta haluan kertoa, tuntui usein jopa vaikealta malttaa pysyä siitä hiljaa blogin puolella.

Täydellinen iho opas korealaiseen ihonhoitoon kirja Virve Fredman

Siitä huolimatta, että kirjan oli oltava täynnä tietoa oleva, mutta silti helposti luettava tietopaketti halusin lisäksi, että se on tarvittaessa mahdollista kahlata läpi yhdessä illassa kaikesta mahdollisesta ihonhoitoinfosta itsensä ähkyyn ahmien. Halusin silti kuitenkin, että kirjan lukemisen jälkeen ei tulisi sellainen olo, että nyt tämä on luettu, voin heittää tämän pois. Halusin, että mieleen jäisi juttuja, jotka voisi heti ihonhoitorutiiniinsa omaksua, mutta kirjan haluaisi säilyttää, koska tietää siellä olevan paljon sellaista, minkä pariin haluaa myöhemmin palata tarkemmin. Tahdoin tehdä sellaisen kirjan, että sen voi kyllä lainata kirjastosta, mutta sitä lukiessa alkaisi miettiä, pitäisikö se sittenkin ostaa omaksi.

Täydellinen iho opas korealaiseen ihonhoitoon kirja Virve Fredman

Nyt kun kirja on ollut ulkona parisen kuukautta ja olen saanut kuulla sen lukeneilta siitä ajatuksia, tuntuu minusta edelleen todella hyvältä. Käytin kirjan sisällön miettimiseen ja työstämiseen paljon aikaa, joten olin jo lähtökohtaisesti itse tyytyväinen siihen kun sen julkaistiin. (Toisaalta kukapa nyt haluaisi laittaa ulos kirjan jos tietää sen painoon antaessaan, että siellä on jotain, mihin ei ole tyytyväinen.)

Onkin ollut aivan mielettömän ihanaa saada kuulla kirjan lukeneilta siitä hyvää palautetta ja kommentteja siitä, kuinka kirja on koettu juuri sellaiseksi, jollaiseksi sen halusinkin kirjoittaa.

Täydellinen iho opas korealaiseen ihonhoitoon kirja Virve Fredman

Koska haluan tietysti mielelläni jakaa kirjan iloa bloginkin puolella, ajattelin laittaa käyntiin arvonnan, jossa voi voittaa kirjan.

Kirjan arvontaan voi osallistua kertomalla kommenteissa, miksi haluaisi voittaa kirjan. Arvontaan voi osallistua maanantaihin 18.3.2019 klo 23:59 asti ja voittajalle ilmoitetaan sen jälkeen henkilökohtaisesti sähköpostitse siihen osoitteeseen, joka kommentin yhteyteen on jätetty.

Täydellinen iho opas korealaiseen ihonhoitoon kirja Virve Fredman

Kiitos kaikille kirjan jo hankkineille ja siitä kommentteja jättäneille!

PS. Kirjan voi ostaa omakseen täältä ja ostajalle tulee kaupan päälle 3D-kangasnaamio.


Lue myös:
Näin kirjani syntyi
Tällainen kirjani sisältö on

Seuraa minua somessa:

159 kommenttia artikkeliin ”Arvonta: voita Täydellinen iho -kirja”

  1. Haluaisin voittaa koska luulen että tästä olisi hyötyä koko perheelle – taloudessa on kaksi miespuolista joita hiukan kiinnostaa myös, saisin nekin mukaan kunnon ihonhoitoon 🙂

    Vastaa
  2. Korealainen kosmetiikka on niin monikerroksista, ihan sanan jokaisessa mielessä, että tämmöinen tuhti tietopaketti olis kyllä tarpeellinen. Itseni jälkeen lähtee taatusti lainauskierrokselle, koska monet ystävistäni ovat aiheesta hyvin kiinnostuneita. Sinä saisit opastaa heitä, en minä

    Vastaa
  3. Oi! Haluaisin kirjan näppeihini ahmiakseni lisää tietoa ihonhoidosta ja nuorekkaan ihan säilyttämisestä, mutta ennen kaikkea saadakseni apua myös minua vaivaamiin iho-ongelmiin!

    Vastaa
  4. Haluaisin kirjan, koska haluan syventää tietouttani ihonhoidosta ja oppia uutta. Kirja myös vaikuttaa ihan mahtavalta!

    Vastaa
  5. Haluaisin voittaa kirjan, sillä yhden kappaleen jo hankkineena ja ajatuksella läpi lukeneena uskon vakaasti, että ystäväni (usempikin heistä!) ilahtuisi kovasti jos saisi saman opuksen omakseen! 🙂 Omastani en enää nimittäin raaski luopua, vaikka ostopäätöstä tehdessä perustelin hankinnan itselleni juurikin sillä, että tiedon omaksuttuani voisin ilahduttaa jotakuta toista samalla kirjalla…liian hyvä hakuteos! 😀

    Vastaa
  6. Tapasi kirjoittaa on selkeää ja sen vuoksi olisi ihana saada kirja omaksi. Uskon että myös tyttäret nauttisivat siitä.

    Vastaa
  7. Hurahdin korealaiseen ihonhoitoon kun eksyin katsomaan aiheeseen liittyviä kanavia youtubesta. Pienellä googlettelulla löysin blogisi, jossa oli paljon arvioita tuotteista joita ulkomaalaiset vloggaajat olivat kehuneet. Olit myös linkannut tuotteille ebay linkkejä ja uskaltauduin tilaamaan niitä sieltä. Olen ollut todella tyytyväinen ja kaappiin olen kerännyt useita sinun ja muiden vloggaajien suosittelemia tuotteita. Kirjan lukeminen kiinnostaisi juuri siitä syystä miksi sen kirjoitit. Haluaisin löytää länsimaalaisia vastaavia tuotteita ja olisi mahtavaa kun voisi perehtyä asiaan tarkemmin ja satunnaisesti tarkistaa milloin tuotetta voi käyttää ja minkä kanssa! 🙂

    Vastaa
  8. Olen lukenut tästä niin hyviä arvosteluja, että kiinnostus on herännyt. Korealainen ihonhoito vaikuttaa kyllä muutenkin mielenkiintoiselta vaikka aikaisemmin pidin sitä hyvin monimutkaisena.

    Vastaa
  9. Blogisi kautta kiinnostuin Korealaisesta ihonhoidosta eikä ihoni ole koskaan voinut paremmin! Haluaisin oppia lisää koralaisesta ihonhoidosta, joten tällä kirjalla olisi ehdottomasti paikka yöpöytäni vieressä.

    Vastaa
  10. Voittaisin mielelläni kirjan, sillä nopean vilkaisun ja hataran muistini perusteella siinä muun muassa esitellään 100 K-beauty -merkkiä. Niistä kertoviin teksteihin tutustuisin mielelläni perusteellisesti.

    Vastaa
  11. Mun moni kaveri on kiinnostunut korealaisesta ihonhoidosta. Tämä kirja menisi yllätyslahjaksi yhdelle heistä. 🙂

    Vastaa
  12. Mä halusin antaa tän omalle siskolle ylläriksi joka on myös kiinnostunut korealaisesta ihonhoidosta koska mä olen sitä hänelle kovasti suositellut ja sisko on kiinnostunu siksi että oon saanu oman ihon korealaisilla tuotteilla parempaan kuntoon. Joten tää ois mahtava tilaisuus antaa jotain hyödyllistä luettavaa Ja mulla ois sit hyvä syy lainata tätä kun haluisin lukea tän kanssa kun en ite oo vielä tätä itselleni hankkinut.

    Vastaa
  13. Rakastan ihonhoitoa ja meikkaamista. Rakastan myös kirjoja, lukemista sekä uuden oppimista.
    Olen oppinut jo paljon, sekä sinun että muiden kauneusblogeista ja haluan oppia lisää ja tietää myös sitä nippelitietoa ihonhoidosta. Kirja on varmasti erittäin antoisaa luettavaa ja tulisin kyllä sen säilyttämään.

    Vastaa
  14. Nykyisin on tarjolla niin paljon erilaisia ihonhoitotuotteita, että on hankala päättää, miten niistä saisi koottua itselleen parhaan ihonhoitorutiinin. Tietoa on valtavasti saatavilla netistä mm. blogeista ja valmistajien nettisivuilta, mutta se on hajallaan ja kaiken tarvitsemani tiedon löytäminen vaatii valtavasti googlauksia. Sinun kirjoittamasi kirja ratkaisisi tämän ongelman: uskon, että saisin kaiken tarvitsemani tiedon yksien kansien välistä. Lisäksi kirjasta varmasti löytyisi hyödyllistä tietoa, jota en varmasti olisi muuten tajunnut etsiä mistään 🙂

    Vastaa
  15. Kiinnostaisi oppia uusia asioita ihonhoidosta, tulisi todella tarpeeseen oman ongelmaihon kanssa 🙂

    helistiel(at)gmail.com

    Vastaa
  16. Haluaisin voittaa kirjan itselleni, koska olen jo lukenut siitä osan Bookbeatin kautta ja jäännyt miettimään, että haluaisin käsiini ihan painetunkin version, pysyvästi!

    Vastaa
  17. Olisi hienoa perehtyä tarkemmin ihonhoidon vaikuttaviin aineisiin ja mikä olisi parempi tapa kuin lukea sinun kirjoittama kirja. Blogisi perusteella olen tutustunut moneen aiemmin itselleni tuntemattomaan merkkiin ja moni testituote on jäänyt pysyvään käyttöön. Toivottavasti arpaonni suosii

    Vastaa
  18. Haluaisin kirjan koska olen vasta viime vuosina innostunut ihonhoidosta enemmän. Sitä ennen käytin lähes pelkästään apteekin perusvoiteita ja meikitkin poistin millä hyvänsä saippualla uskoisin että kirjasta saisi monipuolisesti uutta tietoa ja opastusta.

    Vastaa
  19. Haluaisin voittaa, jotta voisin oppia jotain uutta ja korealainen ihonhoito on alkanut myös kiinnostamaan tosi paljon postauksiesi perusteella.

    Vastaa
  20. Kiinnostaa jo ammatillisellakin tasolla, ja varmaan tulee kirja jossain vaiheessa hankittua joka tapauksessa. Nyt vaan äitiyslomaillessa tulee pihtailtua vähiä rahojaan, joten kirjahankintakin saa vielä hetken odottaa.
    Pudän tyylistäsi kirjoittaa, ja uskon, että kirjakin on ihan timanttia

    Vastaa
  21. Ihon hoitaminen korealaisittain on parantanut mun ihon kuntoa paljon ja haluaisin lukea aiheesta lisää!

    Vastaa
  22. Haluaisin voittaa, että voisin syventää omaakin tietämystä korealaisesta kosmetiikasta. Toinen tärkeä syy, että paras ystäväni on varsinainen Essi Epäilijä, mitä tulee aasialaiseen kosmetiikkaan, kaikista yrityksistäni huolimatta ei luota korealaisen kosmetiikan turvallisuuteen ja toimivuuteen. Laittaisin hänet lukemaan kirjan kannesta kanteen, jotta hänkin kokee valaistumisen.

    Vastaa
  23. Haluaisin voittaa kirjan, koska hoidan ihoani niin huonosti. Ehkä tieto lisäisi motivaatiota ihon hoitoon.

    Vastaa
  24. Haluaisin voittaa kirjan, jotta oppisin lisää ihonhoidosta! Korealainen ihonhoito on jo tähän mennessä auttanut paljon mm pintakuivuuteen, joten olisi upeaa oppia vielä lisää. Olen kuullut paljon hyvää kirjasta, joten olisi mahtavaa jos arpaonni suosisi 🙂

    Vastaa
  25. Olen kiinnostunut ihonhoidosta ja tämä kirja vaikuttaa ihanalta. Voitto olisi kyllä paras yllätys ja piristys. Kiitos samalla tästä hyvästä blogista

    Vastaa
  26. Mä olen odottanut jo liian pitkään, että pääsen lukemaan tämän kirjan. Ulkomaille en ole saanut tilattua. Instan stooreja muiden kirjoista olen kateellisena seurannut. Olen palaamassa Suomeen ja kirja on piakkoin hankintalistalla, mikäli arpaonni ei suosi.

    Vastaa
  27. Haluaisin voittaa kirjan, sillä sen lukemiseen voi aina palata ja etsiä vastauksia eteen tuleville kysymyksille. Netissä ja varsinkin blogeissa on paljon vinkkejä ihonhoitoon mutta ne ovat irrallaan mikä missäkin. Tässä, ainakin uskon niin, löytyvät kaikki yksien kansien välistä. Onnea mielenkiintoa herättävästä kirjasta!

    Vastaa
  28. Haluaisin voittaa kirjan, koska minulla on tiukka ostolakko menossa (kohti järkevämpää tavaroiden omistanista!) ja siksi en ole voinut ostaa kirjaa(kaan). Ja käsikirjamaisuudestaan ja kauniista kuvista johtuen kirjan lukeminen Bookbeatista olisi hienon kirjakokemuksen aliarvioimista.

    Vastaa
  29. Haluan voittaa kirjan, koska en jaksa odottaa vuoroani kirjan lainaan kirjastosta (olen sijalla 42) :/

    Lisäksi olen kiinnostunut korealaisesta ihonhoidosta ja uskon, että tästä olisi hyötyä työnhaussa.

    Vastaa
  30. Ihonhoitorutiinini on mennyt uusiksi alettuani lukemaan blogiasi. Ihoni on paremmassa kunnossa kuin vuosiin.Haluaisin saada vielä lisääkin tietoa ja inspiraatiota ihonhoitoon kirjastasi.

    Vastaa
  31. Olen kerran käynyt Koreassa ja toin laukullisen kosmetiikkaa mukana. Lähinnä Etude Housea…mutta miten käyttää ja mitä nyt kannattaisi, en tiedä..kirja varmasti antaisi hyviä vinkkejä. Paljon olen blogistasi oppinut…mutta ei lisäoppi varmaan ojaan kaada

    Vastaa
  32. Ihonhoito kiinnostaa, etenkin kun on haastavampi tapaus hoidollisesti, niin asiat ei ole niin simppeleitä. Harvoin on myöskään mahdollisuutta hoidattaa ihoaan ammattilaisella, joten oikeanlaisen kotihoidon rooli korostuu ja siihenhän tämä kirja olisi oikein oiva apu!

    Vastaa
  33. Olen aina paininut ihoongelmien kanssa. Välillä rasvoittuu, sitten on kuiva, hilseilee, tulee finnejä…

    Vastaa
  34. Kirja kiinnostaa kovasti 🙂 Asun ulkomailla ja olisi kiva napata se mukaan seuraavalla Suomi-reissulla.

    Vastaa
  35. Haluaisin kirjan, sillä olen kovin kiinnostunut kosmetiikasta, ja etenkin aasialainen kosmetiikka olisi mielenkiintoista, mutta on vaikea aloittaa tiedon etsintää, kun ei tiedä mistä aloittaisi. Kirja soveltuisi tähän hyvin. 🙂

    Vastaa
  36. Rakastan kosmetiikkaa ja ihonhoitoa. Una Nuotion Kerro kerro kuvastin ei anna mitään uutta ja olen kolunnut sitä jo yli kymmenen vuotta. Kirjastosta jonottelen kirjaasi, joten saan sen käsiini joskus joka tapauksessa

    Vastaa
  37. Ihonhoitoon liittyvät faktat on meikätytöllä vielä hyvin hataralla pohjalla, mutta kiinnostusta löytyy kyllä. Varsinkin viime aikoina olen ottanut enemmän selvää juuri K-ihonhoitorutiineista. Kirjan avulla tulisi varmaan paljon itsevarmempi olo käyttää tuotteita ja kokeilla rohkeasti uusiakin ihonhoito rutiineja

    Vastaa
  38. Sinun innoittamana oma kiinnostus ja tietoisuus ihon hoidosta on kasvanut. Kirjasi kiinnostaa suunnattomasti ja ihan varmasti sen hankin jos ei arpa onni osu kohdalleni. 🙂

    Vastaa
  39. Haluaisin kiinnittää enemmän huomiota ihonhoitoon näin 40 ikävuoden lähestyessä. Huomaan, että ihonhoitorutiinejani pitäisi muuttaa, mutta en oikein tiedä mistä aloittaa. Ehkä tämän kirjan avulla pääsisin alkuun.

    Vastaa
  40. Mukana arvonnassa 🙂 Haluaisin voittaa kirjan ihan vaan siksi, että pääsisin lukemaan lisää ihonhoidosta ja saisin mahdollisesti uusia vinkkejä parempaan ihonhoitoon.

    Vastaa
  41. Toivoisin voittavani kirjan, sillä olen todennut näin 40+ ikäisenä kuinka tärkeää on huolehtia ihon hyvinvoinnista. Nuorempana se ei ollut niin tärkeää koska ikuinen nuoruus oli ajatuksissa. Totuus kuitenkin ilmenee vuosi vuodelta… uudet ideat ja vinkit ovat siis tervetulleita.

    Vastaa
  42. Kirja olisi mahtavaa luettavaa siskos-triollemme. Nyt jo jaamme blogi-vinkkisi joten kirjan jakaminen olisi hyvä jatkumo tälle.

    Vastaa
  43. Korealaisen ihonhoidon ansiosta olen hurahtanut ihonhoitoon ja voin oikeasti sanoa nauttivani siitä. Ihoni ei ole helpoimmasta päästä, mutta olen saanut apua kun olen noidattanut korealaisten filosofiaa. Köyhän opiskelijana en ole vielä raskinut ostaa kirjaasi ja kirjastossa olen jonossa, tosin muistaakseni ihmisiä on tällä hetkelle noin sata ennen mua… Mutta onneksi mä tän kirjan vielä joskus käsiini saan, vaikka arpaonni ei suosisikaan tällä kertaa 🙂

    Vastaa
  44. Luin teoksesi Bookbeatista ja ihastuin<3 Olen tehnyt periaatepäätöksen kirjojen karsimisesta ja uusien ostamisesta pidättäytymisestä, jos kyseessä ei ole "käsikirjastooni" sopiva teos johon tulen palaamaan usein, ja tähän tulen!

    Vastaa
  45. Haluaisin voittaa kirjan, sillä tämä aihe todella kiinnostaa ja pidän tavastasi kirjoittaa jo ihan täällä blogissakin. Veljelläni on korealainen vaimo, hänen kauttaan olen päässyt tutustumaan erilaisiin tuotteisiin, mutta olisi ihana ahmia tietoa mihin niiden käyttö oikeasti perustuu 🙂

    Vastaa
  46. Ihoni on pysynyt hyvässä kunnossa koko talven, kun olen laittanut testaukseen korealaisen tavan kerrostaa tuotteita. Mielelläni lukisin lisää ihonhoidosta ja erityisesti korealaisesta tavasta, jotta kokemukseni syventyisi entisestään.

    Vastaa
  47. Olen blogiasi lukiessa tutustunut korealaisen kosmetiikkaan ja alkanut sitä soveltaa omaan ihonhoitoon. Kirjan myötä pystyisin syventämään oppiani.

    Vastaa
  48. Tää kirja ois kyllä mahtavaa päästä lukemaan! Innostuin korealaisesta ihonhoitorutiinista 2017 ja sen hetkisistä tutkailuista käyttöön jäi kaksoispuhdistus, sheetmaskit ja yöksi jätettävä naamio. Lisää ois kuitenkin ongelmaihoisena ihana oppia 🙂

    Vastaa
  49. Oot saanut mut innostumaan k-beautysta ja oon lukenut kaikki sun postaukset siitä, tää olis täydellistä jatkoa 🙂

    Vastaa
  50. Olisi hyvä aika näin lähempänä 50 vuotta oppia pitämään ihostaan hyvää huolta. Vielä ei ole liian myöhäistä, eihän?

    Vastaa
  51. olen tosi kiinnostunut lukemaan kirjan, mutta koska köyhyys niin ei ole varaa sitä ostaa, ja kirjaston jono takaa ettei keskittymisongelmista kärsivällä ole tarpeeksi aikaa sen lukemiseen 🙁 omana siitä voi myös olla iloa lähipiirille!

    Vastaa
  52. Kirjasta on kyllä hyötyä itselleni ja aikuisille lapsilleni. Kirjan voin laittaa itseni ja lapsieni sisäistettyä korealaisen ihonhoidon siskoilleni kiertoon. Hekin varmasti hyötyvät kirjan opeista.

    Vastaa
  53. Kirja on kiinnostava jo siksi, että sen on kirjoittanut suomalainen ja siten sen näkökulma koreakosmetiikkaan on maailman mittakaavassa ainutlaatuinen 🙂

    Vastaa
  54. Seurannut blogiasi jo kauan ja tilaan Koreasta kosmetiikkaa sinun vinkkien mukaan
    Olisi kiva oppia lisää

    Vastaa
  55. Olisi kiva päivittää ihonhoitorutiinit ja tuotteet vastaamaan enemmän nykyisen, kohta nelikymppisen, ihon tarpeita. Korealainen kosmetiikka ja ihonhoitokulttuuri kiinnostaa erityisesti.

    Vastaa
  56. Olis kiva kun olisi tuollainen tietokirja omassa hyllyssä. Olen edelleen kirjaston lainausjonossa mutta kieltämättä omaksi ostaminen kiehtoo. Haluan kuitenkin ensin vähän selata ennenkuin teen ostopäätöksen. Jospa arpaonni isuu kohdalle niin ei tarvitse päättää =D

    Vastaa
  57. Olen kärsinyt aknesta ja muista iho-ongelmista kohta 10 vuotta. Kaikki lääkekuurit on kokeiltu ja niiden oltua täysin tehottomia olen keskittynyt ulkoiseen ihonhoitoon (ja ruokavalion muuttamiseen). Blogisi kautta kiinnostuin korealaisesta ihonhoidosta ja huomannut ihon kunnossa muutoksen parempaan, kun olen noudattanut mm. kaksoispuhdistusta ja käyttänyt puhdistuksessa foreo-laitetta. Kirjan avulla ois kiva perehtyä aiheeseen enemmän ja innostua vielä lisää 🙂

    Vastaa
  58. Kiitos sinun blogisi, olen alkanut kiinnostua korean kosmetiikasta ja ylipäätään ihonhoidosta enemmänkin.
    Kirja olisi hyvä tietopaketti.

    Vastaa
  59. Haluaisin voittaa kirjan, koska vaikka rakastan meikkaamista ja tiedän kaiken meikeistä, jostain syystä ihonhoito on ollut mulle aina tosi vaikean tuntuinen alue ja haluaisin todellakin oppia lisää! Siskonikin haluaisi varmasti lukea tämän:) Ja olen lukenut blogiasi jo vuosien ajan, joten ihan vaan siksikin 🙂 (omaa kirjaa en ole ainakaan vielä ostanut, koska säästän rahaa opiskelemaan muuttoa varten…)

    Vastaa
  60. Olen vasta viimeisen vuoden aikana tajunnut, miten pihalla olen ollut ihonhoitoni suhteen. Olen nähnyt pieniä vilauksia kirjastasi ja vaikuttaa just sellaiselta tietopaketilta mitä mä ja mun kokeiluasteella olevat ihonhoitorutiinini kaipaa. 😀 Lisäksi tykkään kovasti sun tavasta kirjoittaa perustellen, eikä vain todeten että tää on mun mielestä hyvä.

    Vastaa
  61. Kirjasta olisi hyötyä omassa työssäni kosmetiikkamyyjänä ja saisin samalla päivitettyä tietojani ihonhoidosta, kun valmistumisesta on kuitenkin jo 7 vuotta aikaa.

    Vastaa
  62. Haluaisin voittaa, koska ”löysin” Korealaisen ihonhoidon salat pari kk sitten ja olen ihan hurahtanut.Muutenkin rakastan kauneudenhoitoa,kosmetiikkaa ja lukemista,tässä ihanassa kirjassa yhdistyisi nämä kaikki kolme.

    Vastaa
  63. Haluaisin päästä tutustumaan tähän hehkutettuun opukseen, eniten kiinnostaa juurikin vinkit ja lista erilaisista korealaisista merkeistä!

    Vastaa
  64. Haluaisin voittaa kirjan tyttärelleni lahjaksi. Hän ei juurikaan meikkaa ja hoitaa ihoaan lähinnä rasvaamalla. Iho on hyvässä kunnossa. Hän on kuitenkin viime aikoina innostunut kosmetiikasta. Ihon hoidon perusteiden oppiminen olisi tarpeen 🙂

    Vastaa
  65. Dear Virve!
    Olen kuukautta vaille 25-vuotias ja parin kuluneen vuoden aikana olen huomannut että silmänympärysiholleni on alkanut muodostua pienen pieniä juonteita. Tällä hetkellä asia ei ole varsinainen ongelma, mutta pian taas vuotta vanhempana voisin ryhtyä kiinnittämään sy-ihon hoitoon enemmän huomiota ennaltaehkäisevästi. Tätä merkkipaalua aiemmin olen sipaissut sy-iholle kasvoille tarkoitettua päivävoidetta (ei-alkoholipitoista luonnonkosmetiikan, tuotteet vaihdelleet) ja alle kasvovettä jos ei ole sisältänyt muuta kuin kosteuttavia ainesosia. Millä tavoin voisin siis tehostaa entisestään sy-ihon kosteutusta ja juonteiden ennaltaehkäisyä? Ihanaa loppulomaa ❤️

    Vastaa
  66. Lainasin kirjan kirjastosta ja tykkäsin niin että olisi ihana löytää se myös omasta hyllystä.

    Vastaa
  67. Mä oon niin syvästi innostunut ihonhoidosta ja kaikesta mahdollisesta hifistelystä siihen liittyen, että vaikka oon lukenut blogiasi jo vuosia ja oppinut uutta joka päivä, oon silti varma että kirjassa olisi minullekin uusia ja mielenkiintoisia asioita! Ihonhoito on itseasiassa ainoita asioita, joihin en ole kyllästynyt vieläkään (yleensä niin käy, kun innostun jostain palavasti). Korealainen kosmetiikka on myös todella lähellä sydäntä, joten mielenkiintoiset tuotesuositukset aina kiinnostaa (tosi moni nykyinen lempituote onkin löytynyt sinun vinkkaamana). Olisin toivonut kirjaa joululahjaksi, mutta ei valitettavasti ollut ilmestynyt vielä silloin.

    Vastaa
  68. Kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta ja antaisi varmasti paljon uutta omaan ihonhoitooni. Se on myös esteettisesti kaunis kirja, jota pitäisi mielellään kirjahyllyssä.

    Vastaa
  69. En ole korealaiseen kosmetiikkaan niin paljoa perehtynyt, joten tälle kirjalle olisi hyötyä 🙂

    Vastaa
  70. Itselläni on kirja ja se on loistava! Jos arpaonni suosisi antaisin voiton hyvälle ystävälle, joka on kosmetiikan ystävä ja elänyt rankkoja aikoja. Kirja varmasti piristäisi häntä

    Vastaa
  71. Kirja tulisi tarpeeseen. En ole koskaan oppinut pitämään ihostani huolta. Ikääkin alkaa tulla lisää ja sen tuomia vaikutuksia, joten olisi aika alkaa huolehtia siitä enemmän 🙂

    Vastaa
  72. Tarvitsisin hiukan motivaatiota ihonhoitoon.. tuntuu, että viimeaikoina hyviä tuotteita ja rutiineja ei ole löytynyt, epäpuhtauksia tulee jatkuvasti. Josko kirjasta saisi jotain uutta näkemystä mikä menee nyt pieleen!

    Vastaa
  73. Antaisin tämän kirjan lahjaksi ystävättärelleni. Hänellä ei ollut mahdollisuutta osallistua Stokkan kirjailtaasi, joten tämä olisi kiva yllätys.

    Vastaa
  74. Öööö.. Aaa.. Ömh! En tiedä miksi ehdottomasti haluaisin voittaa tämän kirjan MUTTA haluaisin voittaa tämän kirjan! Korealaisen ihonhoidon moninaisuus on kiehtonut niin kauan kuin kuulin siitä ensimmäisen kerran eli.. ööö.. yli 10 vuotta sitten?

    Vastaa
  75. En ole vieläkään saanut aikaiseksi ostaa kirjaa joten kokeillaan jos sen arvonnasta voittaisin 🙂

    Vastaa
  76. Olen kärsinyt ongelmanaamastani noin 20 vuotta, ja kokeillut kaikkea muuta paitsi korelaista ihonhoitoa. Jos voittaisin, antaisin kirjan lainaan äidille, siskolle ja ystävälle.

    Vastaa
  77. Oon kuullut kirjastasi älyttömästi hyvää, ja muutenkin olen kiinnostunut uppoutumaan enemmän korealaisen ihonhoidon maailmaan, josko sieltä löytyisi apua akneiholleni.

    Vastaa
  78. Haluaisin voittaa kirjan, koska olen haaveillut sen hankkimisesta jo pitkään. Olen ollut kiinnostunut korealaisesta ihonhoidosta jo jonkin aikaa ja etsinyt siitä tietoa netistä. Olisi ihanaa, jos ei tietoa tarvisi enää etsiä sokkona vaan kaikki tieto löytyisi samojen kansien sisältä!

    Vastaa
  79. Olen lukenut kirjan kirjastosta ja niin haluaisin omaksi! Kirjassa oli paljon hyviä vinkkejä joita kaikkia en millään enää muista, pitäisi lukea uudestaan

    Vastaa
  80. Mukana arvonnassa! Kirja kiinnostaa, mutta olen kirjanostolakossa, koska joka paikka pursuaa niitä ja kaapit on jo täynnä… Jos voittaisi arvonnasta, olisi yksi kirja kuitenkin aivan perusteltu. 😉

    Vastaa
  81. Olen intohimoinen kosmetiikkaintoilija ja kiinnostus ihonhoitoon meikkauksen sijaan lisääntyy koko ajan. Toteutan jo ihonhoidossani korealaista systeemiä ja olen aktiivinen blogisi lukija, kiitos siitä! Tottakai haluan kirjan omakseni perehtyäkseni asiaan vielä syvällisemmin, onnea siis itselleni arvontaan

    Vastaa
  82. Tyttöystävä on innostunut korealaisesta kosmetiikasta ja löytänyt myös minulle hyviä tuotteita sieltä päin maailmaa! Ilahtuisi kirjasta varmasti

    Vastaa
  83. Korealainen ihonhoito on ainakin pelastanut minun herkän ihon! Olisi huippua oppia siitä lisää 🙂

    Vastaa
  84. Haluaisin voittaa kirjan, sillä pätevän ja kokemukseen perustuvan tiedon hankkiminen on haastavaa. Tietoa ihonhoidosta on paljon, mutta hienoa olisi voida saada se yhdestä hyvin koostetusta, inspiroivasta opuksesta. Kokeilemani korealainen kosmetiikka on osoittanut hienosti toimivuutensa, mutta tuotetyyppejä ja vaihtoehtoja on niin paljon, ettei pysy perässä.

    Vastaa
  85. Haluaisin voittaa kirjan, koska olen enemmän ja enemmän alkanut kiinnostumaan ihonhoidosta ja uskon että kirjan avulla oppisin paljon uutta. On hankala löytää tietoa netistä, ja olen 100% varma että kirjassa on mukana kaikki oleellinen ja sieltä löytäisin paljon tärkeitä vinkkejä ja ohjeita ihonhoitoon.

    Vastaa
  86. Haluaisin kirjan omaksi, jotta voisin palata siihen aina tarvittaessa! Ja kiitos, että kirja on tosiaan sellainen, ettei tartte välttämättä juuri korealaista ostaa. Itse käytän vain vegaanista ja eläinkokeetonta ihonhoitoa, ja hyvin oon silti löytänyt vinkkejä kirjastosta lainatusta kirjastasi

    Vastaa
  87. Luulen, että kirjan luettuani saisin taas lisäintoa kosmetiikkaa kohtaan. Kaikki vinkit ja lisätieto olisi myös tervetullutta. 🙂

    Vastaa
  88. Haluaisin voittaa kirjan monestakin eri syystä. Ensinnäkin olen lukenut blogiasi noin 8 vuotta ja sitä kautta tykästynyt tapaasi kirjoittaa. Toisekseen olen sinun ja Karkkipäivän Sannin myötä todella kiinnostunut ihonhoidosta ja kosmetiikasta ylipäätänsä. Kolmanneksi olen viimeisen vuoden aikana löytänyt sinun suositustesi avulla monta hyvää korealaista tuotetta, joista en enää suostuisi luopumaan. Lisäksi olen vieläpä kova lukutoukka, joten ahmaisisin kirjasi luultavasti yhdessä illassa

    Vastaa
  89. Kiinnostuin ihonhoidosta lukioikäisenä noin 8 vuotta sitten kun eräänä päivänä heräsin tunteeseen, että piru vie Nivean vartalovoide ei vain tunnu tekevän mitään kasvoilla olevalle kiristelevälle tunteelle. Samana päivänä marssin Stockmannille kysymään hieman epävarmana myyjältä apua mistä kannattaisi aloittaa. Mukaan lähti Garnierin kasvovoide ja sen jälkeen vartalovoiteet eivät ole käyneet lähelläkään kasvojani.
    3 vuotta sitten löysin seerumien ihmeellisen maailman, kun talvi oli tehnyt ihostani kuivan hilseilevän ja etsin jälleen apua viisaammilta, tällä kertaa joulun jälkeisistä alennusmyynneistä. Myyjä näki saman tien tilanteen vakavuuden, siinä ei tarjottu mitään ”ikäiselleni sopivaa kevyttä tuotetta” vaan mentiin suoraan hardcore anti-age maailmaan. Tarjouksesta löytyi hyvään hintaan matkakokoinen tuotepaketti, millä pystyin kuuriluontoisesti hoitamaan ihoni parempaan kuntoon. Rakastuin oitis tuotteiden jättämään ylellisen kosteutettuun tunteeseen, ilman mitään kalvomaisuutta.
    Viimeisimmästä koettelemuksesta selvinneenä halusin tutustua ihonhoitoon enemmän, jotta ihonhoitoni olisi enemmän ennaltaehkäisevää kuin jo syntyneiden (ja usein kivuliaiden) iho-ongelmien kallista korjaamista. Näillä main löysin vahingossa ja onnekseni blogin nimeltä Ostolakossa ja siitä lähti pikkuhiljaa innostus huolellisempaan ihonhoitoon. Nykyään olen aikamoinen ihonhoito-addikti ja rakastan jakaa pientä tietoani eteenpäin siitä kiinnostuneille (jopa siinä määrin että kihlattu ehdottelee jo uran vaihtoa ). Olen kartuttanut tietojani intohimoisesti blogisi kautta, koska pidän tyylistäsi kirjoittaa ja selkeydestä millä jaat tietoa eteenpäin. Kirjan hankkiminen on ehdottomasti siis ostoslistalla, mutta suhteellisen pihinä suomalaisena olisi toki kaksin verroin makeampaa voittaa kyseinen teos. Nohh, piheys on toki suhteellista kun kosmetiikkaa voi ostaa vain alennuksesta, mutta kerralla voi käyttää helposti vaikka muutaman satasen

    Vastaa
  90. Olen vasta alkanut tutkia korealaisen kosmetiikan maailmaa ja olenkin tilannut jo eri tuotteita. Jännityksellä odotan, miten iho reagoi. Kirjasta saisin varmasti todella hyvän opastuksen ja vinkkejä siihen, miten eri tuotteita tulisi käyttää/yhdistellä yksissä kansissa. Lisäksi meillä kasvaa 2 tyttöä, joista toinen lähenee ikää, jolloin ihon hoitoon tulee kiinnittää enemmän huomiota. Kirjan avulla olisin tietoisempi ja varmempi tyttöjenkin ihon hoidon suhteen.

    Vastaa
  91. Haluaisin voittaa, koska aihepiiri on erittäin kiinnostava. Vaikka olenkin käyttänyt K-kosmetiikkaa jo vuosia, uskon, että aina voi oppia lisää.

    Vastaa
  92. Tarvitsisin tietopaketin, joka on helppo ymmärtää ja erityisesti toteuttaa. Netissä eri lähteistä luettaessa yhdessä esitetään tiukkoja faktoja ja toisessa ne kumotaan. Luotan kirjailijan sanaan, koska hänellä on kokemusta ”suomalaisesta” ihotyypistä ja suomalaisesta ilmastosta. Tänne Pohjolaan ei sovi samat ihonhoitoniksit mitä trooppisessa tai lämpimässä ilmastossa elävälle sopii.

    Vastaa
  93. Haluaisin kirjan sillä tapasi kirjoittaa blogia on niin ihastuttava! Ja lisäksi se että nyt olisi kosmetiikan tiedot myös hieman helpommin löydettävällä tavalla! Ja miksei tästä löytyisi vastaus tyttö kavereiden synttärilahjaongelmiin?!

    Vastaa
  94. Haluaisin voittaa kirjan ihan siitä syystä, että haluaisin lukea sen ja siitä olisi äärettömästi hyötyä myös jatkossa. Usein palaan blogiisi etsimään sitä ja tätä postausta, jossa kerrot jostain asiasta vinkkejä, koska haluan tarkistaa asian, että miten kannattikaan tehdä tai mitä tuotetta laittaa ensin. (Internet ei aina toimi niin asian voisi ain kuitenkin tarkistaa kirjasta)
    Syy miksen ole kirjaa jo ostanut, on se, että innoittamanasi olen heivannut lähes kaikki kirjani mäkeen, koska niistä ei ole enää iloa ja en luultavasti palaa niihin enää koskaan. Ajattelin, etten osta enää kirjoja, vaan jos se on mahdollista vaikka lainata kirjastosta, niin teen niin. En kuitenkaan malttaisi odottaa vuotta, että saan lukea kirjasi, nimittäin kirjastossa olen jonossa ja minua ennen on satoja ihmisiä. Ja jos kirjaan voi palata myöhemmin niin se on paikkansa ansainnut hyllyssä. 🙂

    Vastaa
  95. Mua kiinnostaa kirjassa tuhti lukupaketti, voisin päivittää tietojani ja voisin miettiä, miten ihan länsimaalaisittain parantaisin ihoni kuntoa.

    Vastaa
  96. Olen aika vasta kiinnostunut kunnolla ihonhoidosta ja sinun ansiostasi korealaiseen kosmetiikkaan ja ihonhoitoon. Olisi mahtavaa päästä opiskelemaan lisää kirjan avulla 🙂

    Vastaa
  97. Tutustuin korealaiseen kosmetiikkaan kauttasi reilut puolitoista vuotta sitten ja muuhun en vaihtaisi. Tuntuu, että ihoni imee janoisena kaiken mitä siihen hieroo, joten suurin oivallukseni on ollut, että on ok lisätä kerros toisensa jälkeen erilaisia tuotteita. Aihe kiinnostaa minua loputtomasti minkä vuoksi olisi mahtavaa voittaa kirjasi.

    Vastaa
  98. Haluaisin voittaa kirjan, koska ihonhoito kiinnostaa ja tästä voisin aina tarkistaa mitkä olivatkaan hyviä tehoaineita 🙂

    Vastaa
  99. Reilu vuosi sitten altistuin homeille vanhassa työpaikassani ja mitä ilmeisimmin sen seurauksena ihoni herkistyi kemikaaleille. On ollut todella vaikeaa löytää oikeanlaisia tuotteita ja ihoni kunto on huonontunut. Uskon kirjan auttavan saamaan ihoni kuntoon!

    Vastaa
  100. Ajattelin toivoa kirjaa synttärilahjaksi, mutta olisi mahtavaa voittaa se jo nyt – tietenkin osallistun arvontaan 😀 ja tietysti aina tarvitsee lisää tietoa ihon hoitamisesta!

    Vastaa
  101. Ehdottomasti haluaisin kirjan koska korealainen kosmetiikkaa kiinnostaa! Kirja olisi hyvä tietopaketti kun netistä on niin hankala löytää oikeaa tietoa.

    Vastaa
  102. Teen töitä kosmetiikan ja ihonhoidon parissa ja kirjasta voisin saada hyviä vinkkejä ja tietoa sekä itselle että asiakkaille

    Vastaa
  103. Olen pikkuhiljaa kiinnostunut aiheesta, mutta rahatilanteen takia en ole alkanut uusimaan tuotearsenaaliani. Mutta nythän kuulostaa siltä, ettei kaikkea tarvisikaan heittää pois ja ostaa uutta tilalle 🙂 Lukisin mielelläni kirjasi.

    Vastaa
  104. Kiinnostuin ihonhoidosta täytettyäni 40 kohta pari vuotta sitten. Alunperin se lähti ihan suorastaan siitä, että pelästyin peilikuvaani ja kasvoiltani näkyviin ikääntymisen merkkeihin. Nykyään anti-agingin lisäksi haluan mm oppia tunnistamaan ihoni tarpeet ja hoitaa sitä niiden mukaisesti. Minulla on 2 tytärtä, joita yritän ohjata oikeanlaiseen ja säännölliseen ihonhoitoon, joten kaikki tieto ja taito otetaan erittäin mieluusti vastaan!

    Vastaa
  105. Koska minua kiinnostaa korealainen ihonhoito,mutta en tiedä siitä oikein mitään niin tämä olisi täydellinen opas siihen.

    Vastaa
  106. Lainasin kirjasi kirjastosta ja ihastuin sen ulkonäköön sekä loistavaan sisältöön <3 Oli harmillista palauttaa se 😀 Olet erinomainen kirjoittaja!

    Vastaa
  107. Kaveri vasta puhui miten on tutustunut korealaiseen kosmetiikkaan ja ihonhoitoon, mutta ei ollut lukenut sun blogia tai kuullut tästä kirjasta. Kaverilla on kuun lopussa synttärit, joten tämä menis hänelle lahjaksi 🙂

    Vastaa
  108. Kirjasi omistaminen kutkuttaisi kovasti. Tällä hetkellä kirjasi on lainassa minulla paikallisesta kirjastosta, sillä kuulun siihen ihmisjoukkoon, joka haluaisi kirjahyllyyn vain niitä timanttisia aarteita ja yhen lukukerran kirjaset sekä ”josko-tämän-säilyttäisi-tuleville-sukupolville” voivat tulla kylään kirjaston kautta – ja palata sinne viimeistään kuukauden laina-ajan jälkeen 🙂

    Vastaa
  109. Olen aina ollut hyvin kiinnostunut ihonhoidosta ja rakastan kokeilla uusia tuotteita ja menetelmiä! Kuitenkin juuri nyt minusta tuntuu, että olen kokeillut kaiken mahdollisen iholleni sopivan tavan ja tuotteen ja haluaisinkin saada lisäinspiraatiota siihen Olen seurannut blogiasi jo pitkään ja mielelläni lukisin niinkin kokeneen, kuin sinun kirjan, jotta saisin taas uusia ahaa-elämyksiä

    Kivaa sunnuntaita!

    Vastaa
  110. Toivoisin saavani kirjasta inspiraatiota ja konkreettisia vinkkejä hyvään ihonhoitorutiiniin, jolla saisin vihdoin herkän ja monella tavalla oikkuilevan ihoni kuntoon!

    Vastaa
  111. Haluaisin voittaa kirjan, koska haluaisin sen avulla syventää omaa tietouttani ihonhoidosta. Mielestäni hoidan jo ihan kohtalaisen hyvin, mutta lähestyvä 30 vuoden ikä on saanut tajuamaan että tarvitsen lisää apukeinoja hyvät geenit kun eivät takaa loppuelämän onnea.

    Vastaa
  112. Haluaisin voittaa tämän, sillä ihonhoito ja kosmetiikka ovat sellaiset asiat, jotka auttavat jaksamaan arjessa ja antavat iloa. Kirjastasi saisin paljon lisää vinkkejä ja innostusta!

    Vastaa
  113. Olen lukenut blogiasi pitkään ja luen innolla aina kaikki tekstit. Uskon että kirjasi on yhtä hyvin kirjoitettu. Meikkaamisen sijaan olen nykyään todella kiinnostunut ihonhoidosta ja sillä oikeastaan saakin paremman näköisen ihon. Olisin todella kiinnostunut kehittämään tietojani ihonhoidosta edelleen ja siinä kirjasi auttaisi varmasti!

    Vastaa
  114. Olen jo aloittanut kasvojen vesikosteutuksen harjoittelemisen kasvovedellä/hoitonesteellä ja toimii kun häkä mun kuivaan ihoon, mutta olis ihana oppia lisää ja siirtää oppi käytäntöön.

    Vastaa
  115. Haluaisin voittaa kirjan, koska sen avulla voisin palauttaa mieleeni asioita, joita jo tiesin, mutta olen unohtanut sekä oppiakseni myös uutta niin korealaisesta ihonhoidosta kuin länsimaalaisestakin.

    Vastaa
  116. Haluaisin kirJan jotta voisin ahmia itseeni kaiken mahdollisen tiedon siitä! Ja voisin aina palata siihen uudestaan kun haluan tarkistaa jotain tai verestää muistia. Ja siksikin että tykkään sun kirjoitustyylistä ja kirja olisi kaunista katsottavaa!

    Vastaa
  117. Uskon että kaksi teini-ikäistä tytärtäni hyötyisivät tämän kirjan opeista ja ehkä äitikin oppisi siinä sivussa jotain uutta.

    Vastaa
  118. Julkaisusta lähtien olen halunnut tämän kirjan lukea, mutta vielä en sitä ole käsiini saanut. Tässä olisi siis oiva tilaisuus saada kirja, ja päästä vihdoin lukemaan se !

    Vastaa
  119. Kirja aihe kiinnostaa totta kai, koska meistä jokainen on sen hyvän ansainnut, että pitää itsestään huolta.

    Vastaa
  120. Kirja vaikuttaa todella kiinnostavalta, ja seuraan lähes päivittäin sinun instastorya. Olen innostunut monesta asiasta ja tuotteesta sinun juttujesi perusteella 🙂

    Vastaa
  121. Kirja vaikuttaa loistavalta tietopaketilta. Lukisin ensin itse, lainaisin parille kaverille, siitä kirja menisi lukuun vuorotellen kahdelle sisarelleni ja siitä toisen teini-ikäiselle tyttärelle. Sitten ottaisin kirjan taas omaan lukuun ♡ Olen kosmekauneusnarkki ja nautin kun saan muutkin koukkuun ♡

    Vastaa
  122. Korealainen kosmetiikka oli minulle aivan tuntematonta ennen kuin aloit siitä aikanaan kirjoittamaan. Olen lukenut blogiasi alkuajoista lähtien ja siksi uskalsinkin ohjeillasi ensimmäisen ebay-tilaukseni Koreaan tehdä ja paluuta entiseen ei ole! Nykyään korealainen ihonhoitorutiini on arkea. Olisi mahtavaa oppia vielä enemmän, kirja on varmasti loistava.

    Vastaa
  123. Haluaisin voitaa, koska olen juuri innostunut korealaisesta ihonhoitorutiinista, mutta aiheesta löytyy valitettavan vähän tietoa suomeksi.

    Vastaa
  124. Hei! Olen vastikään tutustunut kevyesti korealaiseen ihonhoitorutiiniin ja todella innostunut siitä, vaikkei omakohtaista kokemusta siitä juuri ole. Olisi mahtavaa lukea kirja ja oppia enemmän mielenkiintoisesta aiheesta! Olen pienen taaperon äiti ja pitkästä aikaa kiinnostunut ihonhoidosta muutakin kuin wash and go mielessä. 🙂

    Vastaa
  125. Kirja on ollut ostoslistalla siitä saakka, kun siitä kerroit. Erinäisten syiden takia se on edelleen kaupassa ja tulee vielä hetken olemaankin, joten kirja kyllä piristäisi hieman harmaampaa ajanjaksoa.

    Vastaa
  126. Haluaisin voittaa kirjan siitä syystä, että pidän siitä todella paljon ja haluaisin jakaa kirjasi sanomaa myös lähimmilleni. Haluaisinkin siis voittaa kirjan jotta voisin lahjoittaa sen eteenpäin ystävälle.

    Vastaa
  127. Haluaisin voittaa, koska tää kirja kuulostaa tosi mielenkiintoiselta ja oivalta avulta korealaisen kosmetiikan suhteen 🙂

    Vastaa

Jätä kommentti