Viime päivinä on tuntunut vaikealta alkaa kirjoittaa blogiin yhtään mistään. Kaikkialla hoetaan, että vaikka sosiaalisia kontakteja olisikin hyvä välttää ja kotona tulisi pysyä, tulisi arki silti yrittää pitää rullaamassa niin normaalina kuin olosuhteisiin nähden on mahdollista.
Samalla kuitenkin tuntuu, että niin monesta asiasta blogiin tällä hetkellä kirjoittaminen ei vain tunnu sopivalta. Niin monella asialla ei olekaan enää samalla tavalla merkitystä kuin ennen. Niin moni asia tuntuu tyhjänpäiväiseltä.
Toisaalta pieni tyhjänpäiväisyys tämän kaiken keskellä tekee välillä hyvää, mutta ehkä niistä pinnallisemmista aiheista kirjoittaminen bloggaajana jopa hieman pelottaa, kun niistä postaaminen kirvoittaa helposti liikkeelle ne ”miten viitsit tässä tilanteessa postata tällaisesta” -kommentit, joita ei nyt jaksaisi.
Useimpien meistä aivot kaipaisivat tyhjänpäiväistä hömppää, mutta samalla turhautuminen tilanteeseen purkautuu arvostelemalla muita tyhjänpäiväisen hömpän tarjoamisesta.
Minulla erityistä turhautumista aiheuttaa tällä hetkellä tietysti se, että olen Ruotsissa eli maassa, joka on ottanut koronaviruksen suhteen aivan oman linjansa – eli olemaan siis mahdollisimman paljon ilman linjauksia siitä huolimatta, että virustartunnat leviävät ja kuolleidenkin määrä alkaa nousta.
Joka päivä tuntuu olevan yhtä uutta ruotsalaisvitsiä, joille ei enää osaa edes oikein nauraa. Juuri luin Ylen artikkelista, kuinka ruotsalaisia oli kehotettu suosimaan tässä tilanteessa etätöitä ja usea oli ratkaissut asian tekemällä töitä kahvilasta. Skenaario oli kuin huonosta ruotsalaisvitsistä.
Täällä ihmiset miettivät, pääseekö pääsiäisenä laskettelemaan, joko terassikausi aukeaa pian, kun säätkin ovat niin lämpimät ja kaikkea muuta vastaavaa, mikä tuntuu minusta suomalaista mediaa seuraavana kuin toisesta maailmasta olevalta.
Uskon, että tilanne alkaa täälläkin kuitenkin räjähtää käsistä tulevien viikkojen aikana, mikä saa minulle aikaan erityisen suurta jännitystä.
Kuten olen kertonut, lähtee meiltä asunto alta kuun vaihteessa. Olimme tehneet vuokrasopimuksen ajatuksella, että lähdemme ulkomaille ja laki on tässä asiassa vuokralaisemme puolella, eli hänellä on oikeus tulla asuntoomme huhtikuun alussa ja olla täällä vähintään kolme kuukautta.
Olemme keskustelleet asiasta hänen kanssaan ja hän tietää tilanteemme, mutta myös me tiedämme hänen tilanteensa, eli ilman asuntoa on kohta jompi kumpi osapuoli. Tiedän, että vuokralaisemme on kartoittanut muita vaihtoehtoja, mutta toistaiseksi tilanne on se, että hän on tulossa tänne kuun vaihteessa, eli meidän on keksittävä itsellemme ratkaisu.
Toimettomuus ja kontrollin puute tilanteesta tuntuvat vaikeilta asioilta, joten päätimme loppuviikosta toimia ja varata varmuuden vuoksi Norwegianin lennot Suomeen ensi viikonlopulle. Norjan valtio näyttää tukevan yritystä, joten konkurssiin se tuskin ehtii vielä viikossa mennä.
Jännitettävänä on siis vain se, muuttuuko tilanne niin, ettemme jostain syystä pääsisikään matkustamaan. Varasimme kuitenkin varmuuden vuoksi joustavat liput, joissa on perumismahdollisuus siltä varalta, että tilanne muuttuu.
(Raja.fi-sivusto kertoo, että ulkomailla asuvana Suomen kansalaisena minulla on oikeus palata maahani ja että ulkomaalainen puolisoni saa tulla mukanani. Tämä toi minulle pientä helpotusta, mutta tietysti jännitän, että liikenne pelaa vielä ensiviikolla.)
Ruotsin väistämättä katastrofaalikseksi kärjistyvä lähestymistapa huolettaa, eli lähtisin täältä mielelläni sen puolesta pois. Suomessa meillä olisi järjestettynä pieni yksiö, johon vetäytyä tuleviksi kuukausiksi, mutta ihan hirveästi se vaihtoehto ei olosuhteiden puolesta houkuta. Useimmat varmasti ymmärtävät, ettei tällaisella epävarmuuden hetkellä ole halukas matkustamaan kodistaan eristyksiin jonkun toisen yksiöön, jota ei ole koskaan edes nähnyt ja vieläpä tietämättä, koska sieltä voi palata omaan kotiinsa.
Toisaalta toivon siis, että voisin vain pysyä kotona. Olla oman kodin neljän seinän sisällä totaalisen eristäytyneenä näistä ulkona juoksevista hulluista ruotsalaisista, jotka eivät halua elämäänsä rajoitettavan, jotta talous ei kärsi liikaa.
Siinä missä Suomella ja monilla muilla mailla on mielessä ajatus siitä, että olemme ennenkin selvinneet sodista ja jälleenrakentaneet maamme, ei ruotsalaisilla ole mitään tällaista takaraivoissaan. Heille on kriisi, jos ihmisoikeuksia rajoitetaan edes tällaisessa tilanteessa eikä kukaan muutenkaan halua ottaa ikinä vastuuta, joten ruotsalainen linja toteutuu tässäkin tilanteessa: parempi olla tekemättä mitään, niin vastuu mahdollisista virhepäätöksistä ei ole omilla harteilla.
Aion jatkossa tulla kutsumaan tätä ruotsalaiseksi strategiaksi ja tulla käyttämään ilmaisua arkikielessäni silloin, kun kotona pitäisi vaikkapa siivota, pestä pyykkiä tai mitä tahansa muuta. Ruotsalainen strategia on vain tehdä päätös, että asialle ei tehdä mitään, vaikka pitäisi.
Ruotsissa ei muutenkaan haluta laittaa käytäntöön tiukkoja rajoituksia, sillä täällä ajatellaan, etteivät ihmiset jaksaisi noudattaa niitä pitkään. Minusta tuntuu käsittämättömältä, että tällaista edes mietitään, sillä suomalainen järkeni sanoo, että niitä nyt vain on pakko noudattaa ja mahdollisesti myös pitkään, oli se sitten kivaa tai ei. Siinä ei ole kyse millään tavalla siitä, kuinka pitkään ihmisiä huvittaa noudattaa niitä.
Kuulin muutenkin väitteen, jonka paikkansapitävyydestä en täysin tiedä, mutta jonka voisin hyvin uskoa olevan totta: koska maalla ei ole sotahistoriaa, ei sillä myöskään olisi lähtökohtaisesti samalla tavalla lainsäädännöllisiä valmiuksia reagoida tällaisiin tilanteisiin juurikin vaikka ihmisten elämää rajoittavilla toimenpiteillä. Kaikki vaatisi lain muutoksia ja niiden läpivienti olisi varmasti oma juttunsa – varsinkin, kun kukaan ei halua ottaa mistään vastuuta, vaan kaikesta pitää diskuteerata yhdessä möteissä.
En tiedä, pitääkö tämä lainsäädäntöön liittyvä kuulemani väite oikeasti paikkansa, eli älkää siteeratko minua tästä, mutta voisin itse uskoa tämän täysin.
Ruotsin mediassa ei edelleenkään nosteta kovin vahvasti esiin niitä pahimpia juttuja tai varsinkaan koronaan liittyviä kauhukuvia. Jollekinhan voisi tulla paha mieli eikä sellaista tietenkään haluta. Täällä pahimpia asioita ovat koronan vaikutukset talouteen ja siihen ääneen sanomattomaan kuvioon, että jos ihmisiä ei kuole nyt koronaan, kuolevat he laman aikaansaamaan depressioon oman käden kautta. Täällä vältellään mielummin sitä.
Toistaiseksi täällä on siis vain kielletty yli 500 ihmisen tapahtumat, mutta kaikki muut rajoitukset ovat vain vahvoja suosituksia, kehoituksia, pyyntöjä ja vetoomuksia, joilla ei ole kovin suurta vaikutusta ihmisiin – varsinkaan, kun mediassa ei puhuta kauhuskenaarioista liiemmin ja ihmisiä tunnutaan lähes suorastaan pidettävän kuplassa, jossa ei vain tapahdu mitään pahaa. Ikävintä ruotsalaisille tuntuukin olevan se, että nuo pirun naapurimaat ovat keksineet rajoittaa rajaliikennettä.
Olin perjantai-iltana kurkkuani myöten täynnä asian vatvomista ja lähdin viemään roskia, mutta jo tuokin pieni jaloittelureissu muutti tilanteita. Alaovellemme oli nimittäin ilmestynyt lappu, jossa paikallinen kiinteistönvälittäjä kertoi, että alueelta etsitään asuntoja kipeästi ja kehotti ottamaan häneen pikaisesti yhteyttä, jos oman asunnon myynti houkuttelee.
Mieheni soitti hänelle välittömästi uteliaana ja sai kuulla, että moni tällä alueella on joutunut lainateknisistä syistä ensin myymään asuntonsa ja suunnitellut ostavansa sitten uuden, mutta nyt taloustilanteen muuttuessa tällä alueella onkin aiempaa vähän asuntoja tarjolla.
Koska asumme lähellä arvokkaita omakotitaloja ja niitä, joilla on lähtökohtaisesti mukavasti rahaa, voisi nyt olla optimaalinen tilaisuus saada asunto kaupaksi ennen kuin hinnat romahtavat. Olemme jo pitkään miettineet asunnon myyntiä ja ajatus siitä, että olisimme täysin ilman asuntolainaa on tuntunut tässä taloustilanteessa houkuttelevalta – siitäkin huolimatta, että samaan aikaan olemme toivoneet voivamme jäädä kotiimme asumaan Suomeen lähdön sijaan.
Olemmekin nyt saaneet miettiä, mikä on meille tärkeintä: turhan ison asunnon pitäminen asuntolainalla vai pienempään asuntoon vaihto ja velaton elämä. Koronan jyrätessä päälle ei todellakaan ole tilanne, jossa haluaisin olla miettimässä asiaa, mutta juuri nyt sitä on pakko miettiä – mieheni varsinkin, sillä muusikkolle tuskin tulee hetkeen keikkoja eteen.
Sovimme kiinteistönvälittäjän kanssa joka tapauksessa, että hän tulee katsomaan asuntomme maanantaina, sillä hänellä on useita tältä alueelta asuntoa etsiviä asiakkaita. Kuten pari päivää sitten kerroin, olimme itse meinanneet mennä tänään katsomaan kiinnostavalta vaikuttanutta pikkutaloa, mutta loppujen lopuksi tulimme siihen tulokseen, ettei se ole meille optimaalinen pohjaratkaisultaan eikä nyt ole hyvä hetki laittaa rahojaan kiinni mihinkään hätävararatkaisuun. Emme siis menneet katsomaan asuntoa, sillä ylipäätään poistuminen kotoa näyttöön ei houkutellut.
Tällä hetkellä en siis enää itsekään oikein tiedä, mitä haluan. Ehkä toivoisin, että tämän oman kodin voisi vain teleportata Suomeen. Varsinainen matkustaminen Suomeen bussin, lentokentän ja lentokoneen kautta kun ei sekään nimittäin juuri nyt houkuttele tartuntariskin vuoksi tippaakaan – varsinkaan, kun Suomen päässä pitää sitten tehdä erityisiä järjestelyjä, jotta esimerkiksi saamme ruokaa karanteeniyksiöömme.
Yksi asia, joka näiden kaikkien kuvioiden keskellä on kuitenkin kirkastunut minulle aivan erityisen selkeästi on se, kuinka vahvasti haluan eroon vielä niistä viimeisistäkin turhista tavaroistani. En enää ikinä tämän jälkeen halua olla tilanteessa, jossa omistan yhtään mitään turhaa ja joutua miettimään, minne saan tosipaikan edessä tavaroita mahtumaan.
Olen siis erityisen kiitollinen, että olemme jo aikapäiviä sitten heittäneet hyvästit niin monelle turhalle ylimääräiselle asialle ja että tavarat ovat menettäneet aiemman merkityksensä elämässäni. Tällainen tilanne on siis saanut minut tajuamaan entistä vahvemmin, kuinka tärkeää minulle henkilökohtaisesti on, että minulla on mahdollisimman vähän tavaroita ankkuroimassa minua kiinni yhtään mihinkään ja vaikeuttamassa asioiden järjestelyä – viimeinen asia, mitä haluan ikinä joutua miettimään muuttuvien tilanteiden palasia järjestellessäni on, että mitäs näille tavaroille tehdään.
Nyt kuitenkin siis odotamme kotona huomista ja sitä, että voimme jutella kiinteistönvälittäjän kanssa tilanteesta. Koska on vielä epävarmaa, lähdemmekö Suomeen vai jäämmekö tänne, emme voi liiemmin ostaa kotiin mitään ruokaa varalle ja voin vain toivoa, että jos päädymmekin jäämään tänne, ei tilanne kärjisty reilussa viikossa niin, että lähikaupan hyllyt tyhjentyisivät pahasti tai liikkuminen vaikeutuisi. Haluan ainakin uskoa, ettei näin varmasti tapahdu, mutta mistä sitä tässä tilanteessa ikinä tietää.
Ehkä vaikeinta onkin juuri tiedostaa se, ettei tällä hetkellä vain voi tietää, mitä tapahtuu ja oma elämä tulee suhteuttaa sen mukaan. Toisaalta on kuitenkin hyvä muistaa, että vaikka epävarmuus vähän raastaa mieltä ja ruotsalaisten käytös juuri nyt kiristää pinnaa, voi olla kiitollinen siitä, että asiat ovat tällä hetkellä kuitenkin vielä varsin hyvin ja asiat kyllä järjestyvät aina jotenkin.
Joskus pientä epävarmuutta vain täytyy sietää ja kaikista tilanteista jää käteen uusia oppeja. Tämä pitää nyt vain ajatella sellaiseksi tilanteeksi.
