*Sis. mainislinkkejä
Kuten tiedätte, olen se tyyppi joka rakastaa kokeilla uusia kosmetiikkainnovaatioita. Kun jotain jännittävää ja maailman mullistavalta vaikuttavaa tulee myyntiin, haluan saada sen käsiini ja päästä toteamaan itse, oliko se turha keksintö vai nerokas innovaatio.
Yksi tuote, jonka alunperin julistin melko turhaksi keksinnöksi omaa käyttöäni ajatellen oli silikoninen meikkisieni. Sienen puhuttiin olevan beautyblender-meikkisienen haastaja, vaikka tosiasiassa silikonisen Silisponge-meikkisienen ensimmäisenä lanseerannut yritys kertoi jopa tuotetiedoissa, että sieni on tarkoitettu meikkituotteiden levitykseen, mutta lopputulos kannattaa silti viimeistellä meikkisienellä. Sieni oli siis tarkoitettu levittämään tuotteet kasvoille niin, ettei niitä mene hukkaan meikkausvälineisiin ja etteivät sormet sotkeudu.
Tämän tajuttuani sieni tuntui aivan totaalisen turhalta tuotteelta – ainakin siihen asti, kunnes tajusin, millaisessa käytössä se olisi minulla täydellinen. Minä nimittäin vein silikonisen meikkisienen ihonhoidon puolelle ja se on siellä aivan täydellinen, sillä silikonisen sienen juttuna on nimenomaan levittää tuotteet kasvoille ilman, että sormet sotkeentuvat tai tuotetta menee hukkaan. No hei haloo, ihonhoidon puolella tahdon juuri tätä!
Olen usein melkoinen lutrailija mitä ihonhoitotuotteiden levitykseen tulee, mutta esimerkiksi arvokkaimmat seerumini ja tehotuotteeni levitän mielelläni niin, että ne menevät oikeasti kasvoilleni eivätkä sormiini. Jos otan kolme pisaraa seerumia ja sivelen sen käsin kasvoilleni, ei kaikki seerumi todellakaan mene kasvoille, vaan osa siitä menee ihan hukkaan jäädessään hyppysiini. Silikonisen meikkisienen avulla voin sivellä kaiken kasvoilleni eikä tuotetta mene hukkaan yhtään. Nerokasta – varsinkin, kun silikoninen sieni on helppoa vain huuhdella puhtaaksi.
Silikoninen meikkisieni on mitä kätevin tuote myös esimerkiksi muta- ja savinaamioiden levityksessä, sillä sen avulla hommasta tulee ihanan siistiä. Silikonisella meikkisienellä kasvoille voi hyvin levittää myös muita hoitotuotteita ja esimerkiksi aurinkovoiteen, josta moni hankaa helposti suuren osan kämmeniinsä tuotetta kasvoille hieroessaan.
Jos siis aiemmassa postauksessani sanoin, etten löydä silikonisen meikkisienen riemua, niin nyt olen sen kyllä löytänyt ja silikoninen sieni on ollut ihonhoidossa aktiivisessa käytössä. Silikonisen meikkisienen voi ostaa itselleen esimerkiksi *Eleveniltä tai tilata edullisesti eBaysta*.
Käytättekö te silikonista sientä johonkin?
Lue myös:
Pihistä tai panosta – 10 parasta seerumia
Testissä kulttiseerumi Farsali Unicorn Essence
Tällainen on päivittäinen ihonhoitorutiinini
Ekoluksusrakkaus: M. Picaut Hydra Miracle Serum
Rakastettu uutuus: Lumene LÄHDE Arctic Dew Tehokosteuttava Seerumi
Kirjani Täydellinen iho – opas korealaiseen ihonhoitoon on nyt kaupoissa!



