*Sis. mainoslinkin
Alunperin nimenomaan japanilaisesta kosmetiikasta alkanut aasialaisen kosmetiikan villitykseni on sittemmin jalostunut nojautumaan lähemmän korealaista kosmetiikkaa. Seurailen silti edelleen myös Japanin kosmetiikkamarkkinoita ja bongailen sieltä kiinnostavia tuotteita, joiden kanssa haluan tehdä tuttavuutta. Japanilaisesta kosmetiikasta eli J-Beautysta onkin povattu myös länsimaissa näkyvää trendi-ilmiötä ja seuraan mielenkiinnolla, aletaanko meidänkin markkinoillamme nähdä myös edullisia japanilaisia kosmetiikkamerkkejä.
(Tästä aiemmasta postauksestani voi lukea, millaisia kosmetiikan trendejä vuodelle 2018 on ennustettu.)

Yksi tuote, josta kiinnostuin oli suureen kansansuosioon nousseen Senka-merkin Senka Perfect Water Oil -puhdistusöljy. Sinisistä tuotepakkauksistaan tunnetun merkin Senka Perfect Whip -puhdistusvaahto on Japanissa kulttitavaraa, jota jopa 7-Eleven-myymälöistä sai Tokiossa monipakkauksina ja joka on täällä Bangkokissakin myynnissä kaikkialla. Uskomattoman kuohkean vaahdon muodostava tuote on Japanin myydyin putsari, joka puhdistaa ihon kyllä hyvin, mutta joka on saanut kritiikkiä iholle hieman liian korkeasta pH-arvostaan.
(Tästä aiemmasta postauksestani voi lukea lisää Senka Perfect Whip -puhdistusvaahdosta.)

Senka on meidänkin markkinoillamme tunnetun Shiseidon alasarjoja, mutta sen tuotteet irtoavat huomattavasti edullisemmilla hinnoilla. Japanissa tuotteella on hintaa alle kahdeksan euroa, mutta eBaysta tilatessa hinta näyttää tuplautuvan. Siitä huolimatta puhdistusöljy pysyy edelleen edullisessa hinnassa.
Kirkkaassa puhdistusöljyssä on keskitäyteläinen koostumus, jonka mainitaan erityisesti poistavan pitkäkestoisenkin ripsivärin. Tässä puhdistusöljyssä on kuitenkin erityistä se, kuinka sitä käytetään. Siinä missä puhdistusöljyjä tavallisesti kehotetaan hieromaan nimenomaan kuivalle kasvojen iholle, voidaan tätä käyttää kostealle iholle. Käytännössä tämä siis tarkoittaa, että jos olette kuten allekirjoittanut ja tykkäätte puhdistaa kasvonne iltasuihkun yhteydessä, sopii tämä siihen loistavasti, sillä kasvoja tai käsiä ei tarvitse varjella vedeltä ennen tämän iholle hieromista.
Puhdistusöljyssä on melko mieto ja pehmeä tuoksu, joka miellyttää omaa nenääni. Puhdistusöljy huuhtoutuu iholta vaivatta vedellä ja vie mukanaan niin silmämeikin kuin meikkipohjankin. Iho jää sen jäljiltä puhtaan, mutta ihanan pehmeän tuntuiseksi eikä sitä kiristele.
Tästä puhdistusöljystä täytyy toki mainita, että sen pohjan muodostaa mineraaliöljy. Omalla ihollani ei ole mitään mineraaliöljyä vastaan niin kauan, kun puhdistusöljyn koostumus on formuloitu huuhtoutumaan kasvoilta vedellä vaivatta. Automaattista tämä ei nimittäin aina ole, sillä vesi ei tunnetusti liuota öljyjä ja jotkut mineraaliöljyjä sisältävät ihonpuhdistustuotteet saattavat siksi jättää ihon pinnalle ikävän ”kalvon”. Tämän kanssa iho jää kuitenkin ihanan puhtaaksi ilman kalvon tunnetta ja koska jatkan ihonpuhdistusta aina vielä toisella puhdistustuotteella, huuhoutuvat kaikki puhdistustuotteen rippeet joka tapauksessa kasvoiltani.
(Tästä aiemmasta postauksestani voi lukea lisää siitä, miksi jotkut saattavat kokea puhdistusöljyn tukkivan ihoa.)
Sanoisinkin tämän Senka Perfect Watery Oil -puhdistusöljyn olevan aivan erityisen loistava niille normaalista kuivaan taipuvaisen ihon omistaville, jotka tykkäävät pestä kasvonsa nimenomaan suihkussa ja ovat aiemmin tuskailleet, kuinka puhdistusöljy muuttaa olomuotoaan öljymäisestä maitomaiseksi liian aikaisin kosteiden käsien tai kosteiden kasvojen vuoksi.
Senka Perfect Watery Oil -puhdistusöljyn myyjiä löytyy eBaysta täältä* ja tuotteella on hintaa tavallisesti n. 16 euroa / 230 ml.

Onko jollakin kokemuksia Senka-merkin ihonpuhdistustuotteista?
Katso täältä kaikki japanilaiset kosmetiikkaan liittyvät postaukseni.

