Eyes Wide Open vai Shut?
Minulla on ollut tällä kertaa kokeilussa blogin kautta minulle päätynyt Oriflamen The ONE Eyes Wide Open Mascara, joka lupaa auttaa ripsiä taipumaan ja pysymään taivutettuina. Osa ripsivärin jujua piileen sen … Lue lisää
Minulla on ollut tällä kertaa kokeilussa blogin kautta minulle päätynyt Oriflamen The ONE Eyes Wide Open Mascara, joka lupaa auttaa ripsiä taipumaan ja pysymään taivutettuina. Osa ripsivärin jujua piileen sen … Lue lisää
Joskus jotkut tuotteet vaan unohtuvat kokonaan kokeilla, vaikka ne ovat kuinka ihania. Näin kävi esimerkiksi eräälle lähes vuosi sitten saamalleni Guerlainin KissKiss-huulipunalle, joka nyt vain sattui jäämään kosmetiikkojeni sekaan pyörimään. … Lue lisää
Esittelin teille vähän aikaa sitten luonnonkosmetiikan huulikiillon, jolle en ihan täysin syttynyt sen koostumuksen ja applikaattorin pienen koon vuoksi. Nyt tarjolla olisi kuitenkin luonnonkosmetiikan huulikiilto, jolle sitä vastoin olen syttynyt … Lue lisää
Olen kertonut, että levitän itse usein nestemäisen meikkipohjan kasvoilleni sormin, sillä olen vähän laiska siveltimien pesijä. Aina silloin tällöin innostun kuitenkin käyttämään myös siveltimiä ja yksi viimeaikaisimmista sivellininnostumisistani ja samalla … Lue lisää
Ylistin jonkun aikaa sitten blogissani Clarinsin Everlasting Foundation+ -meikkivoidetta. Kaikki eivät kuitenkaan tahdo maksaa meikkivoiteistaan omaisuuksia tai edes sen puolikkaita, joten tänään olisi tarjolla meikkivoide, jota voisi kutsua kaikessa loistavuudessaan … Lue lisää
Minulla on blogiarkistoissani paljon julkaisematta jääneitä postauksia, jotka olenkin sitten usein lopulta kokenut liian henkilökohtaisina ja jänistänyt niiden julkaisussa viimehetkellä. Kirjoitan kosmetiikkablogia, mutta samalla olen avannut teille elämääni siinä sivussa. … Lue lisää
Minulle päätyi kokeiluun kaveriltani lähtöpassit saanut huulikiilto, jonka epäilen saavan lähtöpassit myös minulta. Minulla ei ollut mitään aiempia kokemuksia luonnonkosmetiikkamerkki ZAO:n tuotteista, joten ensikosketukseni sarjaan syntyi sen huulikiillon kautta. Kangaspussiin … Lue lisää