Kuten olen viimeaikoina jo useaan otteeseen kertonut, on Thaimaassa asuminen antanut minulle erityisen potkun persauksille siirtyä kohti entistä minimalistisempaa elämää. Puoli vuotta omasta omaisuudesta erossa olleena ja alle sadalla tavaralla eläneenä sekä jo muuttoon valmistautuessa olen sisäistänyt monia juttuja, jotka antavat hyvät eväät kiihdyttää tavaranvähennysprojektiani kotiin Tukholmaan palattuani. Minulla on ollut loistava tilaisuus kokemuksen kautta oppia, ettei kotona tarvitse olla niin paljon tavaraa. Huonekalut tekevät tilasta kotoisan, mutta niiden päällysiä, laatikoita ja kaappeja ei tarvitse täyttää tavaroilla.

Nämä seitsemän juttua ovat olleet parhaita havaintojani:
1. Pärjään hyvin pienellä määrällä vaatteita
Olen jo pitkään elänyt Project 333 -haasteen mukaisesti pitämällä vaatehuoneessani kerralla noin kolmellakymmentä vaatetta, mutta nyt olen oppinut, että puoletkin siitä määrästä riittäisi. Tulenkin varmasti kotona Tukholmassa supistamaan vaatehuoneesta löytyvien vaatteiden määrää reilulla kädellä, sillä täälläkin pärjäsin hyvin noin kymmenellä vaatteella. Minulla on sitäpaitsi ennenkin ollut verkkokomerossa pahvilaatikollinen vaatteita, joiden joukosta käyn aina välillä päivittämässä kaappiini uusia. Kaikkea ei siis tarvitse heittää pois, mutta kaikkea ei tarvitse myöskään hautoa kotona vaatekaappissa.
Tällä hetkellä suunnittelen jopa, että eläisin kokeeksi kuukauden vain yhdellä ja samalla mekolla. Tämä ”uniformuprojekti” houkuttelee minua kovasti ja voi olla, että toteutan sen heinäkuussa. Kun joka päivä voi vaan pukeutua samaan vaatteeseen, ei koskaan tarvitse miettiä, mitä päälleen laittaisi.
2. Mitä vähemmän astioita pidän käytössä, sitä helpompaa elämäni on
Kotona Ruotsissa meillä on käytössä tiskikone, jota ei ole järkeä pyörittää vain parin astian vuoksi, mutta voisimme hyvin käyttää nykyistä vähemmän astioita. Täällä Bangkokissa olemme molemmat käyttäneet yhtä ruokalusettiä, jonka osia olemme pesseet aina käytön jälkeen. Vaikka meillä onkin Ruotsissa vain kahdeksan henkilön ateriasetit, on minulla erittäin pahana tapana kylvää likaisia astioita ympäriinsä. Tähän yritän saada stopin kotiin palattuamme.
3. Keittiössä ei tarvitse pitää ylimääräistä ruokaa
Olemme tarjoushaukkoja ja hamstraamme kotiin ruokaa erityisesti kuivakaappiin ja pakastimeen. Pakastimemme on vain pieni, muutaman lokeron kokoinen kaappi eikä kuivakaappimmekaan ole iso, mutta silti niihin kertyy yllättävän paljon ruokaa, joka roikkuu niissä pitkään. Huomasimme tämän kun valmistauduimme muuttoon ja tyhjensimme keittiötämme syömällä pois kaiken mahdollisen kotiin jemmatun. Thaimaassa on ollut ihanaa, että jääkaappimme on lähes jatkuvasti jopa ihan tyhjä ruuasta.
4. En enää ikinä hanki kotiini lisää kirjoja
Minulla oli jossakin vaiheessa elämää vaihe, jonka aikana halusin kerätä kosmetiikkakirjoja. Uskoin, että on mahtavaa omistaa laaja kokoelma alani kirjoja ja että ne näyttävät hienolta kirjahyllyssä. Tosiasiassa vihaan kirjahyllyjä ja koen ne sekavan näköisiksi eikä miehenikään innostu ajatuksesta, että olohuonettamme koristaisi kymmenien kosmetiikkakirjojen valikoima. En sitä paitsi ole edes ehdinyt lukea kaikkia kirjoja!
Ennen muuttoa vein useita kirjoja kierrätykseen sekä laitoin töissä toimistollemme pystyyn sinne täydellisesti sopivan kosmetiikkakirjojen kokoelman, josta voin kirjojani halutessani lainata. Verkkokomerossamme on vielä muutama lukemista odottava kirja, mutta yritän päästä lähes kaikista eroon enkä enää halua hankkia muita kuin sähköisiä kirjoja.
5. En aio kerätä enää kynttilävarastoa
Rakastan polttaa kynttilöitä syksyllä ja talvella, mutta jostain syystä kynttilöitä oli kertynyt kotiin reippaasti. Ehdin polttaa syksyn ja alkutalven aikana niistä suurimman osan, mutta kun saan loput poltettua loppuun en enää taatusti koskaan hanki ylimääräisiä kynttilöitä.
6. Kaikkea ei tarvitse säilyttää kotona
Ylimääräisestä varastokomerosta ei ole minusta järkevää maksaa vain siksi, että siellä säilyttää tavaroita, joita ei käytä. Asuntoomme kuuluu kuitenkin varastokomero, johon voin hyvin jättää takaisin Ruotsiin paluun jälkeenkin vielä ne tavarat, joista en halua luopua kuten esimerkiksi talvivaatteet tai vieraiden vuodevaatteet, joita ei ole pakko säilyttää kotona. Aion siis ottaa entistä suuremman hyödyn irti komerosta ja pitää siellä kaiken, mikä ei ole päivittäisessä tai lähes päivittäisessä käytössä. Tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että komeron täytyy olla hyvin organisoitu eikä siellä saa olla paljon tavaraa, jotta kaikki tarvittava löytyy aina helposti.
7. Koti on ihanan helppoa pitää siistinä, kun tavaroita on hyvin vähän
Kun ei ole tavaroita joilla sotkea, on kodin siivoaminenkin helppoa ja nopeaa. Inhoan siivoamista ja olen siinä hyvin laiska, joten en todellakaan tee sitä usein. Täällä Bangkokissa meillä käy kotona kahdesti viikossa muutaman siivoojan porukka, joka imuroi ja moppaa lattiat, pesee kylpyhuoneen ja vessan, pyyhkii ikkunat ja tasot sekä tekee muuta pientä siistimistä kuten mahdollista tiskien pesua. Ennen siivoojien tuloa käytämme alle viisi minuuttia siihen, että keräämme tavarat pois tieltä, jotta siivoojat voivat tehdä työnsä ongelmitta.
Aiomme Tukholmassakin alkaa käyttää siivouspalveluja säännöllisesti, mutta ehkä vain kerran kuukaudessa. Muuten koti on helppoa pitää siistinä kun siellä vain on tarpeeksi vähän tavaraa. Tuntuu aivan unelmalta, että kotona Tukholmassakin meillä olisi asunnossamme niin vähän tavaroita, että paikat näyttäisivät siistiltä, kun tavarat nostelisi pari kertaa viikossa paikoilleen muutamassa minuutissa. (Tai jopa opettelisi alunperinkin pitämään tavaroita paikoillaan…)
Millaisia havaintoja te olette tehneet tavaroiden vähentämiseen liittyen?
Lue myös nämä:
Puoli vuotta alle sadalla tavaralla
Elämäni sottapyttynä: pöytä, jolla vallitsee ikisotku
Kuinka paljon kosmetiikkaa minimalisti saa omistaa?
Askel lähemmäs minimalismia – näin aion tyhjentää kotini
Kirjani Täydellinen iho – opas korealaiseen ihonhoitoon on nyt kaupoissa!
