Nyt on kuulkas käynyt niin, että olen hurahtanut aivan totaalisesti pinkkeihin ja vaaleanpunaisiin meikkisävyihin.

Tämä hurahdus tapahtui aivan huomaamatta ja ihan yhtäkkiä sen myötä kun trendikästä pinkkiä ja vaaleanpunaista alkoi näkyä yhä useamman kosmetiikkamerkin kausikokoelmassa. Varsinkin hempeän roosa silmämeikki alkoi jostain syystä houkutella minua yhtäkkiä kovasti.

Äkkiseltään ajatus pinkistä luomiväristä kuitenkin pelotti tällaista nudeihin luomiväreihin viimevuosina kovasti kiintynyttä ihmistä. Kurkistus omiin meikkijemmoihin kuitenkin paljasti, ettei tilanne ole aina ollut samanlainen ja että pinkki luomiväri on selvästikin houkutellut aikoinaan enemmänkin. Laatikosta löytyneen itse erilaisista Diorin luomiväripaleteista koostetun luomiväripaletin käyttöaste nimittäin kieli varsin kovasta mieltymyksestä pinkkiin.
Pinkki ja vaaleanpunainen voivat tosiaan vaikuttaa hieman pelottavilta luomivärisävyiltä, mutta eihän kukaan määrää, että niitä täytyy liian reippaalla kädellä sutia.

Oma suosikkiyhdistelmäni on ollut parittaa hempeä roosa liilaan ja kullanhehkuiseen persikkaan, joiden yhdistelmästä syntyy todella keväinen meikki.

Vaaleanpunainen sävy saattaa ajatustasolla kuulostaa helposti silmätulehdukselta kuulostavalta lopputulokselta, mutta oikein käytettynä varsinkin kevyet helmiäissävyt ovat kaukana siitä. Jos siis arastelee pinkkiä, mutta on silti hieman utelias sen suhteen, kannattaa aloittaa hieman kevyemmillä sävyillä ja kokeilla sen parina vaikkapa tosiaan vähän persikkaista vivahdetta tuomassa lopputulokseen auringonlaskumaista lämpöä.

Minulla on sinivihreät silmät ja varsinkin silmieni vihreys pomppaa pinkkien sävyjen kanssa kauniisti esiin. Vaikka aluksi ajatus pinkistä luomiväristä tuntuikin totaalisen vieraalta, olen yllätyksekseni viihtynyt viimeaikoina paljonkin tällaisessa trendikkään roosassa meikissä.

Olen itse yhdistänyt siihen vielä raikkaan roosan poskipunan ja pinkit huulet sekä tietysti ajatuksen siitä, että tämä kokonaisuus tekee minusta nyt trendikkään ja hempeän keväisen neidon.
Palaan vielä toiste tässä kuvassa näkyvästä L’Oréalin upeasta poskipunapaletista, Zuiin ihanasta huulipunasta sekä Milanin loistavaa laatua olevasta huultenrajauskynästä. Tuosta Lancômen tämän kevään superkauniista korostuspuuterista voitte lukea lisää tästä aiemmasta postauksestani.
Onko joku muu hurahtanut pinkkiin?


