*Sis. mainoslinkin
Suomalainen kollegani ja yrityksemme pr-vastaava oli saanut käsiinsä joukon kulttimaineessa olevia Sigma-meikkisiveltimiä suoraan Sigmalta ja fiilisteli minulle niiden parhaimmistoa. Siveltimien joukossa oli muutama sellainen ihan ylitse muiden oleva pensseli, jotka tekivät hänen sanojensa mukaan niin upeaa jälkeä, että minunkin olisi kuulemma suorastaan välttämätöntä kokeilla niitä.

Näillä puheilla sain eleveniltä kokeiluun Sigma F50 Duo Fibre -meikkisiveltimen, jonka kaksoisharjakset on suunniteltu luomaan kasvoille upean tasainen ja ihohuokosia häivyttävä meikkipohja, jonka lopputulosta kuvaa parhaiten englanninkielinen termi airbrush-like.

Minulla oli kotona entuudestaan yksi ikivanha kaksoisharjaksinen sivellin, mutta myönnän, etten ole käyttänyt sitä liiemmin varsinaisen meikkipohjan levitykseen -en nimittäin ollut rehellisesti sanottuna osannut käyttää sitä oikein! Tämän Sigman siveltimen myötä mielenkiintoni kuitenkin heräsi jälleen ja päätin opetella oikean tekniikan saadaksesi siveltimellä sen lupausten mukaista jälkeä.

Tällaiset duo fiber -siveltimet kulkevat paitsi suomalaisitain kaksoisharjassiveltimien myös skunkkisiveltimen nimellä niiden haisunäädän häntää väritykseltään muistuttavan harjaspään vuoksi. Siveltimet eivät kuitenkaan näytä siltä vain tyyliseikkojen takia, vaan niiden ulkonäköön on ihan funktionaalinenkin selitys.

Kahden pituisia harjaksia yhdistäviä siveltimiä kutsutaan englanniksi myös nimellä stippling brush, mikä viittaa niiden käyttötekniikkaan. Näillä on nimittäin tosiaan tarkoitus töpötellä meikkivoide iholle ja tätä tekniikkaa käyttämällä ihon pinnasta tulee tasaisemman näköinen. Nämä siveltimet ovatkin parhaimmillaan juuri epätasaisuuksista, arvista ja laajentuneista ihohuokosista kärsivää ihoa meikattaessa, sillä näillä saa kätkettyä ihon kuoppaisuuden paremmin piiloon kuin millään muulla apuvälineellä.

Selitys näiden toimintaperiaatteeseen on selvä: tavallisella meikkivoidesiveltelemällä edestaisin sivelemällä meikkivoide ei täytä ihon epätasaisuuksia, mutta kun meikkivoiteen töpöttää iholle, täyttyvät myös kaikki ihon pinnan kraaterit ja muut röpelöisyydet.

Toisin kuin tiiviimpiä tasapäisiä meikkisiveltimiä, ei näitä ole tarkoitus painaa napakasti kasvojen ihoa vasten vaan tarkoituksena on töpötellä ihoa sivellinpäällä niin, että vain vaaleat harjakset taittuvat hieman.
(Itse olin tietysti heti ensimmäisellä käyttökerralla työstämässä meikkivoidetta iholle napakasti painaen ja ihmettelin, kun lopputulos oli melko kaukana siistä airbrsushed-lookista.)

Ihan pelkkään töpöttelevään liikkeeseen ei kuitenkaan tarvitse tyytyvä, sillä harjaksia voi myös pyöritellä iholle kevyesti, mutta ideana on, että sivellintä käyttäessä vain sen valkoiset harjakset liikkuvat.

Alempana siveltimessä olevien tummien harjasten funktiona onkin lähinnä pitää niiden välistä sojottavat vaaleat harjakset ryhdikkäinä ja harallaan, jotta lopputuloksesta tulee hyvä. Siiden ei siis ole tarkoituskaan osallistua varsinaiseen meikkivoiteen työstämiseen iholle.
Kuten olen kertonut, olen meikatessani varsin suurpiirteinen tyyppi ja siksi ovaalisiveltimet ovat olleet minulle paras ja mieluisin väline levittää meikkipohja: niillä saa sutia ympäriinsä suurpiireisesti ja suorastaan hieroa meikkivoiteen iholle. Tämän vuoksi tällaisen hellävaraista hivelytekniikkaa vaativan meikkisiveltimen käyttö olikin minulle aluksi hieman haastavaa.
Tämä sivellin kun nimittäin vain sivelee ihoa niin kutittelevan hellästi, että olin heti kyseenalaistamassa, voiko sen avulla muka edes saada peittävää meikkipohjaa.

Yllätyksekseni se kuitenkin todellakin onnistuu. Sivellin tosiaankin teki ihon pinnasta todella taisaisen näköisen ja häivytti laajentuneita ihohuokosia sekä muita ihon epätasaisuuksia. Samalla meikkipohjasta tuli kuitenkin todella ohuen ja luonnollisen näköinen, mutta meikkivoidetta saattoi silti yhä kerrostaa hyvän peittävyyden saavuttamiseksi.
Skunkkisivellin ei minusta ole parhaimmillaan sellaisten meikkivoiteiden kanssa, joissa on hyvin nopeaa työstöä vaativa ja nopeasti kuivuva koostumus, mutta muuten tämä oli aivan loistava sivellin varsinkin täyteläisempien tuotteiden kanssa käytettynä. (Alunperin sain siveltimestä kehuja kuullessani nimenomaan ylistystä siitä, kuinka hyvin se toimi MAC Studio Fix Fluid SPF 15 -meikkivoiteen kanssa.)
Meikkivoidetta kannattaa annostella käden selkämykselle, josta sitä voi sitten töpöttää siveltimen harjaksiin kätevämmin. (Tai ainakin minusta tämä tekniikka toimii kaikista parhaiten ja lopputuloksesta tulee silloin tasaisin. Kollegani puolestaan kertoi painelevansa pisarat meikkivoidetta suoraan kasvoille ja työstävänsä tuotteen sitten siveltimellä kaikkialle.)
Tykkäsin todella paljon siveltimen iholleni luomasta lopputuloksesta, sillä se todellakin taikoi ihohuokosia kadoksiin. Omalla ihollani laajentuneita huokosia on eniten nenän sivuilla ja vaikka tasainen meikkipohja onkin kiva juttu, en ole silti kokenut laajentuneita ihohuokosia niin häiritseväksi jutuksi, että harkitsisin siirtyväni arjessa nopeasta ovaalisiveltimellä pyörittelystä ja Beautyblenderillä viimeistelystä tällä siveltimellä hieman enemmän aikaa vievään töpöttelyyn.
(Toisaalta voi myös olla, etten kyse on vain tottumattomuudesta, sillä kollegani puolestaan kehui loistavan pohjan syntyvän tällä hänen ihollaan aivan hetkessä.)
Sivellin tulee kuitenkin ehdottomasti jäämään käyttöön niissä tilanteissa, kun tahdon panostaa tasaiseen meikkipohjaan erityisesti. Tälle siveltimelle lähtee kuitenkin suuri suositus, mikäli ongelmana on juurikin se ihon pinnan epätasaisuus – toisinaan kun voi tuntua, ettei mikään meikkivoide asetu sen vuoksi iholle kauniisti.
*Sigma F50 Duo Fiber -skunkkisivellin löytyy myynnistä Elevenin verkkokaupasta täältä.
Kuka käyttää skunkkisivellintä?




