Oma meikkisivellinkokoelmani koostuu varsin sekalaisesta seurakunnasta, johon on poimittu pensseleitä ja suteja vähän sieltä täältä. Olen haaveillut salaa yhtenevästä sivellinvalikoimasta ihan vain siksi, että se näyttäisi kauniilta. Viime syksynä otin askeleen sitä kohti ja tilasin itselleni sivellinsetin, joka oli monien himotuksen kohde.

Bongasin nimittäin netistä Unicorn Lashes -merkin supersöpöt Unicorn Brushes -meikkisiveltimet, jotka huusivat nimeäni niin kovaa, että minun oli pakko saada ne itselleni. Siveltimiä ei kuitenkaan voinut noin vain ostaa, sillä koska niistä oltiin vouhkottu ympäri internettiä, piti minun ensin liittyä niiden julkaisusta ilmoittavalle jonotuslistalle ja sitten vielä niiden maksamisen jälkeen liittyä parisen kuukautta kestävään odotusjonoon.

Siveltimet lähtettiin vihdoin marraskuun alussa ja ne tulivat kauneimmassa koskaan vastaanottamassani lähetyslaatikossa. Oikeasti, kukapa ei tahtoisi yksisarvispostia?

Pakkaus oli upea ihan jokaisesta kulmasta katsottuna. Paitsi että sen sisäkantta koristi upea kuva, oli sama myös sen sisällä olevassa kortissa, jonka kääntöpuolella oli sitten tarkemmat ohjeet ja vinkit siveltimien käyttöön.

Itse siveltimet oli pakattu timantin muotoiseen sivellinkoteloon, jonka pinta hohti hologrammin lailla. Jopa sen vetoketjuja koristivat yksisarviset! Kuinka upea ihan oikeasti voi yksi sivellinsetti olla, kysynpähän vaan?!?

Setti piti sisällään kymmenen sivellintä ja valikoima oli todella kattava ja loistava. Ei yhtäkään turhaa tapausta!

Siveltimissä oli tietysti hempeän väriset karvat, jotka olivat väritykseltään kuin yksisarvisen nuolaisu. (Kysykää vaikka Kim Jong-unilta, hänhän on yksisarvisella jopa ratsastanutkin!)

Laadultaan siveltimet olivat aivan loistavia ja valmistettu synteettisestä taklonista, eli niitä valmistaessa ei oltu vaurioitettu yksisarvisia.

Siveltimissä oli tietysti myös asiaankuuluvat varret, jotka olivat kuin kauneimpia koskaan näkemiäni yksisarvisen sarvia. Muoviset varret kiilsivät hologrammisen hohtavina hempeässä pastelliliilan sävyssä.

Kun sain siveltimet käsiini en vain voinut lakata silittelemästä ja ihastelemasta niitä.

Ne ovat niin kauniit ja niiden jokainen pieninkin yksityiskohta on mietitty täydellisesti.
Myönnän, että en ole malttanut sittemmin pidättäytyä ihan vain pelkästään käyttämään juuri näitä siveltimiä, mutta näistä oikeastaan jokainen on silti tällä hetkellä minulla aktiivikäytössä muutamien muiden siveltimien rinnalla.
Paitsi että siveltimet ovat laadukkaat ja näyttävät ihanilta, tulee niiden käyttämisestä oikeasti aina todella hyvä mieli. Olen yrittänyt pitää kiinni periaatteesta, ettei kotonani olisi kuin minua ilahduttavia esineistä ja nämä ovat ehdottomasti sellaisia. Vai voisiko jollekin muka olla tulematta hyvä mieli ajatuksesta, että saa joka päivä meikata yksisarvissiveltimillä?

Siveltimet olivat melko edullinen hankinta, sillä kymmenen laadukasta meikkisivellintä koteloineen kotiutui minulle vain 45 punnalla. Yhtä sivellintä kohti hinta jäi siis varsin matalaksi.

Ikävää on toki nyt kertoa tämän kaiken fiilistelyn lopuksi, että jos siveltimet alkoivat himottaa jotakuta muutakin, niin näitä ei saa käsiinsä valitettavasti ihan noin vain. Siveltimet ovat valmistajalta jälleen loppu, mutta niiden jonotuslistalle voi liittyä saadakseen tiedon siitä, koska niitä on taas saatavilla. Suosittelen liittymistä, sillä minulle oli näitä odottaessani ainakin aivan sama, että koska siveltimeni saan – kunhan vain saan ne!
Hankkiko joku muu jo itselleen Unicorn Lashes -merkin Unicorn Brushes -meikkisiveltimet?


