*Sis. mainoslinkin
Olen jaellut blogissa jo muutamaan otteeseen kehuja Lumenen uudistuneille meikkituotteille ja varsinkin täysin uuden Nordic Luxe -linjan markettiskaalalla hieman korkeampaan hintaluokkaan sijoittuvat, hopeisiin pahvipakkauksiin pakatut tuotteet ovat olleet todella paljon mieleeni.

Kuten olen myös tullut todenneeksi, on minulla ollut jo pidemmän aikaa kausi, jona silmänrajaustuotteet ovat jääneet vähemmälle käytölle. Nyt ne ovat kuitenkin hiipimässä takaisin käyttööni pikkuhiljaa ja yksi suosikkituotteistani onkin ollut Lumenen uusi Nordic Noir Intense Eye Pencil -silmämeikkikynä, jonka sain blogitestiin Lumenelta.

Huippumahtavassa silmämeikkikynässä tuntuu olevan kohdallaan ihan kaikki. Se piirtää pehmeää jälkeä vaivatta sekä pysyy silmissäni hyvin ja kaiken huipuksi sen terää voi vain kiertää, eli sitä ei tarvitse koskaan teroittaa.

Huippukivaa on kuitenkin se, että mikäli kynällä tahtoo tehdä todella ohutta viivaa, on sen pään sisässä pieni teroitin, jonka avulla kynän kärjestä voi tehdä skarpimman.

Ihastuin kynän laatuun ja täydellisiin yksityiskohtiin, mutta en olisi varmasti hurmaantunut siitä näin kovasti ellen olisi sattunut saamaan testiin nimenomaan kahta hieman ainutlaatuisempaa rajaussävyä, jotka ovat olleet täydellisiä valintoja sinivihreitä silmiäni varsinkin arjessa meikatessa.

Rajauskynän sävy 4 on aivan upea luumun ja ruskean sekoitus, jossa on hyvin kevyt metallinen hohde. Se sopii täydellisesti pariksi niin ruskeille kuin lilahtavillekin luomiväreille eikä näytä tippaakaan liian punaiselta silmissä.

Tykkään käyttää mustan rajauksen sijaan arjessa usein ruskeaa rajausta, mutta tämä sävy on voittanut senkin vielä usein. Tämä on sopivan pehmeä, kevyt ja lähes huomaamaton, mutta silti silmiä korostava.

Sävy 7 on puolestaan sopivan syvä oliivinvihreä, joka on selvästi vihertävä, mutta ei näytä silmissä vihreältä. Rakastan juuri tällaisia meikkisävyjä, jotka itsessään korostavat omia piirteitäni ja omaa väritystäni ja saavat esimerkiksi silmäni erottumaan kauniisti eivätkä vain kerää kommentteja kivasta rajauskynän sävystä.

Rajauskynällä on hintaa n. 12,90 euroa, mikä on hieman enemmän kuin mihin ehkä Lumenen rajauskynien kanssa on tottunut, mutta kuten olen aiemminkin jo todennut, on uuden Lumene Nordic Luxe -tuotelinjan laatu minusta täysin verrattuna selektiivisten kosmetiikkamerkkien tuotteisiin ja pysyn kannassani tämänkin tuotteen kohdalla.

Jos tätä siis vertaa selektiivisiin rajauskyniin niin minusta tämä yhdistää niistä useiden parhaat puolet ja vieläpä niihin verrattuna varsin edulliseen hintaan.
Onko joku muu ihastunut uusiin Lumene Nordic Noir Intense Eye Pencil -silmämeikkikyniin?
