Yhteistyössä Sheet Happens
En usko, että minun tarvitsisi enää erikseen edes mainita mitään intohimoisesta suhtautumisestani kangasnaamioihin – eiköhän se ole tullut jo kaikille selväksi. Rakastan kangasnaamioita varsinkin siksi, että niiden kanssa pääsee jatkuvasti kokeilemaan jotain uutta ja jännittävää. Korealaiset kosmetiikkamarkkinat ovat täynnä toinen toistaan hauskempia naamioita, jotka tekevät ihonhoidosta entistäkin kivempaa ja minusta on ihan huippua, että nimenomaan juuri ihonhoidosta on tullut viimeaikoina yhä enemmän ja enemmän coolia.

Varmasti abaut samasta ajatuksesta on lähtenyt myös tämänkin päivän postauksen aiheen konsepti. Minulla on nimittäin ilo päästä esittelemään teille kangasnaamioilla täytetty kuukausiboksi, joka kulkee minun huumoriini täydellisesti uppoavalla nimellä: Sheet Happens!

Sheet Happens on ruotsalainen, englanniksi operoiva yritys, joka tajusi, ettei Euroopassa ole vielä vastaavaa konseptia. Muunlaisia kuukausittaisia kosmetiikkabokseja on kyllä tarjolla, mutta kukaan ei valmista kuukausittaista annosta ihania kangasnaamioita yhteenkokoavaa tilausboksia. Tilanteessa oli yrityksen mentävä aukko, jonka Sheet Happens täytti.
Sheet Happensin kuukausittainen laatikko on idealtaan siis kuin mikä tahansa muu vastaava kuukausittainen yllätysboksi paitsi että se on pakattu täyteen kivoja kangasnaamioita. Boksi sisältää kuukausittain 8-10 kangasnaamiota, joten rahoilleen todellakin saa vastinetta!

Minulla oli ilo saada tehdä Sheet Happensin kanssa yhteistyötä, sillä yritys toimittaa bokseja ympäri Eurooppaa ja innostuin hommasta heti. Suomessa olisi taatusti tällaisista ylläribokseista kiinnostuneita ihmisiä ja olin aivan mielettömän täpinöissäni ajatuksesta saada jakaa konseptin riemua teidän kanssanne!

Tavallisesti boksi täytyy tilata itselleen aina viimeistään edellisen kuun 20. päivään mennessä ja nämä boksit todellakin myydään loppuun. Bokseja voi tilata yksittäin tai niiden kuukausitilaajaksi voi myös liittyä. Tällöin boksi veloitetaan kuukausittain ja hommasta voi irtisanoutua koska haluaa.

Koska edelliset boksit oli jo myyty loppuun tätä postausta suunnitellessani, lähetti yritys minulle postausta varten oman spesiaaliboksin, jonka sisältö oli täysi yllätys, mutta joka vastasi kokoonpanoltaan tavallista kuukausiboksia.

Olin aivan innoissani saadessani boksin käsiini ja koin nyt ensimmäistä kertaa ihan kunnolla sen kuukausiboksien jännityksen ja riemun tietäessäni, että tällä kertaa boksi todellakin olisi täynnä tuotteita, jotka tulisin käyttämään ja joista olisin innoissani sen sijaan, että sieltä löytyisi hammastahnoja, dödöjä tai muuta vähemmän mieltä kutkuttelevaa.
Ja voi pojat, tämä naamio todellakin sai minut hyppimään innosta! Laatikkoni sisälsi 9 naamiota ja antoivat todellakin laatikon hinnalle vastinetta. Boksi maksaa kuukaudessa 299 kruunua eli n. 30 euroa ja sen sisältämät naamiot olivat sitä arvokkaampia mikäli olisin ostanut ne erikseen.
Ihan erityistä boksissahan on tietenkin juuri se, että sen kautta pääsee kokeilemaan kangasnaamioita, joita ei välttämättä tulisi erikseen kokeiltua. Kangasnaamioissa kun juuri parasta on nimenomaan se, että niitä voi ja kuuluukin vaihdella aina ihon erilaisten tarpeiden mukaan eikä yhdessä naamiossa tarvitse pitäytyä sitä yhtä käyttökertaa pidempään!

Boksi sisälsi usean eri tuotemerkin naamioita joista ihan jokaisesta olin todella, todella innoissani. Tämä on todellakin juuri sellainen boksi, jota minä lähtisin tilaamaan, jos tilaisin jotain boksia. Tai siis, oikeasti taidan kyllä alkaa ensi kuusta lähtien tilaamaan tätä boksia itselleni, sillä onhan tämä nyt ihan mielettömän loistava tapa kokeilla uusia naamioita!

Boksin mukana tuli lisäksi vielä kaksi mukavaa tuotenäytettä, mikä sekin on huippukivaa!
Itse boksi on tietysti mahtava tapa löytää uusia suosikkituotteita, mutta tiedän, mitä moni ajattelee: Mitäs sitten, kun löytääkin sen ihanan naamion ja sitä tahtoo lisää? Ei hätää, sitäkin on ajateltu!
Sheet Happens on nimittäin siitä mukava yritys, että heidän nettisivuiltaan voi paitsi tilata naamiobokseja, voi sieltä ostaa myös yksittäisiä kangasnaamioita ja välillä myös muita kangasnaamiosettejä. Kuinka mahtavaa!
Ja kun nyt mahtavat jutut otettiin puheeksi, niin tällä olisi vielä pari sellaista lisää:
Sain nimittäin ilon arpoa yhdelle teistä tällaisen vastaavan boksin, joka on täytetty kangasnaamioyllätyksillä! Boksin sisältö ei ole sama kuin omassani, sillä sehän veisi yllätysmomentin täysin pois, mutta vastaavalla idealla kuitenkin täytetty.
Boksin voi voittaa itselleen huikkaamalla kommenteissa, minkä Sheet Happensin verkkokaupasta löytyvän naamion omasta boksistaan tahtoisi löytyvän. Sheet Happens -verkkokaupan kangasnaamiovalikoimaan voi tutustua täällä.
Ainoa ehto arvontaan osallistumiseen on, että osallistujien tulisi seurata Sheet Happensiä Instagramissa. Sheet Happens löytyy Instagramista tunnuksella @sheethappens_sthlm ja on minusta ihan huippukivaa seurattavaa, sillä sieltä voi aina bongailla uusia kiinnostavia tuotteita.
Arvontaan voi osallistua pe 26.5.2017 asti.

Arvonnan lisäksi minulla on vielä toinenkin mahtava juttu teille: Koodilla VIRVE saa nimittäin 15% alennuksen kaikista Sheet Happens -verkkokaupan tuotteista kuukausibokseja lukuunottamatta! Koodi on voimassa 16.7. asti (yksi käyttökerta per asiakas). Nyt voi olla hyvä hetki shoppailla vaikka mitä kivoja kangasnaamioita!
(Postikulut Suomeen ovat 5 euroa ja täältä löytyy lisätietoa tilaamisesta.)
Nyt on kuulkaas todellakin sellainen boksikonsepti, että meikäläinen on aivan innoissaan. Varsinkin, kun yrityksen verkkosivuilta vielä näkee, kuinka pilke silmäkulmassa ja hyvällä huumorilla he hommaa lähestyvät.
Kuka muu innostuisi kuukausittaisesta kangasnaamiolaatikosta?
Kirjani Täydellinen iho – opas korealaiseen ihonhoitoon on nyt kaupoissa!






