Must go store: Bath & Body Works

Bath & Body Works Tuotteet ja Myymälä

Yksi lempparikauppojani ulkomailla on ehdottomasti Bath & Body Works. Se on aina ollut sellainen kauppa, jonne olen rynnännyt heti sen myymälän nähtyäni ja pyörinyt haltioituneena ympyrää himoiten vähän kaikkea. Harmikseni olen bongannut myymälöitä lähinnä silloin, kun minulla on ollut kiire jonnekin, matkustanut pelkillä käsimatkatavaroilla tai matkaseuranani on ollut joku, joka ei ole innostut ajatuksesta, että viettäisin myymälässä varttia kauempaa.

Bath & Body Works Tuotteet ja Myymälä

Jos Yhdysvalloista lähtöisin olevien Bath & Body Works -liikkeiden konsepti ei ole jollekin tuttu, niin kuvailisin niitä Victoria’s Secret -tyyppisiksi myymälöiksi, joissa ei kuitenkaan ole ripaustakaan seksiä ja kaikki flirtti on korvattu naapurintyttöfiiliksellä.

Bath & Body Works Tuotteet ja Myymälä

Myymälät ovat pullollaan ihanalta tuoksuvia vartalotuotteita kuten suihkugeelejä, erilaisia vartalovoiteita, tuoksusuihkeita ja käsisaippuoita.

Minulla oli aiemmin sellainen käsitys, että erilaisia tuoksulinjoja on abaut tsiljoona, mutta nyt kun minulla on vihdoin ollut aikaa pyöriä Bangkokin Bath & Body Works -myymälöissä juuri niin usein ja pitkään kuin vain haluan, olen alkanut hahmottaa, ettei tuotelinjoja olekaan niin montaa kuin mitä ennen kuvittelin. Moni tuoksulinja löytyy nimittäin myymälästä useasta eri paikasta, mikä saa aikaan illuusion lähes loputtomasta valikoimasta.

Bath & Body Works Tuotteet ja Myymälä

Erityisen suosittuja tuotteita Bath & Body Works -myymälöissä ovat myös erilaiset kompaktit käsidesit, joita niitäkin tuntuu olevan vähintään sata erilaista. Käsidesien ihanuus on paitsi niiden hurmaavissa tuoksuissa, myös niiden oheistarvikkeissa.

Bath & Body Works Tuotteet ja Myymälä

Saatavilla on nimittäin vaikka minkä näköistä käsidesipidikettä, joista useimmat ovat kiinnitettävissä avaimenperämäiseen tapaan vaikkapa käsilaukkuun.

Bath & Body Works Tuotteet ja Myymälä

Vaihtoehtoja on oikeasti aivan valtava määrä ja täytyy myöntää, että ovathan nämä oikeastaan varsin käteviä tuotteita. Myynnissä on myös esimerkiksi juurikin käsilaukusta roikkumaan sopivia pehmoötyköitä, joiden sisään käsidesi sujahtaa. Nämä ovat epäilemättä juuri sellaisia juttuja, joita erityisesti täällä Aasiassa rakastetaan.

Bath & Body Works Tuotteet ja Myymälä

Käsidesilleen voi myös ostaa kätevän pöytätelineen, joka ajaa samalla koriste-esineen virkaa ja somistaa vaikkapa työpöydän kulmaa funktionaalisena yksityiskohtana.

Bath & Body Works Tuotteet ja Myymälä

Bath & Body Works Tuotteet ja Myymälä

Vartalotuotteiden lisäksi suosittuja tuotteita ovat lisäksi erilaiset pienemmät ja isommat kynttilät, joita myös löytyy erilaisilla tuoksuilla kauniissa pakkauksissa. Myös kynttilöille kuten esimerkiksi käsisaippuoillekin löytyy omia kauniita telineitään.

Bath & Body Works Tuotteet ja Myymälä

Bath & Body Works -myymälät ovat täynnä ihanasti tuoksuvien tuotteiden testereitä, jotka houkuttelevat kokeilemaan niitä. Kun tähän lisää vielä sen, että myymälöissä on jatkuvasti menossa vähintään joku ”osta kolme, saat neljännen ilmaiseksi” -kamppis, ei sieltä vaan ihan oikeasti meinaa voida lähteä tyhjin käsin.

Bath & Body Works Tuotteet ja Myymälä

Kun muutimme Bangkokiin, olinkin aluksi aivan innoissani ajatuksesta, että voisin seuraavat puoli vuotta hieroa kroppaani Bath & Body Works -tuotteita totaalisella antaumuksella. Vietin myymälöissä tovin jos toisenkin, mutta yllätykseseni poistuin niistä silti usein tyhjin käsin.

Bath & Body Works Tuotteet ja Myymälä

Jostain syystä minuun nimittäin iski niissä lopulta aina ihan hirveän pihi olo enkä sitten kuitenkaan enää ollutkaan valmis ivestoimaan vartalovoiteeseeni lähes 20 euroa. Olen kerran sortunut ostamaan neljän vartalovoiteen kimppadiilin, jossa edullisin tuli kaupan päälle veloituksetta, mutta tuotteiden yhteishinta taisi silti olla noin 60 euroa, mikä riipaisi omatuntoa.

Bath & Body Works Tuotteet ja Myymälä

Käytin kaikki neljä vartalovoidetta ilolla loppuun, mutta sen jälkeen olen löytänyt itseni lähinnä vain tutkimasta myymälöitä sen sijaan, että olisin enää varsinaisesti halunnut ostaa niistä vartalovoiteita. Pienenä guilty pleasure -ilonani ovat silti olleet edelleen merkin käsisaippuat, joita olen ostanut aina tarjouksesta.

Bath & Body Works Tuotteet ja Myymälä

Nyt kun siis vihdoin olen voinut pyöriä myymälöissä sieluni kyllyydestä ja voisin ihan vapaasti ostaa päivittäiseen käyttöön tuotteita, jotka kuluvat täällä Bangkokissa asuessani loppuun joka tapauksessa, en raaski tehdä sitä. Tämä tuntuu jopa varsin hassulta, sillä minulle käy kosmetiikan kanssa varsin harvoin näin.

Bath & Body Works Tuotteet ja Myymälä

Siitä huolimatta käyn säännöllisesti myymälöissä fiilistelemässä tuotteita, tutkimassa uusia tuotelinjoja ja katsomassa, bongaanko jotain, mitä en ole ennen nähnyt. En kuitenkaan usko, että raaskin enää Bangkokissa ollessani ostaa tuotteita liiemmin. Taidan vain jäädä odottamaan, että edessä olisi jossakin vaiheessa matka Jenkkeihin, jossa tuotteet ovat hieman edullisempia ja tarjouksetkin vielä parempia.

Bath & Body Works Tuotteet ja Myymälä

Bath & Body Works -tuotteita myytiin vielä vähän aikaa sitten Viking Grace -laivalla ja Tukholmassa Arlandan lentokentällä, mutta lentokentän myymälä on jo sulkenut ovensa ja kuulin myös, ettei tuotteita ilmeisesti saa enää Viking Graceltakaan.

Bath & Body Works Tuotteet ja Myymälä

Bath & Body Worksin oma verkkosivusto ei näytä toimittavan tuotteita Eurooppaan ja myymälöitä löytyy vain Italiasta ja Puolasta. Bath & Body Works on siis ehdottomasti ketju, jonka myymälät kannattaa tarkistaa ulkomailla käydessään, sillä muuten niillä ei käsittääkseni ainakaan ole virallisia jakelijoita, joiden kautta tuotteita voisi Suomeen tilata.

Bath & Body Works Tuotteet ja Myymälä

Vinkatkaa, jos teillä on suosikkituotteita Bath & Body Worksilta!

virve-fredman-taydellinen-iho-opas-korealaiseen-ihonhoitoon

Kirjani Täydellinen iho – opas korealaiseen ihonhoitoon on nyt kaupoissa!