Katso tästä uudemmasta postauksesta vinkkini vuoden 2017 kosmetiikkakalentereista.
En ole mikään varsinainen jouluihminen tai lahjojen perään vouhkoavaa tyyppiä, mutta myönnän, että varsinkin itseään on ihanaa ilahduttaa kosmetiikalla. En kaipaa välttämättä suuria tuotteita ja nautin erityisesti pienempien näytteiden kokeilusta. Niiden kautta pääsee tutustumaan uusiin tuotteisiin ja löytämään niitä uusia suosikkeja.
Yksi ihana tapa tutustua uusiin tuotteisiin on kosmetiikka-aiheinen joulukalenteri.
Olen ollut töissä aivan innoissani myyntiin tulleista kosmetiikkakalentereista enkä ole osannut päättää, minkä hankkisin itselleni. Kaikkein eniten olen tosiasiassa himoinnut Benefitin joulukalenteria, mutta koska sen käsiinsä saaminen on varsin hankalaa voi olla, että tyydyn johonkin näistä kolmesta:

Kaikkein eniten minua houkuttelee bareMineralsin Countdown to Gorgeous -joulukalenteri, joka sisältää todella houkuttelevan valikoiman kosmetiikkatuotteita. Kalenterilla on hintaa 78,90 euroa, mutta sen sisällön arvo on 257,90 euroa, eli sijoitukselleen saa todellakin vastinetta! Kalenterit eivät ole vielä saapuneet varastolle, mutta oman voi jo ennakkotilata itselleen ja se lähetetään lokakuun aikana. Veikkaan, että sorrun itse juuri tähän kalenteriin!
Olen viimeaikoina ihastunut kovasti Ciatén tuotteisiin, joten merkin kalenteri houkuttelisi kovasti. Ciaté Mini Mani Month Advent Calendar -joulukalenteri sisältää 17 minilakkaa, päällyslakan, yhden täysikokoisen lakan, pari hoitotuotetta ja kynsiviilan. Tykkään tällaisista 5 ml minilakoista, sillä niiden kanssa on toivoa, että ne myös kuluvat joskus loppuun!
Decleorin joulukalenteri on villi kortti, joka houkuttelee minua suuresti. En ole käyttänyt merkin aromaterapiaan pohjautuvia ihonhoitotuotteita liiemmin, joten tällainen kalenteri voisi olla ihana tapa tutustua tuotevalikoimaan monipuolisesti. Kalenterissa on 25 luukkua, joten myös joulupäivälle on yllätys!
Nyt tässä lähinnä mietin, että kuinka monta joulukalenteria aikuisen kosmetiikkafiikin on ok hankkia…
Aiotteko te hankkia kosmetiikkaa sisältävän joulukalenterin tai onko teillä jo oma?
Katso myös: Kaikki tämän vuoden kosmetiikkajoulukalenterit

