*Sis. mainoslinkin
Olen töissä järkyttävä stalkkeri ja kyylä.
Toki se kuuluu vähän toimenkuvaankin, mutta olen sitä aivan äärimmäisellä asteella.
Käytännössä tämä tarkoittaa kosmetiikan verkkokaupassa työskennellessä, että haluan joka päivä tietää ihan tasan tarkkaan, mitä meiltä ostetaan ja onko joku tuote aivan erityisen suosittu.
Pelkkä päivän aikana myytyjen kappaleiden määrä ei aina kerro kaikkea, sillä joskus joku yksittäinen asiakas saattaa ostaa kerralla 10 samaa tuotetta, mikä ei tietenkään tee tuotteesta yhtä suosittua kuin jos sellaisen olisi yhtäkkiä ostanut 10 eri asiakasta.
Kurkinkin siis jatkuvasti läpi paitsi yleisiä myyntitilastoja myös yksittäisiä ostotapahtumia voidakseni olla aina perillä, mikä nyt myy ja varmistaakseni, että sisäänostomme osaa reagoida yllättäviin villityksiin niiden vaatimalla tavalla.

Yksi yhä useampaan ostoskoriin sujahtanut villitys on ollut Blackhead Killer -kasvonaamiot, jotka on nimensä mukaisesti tarkoitettu mustapäiden nitistykseen.
Naamiot löytyivät verkkokaupastamme ennen Acne Killer -nimellä, joka on käsittääkseni ilmeisesti tuotteen aiempi nimi, mutta koska akne on meillä oikeasti ihosairaus, on tuotteilla nykyään lievempi nimi.
Tuotepakkaus ei liiemmin selittele, lupaile tai ohjeista mitään muuten kuin vihjailevalla nimellään.
Pakkaus kertoo ainoastaan, että tuote poistetaan iholta 10 minuutin vaikutusajan jälkeen hellästi vetäen ja että iho huuhdellaan sen jälkeen lämpimällä vedellä.
Ilmeisesti tämä tuote on niin suuri sisäpiirihitti, ettei se edes tarvitse sen tarkempia selittelyjä?

Jos en olisi nähnyt naamion myyvän niin hulluna sekä googlettanut siitä lisätietoa ja kokemuksia, en olisi varmasti innostunut siitä liiemmin – ainakaan tämän kökön pakkauksen perusteella.
Kyseessä on Tanskassa suunniteltu ja Kiinassa valmistettu tuote, joka on tehty melko perus raaka-aineista sen kummmempia kikkailematta.
INCI-luettelon ensimmäisestä ainesosasta on jopa tipahtanut pakkauksessa ensimmäinen kirjain pois, mutta sekään ei ilmeisesti haittaa.
Tuotteen on oltava täyttä kultaa, jos se kerran myy kaikista pakkauksensa puutteista huolimatta.

Olen viime kesästä lähtien ottanut missiokseni löytää parhaat tuotteet mustapäiden karkoitukseen ja ehkäisyyn, joten tämä naamio kuului ehdottomasti testattavien tuotteiden listalle.
Pyysinkin naamion meiltä töistä blogitestiin ja odotin malttamattomana, että pääsen vihdoin kokeilemaan sitä itse.

Blackhead Killer -naamiota on tällä hetkellä saatavilla viiden pussin pakkauksissa. Jokainen pussi sisältää 10 ml naamiota, joka on tarkoitettu käytettäväksi yhdellä käyttökerralla.

10 ml on melko runsaasti tavaraa ja se riitti juuri loistavasti koko kasvoille.
Yhdestä pussista saisikin siis vaikka kahdelle ihmiselle T-alueen naamiot, sillä harvempi tätä varsinaisesti poskillaan tarvitsee.

Tuotepakkauksen ohjeissa lukee, että naamio kuivuisi 10 minuutissa, mutta siinä kyllä meni puolisen tuntia kuten verkkosivuillakin kerrotaan hommassa menevän.
Naamio tuntui kasvoilla virkistävältä eikä kuivunut iholla kiristelevää tunnetta tuovaksi.
Sen verran tiukasti se iholle kuitenkin kuivui, että naama pysyi sen kanssa väkisinkin melko peruslukemilla.

Naamio lähti irtoamaan kasvoilta vaivatta, mutta tuntui kyllä kiskovan mukaansa kaiken mahdollisen irrotettavissa olevan.
Naamion vetäminen kasvoilta ei sattunut, mutta niillä alueilla, joilla iholla oli enemmän hentoja ihokarvoja se kyllä kieltämättä tuntui hieman.

Arvasin lukemani ja netistä näkemäni perusteella, että naamio toimii hyvin, mutta en arvannut, että se toimisi näinkin tehokkaasti.
Olkaatte hyvät, tässä voitte ihailla meikäläisen mustapäitä ja kasvoista juuri vedettyjä hentoja ihokarvoja:
Näitä kuvia jälkikäteen katsellessa ei voi kuin miettiä, että kuinka olen voinut olla huomaamatta, että esimerkiksi nenässäni on ollut noin paljon pieniä ihokarvoja?
Ihokarvojen lisäksi naamioon irtosi vaikka kuinka paljon mustapäitäkin ja kun ottaa huomioon, että minä olen sentään käyttänyt viimeaikoina vaikka minkälaisia tuotteita sekä niiden ehkäisyyn että poistoon ja sain silti tällä näin hyvän satsin tavaraa irti, niin en voi kuin jäädä haaveilemaan neitseellisemmästä kokeilumaastosta, jossa tämä naamio tekisi varmasti suorastaan ihmeitä.
Ketään ei varmastikaan tarvitse erikseen vakuutella näiden kuvien jälkeen siitä, että naamio ihan oikeasti toimii ja on hintansa väärti?
Paitsi että se kiskoi iholta epäpuhtauksia, kiskoi se siltä tosiaan tehokkaasti myös ihokarvoja, minkä ansiosta ihoni on sileämmän ja pehmeämmän tuntuinen.
Naamio toimi erityisen hyvin niihin ihan lyhyisiin ihokarvoihin, joita käyttämäni kasvojousi ei ole kyennyt poistamaan.
Blackhead Killer Peel Off Mask -kasvonaamio löytyy myynnistä Elevenin verkkokaupasta täältä.*
Edit 2022: Kasvonaamio näyttää jääneen pois kaikkien verkkokauppojen valikoimasta, eli ilmeisesti joko sen maahantuonti tai jopa valmistus on lopetettu.
Jos exist vastaavaa tuotetta, suosittelen kokeilemaan supersuosittua JorgObé Peel Off Mask -kasvonaamioya, jota olen aiemmin kehunut tässä postauksessa.
Oletteko jo kokeilleet Blackhead Killer Peel Off Mask -naamiota tai aiotteko kokeilla?
PS. Löydät vinkkini kaikista parhaista mustapäiden poistoon tarkoitetuista tuotteista täältä. Jos mietit, mitä iholle kannattaisi laittaa mustapäiden poiston jälkeen, löytyy siihen vastaus täältä.





