Tohtorikalojen näykittävänä

Kreikassa käydessäni pääsin vihdoin kokeilemaan erästä juttua, josta olen haaveillut jo vuosia.

Pääsin nimittäin niin kutsuttuun fish spaahan, eli tohtorikalojen näykittäväksi.

Kalapedikyyri on jo Suomeenkin rantautunut jalkahoidon muoto, jossa hampaattomat tohtorikalat (garra rufa -kalat) näykkivät ihon pinnalta kuolleen ihosolukon antaen samala pientä mikrohierontaa ja erittävät kuulemma samalla jopa entsyymiä, jonka pitäisi kiihdyttää ihon uusiutumista.

Kreetalla kalapedikyyripaikkoja oli paljon ja niiden hinta oli yleensä 10 €/ 10min tai 20€ / 30 min. Itse kävin paikassa, jossa sain kymmenellä eurolla olla kalojen näykittävänä 17 minuuttia.

Jalkahoito alkoi sillä, että jalkani pestiin. Toisessa jalassani oli pieni haava, joka varmuuden vuoksi peitettiin laastarilla ennen jalkojen kala-altaaseen laskemista.

Ja siis olihan se aluksi aika hurjaa ja jännää ja ajatuksena jotenkin niin inhottava, etten oikein tiennyt, miten päin olisin. Mutta pakko se oli saada kokeilla!

Pienten kalojen näykintä ei tietenkään sattunut yhtään, mutta kutitteli aluksi aivan hirveästi. Tunne oli hieman sama, kuin olisin laittanut jalkani altaaseen, jossa niiden alta suihkuaisi kovalla paineella hurja määrä pieniä kutittelevia ilmakuplia.

Kun kutitteluun tottui ja saattoi hyväksyä ajatuksen, että tosiaankin uittaa jalkoja altaassa, jossa pienet limaiset kalat ihan tosi näykkivät ihoani irti, alkoi hommasta tulla jo ihan hauskaakin.

Saamani kalaterapia kesti tosiaan sen 17 minuuttia, joka kyllä riitti pehmittämään ja siloittamaan jalkojeni ihoa, mutta joka ei läheskään riittänyt ottamaan pahimpia kovettumia pois. Yhdistettynä tehokkaampaan kovettuemien poistoon/raspaukseen tämä olisikin ollut huomattavasti ideaalimpi jalkahoito. Kokemuksena tämä oli kuitenkin jo nytkin mahtava.

Kalapedikyyrit ovat olleet yleisiä Aasian maissa jo kauan, mutta meille päin ne ovat rantutuneet vasta viimevuosina. Suomessa kalapedikyyrissä voi käydä mm. Suolahipussa Helsingissä. (Mielestäni lahjakortti tuonne olisi aivan ihastuttava lahjaidea jollekin!)

Oletteko te käyneet tohtorikalojen näykittävinä? Tekisikö mieli kokeilla? Vai hirvittääkö ajatus ihan liikaa?