Silkkinen tehohoito hiuksille

Kuten tiedätte, ovat hiukseni olleet kovan rääkin alla siitä lähtien, kun aloin vaalentamaan niitä. Tehohoidot ovat todellakin tulleet tarpeeseen, joten tänään tahtoisin esitellä teille tuotteen, joka on ollut aivan uskomattoman tehokas antamaan tekohengitystä kutreilleni ja edestauttanut niitä pysymään edes jonkinmoisessa kunnossa.
Sain tämän Goldwellin Kerasilk Deep Smoothing maskin muistaakseni viime keväänä, mutta se jäi hetkeksi laatikoihini pyörimään lähinnä siksi, että hiukseni olivat vielä ennen vaalennusprosessin aloitusta melko hyvässä kunnossa ja naamio esitti vaativansa kerralla vähintään viidentoista minuutin mittaista muhittelujaksoa. No way, sanoin minä ja sysäsin sen sivuun. 
Kun sitten kesällä aloin vaalentamaan tukkaani ja sen kunto ei enää ollut parhaimmillaan, tartuin epätoivoisena tähän naamioon. Ehkei se vartti sittenkään olisi niin pitkä aika muhitella hiusnaamiota…? 
No joo, on se pitkä. Sellainen jopa ärsyttävän pitkä. Kymmenen minuuttia viitsii vielä värjötellä kylppärissä pesten meikkejä pois ja harjaten hampaita ja suihkuteltua muuten, mutta vartti on jo liian pitkä aika. Kaksikymmentä minuuttia alkaa puolestaan olla jo tarpeeksi pitkä aika, jotta päälleen viitsii vetää enemmänkin rompetta ja siirtyä toiseen huoneeseen aikaa tappamaan. Vartti on siis vaan todellakin ärsyttävä.
Koska pakkauksessa kuitenkin luki aikamääreenä vähintään vartti, olen yleensä ylittänyt sen reilusti poistuen kylpyhuoneesta naamiota suihkumyssyn alla muhitellen (no okei, vähintään yhtä usein olen pitänyt sitä alle vartin…) ja nuo hetket ovat kyllä olleet vaivansa arvoisia. Tämä on nimittäin luultavasti paras koskaan kokeilemani hiusnaamio ja vaaleaksi kulutetuilla purkkahiuksilla sanottuna se on jo suuresti sanottu!
Hiusta korjaavaa keratiinia ja silkkiä sisältävä naamio lupailee silkin pehmeää lopputulosta ja sen se kyllä todellakin tekee. Hiukseni ovat tämän jälkeen sileät sekä ihanan pehmeät, mutta silti ilmavat. Tämän jättämä lopputulos on vaan kaikin puolin todella täydellinen!
Ainoa vähemmän täydellinen asia tässä tuotteessa on tosin sen hinta. 35 euroa maksava purkki on kieltämättä melkoisen arvokas, mutta minun käytössäni se on ainakin ollut riittoisa ja koska lopputulos on ollut niin loistava, tuntuu se jopa hintansa arvoiselta. Jos siis kaipaat oikein tehokkaasti ravitsevaa ja rakennepaikkaavaa hiusnaamiota etkä kärsi hinta-allergiasta, kehotan katsastamaan tämän!
Sattuuko jollain muulla olemaan kokemuksia Goldwellin Kerasilk Deep Smoothing Maskista?