Meillä oli jonkun aikaa sitten Ruotsalaisen kanssa treffi-ilta ja suuntasimme elokuviin. Mies halusi mennä katsomaan skifiä ja minä romanttista komediaa. Lopputulos oli, että päädyimme katsomaan Ice Age 5 -elokuvan, joka oli täydellinen kompromissi avaruuselementteineen, rakkaustarinoineen ja huumoreineen.
Asiaan kuuluvasti ajoin tietysti sääreni ennen treffeille menoa, sillä niinhän nyt vaan kuuluu tehdä treffeille mentäessä.
Käytän normaalisti muutaman viikon välein epilaattoria, joka pitää vaaleat säärikarvani näkymättömissä. Epilaattorini tekee hyvää jälkeä eikä jaloissa näy sen jäljiltä karvoja, mutta eihän se lopputulos tietenkään tunnu yhtä sileältä kuin höyläämisen jälkeen, sillä höylä katkoo ihan jokaisen ihokarvat ja aivan ihon pinnasta. Epilaattori ei tartu ihan jokaiseen haituvaan tai lyhyimpään karvaan ja välillä saan oikein kasvatella säärikarvoja paremman ajotuloksen toivossa.
Sileät sääret tuntuivat ihanilta ja kun nukkumaan mennessä mies ei ollut vieläkään edes huomannut asiaa en voinut olla kehottamasta häntä kokeilemaan supersileitä sääriäni. En tiedä oliko kyse vain ruotsalaisesta kohteliaisuudesta ja avopuolison huomaavaisuusvelvollisuudesta, mutta vastaus oli kultainen ”ainahan ne ovat näin sileät”. No eivät muuten ole.
Valojen sammuttua ja peiton alla nukkuma-asentoa hakiessa fiilistelin yhä säärten sileää tunnetta. Tiedättehän sen fiiliksen, kun on pitkästä aikaa ajanut sääret ihan sileiksi ja kaikki kankaat vaatteista lakanoihin tuntuvat niitä vasten jotenkin oudon hyvältä? (Enhän ole yksin tämän fiiliksen kanssa? Kai te tiedätte, mistä puhun?!?)
Siinä pimeässä unen tuloa odotellessa ehti jälleen hyvin miettimään asioita ja pohtimaan, että ketä ja mitä varten sitä oikeastaan sääriään ajelee.
Ajelenko sääriäni vain siksi, etteivät muut katselisi niitä kammoksuen mekoissani ja hameissani kulkiessani?
Vai ajelinko niitä siksi, että yritin pitää tiettyä fiilistä yllä parisuhteessa?
Jos nimittäin tein sen jommasta kummasta edellä mainitusta syystä, niin ainakaan se ei ollut palkitsevaa. Sääreni eivät anyways kiinnosta ketään ulkopuolista työmatkallani ja mieskin vaikutti olevan niiden karvatilanteen suhteen varsin väliinpitämätön.
Henkilö, joka sai suurimman ilon ajeltujen säärten sileydestä olin minä itse. Mutta ai että, kuinka ihanalta se sileys tuntuukaan!
Pitäisikö minun alkaa höyläämään sääriäni useammin ihan vaan oman mielihyväni vuoksi?
Jos väitän, että meikkaan täysin vain itseni vuoksi, niin se ei kyllä pidä täysin paikkaansa. Kyllä minusta on mukavaa näyttää huolitellulta myös muiden silmissä. Säärikarvojen ajelu on kuitenkin asia, jonka laiminlyöntiin muut eivät kiinnitä huomiota, mutta joka tuntuu ihan oikeasti hyvältä jutulta jo ihan vain pelkästään itseni vuoksi. Huomasin nimittäin tätä postausta kirjoittaessanikin toistuvasti kokeilevani, kuinka ihanan sileää jälkeä höylä säärilleni taas tekikään!
Taidan alkaa höyläämään sääriäni useammin ihan vaan oman hyvän fiilikseni vuoksi!
Onko teillä joku kauneudenhoitorituaali, jonka väliin jättämistä kukaan muu ei taatusti huomaisi, mutta joka tuo teille hyvän olon?
Joko luit nämä aiemmat postaukseni?
