*Sis. mainoslinkkejä
Minulla on tukassa melkoisesti paksuutta ja nyt kun sen latvat ovat vielä hieman saksia vailla en useinkaan innostu lykkimään siihen tuuheuttavia tuotteita. Rakenteen sijaan kutrini kaipaavat nimittäin kuntonsa vuoksi enemmän silotusta ja vähemmän volyymia.
Minulle päätyi kuitenkin työjuttujen kautta testiin ruotsalaisen SACHAJUAN-merkin Ocean Mist -tuotelinjan shampoo ja hoitoaine, jotka herättivät ensimmäistä kertaa kiinnostukseni tuotemerkkiä kohtaan.
SACHAJUAN oli minulle tuttu merkki jo vuosien takaa, sillä sitä oli myynnissä vanhalla työpaikallani. En kuitenkaan silloin innostunut sen ruskeista, lähinnä yskänlääkepulloja muistuttavista tuotepakkauksista ja jätin tuotekokeilut väliin siitäkin huolimatta, että eräs kollegani kehui merkin tuotteita minulle kovasti.

Ocean Mist -tuotelinjan pullot vetosivat kuitenkin sinisellä sävyllään minuun kovasti ja koska tuotteet olivat itseasiassa päätyneet minulle keväällä Tukholmassa järjestetystä Swedish Beauty & Cosmetics Awardseista, joissa ne olivat pokanneet parhaan muualla kuin kampaamossa myytävien hiustuotteiden palkinnon, heräsi uteiliaisuuteni niitä kohtaan kovasti.

Ocean Mist Volume Shampoo vetosi minuun varsinkin ulkonäkönsä puolesta, sillä jotenkin se vaan näytti niin ihanan välimerellisen siniseltä, että ajatukseni kulkivat saman tien trooppiseen laguuniin.
Shampoossa on tuuheuttavalle hoitoaineelle hyvin tyypillinen, todella pesevä koostumus, jonka ansiosta hiuksista tulee tietysti niiden tyvestä kuohkean puhtaat. Saatoinkin jo pestessä välittömästi tietää, että nyt kyllä pysyy tyvi kohollaan.
*SACHAJUAN Ocean Mist Volume Shampoo löytyy myynnistä Kicksin verkkokaupasta täältä.

Tursottaessani SACHAJUAN Ocean Mist Volume Conditioner -hoitoainetta kädelleni olin aluksi varsin epäileväinen ja jopa ihan varma, että homma on täysin tuhoon tuomittu. Hoitoaine tuntui nimittäin todella ohuelta ja juoksevalta, minkä vuoksi olinkin varma, ettei se voisi missään tapauksessa selvittää hiusteni latvoja ja että tuloksena olisi vaan pahan luokan takkupesä.

Ajattelin, että nämä olisivat varmasti loistavia tuotteita juuri sellaisessa hennon liukkaassa suomalaisessa hiuksissa, joka kaipaisi kohotusta, mutta jonka monet hoitoaineet vaan latistaisivat. Tämän hoitoaineen kevyt koostumus kun ei nimittäin todellakaan ollut latistavaa sorttia.

Yllätyin kuitenkin hieman, sillä parin minuutin vaikutusajan jälkeen hiukseni olivat samaan aikaan sekä selvittyvän sileät että rakenteikkaan kuohkeat. Yhdistelmä oli suorastaan hämmentävä. Kuten shampookin, sisältää myös hoitoaine vehnäproteiinia, joka on paitsi rakennepaikkaava myös hiuksiin rakennetta ja tekstuuria tuova ainesosa.
*SACHAJUAN Ocean Mist Volume Conditioner -hoitoaine löytyy myynnistä Kicksin verkkokaupasta täältä.

Ihastuin tähän parivaljakkoon kovasti ja ne pääsevät ehdottomasti asumaan suihkuuni. Omat hiukseni kaipaavat silloin tällöin kuitenkin vielä lisäsilotusta, joten ihan jokaisella pesukerralla en voi näitä itse käyttää, mutta varsinkin niille, joiden tukka on hento sekä jopa liukas ja lattea, ovat nämä tuotteet ehdottomasti katsastamisen arvoinen yhdistelmä!
*SACHAJUAN-tuotteet löytyvät myynnistä Kicksin verkkokaupasta täältä.

