Minulla on jo kuukauden ajan ollut oikeastaan vain pelkkiä hyvä meikkipohja -päiviä. Ne eivät ole ennen olleet itsestäänselvyys eivät valitettavasti ole tulevaisuudessakaan sitä, mutta erään blogikokeiluun saamani tuotteen ansiosta olen sentään saanut nauttia niistä jonkun aikaa.

Sain nimittäin testiin Oriflamen NovAge Nutri6 Facial Oil Capsules -kapselikuurin, johon lähdin alun perin tutustumaan suurella jännityksellä. Monilla tuotemerkeillä on ollut vastaavia tehokuureja, joiden sisältö on pakattu yksittäisiin kapseleihin. Yleensä nämä kapselit ovat paksuhkoa silikonitahnaa, joka luo ihon pinnalle sileän, rasvattoman pinnan ja minusta on tuntunut olevan lähinnä kiinni korvien välistä, kokeeko niiden tehneen iholle jotakin muutakin kuin pohjustaneen meikin.
NovAge Nutri6 -kapseleiden sisältö oli kuitenkin toisenlainen. Ne sisältävät toki silikoneja, mutta myös runsaasti ihoa ravitsevia öljyjä. Toisin kuin aiemmin kokeilemani kapselit, olivat nämä sisällöltään juoksevan kirkkaita ja levitinkin näitä ensin parina päivänä iholleni iltaisin.
Kapselit levittyivät iholle mukavan öljyisinä tuntuen aluksi rasvaisemmilta, mutta humahtaen sitten kuitenkin lopulta hyvin kadoksiin. Yksi kapseli sisälsi vieläpä todella runsaasti tuotetta, joten iho sai tosiaan kunnolla osansa näistä.
Parin päivän jälkeen aloin kuitenkin viikonloppuna meikatessani miettiä, että voisinko laittaa näitä meikin alle. Olin kokeillut silloin tällöin levittää kasvoöljyä meikkivoiteen alle ja se sai yleensä meikkipohjan levittymään iholleni hyvin, joten uteliaisuus vei voiton ja päädyin testaamaan ideaa.
Levitin kapselin hoitonesteen päälle ja annoin sen imeytyä iholle sillä aikaa kun meikkasin silmiäni. Iho tuntui edelleen sen jälkeen vielä melko öljyiseltä, mutta päätin silti kokeilla jo levittää sille meikkivoidetta. Ja hei vautsi, kuinka hyvin homma toimi!
Nämä kapselit yhdistävät ainakin meidän kuivaihoisten kannalta kaksi ihan mahtavaa juttua, mikä tekee niistä erinomaisia meikkivoiteen alle. Ne sisältävät ravitsevia öljyjä, jotka kosteutavat ihoa ja saavat meikkivoiteen liukumaan kasvoille kuin unelma, mutta sisältävät lisäksi myös silikoneja, jotka tasoittavat ihon pintaa kuin meikinpohjustusvoiteet.
Epäilin aluksi alkaessani levittää meikkivoidetta, ettei meikkipohja välttämättä levittyisi iholle tasaisesti öljyisen pinnan vuoksi, mutta vielä mitä – sehän levittyi iholleni kuin unelma! Sitten epäilin, ettei se tulisi kestämään, sillä tavallisesti kasvoöljyn käyttäminen meikkipohjan alla saa ihoni näyttämään aluksi upealta, mutta meikkipohja kestää lopulta kuitenkin tavallista huonommin. Kiitos öljyihin sekoitettujen silikonien meikki kuitenkin myös kesti iholla kauniina aamusta iltaan.
Näin talvella ongelmana on usein myös, että ihoni näyttää ja tuntuu vielä aamulla hyvin kosteutetulta, mutta kuivuu sitten iltaa kohti mentäessä yllättäen minut pahimmillaan jopa hilseilemällä. Näiden kanssa iho ei ole kuitenkaan vielä illallakaan protestihilseillyt.
Purkki sisälsi 30 kuurina käytettävää kapselia, joista minulla on jäljellä enää pari. Hurmaannuttuani näiden jättämästä pinnasta olen käyttänyt näitä arkisin joka päivä – vain arkisin siksi, että lopputulos on ollut niin ihana, etten ole ”turhaan” raaskinut tuhlata näitä viikonloppuisin ollessani vain kotona omassa rauhassa… Viikonloppuisin iho onkin sitten heti tuntunut hieman kuivemmalta ja todellakin tarvinnut kaikki muut mahdolliset apukeinot selviytyäkseen hilseilemättä.
Näille kapseleille lähtee minulta aivan valtavan suuri peukku ja suosittelen näitä erityisesti niille, joiden iholle meikkipohjan levittäminen tuntuu kuivuuden vuoksi suoranaiselta haasteelta.
Onko joku muu sattunut tutustumaan näihin uusiin ihanuuksiin?
Oriflame NovAge Nutri6 Facial Oil Capsules -kapseleilla on hintaa 62 euroa.





