Hehkuttelin vähän aikaa sitten aiemmassa postauksessani kaksoispuhdistuksen ihanuutta ja mainitsin silloin, että se sujuu myös pienelläkin budjetilla ihan ongelmitta, koska siihen käytettävät tuotteet voi valita täysin vapaasti oikeastaan miltä tahansa tuotemerkiltä.
Tänään olisikin jaossa vinkki kolmesta loistavasta ja erittäin edullisesta ihonpuhdistustuotteesta, jotka sopivat niin kaksoispuhdistukseen kuin ihan siihen perinteiseenkin puhdistukseen.

Sain suomalaiselta Herbinalta testattavakseni merkin ihonhoitotuotteita ja testikappaleiden joukossa oli merkin kolme puhdistustuotetta. Oikeasti en suoraan saanut näitä vaan pyysin, sillä olin kuullut teiltä näistä niin hyviä kommentteja ja saanut postauspyyntöjä, joten tottakai näihin oli tutustuttava.

Tykkään itse käyttää meikinpoistoon paitsi puhdistusöljyjä myös puhdistusmaitoja, mutta en ole varmasti ainoa, joka inhoaa, kun kohdalle sattuu puhdistusmaito, joka jättää kasvoille sen inhottavalta tuntuvan kalvon. Puhdistusmaito on minusta ihana tuote juurikin siksi, että usein (sisällysluettelosta hieman riippuen) se sopii samalla myös silmämeikin poistoon. Kuivuuteen taipuvainen ihoni myös rakastaa kosteuttavia emulsiokoostumuksia, mutta en kuitenkaan voi sietää, jos puhdistustuote ei silti huuhtoudu iholta hyvin vedellä.

Herbina Moisture Balance Puhdistusmaito on tehty nimenomaan normaalin ja kuivan ihon puhdistukseen. Sen luonnonöljyjä sisältävä koostumus paitsi puhdistaa ihon myös kosteuttaa sitä samalla. Maidossa on miellyttävän tuntuinen ja tuoksuinen koostumus, joka levittyy iholle raikkaana ilman liian rasvaista tai paksun klähmäistä tuntua.

Puhdistusmaito poistaa meikin kasvoilta ongelmitta ja vaikka pakkauksessa ei silmämeikistä mitään puhutakaan, niin itse olen käyttänyt tätä myös vesiliukoisen silmämekin poistoon, sillä tuotteessa on niin hellävarainen ja siihenkin hommaan sopivalta kuulostava ainesosaluettelo.

Minusta tämä puhdistusmaito on aivan loistava tuote kaikille niille, jotka tahtovat edullisen puhdistusmaidon, joka puhdistaa ihon hyvin, mutta huuhtoutuu kasvoilta silti vaivatta vedellä. Puhdistusmaito jättää iholle puhtaan, raikkaan ja miellyttävän pehmeän tunteen.
Herbinan puhdistusmaito onkin aivan täydellinen tuote paitsi käytettäväksi yksinään myös kaksoispuhdistuksen ensimmäisessä vaiheessa.

En itse innostu aina puhdistusgeeleistä, sillä moni niistä on liian pesevä kuivuuteen taipuvaisella ihollani. Herbinan Energy Boost Puhdistusgeeli tekee kuitenkin loistavan poikkeuksen, sillä sen virkistävä ja puhdistava koostumus ei tuntunut iholleni yhtään liian tymäkältä siitäkään huolimatta, että tuote on suunniteltu normaalista sekaiholle.

Omalla ihollani tämä puhdistusgeeli on ollut aivan loistava tuote kaksoispuhdistuksen jälkimmäisessä vaiheessa, sillä se viimeistelee ihonpuhdistukseni loistavasti ja jättää iholle sekä puhtaan että raikkaan tunteen ilman, että ihoa kuitenkaan kiristelisi.

Puhdistusgeelissä onkin varsin hellävaraisesti puhdistava koostumus, minkä ansiosta se sopii hyvin myös hieman pintakuivallekin sekaiholle, joka tykkää geelimäisistä puhdistustuotteista.
Itse olen tykännyt käyttää tätä putsaria paitsi kaksoispuhdistuksen jälkimmäisessä vaiheessa myös aamuputsarina silloin, kun ihollani on ollut yön ajan hieman täyteläisempiä hoitotuotteita.
Geelimäisen tuotteen sijaan kaksoipuhdistukseen voi käyttää myös puhdistusvaahtoa. Herbina Moisture Balance Puhdistusvaahto on nimenomaan kehitetty normaalista kuivalle iholle ja siinä on ihoa kosteuttava koostumus. Itseasiassa luin jopa muutamasta blogista, että tätä puhdistusvaahtoa ja Moisture Balance Puhdistusmaitoa olisi nimenomaan neuvotukin käyttämään yhdessä kaksoispuhdistukseen, mutta en löytänyt asiasta mitään lisätietoa mistään.

Kuten puhdistusvaahdoissa yleensäkin, on tässäkin myös hyvin hellävarainen koostumus, minkä vuoksi itse koen, ettei tämä yksinään ehkä riitä puhdistamaan muuta kuin hyvin kevyesti meikattua ihoa. Tykkään itse kuitenkin käyttää tätä kaksoispuhdistuksen jälkimmäisenä vaiheena, mihin tämä sopii aivan loistavasti.
Kaikkein eniten käytän tätä kuitenkin ihoni aamupuhdistukseen, sillä pehmeä ja hellästi puhdistava vaahto on juuri sitä, mitä ihoni aamuisin kaipaa. Puhdistusvaahdossa on mukavan mieto koostumus, joka pesee ihon hyvin hellästi, minkä ansiosta iholle jää mukavan pehmeä ja raikas tunne. Puhistettu iho on myös jälleen vastaanottavaisempi aamulla käyttämilleni ihonhoitotuotteille, kun ne pääsevät imeytymään iholle paremmin yöllisten hoitotuotteiden, hien ja talin peseydyttyä siltä hellästi pois.
Nämä markettienkin hyllyiltä löytyvät edulliset Herbinan ihonpuhdistustuotteet ovat minusta loistavia tuotteita niin yksinään kuin yhdessäkin käytettyinä. Suomessa valmistetuilla Herbinan puhdistustuotteilla on hintaa vain n. 5-6 euroa per pullo, mikä on jälleen hyvä osoitus siitä, että loistavaa laatua ja hyvin toimivia tuotteita voi saada halvalla.
Onko teillä kokemuksia Herbinan ihonpuhdistustuotteista?



