*Sis. mainoslinkin
Kukaan blogiani viimeaikoina seurannut ei varmasti ole voinut missata sitä, kuinka paljon olen innostunut kirjoista ja ihan erityisesti äänikirjoista. Paitsi että ne ovat loistavaa ajanvietettä, antavat ne myös valtavasti ajateltavaa ja tarjoavat parhaimmillaan myös oppeja, jotka parantavat oman elämän laatua.
Kaiken tämän lisäksi olen saanut niistä myös yhden muun ilonaiheen: ne ovat auttaneet minua parantamaan kielitaitoani.
Olen kuunnellut ja lukenut kirjoja sekä suomeksi että englanniksi, mutta jostain syystä ruotsinkieliset äänikirjat ovat jääneet minulta huomiotta. Vähän aikaa sitten huomasin kuitenkin, että eräs minua kiinnostanut äänikirja oli saatavilla vain ruotsiksi, joten ajattelin, että kokeilen sen kuuntelua.
Käyttämässäni äänikirjapalvelussa lukijan lukunopeus on mahdollista hidastaa 0,75 kertaiseksi ja kun monista kirjoista vielä on saatavilla sekä äänikirja että e-kirja, voi kuunnellessaan kurkkia myös e-kirjan puolelle tarkastaakseen, mitä kirjassa itseasiassa sanottiin, jos jostakin ei saanut selvää parillakaan kuunteluyrityksellä.
Tiedostan itsekin, että tämä kuulostaa ehkä varsin huvittavalta, mutta en ollut uskaltanut aiemmin tarttua ruotsinkielisiin kirjoihin, sillä jostain syystä uskoin, etten ymmärtäisi niitä. Kun kuitenkin ottaa huomioon, että olen asunut Ruotsissa jo viisi vuotta ja kävin neljä vuotta töissä pyytäen, että muut puhuvat minulle ruotsia, konttorillamme muutenkin käytettiin yleisesti ruotsia ja pärjäsin aivan hyvin, on toki hieman hassua, että ajattelin, etten selviäisi ruotsinkielisistä kirjoista.
Noh, minulle niin suurena yllätyksenä huomasin, että selviän niistä ihan hyvin ja vieläpä ihan normaalilla kuuntelunopeudella. En ymmärrä edelleenkään ihan jokaista sanaa, mutta aivan kuten olen selvinnyt ruotsalaisessa arjessanikin, selviän myös ruotsinkielisten kirjojenikin kanssa ja saan samalla laajennettua sanavarastoani ja opittua kieltä entistä paremmin. Äänikirjat ovat siis loistava tapa parantaa omaa kielipäätä.
Kun tajusin, että voin lukea ja kuunnella myös ruotsinkielisiä kirjoja, aukesi minulle jälleen aivan uusi maailma. Käyttämäni äänikirjasovellus on täynnä kiinnostavia ruotsinkielisiä kirjoja, joten olin aivan innoissani, kun saatoin käydä niihin käsiksi.
Yksi minua erityisesti kiinnostanut kirja oli Åsa Axelssonin Jag Lämnar Ekorrhjulet – Ett Liv Utan Lönearbete eli suomennettuna Jätän oravanpyörän – elämä ilman palkkatyötä. Kirjan aihe oli tietysti hyvin kiinnostava, sillä puhuttiinhan siinä juuri siitä, mihin olin itsekin ryhtynyt.
Kirjan kirjoittaja on viisikymppinen neljän lapsen äiti, joka työskenteli lukiossa opettajana, mutta uupui työssään. Sen vaikutuksesta hänen oli jäätävä pois töistä, mikä sai tietysti miettimään, kuinka perheen rahat riittäisivät, jos vain toinen vanhemmista saisi palkkatuloja. Tästä alkoi kokeileva säästökuuri, jonka aikana Åsa laski, minkä verran rahaa he voisivat säästää.
Aluksi kirja tuntui rehellisesti sanottuna hieman ahdistavalta. Perheen äiti oli uuvuksissa ja tarvitsi ehdottomasti mahdollisuuden pysyä pois töistä, mutta hetken aikaa kuulosti, että hänelle olisi tullut suoranainen pakkomielle säästää kaikesta muiden mukavuudesta tinkien.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että uupuneen ihmisen pitää olla mahdollista ottaa työhön etäisyyttä, mutta myönnän, että hetken aikaa kauhistelin siitä huolimatta hieman Åsan valintoja, jotka vaikuttivat koko nelilapsisen perheen elämään. Jostain olisi pakko tietysti säästää, mutta minun kävi vähän sääliksi lapsia.
Äiti päätti esimerkiksi, minkä verran perheen lapset jatkossa enää saisivat päivässä juoda maitoa, minkä verran aikaa suihkussa voisi viikossa käyttää ja minkä verran jäätelöä kesään jatkossa kuuluisi. Perheen reissut isovanhempia tapaamaan jäädytettiin myös, mutta isovanhemmat olisivat tietysti tervetulleita tapaamaan lapsiaan.
Yksi lapsi otettiin pois iltapäiväkerhosta, kodin sisälämpötilaa laskettiin ja lopulta äiti halusi yhdistellä lasten huoneitakin, jotta kodista voitaisiin vuokrata tilaa vaihto-opiskelijoille. Joululahjabudjettia karsittiin ja saman supistuksen koki lomabudjetti sekä lasten vaatebudjetti.
Olen itse luonnostaan penneistäni monessa tilanteessa melko tiukka, mutta kirjaa kuunnellessani mietin onko reilua, että pihistelijän tekemät päätökset vaikuttavat noin paljon muiden elämään eikä muilla ole asioihin sanavaltaa? Okei, äiti oli tässä tapauksessa uupunut ja perheen oli pakko säästää, mutta sen sijaan, että äiti olisi miettinyt, mitä työtä hän voisi jatkossa ehkä uupumuksesta toivuttuaan tehdä, jotta työskentely tuntuisi paremmalta, keskitti hän kaiken energiansa keksiäkseen, kuinka vähällä he voisivat jatkossa elää, jotta hänen ei tarvitsisi käydä töissä.
Kirjan edetessä äiti keksi valtavasti tapoja säästää, eli leivät leivottiin itse, marjat käytiin poimimassa itse ja hillotkin tehtiin itse. Kauppaostoksia karsittiin ja rajoitettiin korvaten monia vaihtoehtoja edullisemmilla ja jopa ilmaisilla tai ainakin lähes ilmaisilla vaihtoehdoilla. Ehdin jopa miettiä, kuinka vähän äiti laittoi omalle ajalleen arvoa.
En aluksi oikein tiennyt, kuinka kaikkeen pitäisi suhtautua ja kurtistelin joillekin valinnoille hieman kulmiani, mutta kirjan edetessä asia aukeni minulle paremmin. Töiden loputtua äidistä oli nimittäin tullut onnellisempi ja paitsi että sen saattoi huomata äiti itse ja kirjan lukija, huomasivat myös lapset sen.
Aloinkin lukiessani yhtäkkiä pitää siitä, kuinka äiti kyseenalaisti asioita, joita usein pidetään tottakai-juttuina. Hänellä oli valintojensa ansiosta paljon aikaa ja lasten ollessa koulussa hän nautti puuhastella kotona. Hän leipoi perheelle tuoretta leipää, mikä tuli halvemmaksi sekä toi samalla kotiin myös ihanaa tuoreen leivän tuoksua. Hän otti aikaa itselleen ja ennen kaikkea teki paljon yhdessä lastensa kanssa, mistä lapset tietysti nauttivat.
Kun hän mietti perheen teinin vaatteisiin kuluneita rahoja, tarkasti hän verkosta, minkä verran niihin olisi suotavaa budjetoida vuodessa ja vaikka se kutistikin vaatebudjetin puoleen, antoi se teinille aivan uuden vastuun ja vallan: jatkossa teini saisi itselleen kolmesti vuodessa tietyn summan rahaa vaatteisiin ja hän voisi itse päättää, ostaako niillä rahoilla jotain arvokasta, useamman edullisemman vaatteen tai käyttääkö hän rahat vaikkapa käytettyihin vaatteisiin. Rahaa säästyi ja teini oppi sen käyttöä.
Muutkin äidin tekemät valinnat olivat itseasiassa loppujen lopuksi varsin järkeviä, kun niitä alkoi miettiä. Jokaisen ei esimerkiksi oikeasti tarvinnut lotrata päivittäin pitkiä aikoja suihkussa ja kaikki voisivat valita, ottivatko he lyhyitä päivittäisiä suihkuja vai riittivätkö pidemmät suihkut, jos niitä ei aina ottanut ihan päivittäin.
Olin kurtistellut kulmiani vain siksi, että lapsilta vietiin asiat, joihin he olivat tottuneita, mutta kyse oli tosiaan vain totutetuista jutuista, joita ilmankin voisi ihan hyvin olla. (Tarkoitukseni ei myöskään ole kuulostaa epäemapaattiselta uupunutta kohtaan, sillä ymmärrän uupumuksen aivan hyvin ja talousmenoista on sen kohdalla pakko nipistää.)
Kun kirjoittaja sitten summasi yhteen, mihin kaikkeen hänen oma palkkansa vuoden aikana itseasiassa katoaa, alkoi homma jo kuulostaa sketsiltä – paitsi että kyse on samasta arjen ilmiöstä, joka meille lähes jokaiselle tapahtuu:
Palkka kuluu vaatteisiin, kenkiin, kampaamokäynteihin ja kauneudenhoitoon, jotta voi näyttää työssä edustavalta. Palkka kuluu autoon, jotta voi mennä autolla töihin. Palkka kuluu lomamatkoihin, joilla voi yrittää toipua siitä uuvuttavasta työstä. Palkka kuluu ruokakaupan eineksiin, sillä töiden jälkeen on liian väsynyt tekemään itse terveellistä ja hyvää ruokaa. Palkka kuluu kodin epätoivoiseen laittoon ja remontointiin, jotta kotona olo tuntuisi paremmalta silloin, kun siellä vihdoin on aikaa olla.
Palkka kuluu myös lasten uimakouluihin, pianotunteihin ja iltapäiväkerhoihin, jotta joku muu voisi pitää lapsista huolta ja opettaa heille perustaitoja silloin kun itse on tienaamassa rahaa. Palkka kuluu myös lahjoihin, joita lapsille ostetaan jopa hieman kompensoimaan sitä, ettei heidän kanssaan ehdi viettää aikaa. Palkka kuluu myös joulun järjestelyyn, vaikka se saa niin stressaantuneeksi, ettei joulusta edes ehdi nauttia kunnolla.
Kun asian esittää noin, alkaa todellakin kyseenalaistaa, miksi sen kaiken tekee – varsinkin, kun ottaa huomioon, että monessa lapsiperheessä se lasten suurin toive on oikeasti vain vanhempi, joka voi ja ehtii viettää aikaa yhdessä.
Lue myös: Minäkö muka uupunut?
Kirja huipentui siihen, kun Åsa esitti perheelleen yhteenvedon pitkin kirjaa esitetyistä säästöistä, eli niistä lanteista, joita ei kulunut, kun hän ehti nauttia arjesta ja pyörittää sitä omien, aiempaa elämää edullisemmiksi tulevien valintojensa avulla.
Lopputulos oli, että perhe säästi näin enemmän rahaa kuin mitä Åsa oli työelämässään ollessaan tuonut pöytään. Nyt alettiinkin jo pohtia, oliko perheellä oikeasti varaa antaa Åsan käydä töissä, mikä oli suorastaan yllättävä lopputulema.
Paitsi että kokeilun taloudellinen vaikutus oli selvä, oli kokeilulla ennen kaikkea myös hyvinvointia ja terveyttä merkitsevästi edistävä vaikutus. Åsa oli itse onnellisempi ja sen vaikutuksesta myös koko perhe voi paremmin. Kirjassa tultiin siis samaan johtopäätökseen, mihin moni muukin on tullut: rauhallisempi, hitaampi ja joiltakin osin jopa minimalistisempi elämä on tyydyttävämpää kuin raha- ja urakeskeinen arjen oravanpyörä.
Kokeilun lopuksi lapsilta kysyttiin tietysti, mitä he haluaisivat takaisin entisestä elämästä. Loppujen lopuksi toiveet eivät olleet suuria ja jokaisen toiveet toteutettiin. Yksi esimerkiksi halusi nähdä mummoa ja vaaria, joten hän pääsi elämänsä ensimmäiselle junaseikkailulle ja matkusti yksin isovanhempiensa luokse. Perheen pienin toivoi olohaalaria ja sai sen. Loppujen lopuksi kaikki siis kokivat elämän muuttuneen vain positiiviseen suuntaan.
(Moni varmasti pohtii, kuinka kotiin jääminen vaikuttaa eläkkeeseen. Åsa oli jo viisikymppinen ja ehtinyt kartuttaa eläkettä jo vuosikymmeniä, mutta kävi selvittämässä, että jos hän jatkaisi töitä vielä toistakymmentä vuotta, toisi se hänelle vain 400 euroa kuussa lisää eläkettä. Tämä otettiin huomioon perheen tulevaisuuden säästötavoitteissa. Perheen isä ei myöskään ehdottomastikaan itse halunnut jäädä kotiin ja oli tyytyväinen tilanteeseen, jossa hän saattoi käydä töissä ja tuoda rahan pöytään.)
Kirja oli todella paljon ajatuksia antava ja vaikka aluksi vähän ihmettelinkin itsekseni Åsan valintoja, hurrasin jo kirjan lopuksi niille. Oli inspiroivaa lukea kertomus siitä, ettei onnelliseen elämään tosiaan tarvita valtavia rahasummia ja kuinka ilo tosiaan lähtee elämän pienistä asioista. Nämä ovat asioita, joita olen itsekin oravanpyörästä ulos hyppäämisen jälkeen huomannut.
Myös se, että minä ihmettelin joitakin Åsan valintoja on vain todiste siitä, että jokaisen kuuluu elää omaa elämäänsä niin, että se tuntuu juuri itsestään (ja tässä tapauksessa omasta perheestä) hyvältä. On aivan se ja sama, mitä mieltä joku muu näistä päätöksistä on – olinhan minäkin lopulta sitä mieltä, että kokeilu oli vain hyvästä ja sen lopputulema loistava.
Åsan kirja on saanut täällä Ruotsissa huomiota ja paljon kritiikkiäkin ihmisiltä, jotka kyseenalaistavat ja jopa tuomitsevat Åsan valinnat. Esimerkiksi tässä Aftonbladetin kolumnissa Åsa saa krittiikiä siitä, kuinka vain valkoisella (keskiluokkaisella) naisella on varaa heittäytyä kotirouvaksi ja kuinka hänenkin ilmaiset kirjastonkirjansa kustannetaan verovaroin, joita Åsa ei enää tuota. (Toisaalta niistä samoista verovaroista menisi myös huomattava summa sairaudenhoitokuluja, jos hän ei huolehtisi hyvinvoinnistaan…)
Kirja on kuitenkin myös ollut hyvin suosittu ja kiinnostanut täällä monia, sillä astuminen ulos raha- ja urakeskeisestä oravanpyörästä on asia, joka ilmiönä ja ajatuksena viehättää useita.
Kirjaa ei ole käsittääkseni vielä ainakaan käännetty suomeksi tai englanniksi, mutta jos ruotsi sujuu tai sitä haluaa harjoittaa, suosittelen tämän kirjan lukemista!
