Kangasnaamioiden toinen sukupolvi: bakteerien valmistamat bioselluloosanaamiot

*Sis. mainoslinkin

Varsinkaan Instagram Stories -klippejäni seuraavat eivät ole voineet välttyä huomaamasta, että olen nykyään ihan mieletön kangasnaamioaddikti. Naamalleni asettuu lähes päivittäin jonkinlainen kangasnaamio ja testailen mielelläni jatkuvasti erilaisia versioita.

7 Days mask

Kangasnaamioita löytyy joka lähtöön ja joka tarpeeseen, mutta minusta on ollut mielenkiintoisinta seurata, kuinka kangasnaamiot ovat lähteneet kehittymään muutenkin kuin vain hyödyntämiensä tehoaineiden puolesta. Kangasnaamioita on nimittäin nykyään saatavilla niin uskomattoman innovatiivisina versioina ettei tosikaan!

Kangasnaamiot Ostolakossa

Tavalliset kangasnaamiot on valmistettu erilaisista mikrokuiduista ja ne ovat usein jopa hieman paperimaisen jäykkiä. Materiaalinsa vuoksi ne pidättävät niihin imeytetyn seerumin sisällään jonkin aikaa, mutta eivät loputtomiin eivätkä ne myöskään välttämättä aina asetu iholle kovin tiiviisti. Mikrokuitunaamiot ovat kuitenkin edullisia valmistaa ja siksi suurin osa kangasnaamioista onkin nimenomaan mikrokuitunaamioita.

 Animal sheet mask

Askeleen tavallisia kangasnaamioita edellä ovat kuitenkin bioselluloosanaamiot, jotka on valmistettu täysin luonnollisista ja maantuvista kuidusta ja joita alkaa näkyä markkinoilla yhä enemmän ja enemmän.

Kangasnaamioiden idea perustuu siihen, että niihin on imeytetty ihoa tehokkaasti hoitavaa seerumia, joka imeytyy kasvoille vähitellen kangasnaamion vaikuttaessa ihoa vasten. Kun naamio asettuu iholle tiiviisti ja saa vaikuttaa sillä tarpeeksi pitkään ilman, että sen aktiiviaineet haihtuvat ja naamio kuivuu, on se myös tehokkaampi.

Innisfree Coconut Bio Sellulose Mask Hydrating

Bioselluloosanaamioita pidetään erinomaisina siksi, että niiden kuidut ovat 1000 kertaa hiuksia ohuempia ja ne kykenevät  imemään itseensä jopa 100 kertaa painonsa verran nesteitä eli tässä tapauksessa hoitavaa seerumia. Tämän lisäksi ne kykenevät myös sitomaan nesteen loistavasti ja puolen tunnin kuluttua niissä saattaa yhä olla tallella 90% niihin imeytetystä nesteestä mikä tarkoittaa, että iho voi niitä käyttäessä ryystää itseensä juuri niin paljon sitä hoitavaa seerumia kuin siihen vain uppoaa.

(Kangasnaamioiden kanssa on muuten todella tärkeää, ettei naamion anna kuivua kasvojen iholle ja että se poistetaan siltä ajoissa, sillä muuten voi jopa käydä niin, että se alkaa kuivuessaan imeä itseensä kosteutta takaisin iholta.)

Bio Cellulose sheet mask

Koska bioselluloosanaamiot myös mukautuvat kasvojen iholle tavallisia mikrokuitukangasnaamioita paremmin ja asettuvat sitä vasten siksi myös tiiviimmin, pääsevät naamioihin imeytetyt aktiiviaineetkin imeytymään iholle tehokkaammin. Itseasiassa bioselluloosaa käytetään kuulemma myös ”tekoihona” sairaanhoidon puolella esimerkiksi palovammojen hoidossa.

Yksinkertaisesti sanottuna bioselluloosanaamiot ovat siis parempia ja tehokkaampia kuin perinteiset mikrokuituisen kangasnaamiot.

Bio Cellulose sheet mask

Bioselluloosanaamioita löytyy markkinoilta yhä enemmän ja minua alkoi myös kiinnostaa, että mitä se luonnonmukainen ja maantuva bioselluloosa oikeasti on, eli mistä bioselluloosanaamiot on valmistettu.

Aloin selvittää asiaa ja kävi ilmi, että naamiot on valmistettu bakteereita hyödyntäen. Bakteerit, jotka saavat glukoosin käymään sitä syömällä tuottavat käymisprosessissa selluloosaa, joka kerätään ja puhdistetaan ja josta sitten valmistetaan kangasnaamioiden kangasta. Nämä bakteerit ovat siis kuin pieniä tehtaita, jotka muuttavat sokeria kuiduiksi, joista sitten valmistetaan kangasnaamio. Eli bioselluloosasta valmistettu ”kangasnaamio” ei varsinaisesti edes ole kangasnaamio.

Huisia, jännää ja yllättävää!

Innisfree Coconut Bio Sellulose Mask Hydrating

Olen itse kokeillut muutamia bioselluloosanaamioita ja yksi suosikeistani on ollut korealaisen Innisfree-merkin Coconut Bio Cellulose Mask -naamio sen kosteuttavassa Hydrating-versiossa.

Innisfreen bioselluloosanaamio on valmistettu hyödyntäen kookoksen käymisprosessia, eli arvatenkin tällä kertaa on käytetty bakteereja, jotka ovat syöneet kookosta ja tuottaneet sitten kookospohjaista bioselluloosaa.

Bio Cellulose sheet mask

Naamio tuntui suorastaan liukkaalta ja se on kuin ohutta geeliä, minkä vuoksi se oli kiinnitetty tukiverkkoon, joka helpotti sen asettelua kasvoille. Myönnän, että ensimmäisellä käyttökerralla jätin hölmöyttäni tukiverkon jopa kasvoille tajuamatta, että se kuuluu poistaa, mutta seuraavalla kerralla olin jo viisaampi…

Bio Cellulose sheet mask

Kalvomainen naamio tosiaan kykeni sitomaan itseensä ja alleen todella runsaasti ihoa ravitsevaa seerumia ja pysyy todella pitkään kosteana, minkä ansiosta iho sai rauhassa ryystää sisäänsä hoitavia ainesosia.

Naamio jätti iholle ihanan kosteutetun tunteen ja sai ihon näyttämään heleältä ja täyteläisen kosteutetulta. (Täyteläisen kosteutetulle iholle on muuten koreaksi oma terminsäkin: chok chok.)

Innisfree Coconut Bio Sellulose Mask Hydrating

Ostin näitä itse eBaysta viiden naamion pakkauksen ja olen tykännyt näistä todella paljon juurikin siksi, että ne asettuvat tiiviisti ihoa vasten, pysyvät hyvin kosteina ja niiden sisältämä seerumi on ihanan täyteläistä ja klähmäistä eikä vain ohuen vesimäistä. Jos joku siis kaipaa täyteläisen kosteuttavaa ja ihoa ravitsevaa ”kangasnaamiota”, niin suosittelen tilaamaan näitä kokeiluun.

Tätä naamiota kauppaavat myyjät löytyvät eBaysta täältä* ja naamio on saatavilla kolmessa eri versiossa, joista itse olen kokeillut tuota sinisellä täplällä merkittyä Hydrating-versiota.

Innisfree Coconut Bio Sellulose Mask Hydrating

Onko joku muu tutustunut bioselluloosasta valmistettuihin kangasnaamioihin?

Kirjani Täydellinen iho – opas korealaiseen ihonhoitoon on nyt kaupoissa!