*Sis. mainoslinkin
On jo vanha juttu, että olen tunnustautunut kasvokarvojaan ajelevaksi naiseksi ihan vaan puhtaasti oman turhamaisuuteni vuoksi. Hentoja ja värittömiä karvojani ei voi rinnastaa partaan, viiksiin tai edes poskipartaan, mutta nautin olosta ilman ohutta karvapeitettäni huomattavasti enemmän. Peach fuzz free skin nyt vaan paitsi tuntuu ihanan sileältä myös näyttää heleämmältä, minkä lisäksi meikkituotteetkin levittyvät sille paremmin.
Kerroin myös löytäneeni höyläämiselle pitkäkestoisemman lopputuloksen tuovan vaihehdon, eli tikkumaisen karvanpoistojousen, joka on käytännöllinen vaan ei ihan niin kätevä kuin mitä toivoisin. Jousella on suht helppoa rullailla ihokasvoja pois Netflixiä katsellessa, mutta sen käyttö vaatii aina kaksi kättä, mikä tietysti estää toista kättä lappamasta sipsejä samalla suuhun. Näkökannasta riippuen tämä voi olla hyvä tai huono asia, mutta lähestyn sitä nyt tänään tämän postauksen toimivuuden kannalta negatiivisena asiana.

Törmäsinkin eBayssa aina vaan lupaavamman kuuloiseen apuvälineesen, joka on suosikkimerkkeihini lukeutuvan Etude Housen My Beauty Tool -kauneusvälineisiin kuuluva Facial Hair Remover. Tilasin vempaimen kotiin postikuluineen alle viidellä eurolla ja se on ollut jokaisen senttinsä väärti ja vieläpä enemmänkin!

Ensinnäkin siis hei haloo, yhden käden mekanismi! Nyt toinen käsi pääsee paljon vapaammin lappamaan herkkuja suuhun toisen käden työskennellessä aktiivisesti poskinukkaa vastaan. Harja varmasti nauttii kasvokarvojen kiskomisesta, joten jos hommaa voi helpottaa mieltä Netflixillä harhauttaen ja suuhun samalla herkkuja lohdutuksesi nappaillen niin mikä ettei.

Näppärän vekottimen idea perustuu karvanpoistotikun lailla jousiin, joiden kierteiden väliin ihokarvat tarttuvat. Iholla rullattavalla apuvälineellä on helppoa poistaa karvoja oikeastaan miltä vaan ihoalueeilta ja erityisesti kasvojen iholla se on ollut todella loistava apuväline.

Rakastan sitä, kuinka silkkiseltä kasvojen iho tuntuu karvojen poistamisen jälkeen ja kuinka huoletonta tällä on tosiaan rullailla karvoja pois. Teen sitä itseasiassa juuri nytkin postausta yhdellä kädellä verkkaisen ajatteluni tahtiin näpyttäessä! Kyllä on kätevää!
Etude House My Beauty Tool Facial Hair Remover -karvanpoistajan jälleenmyyjiä löytyy eBaysta täältä*.
Onko joku syttynyt ajatukselle kasvojen ihokarvojen poistosta viimeaikoina?
