Tykkään niin päivätyöni kuin bloginikin puolella analysoida statistiikkaa ja selvittää, mitkä jutut ovat suosittuja ja kiinnostavia. Vuoden vaihtumisen jälkeen on tietysti aina todella mielenkiintoista kurkistaa, millaiset blogipostaukset blogini lukijoita ovat eniten kiinnostaneet ja hyödyntää sitä tietoa uutta sisältöä suunnitellessa.
Blogissani vierailtiin vuonna 2017 lähes 1,8 miljoonaa kertaa, mikä tuntuu aivan hukealta. Kiitos, kaikki ihanat! Google Analyticsin tietoja tarkastellessa ei myöskään voinut olla hymyilemättä, sillä kiinnostusta eniten herättäneet aihepiirit olivat varsin selviä.
Muun muassa nämä olivat blogini vuoden 2017 luetuimpia postauksia:
Blackhead Killer Peel Off Mask – Maailman tehokkain peel off -naamio?
Tämä postaus keikkuu lähes päivästä ja viikosta toiseen blogini sivupalkin suosituimmissa postauksissa ja siinä esitelty kasvonaamio on töissä verkkokauppamme Suomen myydyimpiä tuotteita. Tämä mustapäänaamio on todellakin tehokas kuten postauksen kuvat kiistatta ovat osoittaneet.
Vinkkinä niille, jotka eivät ole saaneet naamiolla haluamaansa tulosta: naamion täytyy todellakin antaa kunnolla kuivua iholle, eikä pakkaukseen merkitty 10 minuutin aika missään tapauksessa riitä – varsinkaan, jos naamiota levittää kasvoille koko pussillisen. Kuivuminen vie aikaa vähintään puoli tuntia, jonka jälkeen naamio on sitten vihdoin niin tiiviisti kiinni ihossa, että se antaa kyytiä paitsi mustapäille, myös ihokarvoille.
JorgObé Peel Off Mask – Pohjoismaiden suosituin peel off -kasvonaamio
Jep, kauas ensimmäisestä naamiosta ei jää myöskään tämä toinen naamio, joka on aivan edellisen kaltainen. Tämän koostumus on iholle levittäessä pehmeän voidemainen, mutta kuivuu silti iholta vedettäväksi kalvoksi. Tämäkin naamio myy meillä töissä aivan hulluna, mutta hauskaa on, että aina kun olemme yrittäneet tehdä siitä tarjouskampanjan ja myydä sitä normaalia halvemmalla, laskee sen myynti.
En valehtele, myös kotitekoiset liimasta ja aktiivihiilitableteista sekoitettavat mustapäälaastarit kiinnostavat monia – siitäkin huolimatta, että postaus on kirjoitettu jo vuonna 2016. Postaus sisältää ohjeet mustapäälaastarien valmistukseen ja todistusaineistoa siitä, että ne todella toimivat. Jokainen tosin kokeilkoot niitä omalla vastuullaan!
Matkani blondiuteen – näin vaalenin mustasta vaaleaan
Tämä blogipostaus sisältää valtavasti raskauttavaa todistusaineistoa, joka kertoo karua kuvaa siitä, kuinka kauhealta hiuspehkoni näytti, kun päätin omatoimisesti alkaa vaalentaa sitä vuosikymmenen tummaksi värjäämisen jälkeen takaisin kohti omaa vaaleaa sävyä. Katselen kuvia jälkikäteen kauhun vallassa ja hauskaa on, että tämäkin vuonna 2014 kirjoitettu postaus nousee edelleen jatkuvasti blogini suosituimpien postausten joukkoon. Pahoittelen tosin, että siitä puuttui se oikeasti paras ohje: älkää tehkö sitä itse, vaan antakaa ammattilaisen hoitaa homma.
Paras tuote mustapäiden poistoon – tämä todellakin antaa niille kyytiä!
Tätä suosituimpien blogipostauksien listausta katsellessani mietin, että a) pitäisikö vain suosiolla alkaa pitää mustapääblogia ja b) ovatko mustapäät tosiaan suomalaisille niin suuri riesa kuin mitä blogini statistiikka voi antaa ymmärtää. Niin tai näin, mutta paitsi että tästä mustapäät ihohuokosista ulos räjäyttävästä tuotteesta tuli oma suosikkini, on siitä tullut myös monen muunkin suosikki. Tämän nimeen vannon ehdottomasti ja kuvassa näkyy sen puolesta puhuvaa todistusaineistoa.
MULLA on pinkki tukka, OMG! – L’Oréal Paris Colorista Washout #Pinkhair
Alkuvuoden kuumimpia juttuja olivat L’Oréalin juuri lanseemat Colorista Washout -hiussävytteet ja päädyin itsekin kokeilemaan niiden kautta, millaista elämä pinkin tukan kanssa olisi. Lähes yhtä suosituksi postaukseksi nousi myös tässä toisessa postauksessa kertomani tarina siitä, kuinka traumaattista pinkin tukan kanssa eläminen oli ja kuinka se johti jopa kotirauhani rikkomiseen.
Testistä SkinRoller: mikroneulausta kotona!
Jos värikkäät hiukset olivat in vuonna 2017 niin niin oli kyllä ihon mikroneulauskin. Tutustuin hommaan itsekin ja totesin sen ihan hyväksi jutuksi, kunhan vain ensin tietää, mitä tekee ja pitää hygieniasta huolen. Lisää kokemuksiani ja ajatuksiani löytyy vielä tästä myöhemmästä postauksesta, joka sekin nousi vuoden luetuimpien postausten joukkoon.
Ihon sävyn määritys – Näin määrität ihosi sävyn helposti
Tämän postauksen suosio naurattaa toisaalta hieman, sillä se on kirjoitettu jo vuonna 2010 (minkä näkee sen asettelustakin). Toisaalta ymmärrän kuitenkin hyvin, miksi postaus kerää edelleen valtavasti lukukertoja, sillä onhan oman ihon sävyn määrittely kieltämättä varsin haastavaa ja vaikka nyt itse sanonkin, niin tämä postaus summaa hyvin yhteen sitä helpottavat vinkit.
Tunnettu, mutta ei niin tuttu apuväline: komedorauta
Tämäkin postaus on kirjoitettu jo vuonna 2016, mutta koska mustapääasiat kiinnostivat kaikkia vuonna 2017 niin kovasti, oli postaus suosittu. Oma komedorautani on sittemmin vaihtunut sitä huomattavasti paremmin toimiviin mustapääpinsetteihin, joista voi lukea lisää tästä uudemmasta postauksestani.
Kaikkein tehokkain hopeashampoo: Fudge Clean Blonde Violet Toning Shampoo
Myös hyvää hopeashampoota kaivattiin useaan otteeseen. Tämä postaus ylisti sen hetkistä suosikkiani eli Fudge Clean Blonde Violet Toning Shampoota, mutta siinä vaiheessa en vielä tiennyt, että tarjolla on jotain vieläkin parempaa. Tuosta Fudgen mennen tullen ohittaneesta hopeashampoosta voi puolestaan lukea tästä postauksesta.
Testissä kehutut L’Oréal Pure Clay -kasvonaamiot
Tämäkin postaus oli kirjoitettu jo vuonna 2016, mutta kuten moni varmasti huomasi, olivat nämä L’Oréalin kasvonaamiot kuumaa kamaa edelleen vuonna 2017. Oma suosikkini oli vihreä L’Oréal Paris Pure Clay Purify Mask ja minun täytynee varmasti kokeilla nyt alkaneen vuoden kunniaksi vielä ne pari muutakin samaan naamioperheeseen liittynyttä tapausta.
Parhaat tuotteet mustapäiden karkotukseen
Naurattaako teitäkin, että suosituimpien postausten joukossa oli paitsi joukko mustapäätuotteita käsitelleitä postauksia, myös tietysti postaus, joka summasi nuo mustapääpostaukset yhteen? Näiden tuotevinkkien joukkoon mahtuivat aiemmin mainittujen lisäksi mm. tehokkaat japanilaiset mustapäälaastarit (postaus täällä) sekä ihohuokosia sisältäpäin kuoriva hoitoneste (postaus täällä).
Onko teille jäänyt vuodesta 2017 mieleen joku erityinen blogipostaus?
Kirjani Täydellinen iho – opas korealaiseen ihonhoitoon on nyt kaupoissa!