Blogi minimalismista, kosmetiikasta ja onnellisesta elämästä

Kerroin kesäkuussa, ettei minun ollut enää tehnyt mieli pariin kuukauteen shoppailla kosmetiikkaa, sillä takaraivooni oli muuttanut asumaan jopa vähän ärsyttävä järjen ääni, jonka ristin Mauriksi. Mauri on aina sellainen syvällä kokemuksen rintaäänellä rauhoittavasti puhuva tyyppi, joka saa luopumaan tyhmistä ajatuksista. Sellainen tyyppi, jonka kanssa en haluaisi seurustella, koska se on niin tylsä eikä yhtään osaa heittäytyä ja olla spontaani, mutta niin pirun hyvä ja varma ystävä, että se kannattaa pitää lähellä, koska siltä saa viisaita sanoja aina tarvittaessa.

Kerroin silloin, kuinka Mauri aina kysyy kosmetiikkahyllyllä seistessäni ne iloni pilaavat kysymykset. Ei, en tietenkään tarvitse tätä ja voin ihan hyvin olla ilmankin. Käytännössä järjen äänenä toiminut Mauri onnistui melko pitkään vaientamaan kaikki haluni shoppailla kosmetiikkaa.

Mauri antoi minulle ihan vähän löysää Bangkokista kesäkuussa Ruotsiin palatessani ja käytin viimeisiä Thaimaan bahtejani pois yhteen kasvosuihkeeseen ja meikkisiveltimeen, joihin ne juuri ja juuri riittivät. Ruotsiin palaamisen jälkeen Mauri oli kuitenkin tiukasti paikalla eikä minun tehnyt sen vuoksi mieli ostaa oikeastaan mitään. En ole varma, olenko ehkä syksyllä tehnyt jonkun pienen hankinnan, mutta en ainakaan mitään sellaista suurempaa, jonka muistaisin. Dödöä ostin tarpeeseen, mutta muuta en näin äkkiseltään ainakaan muista hankkineeni.

Kun lokakuun alussa lähdin Souliin pariksi viikoksi, lähti Maurikin samaan aikaan omalle lomalle. Reissuni aikana annoin sisäisen kosmetiikkaintoilijani kirmata vapaana ensimmäistä kertaa noin puoleen vuoteen, sillä tunsin jälleen sitä aivan erityistä iloa, jonka käsieni ulottuvilla vihdoin olleet tuotteet toivat.

Ostin reissusta kosmetiikkaa hyvällä omatunnolla, sillä tänne Tukholmaan ei kannata enää nykyään tilata yhtään mitään eBaysta: kaikesta EU:n ulkopuolelta tulevasta joutuu maksamaan automaattisesti arvonlisäveron ja vieläpä seitsemän euroa postin käsittelykuluja jokaisesta paketista, joten ostohaluni ovat kadonneet täysin ja oli ymmärrettävää, miksi täytin jemmojani Etelä-Koreassa ollessani.

Koreasta palattuani kävin I love Me -messuilla, mutta sieltä mukaani tarttui vain pari tuotetta tuotemerkeiltä, jotka haluaisin valikoimaamme ja joita olin siksi utelias testaamaan.

Vähän aikaa sitten shoppailin Sephorassa hieman työkavereideni kanssa. Minun piti aluksi olla ostamatta mitään, mutta sitten näin juuri myyntiin tulleen ja jo pitkään himoitsemani Sand & Sky -merkin matkakokoisen kasvonaamion enkä voinut vastustaa kiusausta. Samalla nappasin mukaani myös jo pitkään himoitsemani NARSin Orgasm-poskipunan ja Laguna-aurinkopuuterin yhdistäneen minikoon, sillä Sephora-kortillani sai kaikista ostoksista 20% alennuksen. Muistan myös ostaneeni syksyllä yhden Armanin meikkivoiteen innostuttuani merkistä kovasti sen tultua meille töihin myyntiin.

Mauri on ollut koko syksyn ajan muuten vahvasti läsnä, mutta kerran se taisi olla viikonloppuvapaalla, sillä iskin silmäni Cult Beautyn valtavaan kaupanpäällislahjaan ja annoin itseni mättää ostoskoriin sellaisia kiinnostavia tuotteita, joista halusin blogiinkin postata. Ostin siis kasan The Ordinaryn uutuuksia, joita meillä ei vielä ole töissä myynnissä ja annoin itseni tehdä tuttavuutta aiemmassa postauksessa esittelemääni The Inkey List -tuotemerkkiin ja Drunk Elephant -merkin minituotteisiin, joita olin kuolannut jo pitkään. Pari ihan pientä muutakin juttua ostoskoriin taisi tulla…

Jos kuitenkin ihan rehellisiä ollaan, niin en oikeastaan ole ihan varma, mitä Maurille tällä hetkellä kuuluu.

Rakastan minimalistista elämää ja sen myötä tyhjentynyttä kotiamme. En halua tänne yhtäkään uutta tavaraa ja iloitsen edelleen kovasti, kun jotain kuluu loppuun tai voin luopua esimerkiksi jostakin alusvaatteesta, kenkäparista tai muusta asiasta huomatessani sen olevan jo huonossa kunnossa. Ilahduin jopa, kun lautanen meni rikki, sillä vaikka siitä olisi hölmöä luopua vain luopumisen ilosta, pärjäämme hyvin vähemmälläkin määrällä lautasia.

Muistelisin, että ainoat asiat, jotka olen viimeisen yli puolen vuoden aikana ostanut on uusi neuletakki vanhojen, kulahtaneiden tilalle ja vastikään elämäni ensimmäiset silmälasit (näistä lisää toiste). Lisäksi laitoin lähes pari kuukautta sitten tilaukseen Telakalta uuden, mekkona käyttämäni LEHTINEN-tunikan (jota olisin jo viime kuussa kaivannut ja jota vieläkin odotan toimitettavaksi). Mieleeni ei tule mitään muita hankintoja ainakaan näin nopealla pohdinnalla. Edes Black Friday ei saanut minulle aikaan mielitekoja.

Yleisellä tasolla minimalismi siis tuntuu itsestäänselvältä valinnalta. Olen tämän syksyn ajan jopa katsonut erityisellä antaumuksella pieniä asuntoja YouTube-videoilta ja pinnaillut niihin liittyviä juttuja Pinterestissä miettien, kuinka mahtavaa voisi olla muuttaa pikkuruiseen, mahdollisesti pyörillä liikkuvaan asuntoon tai jopa rakentaa oma kompakti koti pakettiautoon. Olisin valmis luopumaan oikeastaan kaikista tavaroistani ja innostuisin aivan valtavasti tuosta ajatuksesta. (Kädentaitoni tai kiinnostukseni oman kodin rakentamiseen eivät tosin olisi riittävät…)

Ainoa ongelma on sitten se kosmetiikka. Minä nimittäin nautin siitä ja se tuottaa minulle niin paljon iloa (sekä tietysti myös taloudellista hyötyä), että tuntuisi suorastaan ahdistavalta sanoa sille heipat.

Kuten olen jo aiemminkin kertonut, ei minulle ainakaan minimalismissa ole kyse siitä, että elämästä on väkipakolla karsittava kaikki mahdolliset tavarat ja elettävä sitten väkisin vain muutamalla esineellä kitkuttaen. Minimalismissa on minulle kyse siitä, että kodista karsitaan kaikki sellainen, mikä ei tuota itselleen iloa tai hyötyä ja niin olen itsekin tehnyt.

Nyt tuntuukin, että olen hieman hankalassa tienristeyksessä, jossa kosmetiikka tuottaa minulle valtavasti iloa enkä oikeastaan siksi haluaisi vähentää sitä, mutta samalla olen myös äärettömän utelias selvittämään, millaista elämä olisi, jos edes kosmetiikkavarastoni eivät olisi ankkuroimassa minua mihinkään. Minulla ei ole varsinaista tunnesidettä kosmetiikkatuotteisiini, eli mikään omistamani tuote ei ole niin rakas, ettäkö alkaisin parkua, jos vaikka jonain päivänä huomaisin, että kotiimme olisi murtauduttu ja kaikki kosmetiikkani olisi varastettu. Kosmetiikkaa saa aina uutta ja ehkä se onkin juuri se juttu, joka hankaloittaa kaikkea.

Kyse ei ole siitä, ettenkö voisi hillitä itseäni ja olla ostamatta. Voin aivan ongelmitta käydä hypistelemässä kiinnostavia tuotteita ja miettiä, kuinka ihania ne olisivat, mutta silti lähteä kotiin tyhjin käsin ja tyytyväisenä. Ongelma onkin siinä, etten ole itse varma, kumpaa haluan enemmän: nauttia runsaasta määrästä kosmetiikkaa, hyödyntää sitä työvälineenäni niin blogin kuin päivätyönikin puolella vai selvittää, millaista elämäni olisi, jos minimalismi toteutuisi myös kosmetiikan puolella.

Voin siis viettää illalla aikaa Pinterestin minimalismiartikkeleita selaillen ja pinnailla loputtoman määrän kuvia pienistä asunnoista. Aamulla herään ja kun alan laittautua, sattuu silmiini kosmetiikkatuote, jota en ollut aiemmin ehtinyt kokeilla ja josta olen sitten aivan innoissani. Saatan jopa sitä fiilistellessäni katoa samaan aikaan YouTubesta minimalismiin inspiroivia videoita, mutta klikata sitten niiden jälkeen fiilistelemään kosmetiikkatuotteita toiselle verkkosivustolle.

En siis edes edes itse tiedä, haluaisinko mielummin olla totaalinen minimalisti vain kylpeä ihanassa kosmetiikassa. Ilmeisesti ihan oikeasti kuitenkin enemmän tuota jälkimmäistä, sillä tuskin sitä kosmetiikkaa muuten ympärilleni haalisin. Ehkä tässä onkin kyse samasta jutusta kuin pieleen menevissä laihdutuskuureissa: en vain ole tarpeeksi motivoitunut ja välitön kosmetiikan tuoma nautinto ja sillä mässäily tuntuu niin hyvältä, ettei pitkän tähtäimen haaveella sitten enää olekaan väliä.