Kampausvinkkejä ja hellävarainen ponnari entistä vahvemmalla pidolla

Kuten olen kertonut, kiepautan tukkani nykyään mielelläni Invisibobblen hellännapakkaan syleilyyn. Käytän sekä tavallisia Invisibobbleja että vähän aikaa sitten blogikokeiluni kautta saamiani Nanoja. Joissakin vähän enemmän menoa, keinuntaa tai heiluntaa vaativissa tilanteissa voi kuitenkin tuntua, ettei tavallinen Invisibobble ihan riitä pitämään tukkaa tiukannapakalla ponnarilla ja että kampausta saa välillä kohennella.

Invisibobble Power

PR-toimisto kuitenkin  lähetti minulle kesän korvilla paketin, joka toi avun tällaisiin tukkatilanteisiin. Sain testattavakseni pakkauksellisen uusia Invisibobblen Power-lenkkejä, jotka on tehty nimenomaan pitämään tukka kiinni astetta aktiivisemmassa menossa.

Invisibobble Power

Lenkit ovat hieman paksumpia ja jämäkämpiä kuin tavalliset Invisibobblet, minkä ansiosta kampaus todellakin pysyy niiden avulla paikoillaan entistä paremmin. Paitsi että lenkit sopivat aktiiviseen menoon, ovat ne erityisen hyviä myös hieman paksummille hiuksille.

Invisibobble Power

(Jos Invisibobblen tarina ei muuten ole tuttu, voi sen lukea suomeksi esimerkiksi täältä. Minun mielessäni se ainakin heräsi eloon ihan uudelleen luettuani tuon kollegani näpyttelemän tekstin.)

Invisibobble Power

Innostuin Invisibobbleista itse hieman enemmän vähän aikaa sitten, kun huomasin merkin kotisivun olevan täynnä helppoja hiustutoriaaleja, joiden avulla hiuksiin voi loihtia vaikka kuinka kauniita ja ennen kaikkea helppoja kampauksia Invisibobblejen avulla.

Oli mukava herätä tajuamaan, ettei Invisibobble olekaan vain pelkkä tarvike hätäponnarin luomiseen, vaan sen avulla voi oikeasti luoda hiuksiin vaikka mitä! Päätinkin, että yritän hieman tsempata jälleen hiusteni kanssa ja koittaa kopioida arkeeni tuolta ainakin pari lookkia.

Päästyäni näiden vähän vahvempien lenkkien makuun en enää oikein edes halua palata tavallisiin Invisibobbleihin!

Invisibobble Power -hiuslenkit löytyvät myynnistä täältä.*

Invisibobble Power

Käytättekö te Invisibobbleja vain hätäponnarien tekoon, vai luotteko niiden avulla muitakin kampauksia?


Joko luit nämä aiemmat postaukseni?

ghd split ends Ostolakossa Invisibobble Nano Ostolakossa Kardashian beauty tupeerauskampa Ostolakossa