Kuinka nauttia liikunnasta Virve Fredman

Näin aloin nauttia liikunnasta, jota ennen inhosin

*Sis. mainoslinkin

Kerroin blogissa viime kuussa, kuinka joitakin kuukausia sitten jouduin laittamaan elämääni hieman jäihin työuupumuksen myötä.

Sittemmin olen löytänyt runsaasti keinoja sekä oman työuupumukseni hoitoon että ennen kaikkea myös ennaltaehkäisyyn, jotta en joutuisi samaan tilanteeseen uudelleen.

Näiden asioiden työstäminen on vienyt jo useita kuukausia ja prosessi jatkuu monella tavalla vielä varmasti pitkään, sillä opin jatkuvasti uutta itsestäni.

Itselleni ratkaisevimpia asioita on kuitenkin ollut löytää ne hyvältä tuntuvan elämän peruspalikat, jotka minun on pitänyt laittaa kuntoon, jotta voin voida hyvin sekä henkisesti että myös fyysisesti.

Listasinkin vähän aikaa sitten omat kuusi vinkkiäni uupumuksen hoitoon ja ehkäisyyn. 

Kuinka nauttia liikunnasta Virve Fredman

Yksi listalla olleista asioista oli liikunta – tuo ihana, kamala sana, johon minulla on ollut vuosien varrella hyvin erilaisia suhtautumistapoja ja josta en oikeastaan koskaan ollut oppinut tykkäämään.

En muistanut, että olisin koskaan lapsuuden harrastusten jälkeen kokenut liikunnan iloa. Liikunta oli minulle aina suoritus, jonka ainoa ilo oli se, mitä siitä seurasi.

Jossakin elämäntilanteessa iloitsin sen kehoa muokkaavasta vaikutuksesta, jossakin taas ne ajatukset olivat toissijaisia, mutta iloitsin edelleen vain siitä, että liikunnan jälkeen tiesin tehneeni itselleni hyvää.

En ollut löytänyt minua innostavia lajeja ja varsinkaan korona-aikaan mahdollisuudet niiden kokeiluun olivat rajalliset.

Tiesin kuitenkin, että minun pitäisi liikkua, sillä joka puolella toitotettiin sitä.

Liikkuminen on hyvästä fyysisen terveyden kannalta, mutta viime aikoina yhä useammin on noussut esiin myös sen yhteys mielenterveyteen ja henkiseen hyvinvointiin sekä ylipäätään arjessa jaksamiseen.

Luin paljon työuupumuksesta ja jokaisessa kirjassa sekä kaikkien lääkärillä käyneiden kokemuksissa toistui suositus siitä, että päivittäinen liikunta tekisi hyvää ja olisi jopa suorastaan välttämättömyys.

Sitten kuuntelin Anders Hansenin aivan mahtavan Aivovoimaa-kirjan ja sen jälkeen minulle oli täysin selvää, että minun on liikuttava.

Kuinka nauttia liikunnasta Virve Fredman

Ajattelinkin liikunnan aluksi lääkkeenä.

Voisin valita hoitaa terveyttäni nyt liikumalla tai myöhemmin olla pakotettu hoitamaan liikunnan puutteesta johtuvaa sairauttani jollakin toisella keinolla, joten jos voin nyt teoreettisesti valita, valitsen liikkua – liikunnan hyödyistä kun on kuitenkin olemassa niin paljon tutkimustietoa.

Olimme itseasiassa alkaneet mieheni kanssa liikkua jo viime vuonna yhdessä (hän on toki ollut kaikki nämä vuodet melko aktiivinen liikkuja) ja kävimme varsinkin kesäaikaan usein pitkillä kävelyillä, mutta kävelylenkeillä kerrytetty liikunta ei silti ollut päivittäistä.

Jos sää oli vähänkin huono, oli se loistava syy olla poistumatta kotoa ja olla liikkumatta.

Koska tein töitä kotoa, ei arkiliikuntaa juurikaan varsinkaan korona-aikaan tullut ellen sitten itse valinnut tietoisesti liikkua ja mielelläni en niin tehnyt.

Teoriassa puhelimeni terveyssovellus tiesi kertoa, että liikuin viime vuonna päivittäin vähän alle neljä kilometriä ja heinä-syyskuussa luku oli jopa kuudesta kahdeksaan kilometriä päivässä, mutta lukujen tarkempi tarkastelu paljasti totuuden.

Saatoin käydä yhtenä päivänä 15 kilometrin kävelyllä ja olla sitten pari päivää niin, että kävelin vain sohvan ja jääkaapin väliä.

Vuosi sitten huhtikuussa koronan iskettyä päälle sovellus tiesi kertoa, että kävelin päivässä tuskin kahtakaan kilometriä (joskin silloin hankimme kyllä pyörät, joilla pyöräilimme ehkä kerran tai pari viikossa lyhyehköjä matkoja).

Tiesin siis, että tarvitsen säännöllistä liikuntaa ja päivittäinen kävely kuulosti fiksulta tavalta aloittaa se.

Olen periaatteessa aina kuitenkin pitänyt kävelystä ja ulkomaille matkustaessa voin hyvin kävellä kaksikymmentä kilometriä päivässä uusia paikkoja tutkien. Kotona se vain tuntui tylsältä.

Kuinka nauttia liikunnasta Virve Fredman

Täydellisen kimmokkeen päivittäiselle kävelylle antoi (koittakaa pysyä perässä) mieheni veljen vaimon veli.

En tunne häntä enkä ole oikeastaan koskaan edes tavannut häntä, sillä ruotsalaisen mieheni veli asuu brittiläisen vaimonsa kanssa Norjassa.

Mieheni on kuitenkin veljensä kanssa hyvin läheinen ja he juttelevat lähes päivittäin. He ovat toisilleen rakkaita, mutta heidän välillään on selvä veljesten keskinen (toki täysin hyväntahtoinen) kilpailu lähes kaikesta – toistaiseksi se on vain onneksi kuitenkin inspiroinut molempia parempaan elämään.

Vuodenvaihteen paikkeilla puolisoni kertoi, että hänen veljensä vaimon veli oli tehnyt liikuntaan liittyvän uudenvuodenlupauksen.

Hän ei ollut kuulemma kummoisessa kunnossa, mutta hän oli päättänyt, että vuoden 2021 aikana hän juoksee yhteensä matkan, joka kuulemma vastaa teitä pitkin kuljettuna sitä, että hän kulkisi kotimaansa päästä päähän.

Käytännössä tämä tarkoitti keskimäärin noin neljän kilometrin päivittäistä lenkkiä ja mieheni veli innostui lähtemään haasteeseen mukaan. Veljesten välisen kilpailun vuoksi mieheni ei tietenkään voinut olla huonompi ja hänkin päätti lähteä haasteeseen.

Mietin matkaa hetken mielessäni ja totesin, että minä en lähde juoksemaan, mutta itseasiassa keskimäärin neljän kilometrin päivittäinen kävely voisi olla minulle juuri sopiva matka ja täydellinen haaste tässä elämäntilanteessa kaikin tavoin.

Omassa arjessani neljän kilometrin kävely tarkoitti, että minun olisi tosiaan tietoisesti päätettävä, että lähden ulos ja liikun, sillä minulla oli hyvin vähän tarpeita liikkua yhtään minnekään – olihan lähikauppaan vain viitisen sataa metriä ja bussilla pääsi kaikkialle.

Neljä kilometriä vaatisi siis toimeen ryhtymistä, mutta se ei silti tuntuisi kohtuuttomalta määrältä kävellä joka päivä.

Se olisi myös päivittäisenä keskiarvona sopiva määrä kilometrejä kiriä kiinni, jos jonain päivänä en voisikaan esimerkiksi sään tai sairastumisen vuoksi kävellä.

Kilometreissä mitattu liikunta oli sitä paitsi minulle ajallista määrettä mukavampi, sillä ajattelin, että voisin joko päättää, kävelenkö sen jonain päivänä hitaasti löntystäen vai pikavauhtia kipittäen.

Mieheni tuumi haastetta hetken ja päätti sitten myös, että hänkin lähtee haasteeseen minun tavallani, eli laskee myös kävelylenkeiltä kerrytetyt kilometrit eikä pelkkiä juostuja kilometrejä.

Kuinka nauttia liikunnasta Virve Fredman

Tämän seurauksena aloimme sitten yhä useammin tehdä pidempiä kävelylenkkejä ruokakaupoille.

En löytänyt hommasta aluksi millään tavalla liikunnan iloa, vaan iloitsin vain siitä, että vietimme laatuaikaa yhdessä, kauppareissut olivat hyvä syy ottaa sille aikaa ja lisäbonuksena oli tietysti se, että näin toimimalla säästyi kaupassa rahaa, kun saatoimme toistuvasti tehdä edullisia löytöjä.

Nyt kauppareissuille ei enää myöskään tarvinnut varata erillistä arkea ”häiritsevää” aikaa, kun ne olivat kokonaisuutena hauska juttu ja nopeat, parin minuutin pyrähdykset kaupoissa tarkoittivat, ettei kaupassa tarvinnut enää viettää turhaa aikaa isompia ostoksia keräillen tai näin korona aikaan muiden läheisyydessä aikaa liiemmin viettäen.

Toista kuukautta päivittäiset kävelyreissut olivatkin minulle hyvin pitkälti paitsi itse itselleni määräämää lääkettä, mutta myös käytännön kannalta hyvä juttu.

En nauttinut niistä itse liikunnan vuoksi, vaan siksi, että tiesin niiden hyödyttävän minua monella tavalla.

Emme tietenkään joka päivä kävelleet kauppaan, mutta välillä kohteenani oli kirjasto, välillä taas metsä tai luonnossa oleva muu paikka, jonka halusin nähdä. Kävelylläni oli kuitenkin aina joku suunniteltu määränpää ja tarkoitus.

Kävimme niillä usein yhdessä, mutta välillä myös yksin, sillä kummankin ollessa jatkuvasti kotona tuntui hyvältä saada kävelyjen kautta omaa aikaa.

Tammi-helmikuussa kävelin joka päivä ja keskimäärin noin kahdeksan kilometriä – tiesin tämän, sillä kävelyn lopuksi tarkastin tietysti aina kännykkäni sovelluksesta, minkä verran olin liikkunut, eli kuinka olin suoriutunut.

 Kuinka nauttia liikunnasta Virve Fredman

En ollut koskaan ymmärtänyt, mitä ihmiset tarkoittavat sillä, että liikunnasta tulee hyvä olo.

En ollut ikinä kokenut sellaista muuten kuin korkeintaan sen kautta, että ajatuksen tasolla tunsin tyytyväisyyttä hyvästä suorituksestani – tai pettymystä siitä, etten ollut suoriutunut toivomallani tavalla, eli yltänyt niihin numeroilla mitattaviin tavoitteisiin, jotka olin itselleni asettanut ja joiden kautta arvioin, oliko kyse hyvästä vai huonosta suorituksesta.

Mitattavissa oleva lopputulos määritti siis tyytyväisyyteni.

Kävelypäivänä numero 40 kävelin kuitenkin yksin neljän kilometrin päähän kauppaan ja olin puolivälissä matkaa takaisin kotiin, kun yhtäkkiä tajusin, että minusta tuntuu hyvältä. 

Se oli outo tunne, sillä se tuntui jotenkin päässäni. 

Se ei ollut sitä tavanomaista hyvää oloa, joka seuraa, jos olen ollut tyytyväinen suoritukseeni tai onnellinen jostakin, vaan minusta vain yksinkertaisesti tuntui hyvältä, että tein sitä, mitä sillä hetkellä tein.

Se ei ollut mikään suuri ja ekstaattinen euforian tunne, mutta häivähdys jotain jännittävää ja minulle uutta.

Orastava tunne herätti uteliaisuuteni ja jatkoin sen houkuttelemana kävelyjäni.

Aloinkin seuraavina päivinä huomata, että tunnen tunnetta aina jonkin aikaa liikuttuani, se oli voimistunut ja siitä oli tullut jotenkin koukuttava – itseasiassa niinkin koukuttava, että kun päivänä numero 50 satoi, en enää ensimmäistä kertaa elämässäni pitänyt sitä hyvänä (teko)syynä olla menemättä ulos, vaan odotin vain, että sade vähenee edes hieman, sillä halusin päästä ulos liikkumaan.

Niillä paikkeilla suhteeni liikuntaan alkoi muuttua. Ensimmäistä kertaa sitten lapsuuden harrastusten koin, että liikuin siksi, että nautin siitä, mitä sillä hetkellä tein.

Liikunta ei enää tuntunut suoritukselta, johon minun piti itseni houkutella tai karvaalta lääkkeeltä, joka minun oli pakko ottaa, vaan ihanalta itsessään.

En kokenut, että minun tarvitsi enää harhauttaa mieltäni äänikirjoilla tai musiikin kuuntelulla, jotta lenkki sujuisi mukavammin ja olisi nopeammin ohi.

Halusin yhä useammin liikkua kaikessa hiljaisuudessa vain ajatusteni kanssa.

En myöskään enää kokenut, että minun tarvitsisi seurata puhelimestani, että varmasti liikun riittävästi, vaan aloin vain tehdä sen pituisia lenkkejä, jotka tuntuivat hyviltä – sovelluksen tarkastelu välillä jälkikäteen kuitenkin osoitti, että juuri ne pidemmät, keskimäärin noin kahdeksan kilometrin liikkumiset ovat tuntuneet minusta hyvältä.

Toisaalta olen liikkumisen ilon myötä myös oppinut, että lenkin pituudesta kertova numero on tosiaan vain numero, joka toteaa vain numeraalisen faktan, mutta ei millään tavalla määritä, oliko lenkki hyvä tai huono. Se on joka tapauksessa aina onnistunut.

Aina ennen minulla oli lenkilleni tavoite, jonka piti täyttyä ja vain jos se täyttyi, saatoin olla täysin tyytyväinen suoritukseeni. Nyt liikunta ei enää ollut suoritusta, vaan pieni osa arjen iloa ja arkeen hyvää oloa tuova tekijä.

Liikunnallani ei enää useinkaan ole ennalta määriteltyä määränpäätä ellen sitten ole kauppareissulla, vaan menen sinne, minne jalkani minua vievät ja mikä tuntuu sillä hetkellä hyvältä.

Kuinka nauttia liikunnasta Virve Fredman

Kun aloin kävellä, sain usein kuulla kysymyksiä siitä, eikö minulla ollut erillisiä liikuntavaatteita, sillä niin monella oli sellaiset eivätkä he pärjäisi ilman.

Minulla ei ollut niitä, sillä en ollut tarvinnut niitä – enhän edes pitänyt liikunnasta.

Vaatekaapistani löytyi sellaisia vaatteita, joita saatoin käyttää sekä liikkuessani että vapaa-ajallani. Kävelin pitkähköjä lenkkejä, mutta loppujen lopuksi melko sopivalla tahdilla.

Pikkuhiljaa lenkkien tahti alkoi huomaamattani nousta ja kun helmikuun puolivälin jälkeen huomasin pitäväni liikunnasta, hankin lopulta second hand -kaupasta itselleni liikuntavaatteet.

Ne tulivat tarpeeseen, sillä liikunnassa käyttämäni vaatteet olivat alkaneet olla liikunnan jälkeen hikisiä.

Koinkin, että oli paljon järkevämpää hankkia ensin kiinnostus liikuntaan ja liikkua aluksi niillä varusteilla, jotka minulla jo oli ja joissa saatoin liikuntaa omalla tavallani harrastaa.

Ennen olen usein hankkinut ihanat liikuntavaatteet ensin itselleni motivaatioksi, mutta kokemus on opettanut, että kiinnostuksen liikuntaan on minulla tultava jostain paljon syvemmältä kuin kivoihin vaatteisiin pukeutumisesta, sillä se ei kanna pitkälle, kun ollaan tekemässä pysyvää muutosta elämäntavoissa.

Tällä kertaa kiinnostus liikuntaan tuli pohjimmiltaan arvoistani.

Vapaus ja terveys ovat minulle kaksi isoa arvoa, sillä en voi elää täysin vapaasti, jos en huolehdi terveydestäni ja joudun omien valintojeni myötä tilanteeseen, jossa vapauttani rajoittavat vaikkapa säännölliset lääkärissä käynnit tai muut terveydelliset ongelmat, joilta olisin voinut ehkä välttyä liikkumalla.

Kuinka nauttia liikunnasta Virve Fredman

Nyt, kahden ja puolen kuukauden päivittäisen liikkumisen jälkeen olen paitsi rakastunut kävelyyn, mutta löytänyt myös muita tapoja liikkua.

Liikunnasta on ennen kaikkea tullut minulle ensimmäistä kertaa sitten lapsuuden asia, joka itsessään tuottaa minulle iloa ja jota teen siksi, että nautin itse tekemisestä – en siksi, että mielessäni olisi vain lopputulos tai edes se, että ylläpidän terveyttäni.

Liikun, koska liikunta tekemisenä tuo minulle hyvää oloa monella tapaa.

Tämän tunteen kokemisen kautta olen oppinut yhä paremmin tunnistamaan monia muitakin asioita, joita haluan tehdä itse tekemisen vuoksi enkä vain siksi, että lopputulos merkitsisi.

On ollut ihanaa löytää asioita, joita en tee siksi, että lopputuloksella olisi väliä, vaan ihan vain puhtaasti siksi, että itse nautin niistä.

Liikunnasta on onneksi vihdoin tullut minulle yksi sellainen asia.

***

Postauksessa mainitsemani Anders Hansenin kirja Aivovoimaa löytyy esimerkiksi BookBeatista, jonne voi uutena käyttäjänä lunastaa maksuttoman 30 päivän kokeilun *tämän linkin kautta.

Kuinka nauttia liikunnasta Virve Fredman

Onko siellä muita liikuntaa ennen inhonneita, jotka ovat jollakin tavalla löytäneet liikunnan ilon?