Tämän päivän postaus on suoraa jatkoa edelliselle Inside the Industry -postaukselle, jossa pohdittiin median myllytyksen vaikutusta ihmisten kosmetiikkatuotteisiin kohdistamalle ja pahimmillaan jopa ainesosahysteriaksi kuttsuttavalle ilmiölle.
Kun EU:hun myyntiin tuleva kosmetiikkatuote on valmistettu (tai kun sen haluaa tuoda EU:n ulkopuolelta myyntiin EU-maihin), tulee sille tehdä turvallisuusraportti. Kosmetiikkatuote ei siis voi pitää sisällään ihan mitä sattuu, vaan se on täytynyt arvioiduttaa ensin.
Turvallisuusraportti on kaksiosainen dokumentti, johon kirjataan läpi kaikki mahdollinen tuotteesta ja sen ainesosista, jotta voidaan osoittaa kyseisen tuotteen olevan nykytietämyksen perusteella taatusti turvallinen käyttää.
Turvallisuusraportin on oltava helposti luettava ja siinä käytetyt perusteet tuotteen turvallisuustestien hyvistä tuloksista on oltava esiteltyinä selkeästi. Lisäksi siitä käy ilmi, että tuote on tosiaan hyväksytty jonkun toimesta turvalliseksi.
Raportin A-osan täytyy sitältää itse tieto tuotteen ja sen ainesosien turvallisuudesta. Siinä esitellään tuotteen koostumus ainesosineen ja niiden pitoisuudet sekä tiedot tuotteen stabiiliudesta. Tässä osiossa esitetään myös faktaa siitä, kuinka tuotetta on testattu mikrobien kasvua vastaan ja millä menetelmillä mikrobien kasvua niissä estetään, infoa raaka-aineiden mahdollisista epäpuhtauksista tai niiden jämistä tuotteiden raaka-aineissa ja infoa tuotteen pakkauslaadusta.
Tämä osa sisältää myös infoa tuotteen ja sen aineiden normaalista ja kohtuullisesta käytöstä (eli millaisille ainesosien määrälle tuon yksittäisen tuotteen käyttö käyttäjänsä keskimäärin altistaa), tietoa käytettyjen aineiden toksisuudesta sekä arvioinnit, voiko niillä olla vakaviakin haittavaikutuksia.
Kun käsittelimme tätä aihetta oppitunnilla, minä ainakin kysyin heti kärppänä, että miksi joku lanseeraisi tuotteen, jolla voisi olla mahdollisesti vakavia haittavaikutuksia.
Vastaus oli, että ei kukaan niin tekisikään, mutta tässä dokumentissa käydään läpi kaikki mahdolliset kauhuskenaariot koskien sitä, mitä haittaa voisi syntyä, jos tuotetta käytetään väärin, eli jos vaikka kärjistetysti karvanpoistovoidetta pidetään iholla kymmenen minuutin sijaan tunteja tai paikallisesti käytettävää tuotetta vedeltäisiinkin joka päivä pienen vaikutusalueen sijaan koko vartalolle.
Tässä mennään siis syvälle tarjoten kaikki mahdollinen saatavilla oleva info kaikesta mahdollisesta. Tässä valmistajien, valmistuttajien ja maahantuojien kannattaa mielummin kertoa liikaa kuin liian vähän.
Raportin B-osa tehdään sitten A-osan perusteella ja pätevä turvallisuusarvioija (tehtävää suorittamaan kelpaavalle henkilölle on tarkat kriteerit) käy läpi A-osan ja joko hyväksyy tai hylkää sen.
Tässä yhteydessä arvioija voi määrätä, että tuotepakkaus tarvitsee vielä tiettyjä varoituksia tai tarkempia käyttöohjeita. Hänen täytyy tässä osassa perustella hyväksyntänsä tai hylkäyksensä raportin A-osassa ilmoitetuista asioista (mikään ei kuulemma voi olla vaan ookoo vaan hänen täytyy myös perustella miksi se on ookoo) ja lopulta sitten allekirjoittaa homma omalla nimellään hyväksytyksi jos hän niin kokee.
Turvallisuusarviointeja tekevät yhtiöt ja konsultit (koulutukseltaan esimerkiksi biokemisti tai kemisti, jolla on pätevää kokemusta ja tietoa) ja arviointien hinta vaihtelee puoskarien tekemästä paristakymmenestä eurosta kunnollisiin parin sadan euron tai jopa parin tuhannen euron arviointeihin.
Suurimmilla kosmetiikkayhtiöillä on ihan omat turvallisuusarviojansa, sillä turvallisuusarvioijan on oltava mukana tuotekehittelyprosessin alusta asti jo raaka-aineita valitessa.
Turvallisuusarvioijissakin voi olla eroja. Opettajamme kertoi esimerkiksi, ettei eräs hänen turvallisuusarviointeja tekevä kollegansa suostu ikinä hyväksymään yhtäkään tuotetta, joka sisältää kasvipohjaisia luonnon ainesosia, sillä niiden tasalaatuisuudesta ei voi ikinä olla varma ja seuraavana vuonna saatu sato voikin olla jotain ihan muuta kuin mitä edellisenä vuonna saatu eikä hän halua sanoa nimissään, että joku ainesosa on ollut täysin turvallinen vaikkei se seuraavana vuonna ehkä sitten enää olekaan. Joku toinen turvallisuusarvioija puolestaan sitten hyväksyy nämä silläkin vaaralla, että tuleva sato voikin olla jotain ihan muuta.
Jos siis joskus mietityttää, kuinka turvallinen joku itsellään käytössä oleva kosmetiikkatuotteensa on, niin ehkä tämä tieto tuotteen taustalla olevasta turvallisuusselvityksesta antaa jossain määrin mielenrauhaa asiaan. Firmat nimittäin todellakin tekevät testejä ja testituloksia käytetään turvallisuusarviointeja tehdessä. Turvallisuusarvio on välttämätön juttu.
On kuitenkin erittäin tärkeää tiedostaa, että tämä turvallisuusraportti koskee vain tuotteita, jotka valmistetaan EU:ssa EU:n markkinoille tai joilla on EU:ssa maahantuoja.
Jos kuitenkin tilaa eBaysta tai jostakin EU:n ulkopuolisesta verkkokaupasta tuotteen, jolla ei ole EU:ssa maahantuojaa, ei tuotteen turvallisuutta ole välttämättä testattu samanlaisella tarkkuudella.
Asia, joka myös jää jokaisen itsensä punnittavaksi on, että vaikka jokainen yksittäinen kosmetiikkatuote ja niiden ainesosa olisikin sen hetkisen tietämyksen perusteella turvallinen siinä yhteydessä käytettynä, voi asiasta toki tulla uutta tietoa uusien tutkimusmenetelmien kautta parinkymmenen vuoden kuluttua.
Voi myös olla, että yksittäinen tuote on täysin turvallinen, mutta entäs kun kuluttaja kerrostaa päivittäin vuosikymmenten ajan summanmutikassa valikoituneita pariakymmentä tuotetta iholle ja luo oman kemikaalicocktailinsa? Kukaan ei voi tietenkään ennakoida lopputuloksen turvallisuutta.
Blogini tarkoituksena ei ole koskaan ollut lietsoa mitään kosmetiikkaan liittyvää hysteriaa, sillä minusta kosmetiikka on ihana asia ja kuten tiedätte, minä rakastan leikkiä sillä, mutta koska niin moni on toivonut enemmän faktatietoja ja apua omien ajatuksiensa herättelyyn voidakseen sitten itse muodostaa niiden avulla omat mielipiteensä, haluan ehdottomasti antaa niitäkin niistä jatkuvasti itsekin oppiessani.
(Tämä tarkoittaa myös sitä, että jos joku spottaa minun opeissani ja teille välittämässäni tiedossa virheen tai epäkohdan niin olen enemmän kuin halukas kuulemaan siitä ja jatkamaan keskustelua oppiakseni lisää!)




