Blogi minimalismista, kosmetiikasta ja onnellisesta elämästä

Kirjoitin pari päivää sitten postausta väärinymmärretystä minimalismista ja siitä, kuinka minimalismi ja askeettisesti eläminen tosiasiassa eroavat toisistaan täysin. Päätin tekstini heitolla siitä, että on ihan oikei, vaikka omistaisin 50 kiloa kosmetiikkaa. Nimenomaan 50 kiloa siksi, että kun vuosia sitten punnitsin kosmetiikkani, oli sitä ihan oikeasti yli 50 kiloa.

Jäin miettimään tuon postauksen jälkeen, kuinka paljon kosmetiikkaa minulla nykyään ihan oikeasti on. Minusta tuntui mielessäni, että sitä olisi nykyään todellakin vähemmän, sillä esimerkiksi lähes kaikki meikkini mahtuivat yhteen melko kompaktilta tuntuvaan laatikkoon vain huulimeikkien ja muutamien luomiväripalettien jäädessä sen ulkopuolelle. Olen karsinut kaiken muun omaisuuteni melko minimiin, mutta kosmetiikkaa kotoani löytyy silti aika reilusti, vaikka laitankin säännöllisesti tuotteita kiertoon ja minulta menee vain hyvin harvoin vanhaksi tuotteita.

Kuten olen kertont, olen hankkiutunut eroon vaa’asta, sillä se ei todellakaan ole esine, joka toisi iloa elämääni. Kodistamme löytyy kuitenkin matkalaukkuvaaka, joten sen ja avuliaan IKEA-kassin avulla onnistuin punnitsemaan kaikki laatikoissa säilyttämäni kosmetiikat. Eihän niitä nyt niin paljon olisi..?

Meikkihuoneeni nurkassa makaa avonainen matkalaukku, joka on täynnä korealaista kosmetiikkaa. Kun vaa’an luvusta vähensi itse laukun painon selvisi, että se sisälsi 20 kiloa korealaisia tuotteita. Ohhoh. En ollut varma, pitäisikö minun olla asiasta kauhuissani vai onko ihan okei vain iloita siitä, sillä tuotteet ovat matkalaukussani juuri siksi, että olen lähdössä niiden kanssa kohta tekemään yhden kivan työkeikan, jota ei todellakaan olisi olemassa, jos en olisi hurahtanut korealaiseen kosmetiikkaan. Kiitos juuri noiden korealaisten tuotteiden, oli työelämässäni tapahtunut varsin paljon viime vuosina, olin löytänyt uuden innon kosmetiikka-alaa kohtaan ja tulevat kuukaudet olivat pullollaan huikeita juttuja.

Vaikka olenkin vähentänyt meikkejäni huomattavasti ja ne mahtuvat melko pieneen tilaan, painoi meikkilaatikkoni silti lähes kahdeksan kiloa ja sen lisäksi punnitsematta jäi meikkipaletteja ja päivittäisessä käytössä olevia meikkejä varmaan parin kilon edestä. Kynsilakkapussi painoi 2,5 kiloa. Tuotenäytteitä ja matkokakoisia tuotteita sisältävä meikkipussi melkein kaksi kiloa. Yksi ihonhoitolaatikko 4,3 kiloa, pari muuta yhdessä 12,5 kiloa, toiset kaksi kosmetiikkalaatikkoa yhdessä 17 kiloa… Hemmetti – vartalovoiteet, shampoot, hoitoaineet, kasvovoiteet ja muut ihonhoitotuotteet tosiaankin painoivat paljon, vaikka määrällisesti niitä ei tuntunutkaan olevan niin valtavasti.

Kirjasin lukuja ylös ja laskin ne yhteen. Laskin vielä uudelleen tarkastaakseni, laskinko oikein. Epäilin edelleen ja tarkastin varmuuden vuoksi vielä kerran. En tiennyt, pitäisikö minun olla iloinen ja innoissani vai kahuissani ja häpeissäni?

Omistan yli 100 kiloa kosmetiikkaa.

Mietin aluksi, että kerronko julkisesti tästä punnituksestani. Pitäisikö se vain jättää omaksi salaisuudekseni? Olen kyllä ollut blogissani avoin ja rehellinen kaikesta, joten miksi en olisi tästäkin?

Kerroin asiasta ensin vuorokauden Instagramissa näkyvällä Instagram Stories -klipilläni, mutta mietin, jättäisinkö kuitenkin kirjoittamatta siitä blogiini. Sitten aloin pohtia, miksi edes mietin, ettei siitä voisi tai kannattaisi täällä kertoa?

Jättäisikö kertomatta asiasta vain siksi, että kuitenkin tulee se tyyppi, joka haluaa päästä kertomaan, kuinka ällöttävää ja vastenmielistä on, että minulla on niin paljon kosmetiikkaa? (”En sano tätä nyt pahalla, mutta…” -aloitus kuuluu tietysti asiaan, koska sehän lieventää aina kaiken ja sen jälkeen voi sanoa mitä vaan.)

Saan sellaisia viestejä välillä Instagramissa kosmetiikkajemmojani esiteltyäni, joten varmasti se kommentti tulisi tännekin. Todennäköisesti se sama tyyppi kävisi vielä avaamassa siitä jonnekin muualle keskustelun, jotta useampi ihminen voisi yhdessä paheksua sitä, että omistan omassa kodissani paljon sellaista, mitä joku muu ei koe itse haluavansa omistaa.

Tottakai voisin myös jättää mainitsematta asiasta ihan vain siksi, etten antaisi sille huomiota. Toisaalta eiköhän me kaikki aikuiset ihmiset ymmärretä, että myös tämä blogi on viihdettä ja paljastamalla, että omistaa yli sadan kilon edestä kosmetiikkaa todellakin tarjoan sitä reaktioita aikaansaavaa viihdettä blogin lukijoille? Koska onhan se sekä naurettavaa, ihanaa että vähän kauhistuttavaakin, mutta silti siinä ei kuitenkaan ole mitään väärää.

Jos olisin kirjailija, joka omistaa sata kiloa kirjoja, remppamies, joka omistaisi saman määrän työkaluja tai tekisin ammatikseni käsitöitä tai omistaisi vastaavan määrän neulelankoja, ei asiaa paheksuttaisi. Jopa se, että kertoisin raahanneeni kotiin Virosta kaljaa sadan kilon edestä vaikuttaa olevan vähemmän paheksuntaa aiheuttava asia.

Olen oppinut, että runsas määrä kosmetiikkaa aiheuttaa paheksuntaa siksi, että ihmiset olettavat automaattisesti, että se vain seisoo tyhjänpanttina paikoillaan ja lentää roskiin vanhentuneena. (Tai vaihtoehtoisesti siksi, etteivät ihmiset ymmärrä sen olevan työkaluni, jolla teen töitä, luon uraa ja maksan elämiseni ja kuvittelevat sen olevan vain henkilökohtaista omaisuuttani.)

Tämä on aina se minuun paheksuvasti yhteyttä ottavien ihmisten perusajatus jostain syystä, mutta ehkä se kertoo enemmän heistä kuin minusta: siinä missä minulle ei tulisi mieleenikään jättää nurkkiini pyörimään kosmetiikkaa, jota en ehdi käyttää, ovat he ehkä tottuneempia pitämään kynsin ja hampain kiinni omistamistaan tuotteista eivätkä anna niitä eteenpäin.

Minulle omistamallani kosmetiikalla ei ole rahallista arvoa muuten kuin ostopäätöstä tehdessäni. Mietin, onko järkevää ”sijoittaa” tietty summa rahaa tuotteeseen ja saanko sen tuotteesta kirjoittamalla takaisin. Juuri sitä samaa tekee esimerkiksi ravintolan omistaja tai käsityöalan ihminen yritykselleen materiaalihankintoja tehdessään.

(Pakkasin juuri joitakin viikkoja sitten eteenpäin annettaviksi 15 kiloa kosmetiikkaa, jota en itse ehdi käyttää. Nyt kun mietin, oli siinä varmasti tonnien edestä tavaraa, mutta en ajattele sitä rahana. Minulle se on vain kosmetiikkaa, joka meni eteenpäin niille, joille siitä on iloa. Olen tehnyt vastaavaa kerran pari vuodessa kaikki ne vuodet, kun olen täällä Ruotsissa asunut. Jos siis jotain asiaa paheksuvaa lohduttaa, niin kosmetiikka ei koskaan jää nurkkiini vanhenemaan.)

Sitten on aina tietysti myös niitä, jotka liittävät suuren määrän kosmetiikkaa siihen, että talouteni on pakko olla epätasapainossa sen vuoksi. Minulla ei varmasti ole säästöjä, tuhlailen vastuuttomasti ja mitä muuta sitä nyt vielä voisi ajatella. Pahoittelen, jos pilaan tässäkin jonkun ilon, mutta valitettavasti tämäkään ei pidä paikkaansa. Olen säästäväinen ihminen, tykkään laskeskella pennosiani ja jemmata rahaa pahojen päivien varalle.

Kun istuin kosmetiikkahuoneessani punnitsemieni tuotteideni keskellä, alkoi minua naurattaa aivan suunnattomasti. Meillä ei ollut asunnossani edes sänkyä, meillä on esimerkiksi tasan yksi pussilakana ja aluslakana (toiset aiemmin omistamamme kuluivat puhki), keittiössämme oli lähes kaikkea vain pienin tarvittava määrä ja olimme antaneet pois kaiken ylimääräisen, mutta siitä huolimatta minulla on sata kiloa kosmetiikkaa.

Sen sijaan, että olisin tuntenut siitä ahdistusta mietin kuitenkin vain, että vitsit kuinka kivoja tuotteita laatikkoni ovatkaan täynnä. Sillä hetkellä tajusin entistä vahvemmin, ettei kukaan muu voi määritellä, mitä minun on okei omistaa. Kerää sinä muumimukeja ja nauti niistä, minä kerään kosmetiikkaa. Naureskellaan yhdessä toisillemme ja vähän jopa itsellemme, mutta tehdään se hyväntahtoisesti. Molemmista riittää taatusti huumoria revittäväksi.

Jos joku on siis pelännyt, että kaiken tämän minimalismihöpöttelyni seurauksena blogistani vähenee tai jopa lähes katoaa kosmetiikkasisältö, niin ei pelkoa. Nyt ollaan nimittäin siinä tilassa, että kaikki turha ylimääräinen on karsittu elämästäni pois ja voin keskittyä siihen, mikä tuottaa minulle eniten iloa niin työn kuin vapaa-aikanikin puolella.

Kuten olen kertonut, olen viimeiset pari viikkoa viettänyt minimalistiprojektin hienosäätövaihetta, jossa olen hankkiutunut eroon vielä niistä viimeisistä turhista tavaroista. Tänään strattasi sitten vihdoin se projektin viimeinen vaihe, eli nautiskelu. Tästä eteenpäin aion siis vain nauttia siitä, että minulla on kotona jäljellä vain asioita, joiden omistaminen tuo minulle iloa.

Näistä sadasta kilosta kosmetiikkaa tulee taatusti riittämään juttua ja nautintoa vielä pitkäksi aikaa sekä minulle että teille!